Akvaariohaave 60-litraisesta

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

tellie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 569
Liittynyt: 20:12, 11.01.2005
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja tellie »

kr70 kirjoitti: 16:52, 14.11.2021 Yritin etsiä JBL:n sivulta, mitä KH-testi sisältää. Turvaohjeissa lukee kuitenkin vain, että ainoa "vaarallinen" ainesosa on etanoli. Lisäksi muita aineosia, jotka eivät ole vaarallisia eikä niitä tarvitse siksi mainita nimeltä.

Kirjoitit "KH2PO4 on ". Jäiköhän tästä jotain mielenkiintoista kirjottamati?

Korurihmakala tai joku muu Trichopsis-laji voisi olla pieni kestävä rihmakala sulle.
Kiinnostavuudesta voi olla montaa mieltä, mutta :D KH2PO4 on esimerkiksi myös periaatteessa puskuroiva, käytetään kemiassa osana puskurisysteemiäkin. Mutta tosiaan ymmärrykseni on, että tuo KH-testi mittaa kohtaa, jossa puskuri murtuu, joten sillä, mistä puskuri koostuu ihan tarkalleen, en ole kamalasti merkitystä. Ja kyllähän varmaan useimmissa tapauksissa esim. tuotakin on niin vähän, ettei sillä ole hirveän isoa vaikutusta.

Minulla on ollut koruruhkamaloja. Kuolivat.

Minulla on ollut murisijoita. Kuolivat.

Nyt viimeisenä kääppärit.

En ihan aikuisten oikeasti ymmärrä, mikä noissa on, kun ei minulta muita kaloja tipu ollenkaan samalla tavalla, joku yksittäinen joskus harvoin tietysti kuolee... Murisijoilla oli tosin kurja tarina, kun tilasin ne Helsingistä Matkahuollon mukana. Olivat kyllä hyvin pakattuja ja kaikkea, mutta sattui olemana ihan hirveä pakkanen, bussi oli myöhässä ja huolimatta siitä, että olivat lämpimässä kuljetuksessa tilattu, niin olivat heittäneet sen koko tilauksen ruumaan ja kaikki kalat olivat kelluntamoodissa kun avasin paketin [}:)] Toipuivat siitä, mutta eivät päässeet karanteenia kauemmas, kun siitä setistä alkoi tippua yksi kerrallaan kaloja (sekä tetrat että noi murisijat).

Niin monta lajia ja vielä useampi kala mennyt, että siksi alan uskoa jonkun olevan pielessä noille. Keksisi vielä, että mikä.
Kissan nimi on Naunau, koiran Hauhau, kalan Pulpul, Tippi tai Sergei.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja kr70 »

No onpas kummallista. Jos yritetään aloittaa vianmääritystä, niin ootko varma, että rihmikset saa sulla tarpeeksi ruokaa? Jos akvaariossa on paljon noppeita syömäreitä, jäävät hitaat rihmikset helposti liian vähälle ruoalle.
tellie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 569
Liittynyt: 20:12, 11.01.2005
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja tellie »

kr70 kirjoitti: 22:38, 14.11.2021 No onpas kummallista. Jos yritetään aloittaa vianmääritystä, niin ootko varma, että rihmikset saa sulla tarpeeksi ruokaa? Jos akvaariossa on paljon noppeita syömäreitä, jäävät hitaat rihmikset helposti liian vähälle ruoalle.
En usko, että on muonan määrästä ollut kysymys. Korurihmakalat olivat 60-litraisessa kääpiömonnisten kanssa, eli ei ollut kipailuakaan. Kääpiörihmakaloilla oli seuranaan monnisia ja kardinaalitetraparvi, mutta rihmakalat söivät mielellään pinnan tuntumasta kun kardinaalit mieluummin odottelivat, että ruoka tippuu alempaan kerrokseen. Syötin myös vähän eri paikkoihin akvaariossa.

