Apua rescue miekkapyrstöjen kanssa

Synnyttävät ja kutevat hammaskarpit. Miljoonakalat, mollit, platyt, killikalat jne.

Valvoja: Moderaattorit

Apua rescue miekkapyrstöjen kanssa

ViestiKirjoittaja Sinfonia » 18:21, 12.04.2019

Pelastin naapurin 100l akvaariosta vajaa parikymmentä miekkapyrstöä eri ikä- ja kokoluokista. Kyseessä on hyvinkin sukurutsattu sakki ja lisäksi ne ovat eläneet äärimmäisen pehmeässä vedessä jo useita sukupolvia. Tämä näkyy jo selkeinä epämuodostumina: osalla selkäranka on kolmiomainen, osalla etuosa on normaali mutta selkäevän jälkeen tulee kunnon koukkumainen mutka ja kala on ikään kuin "kasassa". Lisäksi nuo pienimmät ovat jotenkin kitukasvuisia, sellaisia tynkiä pallomahoja, vaikka selkeitä selkärankamutkia ei ainakaan vielä erota. Kalat ovat kuitenkin ns. siistin näköisiä, vilkkaita ja syövät hyvin.

Mutta mitä ihmettä noille nyt pitäisi tehdä? Kyselin jo muualtakin veden kovettamisesta (pH aavistuksen alle 7,GH tippatestin ja harittavien silmieni mukaan 0...), mutten oikein saanut selkeää neuvoa sen suhteen. Ei ilmeisesti enää ole juuri hyötyä (vammautuneet ei tietysti enää korjaannu) ja jos sille linjalle pitää lähteä, niin se tulisi tehdä äärimmäisen hitaasti. Mutta mikä on se "äärimmäisen hitaasti" noin niin kuin numeroina? Muutos viikossa, kk:ssa..? Mahdollinen tavoitearvo? Onko edes oikein pitää tuon näköisiä kaloja hengissä, vaikka ne ei suoranaisesti näytä siitä kärsivän..? Näyttääkö koko porukalle saksia vai koittaako vain turvata niille mahdollisimman hyvän loppuelämän?

Kalat ovat nyt 300l akvaariossa ja muina asukkaina on vain 12kpl kuparimonnisia, kirsikkasukarapuja sekä kierteisiä. Tuo muu joukko kestää kyllä tarvittaessa pienen veden kovettamisen, eli sen ei pitäisi olla ongelma (ja lämpötila 24 astetta käy kaikille).

MUOKS: Korjattu typo, eli GH kyseessä...
Sinfonia
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 1066
Liittynyt: 18:32, 05.07.2005

Re: Apua rescue miekkapyrstöjen kanssa

ViestiKirjoittaja kr70 » 19:38, 12.04.2019

Sinuna minä yrittäisin etsiä jonkun, jolla on isoja petokaloja, ja lahjoittaisin miekkapyrstöt niille ruoaksi, niin ei hukkaan niiden elämä menisi. Ruoaksi ne joutuisivat luonnossakin. Jos ei ketään löytyisi, jättäisin ne akvaariooni elämään mutten alkaisi niiden vuoksi vettä kovettamaan. Vesi on kyllä niille liian pehmeää, mutta uskoisin, että epämuodostumat ovat ennemminkin sukurutsasta kuin pehmeästä vedestä.
kr70
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 51
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Apua rescue miekkapyrstöjen kanssa

ViestiKirjoittaja Sinfonia » 19:49, 12.04.2019

Kiitokset vastauksesta ja jotain tuollaista ajattelinkin. Mietin itseasiassa itsekin, että hankkisin tuonne jonkun ahvenparin, joka huolehtisi mahdollisesta sikiämisongelmasta ja ehkä jopa söisi nuo pienimmät pois... Tosin ykkösenä listalla oli avainkirjoahven ja ne ainakin aiempien kokemusteni perusteella voi olla turhankin kilttejä :roll:
Sinfonia
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 1066
Liittynyt: 18:32, 05.07.2005

Re: Apua rescue miekkapyrstöjen kanssa

ViestiKirjoittaja Nikkeli1 » 23:21, 12.04.2019

Jos miekkapyrstöjä voisi kasvattaa vedessä, jossa on paljon simpukankuoria nostamassa veden kovuutta kalojen jälkeläisten selkärangat olisivat todennäköisesti muutamassa sukupolvessa suoria. Tämä on oma kokemukseni miljoonakalojen suhteen.
Nikkeli1
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 8
Liittynyt: 16:26, 21.10.2017
Sukupuoli: Mies

Re: Apua rescue miekkapyrstöjen kanssa

ViestiKirjoittaja kr70 » 00:00, 13.04.2019

Voi olla, jos epämuodostumat ei oo perinnöllisiä vaan että yksinkertaisesti selkäranka ei ole kehittynyt kunnolla puuttuvan kalkin takia. Mutta tällöin selkien pitäisi olla suoria heti seuraavassa sukupolvessa kalkin lisäämisen jälkeen. Perimää ei kalkin puute muuta miksikään.

Jos taas kyseessä on perimän vinoutuminen rutsan takia, voisi se korjautua ainakin vähitellen, jos sekaan laittaisi miekkapyrstöjä, jotka eivät ole sukua näille rutsaisille.
kr70
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 51
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies


Paluu Hammaskarpit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron