Paludaario unelma

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Heips kukkuu ja molskis, uusi jäsen rimppis hyppää tähän altaaseen kanssanne ja ilmoittautuu jakamaan omia kokemuksiaan yhteisen rakkaan harrastuksen hyväksi.

Siitä lähtien kun alakouluikäisenä sain pitkän vonkaamisen jälkeen isäni ostamaan minulle sen ensimmäisen oman 40 litraisen kokolasiakvaarioni, on harrastus pysynyt sydämessäni kuin se kuuluisa paska siellä Junttilan tuvan seinällä. Toki elämänvaiheet ovat ehtineet aiheuttaa taukojakin mutta kaiken kaikkiaan yli neljäkymmentä vuotta on enempi ja vähempi akvaarioita harrasteltu.

Muistan kuin eilispäivän vielä kun ensimmäiset kalani (miljoonakalat, villimuoto) uivat siinä uudessa ja lapsen silmin katsoen valtavan kokoisessa akvaariossani ja pääsin ensikerran todistamaan syntymän ihmettä. Naamataulu lasiin liimautuneena katselin silmät ammollaan kuinka naaras putkautteli eläviä poikasiaan tasaiseen tahtiin ja loppua ei meinannut tulla, eikä loppua tullut omalle ihmettelyllenikään. Pidin sitä yhtenä maailman ihmeistä. Se oli sillä selvä, eikä takaisin paluuta enää ollut. Ei ollut vielä nettiä, oli vain lankapuhelin, kirjastot ja Akvaarioseura (Helsingin). Näillä välineillä sai ammennettua paljon tietoa ja kokemusta muilta harrastajilta ja seuran kautta pääsi tutustumaan muihin hurahtaneisiin. Suutari Savolaisen Markku, Helsingin Pengerkadulta piti takahuoneessaan akvaarioita ja kasvatteli kiekkoja. Oli ensimmäinen joka sai kudun onnistumaan akvaariossa. Siihen aikaan kiekkoja pidettiin vielä hyvinkin vaativina ja tämä ystävyys sai omalla osallani harrastukseeni vieläkin enemmän syvyyttä. Ihaillen seurasin Markun uppoutumista harrastukseen antaumuksella. Siinä missä Markku antoi oman sydämensä harrastukselle, antoi raastettua naudan sydäntä kiekoillensa ja olin usein äimän käkenä sanattomana hiljaa. Miten Markku voikaan tietää asioista näin paljon, antaa nyt kaloille naudan sydäntä... huh huh. Kaiken aikaa matkan varrella on oppinut lisää, eikä varmasti millonkaan tule hetkeä että voisi rehellisesti sanoa oppineensa jo kaiken. Siinä missä taidot lisääntyy, tietoa karttuu, lisääntyy myös palo viedä harrastusta pidemmälle ja yhä vieläkin pidemmälle, eli tieto lisää sitä tuskaa.

Olen päässyt nyt sellaiseen tilanteeseen että saannut toteuttaa ikiaikaisen unelmani isosta paludaariosta. Tällä projektilla ajattelin teitä lähestyä näin uutena jäsenenä. Kohta tulee kuluneeksi kuusi vuotta kun uskalsimme emännän kanssa karistaa pääkaupunkiseudun pölyt ja ruuhkat pois jaloistamme. Muutimme Kiiminkiin joka oli vielä itsenäinen kunta ennen liittymistään Ouluun. Ikäni kerrostaloissa asunneelle muutto omakotitaloon avasi mahdollisuuksien ovet, myös akvaarioharastuksen osalta aivan eri sfääreihin kuin aiemmin. Edellinen akvaarioni kerrostalossa veti 900 litraa ( siitä kuva), eikä yhtään isompaa olisi ollut mahdollisuuttakaan saada mahtumaan pienen kaksion tiloihin. Tämä allas jouduttiin nostamaan korinosturilla toisen kerroksen ikkunasta sisään kun ei mahtunut porraskäytävän kierreportaissa kääntymään. Pitivät minua jo silloin... hieman outona. Tähän altaaseen tein ensimmäiset 3D-taustan harjotelmat ja lopputulos oli mielestäni sen verran rohkaiseva, ettei paluuta ollut enää taustattomiin altaisiin. Tästä alkoi muhimaan mielessäni paludaarion rakentaminen ja yhteen väliin olin jo alkamassa sitä toteuttamaankin tuohon 900 litraiseen. Asunnon ahataus sai vain ajatukseni ajelehtimaan karille. Nyt aukeni sitten mahdollisuus paludaarioon ja kun aletaan tekemään, tehdään sitten sellainen ettei heti huomenna ala kaduttamaan.