Eivät mietenkään laihoiltakaan näyttäneet kuollessaan mitkään. Ainoa oire oli apaattisuus, paitsi viimeinen kääpiörihmakala alkoi saada epileptisiksi epäilemiäni kohtauksia, joiden aikana ui miten sattuu, törmäili milloin mihinkin ja jäi pohjaan pötköttämään, mistä sitten heräili omia aikojaan. Niiden välillä oli ihan ok, sitten yhtenä päivänä tuli äkkikuolema. Aamulla söi ja käyttäytyi normaalisti, iltapäivällä oli kanttuvei.

Minulla pitäisi olla altaan speksattu rihmakaloja ajatellen, tosiaan pehmeä vesi ja aavistuksenomaisesti happamalla puolella. Paljon kasveja, joista osa pinnassa. Turvetta tuomassa humushappoja, ja rihmikset "pääkalana", eli kenenkään ei niitä pitäisi päästä kiusaamaankaan.
Kissan nimi on Naunau, koiran Hauhau, kalan Pulpul, Tippi tai Sergei.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja kr70 »

no olisko sitten ihan vaan sattuma / huono tuuri. Murisijoiden kohtalon voi selittää kuljetuksella. Sen lisäks on ymmärtääkseni vain kaksi tapausta: koru ja kääpiö. Jos nämä vain sattuivat olemaan tautisia / huonoa perimää tms. Oliko kääpiö joku jalostusmuoto?

Jos saisi joltain kasvattajalta itse viljeltyä rihmistä, ne saattaisivat olla paremmassa kunnossa (jos kasvattaja on osannut ruokkia toukkia kunnolla alusta lähtien).
tellie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 569
Liittynyt: 20:12, 11.01.2005
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja tellie »

Voi olla, että on sattumaa ja huonoa tuuria, mutta outoa, että kaikki sattumat kohdistuvat noihin sydänkäpysiini :cry:

Kääppärit olivat vissiin neon-jalostusmuotoa ja viimeinen epileptikko luononmuotoa. Tarkoitus oli saada luonnonmuotoa, mutta tajusin vasta kotona, että "naaraani" olivatkin neon-herroja :roll: Kyseelanaisen onnekkaasti yksi kolmesta herrasta kuoli välittömästi ja taistotankiksi kaavailemastani 60-litraisesta tuli toisen herran koti. Naaraat sitten hankin myöhemmin.

Olen ajatellut antaa vielä yhden mahdollisuuden. Olin alustavasti ajatellut tässäkin ketjussa mainittuja hunajarihmakaloja, mutta tätä ei ole hakatut kiveen. Haluan rihmakalan, joka ei kuole helposti ja menee vaatimattomiin litroihini :D
Kissan nimi on Naunau, koiran Hauhau, kalan Pulpul, Tippi tai Sergei.
helmenkalastaja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 13
Liittynyt: 22:17, 04.11.2021
Sukupuoli: Nainen

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja helmenkalastaja »

Moikka!

Tätini altaan hunajarihmoista eloon jäi ainoastaan punainen naaras, joka on nyt kuukauden uiskennellut karanteenialtaassa ja voi edelleen hyvin. Hehkutetroja on tällä hetkellä yhteensä 23, mutta vaikuttavat kotiutuneen todella hyvin karanteenialtaan tummaan veteen ja reiluun kasvistoon, joten mietin että raaskinko enää siirtää kirkkaaseen veteen ja kokonaan uuteen elinympäristöön. Olen siis pohtinut, josko he jäisivät pysyvästi tuohon altaaseen ja hommaisin tuohon uuteen altaaseen muita parvikaloja. Rusokiilakyljet vaikuttavat mielenkiintoisilta, kauniilta ja vesiarvoiltaan sopivilta kaloilta, joten niihin olen nyt vahvasti päätymässä. Ajattelin myös hommata toisen hunajarihmanaaraan ja sen lisäksi ehkä myös koiraan, jolloin yhteen naaraaseen ei kohdistuisi kaikkea koiraan painetta.

