No meilläkin ne olivat hienoja varmaan kuukauden päivät. Alussa en itsekkään käyttänyt mitään nestemäistä lannoitetta. juurien lähelle soraan laitoin niille muutaman ravinnepuikon. Mutta ei auttanut. Lehdet alkoivat sulaa. Partamonneja en koskaan ole nähnyt niiden kimpussa. Välillä nypin sulaneita lehtiä irti ja toivoin kädet ristissä että kasvi alkaisi viihtyä. Mikään ei auttanut. Lopulta jäljellä oli kussakin kasvissa vain pari pientä heiveröistä lehteä. Eikä uusia tullut. Kasvintyngät sitten lensivät roskiin.
Tässä kuukausi sitten ostin kuitenkin melalehtiä uudelleen. Altaassa on nyt hiekkapohja ja säännöllisten vedenvaihtojen yhteydessä PMDD lannoitus. Pohjalannoitteitakin olen hiekanvaihdon yhteydessä laittanut, mutta nyt sinilevän ilmestyessä olen siinä pitänyt taukoa. Kasvit olivat upeita.
Mutta nekin alkavat pikkuhiljaa sulaa. Viimeviikolla nypin pois ensimmäiset sulaneet lehdet. Jokunen postitorvikotilo on altaassa (kun en ole saanut kaikkia pois, mutta niitä näkee aamuisin ehkä kaksi), mutta eivät kai ne saa kasveja sulamaan. Edellisten kasvien aikana kotiloita ei ollut ollenkan. ph on 6,5-7, veden lämpö 24-25. itku kohta pääsee kun ei järki enää riitä. Mitä ihmettä voi tehdä melalehtien sulamisen estämiseksi.
