
Alunperin minun oli tarkoitus aloittaa akvaarion kypsyttäminen lomien jälkeen, siis vasta joskus elo-syyskuussa. Lopullinen suodatuskin on vielä hiukan auki - jos päädyn mattosuodatukseen, pitää hankkia matot ja parit pumput. (matoille paikat akvaarion takakulmissa - ilmeisesti matot pitää laittaa silikoonilla kiinni ?! ) Mutta eipä minun pitänyt suodatuksesta vielä kirjoitella.
En ole varma uskallanko jättää akvaarioon vettä juhannusviikoksi. Pelkään jonkinlaista vesivahinkoa esim. siksi että akvaario olisi vahingoittunut kuljetuksen aikana ja "pamahtaisi" kun olen viettämässä railakkaita juhannus/synttärijuhlia. Vesikauhu siis!

Miten minun kannattaisi menetellä, että saisin kasvit/kotilot pysymään hengissä, ennen varsinaisen kypsyttämisen aloittamista ? Vai olenko syyttä suotta "paniikissa" eli riittääkö että purkissa on vettä/valaistus.
Ylipäätään kannattaako hiekkoja rahdata siitä vanhasta purkista ? Ja pitääkö/kannattaako hiekat putsata (huuhdella) ?
ps. Oli vaikea keksiä kuvaavaa otsikkoa, joten muuttakaa jos tuo on huono.