Ajattelin aloittaa akvaarioni perustamisesta/sisustamisesta kertovan päiväkirjan tuolla akvaaariopäiväkirjojen puolella, johon linkki tässä: viewtopic.php?t=245364

Helmenkalastaja kiittää ja kuittaa tällä palstalla :) !
helmenkalastaja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 13
Liittynyt: 22:17, 04.11.2021
Sukupuoli: Nainen

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja helmenkalastaja »

tellie kirjoitti: 12:53, 16.11.2021
Olen ajatellut antaa vielä yhden mahdollisuuden. Olin alustavasti ajatellut tässäkin ketjussa mainittuja hunajarihmakaloja, mutta tätä ei ole hakatut kiveen. Haluan rihmakalan, joka ei kuole helposti ja menee vaatimattomiin litroihini :D
Siulle vielä halusin vastata, että miun sukulaisella on ollut nyt pian kaksivuotiaan akvaariohistoriansa aikana kuusi hunajarihmakalaa, joista enää yksi on elossa ja jäi minulle hänen akvaariouransa perintönä.
Ensimmäiseksi hän hommasi kaksi hunajarihmakalaa: perusvärisen uroksen ja keltaisen värimuunnoksen naaraan. Naaras kuoli muutaman päivän sisällä ostosta, kuolinsyytä ei tiedetä. Vesiarvot oli kunnossa eikä ulkoisia taudinoireita.

Seuraavaksi hän osti muistaakseni kaksi perusväristä naarasta ja yhden keltaisen koiraan, jotka molemmat perusväriset taisivat myöhemmin paljastua koiraiksi. Keltainen koiras kuoli lähes heti muiden koiraiden (joita oli siis tähän aikaan altaassa yhtä aikaa kolme+ tämä kala!!) aiheuttamaan stressiin.

Myös alun hänen ensimmäisenä ostamansa koiras kuoli heti toisen noista kuoltua. Tässä vaiheessa siis kaloja altaassa kolme, joista kaikki koiraita ja näitä piti olla siis 1 uros +2 naarasta.
Näitä kuolemia ei osattu yhdistää muuten kuin stressiin, sillä kaloissa ei ollut taudin aiheuttamia oireita ja vesiarvot olivat edelleen kunnossa (ensimmäinen mittaus kalan kuolinpäivänä pH 7, kH 3, gH 3, NO2 0,0ml/l.) Kalat olivat vain vähän laihahkoja, luultavasti ruokinta-aikoina aiheutuvien nahistelujen takia.

Toinen uroksiksi paljastuneista, naaraina ostetuista kaloista kuoli ihan viimeaikoina epäilyttävien näppylöiden/pilkkujen takia, minkä jälkeen kuoli myös toinen lähes peräjälkeen. Tässäkin tapauksessa ainoa vihje sairaudesta olivat nuo pilkut, jotka kuitenkin esiintyivät vain tuolla yhdellä kalalla. Toisella ei ollut mitään. Vesiarvotkin olivat jälleen kunnossa ja täysin samaiset kuin edellä mainitsemani.

Jäljellä on siis tällä hetkellä ainoastaan viimeisenä ostettu rubiini/red-värimuotoinen naaras, joka jäänee minulle perinnöksi hänen akvaarioharrastuksestaan. Naarasta olen karanteenannut nyt kuukauden, eikä ongelmia ole ilmennyt ja siellä se uiskentelee menemään.

Nuo molemmat perusväriset koiraat pitivät koko aikansa yllä naaraan väriä ja tummaa raitaa kyljessä, mutta evien muodosta ja kalan käytöksestä erotti uroksiksi. Tätini uskoi siis ostaneensa kaksi urosta ja kaksi naarasta, eläinkaupan suosituksen mukaan. Muistan itsekin käyneeni noita evämuotoja ihmettelemässä ja vertailemassa netistä löytyneisiin kuviin.