Projekti sai alkunsa siitä kun suunnittelimme keittiöremonttia. Iso keittiö ja vain kaksi ihmistä taloudessa sai mietintämyssyni valon välähtämään kirkkaana ja varovasti aloin ehdottelemaan vaimolleni, mitäs jos... pienetäisimme samalla keittiötämme ja tekisimme syntyneeseen tilaan paludaarion. Vaimo ei ollut edes kuullut koko sanaa mutta kun hain kuvia nähtäville ja videoita katseltavaksi, alkoi vaimonikin kirkkaat silmät kirkastumaan entisestään. Tämähän menikin helpommin kuin oli pelännyt. Yhteisestä päätöksestä päätimme toteuttaa projektin paludaariosta. Paludaarion rakentaminen oli ensimmäinen mistä piti lähteä liikkeelle remontissamme, sillä paludaario sijoittuu talomme keskelle ja vaikuttaa olohuoneeseen, keittiöön, eteiseen ja pukuhuoneeseen. No sehän tietenkin passasi minulle hyvin. Tila joka vapautui keittiön pienetämisellä kahdelle ihmiselle sopivammaksi, käsitti noin 7m3:ta vapaata tilaa unelmalle.

Tuumasta toimeen nappasin rungon ja levytin sen 21mm koivuvanerilla. Vanerien pinnat lakkasin ensin kertaalleen Arsalin Jeti-500 epoksilla, jonka jälkeen vahvistelin kulmat punosmaton ja epoksin avulla. Tästä sitten kerros kerrokselta tehnyt pinnoituksen paludaarioon siten että lattiassa on kolminkertainen punosmatto, seinällä vedenrajaan asti kaksinkertainen ja maanpäällisessä osassa yksinkertainen punosmatto vahvistamassa epoksia. Lattian ja seinän väliseen rajaan tein jopa revitystä punosmatosta ja epoksista ”kitin” jolla vahvistin tämän rajan ja jos tuosta rakennelmasta haluaa vesi mennä läpi, pitää sille antaa ensin piikkausvehkeet lainaksi.

Siiten olikin vuorossa sisustaminen. Minulla oli mielessäni ainoastaan karkea ajatus minkälainen se voisi olla ja tällä ajatuksella lähdin liimailemaan pullouretaanilla styroksilevyjä seinille. Styroksien liimausta, muotoilua, liimausta, muotoilua ja välillä vähän purkamista jonka jälkeen taas liimailua ja muotoilua. Pikku hiljaa muutamien jätesäkillisten jälkeen jokapaikkaan leviävää styroksirouhetta, paludaario alkoi muistuttamaan haluamaani ja tämän oman taiteellisen näkemykseni pinnoittaminen oli seuraavana vuorossa. Edellisessä altaassani tein pinnoituksen siten että pinnoitin ensimmäisenä pinnan Vetonit 3000 lattiatasoitteella ja tämän sitten epoksoin Nanten injektiohartsilla. Nyt päätin lähestyä tällä kertaa eri tavalla ja tein luonnon turpeesta sekä epoksista jähmeän kitin jolla kittasin kaikki pinnat. Ainoastaan vesiputuksen vasemmalla puolella oleva puu on pinnoitettu ensin tasoitteella, mutta jo sitä tehdessäni olin varma että on olemassa varmaan helpompikin keino. Turpeesta ja epoksista tehty kitti osoittautui erinomaiseksi kokeiluksi, joskaan ei ihan halvimmaksi. Nyt projektiin on palanut noin 200 litraa epoksia ja 9 x 65 litraa turvetta. Oulun seudulla on pienen ajan sisällä ollut kaksi havaittavaa maanjäristystä ja uskallan väittää jos maanjäristys iskee tänne, voin huoletta hypätä altaaseen turvaan. Tuolla epoksoinnin kanssa ei ole mitään hätää, se kestää kyllä. Ennen styroksien sisustamisen loppuun saattamista oli tilattava lasit altaaseen ja ajatuksena oli saada tähän 2 x 12mm karkaistut lasit laminoituna. Lasimestari ja lasit valmistava taho olivat kuitenkin sitä mieltä ettei kannata asentaa karkaistuja laseja. Aikaa myöden lasit saattavat naarmuuntua ja karkaistuna ovat täten myös arvaamattomia. Voivat hajota jopa ilman näkyvää syytäkin. Saivat minut vakuuttuneeksi 2 x 12mm Optiwhite lasi tupla laminonnilla ilman karkaisua kestävän varmuudella. Veden syvyys on 90 – 95cm ja allasosa vetää noin 1700 – 1900 litraa vettä. Ensimmäisen vedentäytön tein hieman hermostuneissa fiiliksissä. En nimittäin ollut tehnyt koetäyttöä kertaakaan ennen sisustamisen aloittamista, sillä niin paljon luotin omaan tekemiseeni. Nyt sitten kun vettä laskin altaaseen, käväisi kyllä muutaman kerran mielessäni, olisikohan sittenkin kannattanut tehdä koetäyttö kun siihen oli vielä mahdollisuus. Hermostuneesti ravasin pitkin asuntoa ja seurasin, alkaako jostain nurkasta vedenpaisumus. Allas pitää vettä ja ensimmäinen vedenvaihto tehty.

