Kalasto trigon 190

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

Akvaario on vielä kypsymässä ja nyt on ollut hyvää aikaa miettiä tulevaa kalastoa. Vaihtoehtoja on kamalasti, mutta muutama suosikki on jo löytynyt. Olen miettinyt seuraavanlaista kalastoa, allas Juwel trigon litroja 190.
Pinta: Marmoritapparakaloja
Keski: Rusokiilakylkiä
Pohja: Mustapleko L204 ja piikkisilmiä.
Mahtuuko pohjalle kaksi mustaplekoa? Mikä olisi hyvä määrä kutakin lajia, siten että akvaario ei ole sillipurkki?
Plekoille on tarjolla juurakoita ja kaksi saviputkea. Putkia saa tarvittaessa kaksi lisää.
Akvaarioon on tulossa runsas kasvisto ja näillä näkymin mennään altaan omalla suodattimella. Varastosta löytyy Eheim 2252 suihkuputkella, jos kuitenkin menee hermot Juwelin omaan pömpeliin. Varalla on myös Ehein pro2 ulkosuodatin. Ulkosuodatinta en kuitenkaan vesivahingon pelossa haluaisi laittaa, kun juuri remontoitiin lattiat uusiksi :mrgreen:
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1934
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Mustaplekoihin liittyen sellainen kommentti, jotta varaudu niitä hankkiessasi tehostamaan suodatusta. Ovat niin kauniita... ja niin sikoja. Sontivat enemmän kuin syövät, ovat aika maestroja saamaan sotkun aikaiseksi. Flashit puunsyönnin ohella maistelevat myös kasvejasi. T: ent. Flashien omistaja :D

Jos menet tuolla kalastolla, niin nyt puuttuu talosta "siivoojat".

Varmasti jo tiesitkin tapparakalojen hyppyherkkyyden? Se on hyvä ottaa huomioon esim. kasvistolla, (kansilasit?).
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

Olisiko jotain muita plekoja, mitkä sopisivat altaaseen?
Saisi olla nätti ja jättää kasvit rauhaan :mrgreen:
Mikä kala sopisi siivoojaksi?
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
GroH
Junior Member
Junior Member
Viestit: 55
Liittynyt: 22:15, 30.03.2021
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja GroH »

Marmoritapparakalat on sellaisia, että kun tulet huoneeseen/tilaan ja kolautat vähän jotain kovempaa niin ilman kansilaseja ne on koko parvi olkkarin matolla ja kansilasien kanssa saa kuunnella sellaista ropinaa lasia vasten. :mrgreen:
Vähän ehkä karrikoiden, mutta ovat kyllä tosi herkkiä loikkaamaan.
80L, 300L, chowi neiti ja corgi poika.
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

Tapparakaloja on ollut meillä ennenkin, silloinen kissa onnistui saalistamaan ne ruokinta-aukosta :roll:
Tässä nykyisessä altaassa on hyvinkin tiiviit kannet ja uloshyppääminen ei toivottavasti onnistu. Perhoset kokivat saman kohtalon kissan toimesta [}:)] Kissa on jo vainaa ja allas vaihtunut, toivotaan siis parempaa onnea kalojen kanssa :mrgreen:
Mutta joo, olisiko ehdotuksia siivoojiksi/ plekoiksi? Ihan super olisi, jos plekot hoitaisivat siivouspuolen ja jättäisivät kasvit rauhaan. Haluan mahdollisimman simppelin kalaston. Kymmenen vuotta sitten oli kolme allasta, enemmän ja vähemmän sekalaista kalasoppaa litroissa 500, 300 ja 50
Kirsikkasukarapuja ajattelin myös lisäksi, kun lapset niihin ihastuivat.
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1934
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Plekoista voisi melkeimpä luetella varmaksi ainoastaan ne jotka taatusti syö kasvit. Loput voidaan lyödä kastiin "saattaa syödä". No en maalaa piruja enempää :twisted: .

Omia kokemuksia mm. L-333 isoseeprasta https://www.planetcatfish.com/common/sp ... es_id=1024
Syö kaikkea, lihaa, levää, kasviksiakin, silti leväputsaria siitä ei saa, syö sitä mennessään välipalaksi. Meillä heppu villiintyy aivan heitetystä katkaravunpyrstön palasta eli ei elä pelkällä kasvisruoalla.

L-134, salamanteri, nuori salamanteri tuo mieleeni sitruunalakun, keltainen on niiiin keltaista mustan vieressä, väri läyhtyy vaaleaksi kun vanhenee, mutta silloinkin kaunis, veden puhtaus, ts. säännölliset vedenvaihdot tämän kanssa tärkeitä, https://www.loricariidae.info/peckoltia-compta-l134
Ruoan puolesta samat sanat kuin edelliseen. Saattaa kajota kasveihin, ainakin nuorena ellei ole kasvista tarjolla.

L-260, Queen Arabesque, ihana ja kaunis pikkupleko. Tässä nyt ehkäpä yksi tyyppi, josta voisi luvata jo vähän vähemmän vapisevin äänin, ettei koske kasveihisi. Itselläni oli nimenomaan kasviakvaariossa näitä kasvatettavana, poikasia toista sataa, kasveissa en nähnyt edes poikasten aikana tehtyjä hampaanjälkiä. https://www.planetcatfish.com/common/sp ... ies_id=229
Ruoan puolesta taas samat kuin edelliseen vaikka Planet Catfish vähän toisenlaista väittääkin. Oikein iloisesti menee kurkut ja kesäkurpitsat koska ei ole lukenut netistä, mitä sen pitäisi syödä ja mitä ei.

L-129, kuviopleko, kiltti sekasyöjä. Tod.näk. jättää kasvit rauhaan kunhan tarjolla on kasvista. Meillä ei koske kasveihin. https://www.loricariidae.info/hypancist ... ttera-l129

Sukaravuthan ovat oikein hyviä siivoojia ja rusokiilat ei niitä hätistele. Itselläni rusokiilat ja Neocaridina`Yellow Firet´ yhdessä tällä hetkellä.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

toukopouko kirjoitti: 19:56, 05.04.2021

L-260, Queen Arabesque, ihana ja kaunis pikkupleko. Tässä nyt ehkäpä yksi tyyppi, josta voisi luvata jo vähän vähemmän vapisevin äänin, ettei koske kasveihisi. Itselläni oli nimenomaan kasviakvaariossa näitä kasvatettavana, poikasia toista sataa, kasveissa en nähnyt edes poikasten aikana tehtyjä hampaanjälkiä. https://www.planetcatfish.com/common/sp ... ies_id=229
Ruoan puolesta taas samat kuin edelliseen vaikka Planet Catfish vähän toisenlaista väittääkin. Oikein iloisesti menee kurkut ja kesäkurpitsat koska ei ole lukenut netistä, mitä sen pitäisi syödä ja mitä ei.

Tämä on kyllä tosi nätti! Onko L-260 miten reviiritietoinen, pystyykö niitä ottamaan useampia, vai tuleeko turpasauna? Trigonissa on kyllä mukavasti pohjalla tilaa, sisustuksessa on käytetty kantoja ja piiloiksi on valmiina 2-4 saviputkea.
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1934
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Arabesque (hieroglyfi) on todella nätti ja tykkään sen pään mallista ja silmistä. Ei lättäpää. Ainahan nuo jähisee jos samalle ruokapalalle sattuvat, jos ei ole pariskunta, mutta oikeinkin suositeltavaa ottaa useampi, heidän nahinat on yleensä vaarattomia pökkimisiä. Omassa altaassani on ollut lukuisia plekoja, mutta ainoa sisupussi on ollut meidän appelsiinipleko L-75, joka ottaa imuun, kun joku isommista muista pohjakaloista menee reviirille. Käy kiinni kuin imukuppi, jostain syystä mun rakas okamonnini toukopouko, on sille punainen vaate. Pikkuplekoihin ei koske. Nappaa kiinni ja pouko purjehtii pois aplari selässä kiinni. Onneksi tätä tapahtuu harvoin ja okapouko ei ole millänsäkään, panssarin kaltainen pinta suojaa. :D
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

No niin, meidän lapset haluaa pitkäeväisen partamonnin.... :roll: Unohdetaan siis plekot toistaiseksi.
Kalastoa mietittiin muutenkin vähän uusiksi juurikin tämän partamonnin takia. Marmoritapparat pysyisivät pinnan tuntumassa, keskiosaan neontetroja väriä tuomaan ja pohjalle piikkisilmiä partiksen kaveriksi. Lisäksi sukarapuja.
Mikä olisi hyvä määrä kutakin lajia, partamonnia lukuunottamatta (vain yksi tulee)?
Sukarapuja on myös tullut markkinoille huikea väriskaala. Mitä voi yhdistää keskenään, etteivät ne sekoitu/ lisäänny keskenään?
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

KatjaS kirjoitti: 10:59, 09.04.2021 No niin, meidän lapset haluaa pitkäeväisen partamonnin.... :roll: Unohdetaan siis plekot toistaiseksi.

Menisikö tänne vielä perhoskirjoahvenia?
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1934
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Eli Neocaridina-sukuiset sukaravut lisääntyvät keskenään samoin kuin Caridinat. Neocaridinat ja Caridinat taas eivät. Caridinat ovat herkempiä kaikelle kuin NC:t, joten mahd. lääkkeet + suola, tarkkuus eri lannoitteissa (esim. kupari/rauta/NO3), veden laatu...

Herkkähän tuo perhoskirjoahvenkin on. Veden laadusta tulee pitää hyvä huoli. On ollut perhosia ja sukarapuja harrastajilla samoissa altaissa. Aivan pienimmät toukkavaiheesta pinnistävät nanosukisvaavit, saattavat mennä affenien ravinnoksi, isompiin eivät koske. Kiltti kala :D .
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

Kuinka paljon kaloja tuonne mahtuisi?
Voi elämä, miten kaikki voi unohtua kymmenessä vuodessa 8O :roll:
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1934
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

KatjaS kirjoitti: 10:59, 09.04.2021 No niin, meidän lapset haluaa pitkäeväisen partamonnin.... :roll: Unohdetaan siis plekot toistaiseksi.
Kalastoa mietittiin muutenkin vähän uusiksi juurikin tämän partamonnin takia. Marmoritapparat pysyisivät pinnan tuntumassa, keskiosaan neontetroja väriä tuomaan ja pohjalle piikkisilmiä partiksen kaveriksi. Lisäksi sukarapuja.
Mikä olisi hyvä määrä kutakin lajia, partamonnia lukuunottamatta (vain yksi tulee)?
Sukarapuja on myös tullut markkinoille huikea väriskaala. Mitä voi yhdistää keskenään, etteivät ne sekoitu/ lisäänny keskenään?
1 partis

1k + 1n tai 1k pikku haaremilla perhoskirjoahven

useita piikkisilmiä, jotta näkyykin joskus eivät käytännössä vie kalasenttejä vedestä juuri mitään elellessään ihan omissa onkaloissa ja hiekassa, väh. 6 ja enemmänkin mahtuu

n. 20-25 neontetraa

Tällainen voisi olla Poukon kombo eikä ole tunkua.

Kalastolle per akvan litrat on myös laskureita, mutta ne ovat hyvin suurpiirteisiä ja suuntaa antavia. Kun pohtii kalastonsa kerroksittain, niin kuin tässä olet miettinytkin, se ja silmä voittaa laskurit mennen tullen. Isossa roolissa on tietysti myös akvan suodatus, mitä suodattaa ja kuinka paljon.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
KatjaS
Member
Member
Viestit: 455
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

toukopouko kirjoitti: 14:10, 09.04.2021
1 partis

1k + 1n tai 1k pikku haaremilla perhoskirjoahven

useita piikkisilmiä, jotta näkyykin joskus eivät käytännössä vie kalasenttejä vedestä juuri mitään elellessään ihan omissa onkaloissa ja hiekassa, väh. 6 ja enemmänkin mahtuu

n. 20-25 neontetraa

Tällainen voisi olla Poukon kombo eikä ole tunkua.

Kalastolle per akvan litrat on myös laskureita, mutta ne ovat hyvin suurpiirteisiä ja suuntaa antavia. Kun pohtii kalastonsa kerroksittain, niin kuin tässä olet miettinytkin, se ja silmä voittaa laskurit mennen tullen. Isossa roolissa on tietysti myös akvan suodatus, mitä suodattaa ja kuinka paljon.
Kiitos, näin vähän itsekin ajattelin.
Nitriitit on nyt kivasti nousussa ja uskoisin, että pääsen kalakaupoille kuun lopulla. Ajattelin hankkia ensin partamonnin, piikkisilmät ja tetrat. Tetroista tuskin ostan vielä koko porukkaa, jotenkin hirvittää ostaa noin paljon kerralla uuteen akvaarioon.
Onko neontetroille 25-26 *C liikaa, mietin vain tuota pehoskirjoaventa, eikös se tykkää lämpimästä? Kardinaalitetrat tai safiiritetrat taitaisivat arvostaa lämmintä vettä enemmän, kuin neonit....liikaa vaihtoehtoja kauniissa kaloissa, onneksi on aikaa miettiä :mrgreen:
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1934
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalasto trigon 190

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Ei ole suositeltavaa laittaa tuoreeseen akvaan suurta määrää kaloja vaan lisätä vähitellen suurempien vesiarvojen heilahtamisen välttämiseksi. Piikkisilmiä en laittaisi myöskään ensimmäisten joukossa. Partistahan sitä yleensä käytetään ns. pioneerikalana kestävyytensä vuoksi, ei pienistä vesiarvojen heittelyistä heitä lusikkaa nurkkaan kuten taas oikeastaan noista jokainen muu miettimäsi kala saattaa tehdä. Kasveja voi hankkia heti, varsinkin nopeakasvuisia. Sitten toisin partiksen kun nitriitit on nollassa. Sen jälkeen 8 parvikalaa ja siitä se sitten alkaa, akvaelämä :D

Kaikki pohtimasi kalat ovat humuspitoisista vesistä kotoisin, joten sen lisäys olisi suotavaa, vaikkakin tiedän, että näitä pidetään ilmankin. Kuitenkin jos kalojen viihtyvyyttä ajatellaan, niin sitä itsekin istuu mieluummin pehmustetulla sohvalla kuin kovalla penkillä [;)] .

Nuo neonin suosituslämmöt ovat kyllä kanssa mielenkiintoisia, jos niitä hakee tarpeeksi kauan, niin lopputulos on "laita neontetra mihin lämpöön tahansa heti 20C lähtien". Tosiasia on se, että kardinaali menee siellä lämpimämmässä menestyksekkäämmin kuin neon. Kardinaali herkempi, mutta menee herkän perhoskirjoahvenen kanssa sopivasti, vesiarvot kunnossa niin ei hätää. Safiirista ei kokemusta, joten siitä voisi kertoa joku sellainen jolla on.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”