Sanoisin, että näiden hunajarihmojen kanssa kannattaa olla mahdollisimman tarkkana jo ostaessaan kaloja. Värille ei kannata antaa liikaa painoarvoa, sillä nämä perusväriset koiraat osaavat kyllä muuttaa väritystään jos kokevat olonsa turvattomaksi jo kaupan altaassa. Evien muodot ja kalan koko oli viimeinen tikki tätini kalojen sukupuolten tunnistamisessa. Kaupat osaavat kyllä myydä kalan varmana naaraana.

Noista kuolintapauksista sanoisin, että ehdottomasti karanteenaa kalat. Nämä hunajarihmat ovat ilmeisesti aika jalostettua perintöä, juuri niinkuin Ildar kirjoitti:
Ildar kirjoitti: 17:06, 12.11.2021
Etenkin kääpiörihmakalat ja moni muukin rihmakalalaji on aika jalostettua kamaa nykypäivänä ja valitettavasti niiden elinikä, -kyky ja terveys on siinä laskenut kuin lehmän häntä. Ihan silleen tunnettu ongelma, harmi kyllä. Ei siis välttämättä ole juurikaan olosuhteista kiinni jos niitä tipahtelee melko tiheään - siis jos muu kalasto kukoistaa.
En tiedä, onko ollut vain TODELLA huono tuuri tätini kalojen kanssa vai ihan joku muu korkeampi voima, vai yksinkertaisesti vain ylijalosteneisuus, mutta itse ainakin vielä yritän tuon puna-värimuotoisen naaraani kanssa. Olen häneen pahasti kiintynyt karanteenauksen aikana ja voin sanoa että jos hänetkin kuolo korjaa niin itku kyllä pääsee. Onhan nää aivan uskomattoman ihania ja symppiksiä kaloja, kauniita kuin mitkä ja pienikokoisiakin.
tellie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 569
Liittynyt: 20:12, 11.01.2005
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja tellie »

Yhhhh. Uskaltaiduin ostamaan kolme hunajarihmakalaa (1+2) ja toistaiseksi, eli kuluneet 1,5 päivää asiat ovat menneet hyvin... Mutta niin ne kääppäreidenkin kanssa menivät, kunnes eivät enää menneet... Nämä ovat ihan luonnon värimuotoa, joten toivon, että ei olisi ihan niin sukusiittoista sen värin perässä.
Kissan nimi on Naunau, koiran Hauhau, kalan Pulpul, Tippi tai Sergei.
helmenkalastaja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 13
Liittynyt: 22:17, 04.11.2021
Sukupuoli: Nainen

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja helmenkalastaja »

Pidän sormet ristissä sun huniksille <3 ! Toivottavasti osui parempi onni kohdalle kun tädin hunajarihmoilla…
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariohaave 60-litraisesta

Viesti Kirjoittaja kr70 »

tellie, miten sun hunajat on pärjänneet?

Olen kahlaamassa vähitellen läpi aquariumscience-sivustoa. Siellä tuli vastaan sellainen "tieto", että
75% of the various dwarf gouramis have a virus which kills them at 8 to 12 months of age, so avoid dwarf gouramis
https://aquariumscience.org/index.php/1 ... selection/

Toisella sivulla lisätään:
So one should avoid buying these beautiful fish till breeders solve the problem.
https://aquariumscience.org/index.php/1 ... emistries/

Tästä tuli mieleen sun vaikeudet kääpiörihmojen elossapitämiseksi. En tiedä, onko tuo totta - info tuolla sivustolla on hyvin vaihtelevaa: joissakin topiceissa tulee suurta viisautta mutta sitten on välissä täyttä huuhaata; syynä näyttäisi olevan, että kirjoittajalla on tarve olla kaikkia muita eksperttejä vastaan.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”