Tilanne on tällä hetkellä se että liottelen allasta ja vaihdan vesiä välissä, sillä tekniikkaa minulla ei vielä ole olemassa. Ne ovat kuitenkin jo hankintalistalla ja kevään aikana yritän saada paludaarion toimintaan täydellä teholla. Suodatinallas on myös mallia ”tein itse ja säästin”. 21mm vanerista rakentelin 465 litraa vetävän altaan kuten tein paludaarionkin. Allas on epoksoitu ja tarkoituksena johtaa vesi ensimmäiseen osastoon josta painovoiman avulla vesi siirtyy alakautta toiseen osastoon ja tästä sitten takaisin pukuhuoneen puolelta seinän läpi paludaarioon. Osa vedestä suodatinaltaan ensimmäisestä osastosta johdetaan paludaarion katonrajaan, jonne on upotettu putket sisustuksen sisään ja pienistä tihkureijistä tämä vesi pitää rinteet märkinä ja vie rinteen viiteenkymmeneen koloon ja poteroon istutettavalle kasville suodatettavaa vettä ravinnoksi. Veden liikuttelun tulen hoitamaan kiertovesipumpuilla joita tulee 5kpl. Neljä imee vettä suodatinaltaaseen ja yksi siirtää vettä viherkasveille suodatettavaksi.

Se mitä haluan altaassa kasvattaa, on yhä mysteerinä pienessä mielessäni. Nyt kun on kerrankin olisi mahdollisuuksia, en silti halua sortua siihen että haalisin kaikki ne monsterit ja pedot joista olen haaveillut. Vaikka litroja on runsaasti, ei uimatilaa ole silti vieläkään paljoa. Luulen että tulen tekemään tästä kasvialtaan pienikokoisille kaloille. Onko se Amazon vai Kaakkois-Aaasia tyyppinen on vielä epäselvää mutta jompi kumpi. Molempiin kun itselläni on sidoksia elävässä elämässä. Altaassa on siis nyt sisustus ilman sisustusta, eli kannot, kivet, hiekat, kasvit yms yms puuttuvat tietenkin tässä aiheessa. Kannot, kivet ja hiekat tulen lumien sulattua ottamaan suoraan isänmaamme huomasta.

Maanpäällisiä osia joudun vielä vähän viimeistelemään ja tätä varten matkahuollossa odottaa noutoa 15 litraa epoksia ja saunan lattialla on kuivumassa luonnonturve säkki.

Ohessa kuvia projektin etenemisjärjestyksessä ja myöhemmin, sitä mukaan kun hommat etenee, tulee myös kuvia lisää. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, voiton puolella ollaan jo sillä alunperin ajattelin projektin kestävän maksimissaan kolme kuukautta, mutta on nyt venytyt jo reilun vuoden mittaiseksi. Hiljaa hyvä tulee kuuluu sanottavan.

Resepti paludaarioon:

2 x 4 koolaus
Puuliima
Ruostumattomia ruuveja
21mm koivuvaneri
Jeti-500 epoksi
Lasikuitu punosmatto
Akvaariosilikoni
Styroks
Pullouretaani
Vetonit 3000 lattiatasoite ( ei tarvita)
Maavärejä
Luonnon turvetta
Sisalköyttä
Putkihamppua
Säkki kaupalla kärsivällisyyttä

Toivottavasti tämä herättää lisää mielenkiintoa paludaariosta kiinnostuneille. Itse eksyin foorumille Kaitulin projektin myötä kun omaani aloittelin, tuli tuota säiettä luettua ahkeraan.

rimppis
Liitteet
3D-tausta malawialtaassa
3D-tausta malawialtaassa
900 lit..jpg (88.95 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Vanerointi
Vanerointi
11.jpg (165.25 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Vanerointi
Vanerointi
10.jpg (108.86 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Isomman lasin kehys ja mittasuhteita
Isomman lasin kehys ja mittasuhteita
9.jpg (98.82 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Pienemmän lasin kehys
Pienemmän lasin kehys
8.jpg (102.63 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Styroksit
Styroksit
7.jpg (93.59 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Urbanaario styrokseista
Urbanaario styrokseista
6.jpg (126.2 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Isompi lasi liimauksessa
Isompi lasi liimauksessa
5.jpg (137.28 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Urbanaario muuttunut paludaarion sisustukseksi
Urbanaario muuttunut paludaarion sisustukseksi
4.jpg (178.12 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Isompi lasi. Katselusyvyys n. 140cm
Isompi lasi. Katselusyvyys n. 140cm
3.jpg (163.06 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Pienempi lasi. Katselusyvyys n. 210cm
Pienempi lasi. Katselusyvyys n. 210cm
2.jpg (118.74 KiB) Katsottu 14716 kertaa
Ensimmäinen vedentäyttö
Ensimmäinen vedentäyttö
1.jpg (96.64 KiB) Katsottu 14716 kertaa
6,7m3 Paludaario
Pintuliini
Junior Member
Junior Member
Viestit: 98
Liittynyt: 17:10, 11.12.2016
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Pintuliini »

Tervetuloa, ja voi hyvänen aika kuinka upea! :D
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Pintuliini kirjoitti:Tervetuloa, ja voi hyvänen aika kuinka upea! :D
Kiitos Pintuliini.

Onhan tuossa muutama ilta ehtinyt vierähtää.

Laitan tähän vielä kuvan suodatinaltaasta, josta näkee toimintaperiaatteen ennen etuseinän sulkemista. Altaaseen tulee elintarvikelaatuisia muovilaatikoita päällekkäin ja näissä laatikoissa sitten voi pitää haluamiaan suodatinmassoja. Alaosa tulee näillä näkymin täyteen karkeaa mattosuodatinta ja sen lisäksi mattoa menee laatikoiden pohjille pitämään massat laatikoissa. Laatikoiden pohjat kun joutuu reijittämään. Altaan korkeampi osa toimii samalla myös valutussuodattimena.

Sitten kuva "liaanista" Materiaalina sisalköysi ja pullouretaani. Köysi avataan sekä levitetään sieltä täältä ja väleihin pursotetaan uretaania. Tämän jälkeen yli turvonneet uretaanit leikataan pois ja pinta hiotaan sileämmäksi, jonka jälkeen pintaan saa kiinnitettyä turvetta joko silikonin avulla tai kuten itse tein epoksilla.

rimppis
Liitteet
Suodatinallas.jpg
Suodatinallas.jpg (177.25 KiB) Katsottu 14572 kertaa
Liaani.jpg
Liaani.jpg (106.77 KiB) Katsottu 14572 kertaa
6,7m3 Paludaario
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 617
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Tervetuloa porukkaan ja WAUTSI WAU!
Onpahan törkeän upea systeemi! 8O
Oot kyllä todella taitava tuon taustan kanssa, kunhan saat siihen vielä tavaraa kasvamaan niin huhuh.
Missä päin maailmaan tämä sijaitsee ja saako sitä joskus tulla ihailemaan? Mä luonnollisesti tarjoan illan mun baarissa :mrgreen:

On varmasti vaikea päättää mitä kaloja tuollaiseen laittaisi kun vaihtoehtoja on vaikka kuinka ja suodatustilaa on vaikka millaiselle kalastolle.
Joku 300kpl parvi hyvin parvessa pysyviä tetroja plus vaikka uaru kirjoahvenia/kiekkokaloja/lippulehtikaloja(manacapuruja) olis mulle yksi vaihtoehto.
Tuolla mahtuisi polskimaan myös Aasialainen arowana (niitä ei vielä ole Suomessa kielletty). Olis ainakin fengshuit kohdillaan kun keskellä taloa uiskentelisi majesteettillinen lohikäärme. Tosin niiden hinnat on sen verran järkyttävät, että ei koskaan uskaltaisi lähteä kotoa ja jättää sitä jonkun tuttavan hoidettavaksi :)
Isot kirjoahvenetkin olisi hyvä vaihtoehto, mutta niihinkin joutuu laittamaan aika paljon rahaa ja joistain joutuu aina luopumaan kun kaikki ei tule toimeen keskenään. Mulla on tuosta kokemusta ja siksi hankin toisen tuhat litraisen ettei tarvi lahjoitella kaloja pois.
Isojen kirjoahvenien seuraksi voisi laittaa parvikaloiksi sateenkaarikaloja. Jos seurailet Youtubessa King Of DIY touhuja niin se juuri äskettäin suunnitteli em. ideaa (https://youtu.be/0hSxlCnY2VM)

En tiedä onko myöhäistä vihjata, että toivottavasti teit vesiputouksesta mahdollisimman "äänettömän" ettei tarvi sohvalla nukkuvien vieraiden jatkuvasti yöllä ravata vessassa :mrgreen:
Jos vielä on mahdollista niin pistäppä vielä jonnekin katonrajaan pikkuinen allas mistmakerille joka tekee kylmää vesisumua. Näyttää aika pahuksen hienolta kun sumuputous valuu hiljalleen ja se pitää esim. sammaleet 3d taustassa sopivan kosteina, mulla vesiputous oli sammaleille vähän liikaa. On sitten ainakin vaihtoehtoja jos joku ei toimikaan.

Suodatukseen suosittelen K1 Kaldness papanoita. Mitä olen nettiä tutkinut niin niitä tehokkaampaa ei taida olla. Nekin bongasin tuolta King Of DIY tyypin Youtube videoista, jonka jälkeen etsin niistä kaiken mahdollisen mitä löysin. Pakkohan sellainen suodatin systeemi oli itselleenkin rakentaa enkä voi kuin kehua. Ainoa miinus on meteli mikä niistä lähtee, mutta sähän voit tehdä niille vaikka minkämoisen äänieristyksen.
Mulla tuli vähän hätäinen äänieristys kun päätin tunkea vanhan suodattimen tämän uuden akvaarion alle. Nuo papanat laitetaan liikkumaan pienen ilmakompressorin avulla koska jatkuvasti uusiutuvat bakut tarvii paljon happea (https://youtu.be/vsVkj48vNSI).

Tippuvesisysteemi sulle varmaan tulee myös ja oma viemäri? Eli pikkuinen vesinoro vuotaa hanasta jatkuvasti akvaarioon josta ylimääräinen valuu viemäriin. Mulla on tämmöinen Gardenan systeemi: https://www.gardena.com/fi/tuotteet/kas ... 900909901/ Satuin löytämään Kouvolan Clas Ohlsonilta parilla kympillä aloituspakkauksen missä oli mm. tuollainen paineen alentaja. Eli tuo paineen alentaja pudottaa normaalin hanapaineen yhteen baariin jonka jälkeen siihen voi liittää pienemmän letkun ja säätimen jolla voi säätää paljonko vettä altaaseen lorisee. Mulla oli alunperin normaali palloventtiili joka teki saman jutun, mutta siinä ongelmana oli jatkuva sihisevä ääni. Tällä kapineella pääsee siitä sihinästäkin eroon. Ei tarvi jatkuvasti säätää letkujen kanssa ellei halua lapota pohjaa.

Menee tämä päiväkirja seurantaan :)
Rezi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 63
Liittynyt: 21:36, 03.03.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Rezi »

Huikea projekti! Mielenkiinnolla odotan tämän valmistumista!
Akvat 180L, 60L ja 32L + saksanpaimenkoira ja lapinporokoira + pienempiä ötököitä edustaa pari kania ja kissa
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Kiitoksia vain kaikille.

Kalastoa kerkiää vielä pohtia rauhassa kun projekti vaikka alkaa päällisin puolin näyttämään valmiilta, on tässä silti vielä pitkä matka toimintakuntoiseen pakettiin.

Tuo sumukone tulee tuohon ja sille on varattu paikka vesiputouksen "alkulähteeltä". Putous saa alkunsa noin viiden litran kokoisesta pienestä poterosta johon vesi johdetaan ensin ja tähän poteroon voi upottaa sumukoneen piiloon. Se oli jo alkujaan pakollisten hankintojen listalla. Tuossa on sen verran korkeuseroa ja matkaa sumulle vyöryä rinnettä alas että on varmaan näyttävä toimiessaan. Kun vielä ohjailee valoa sopivasti jollain spotilla niin, avot.

King Of DIY:tä on tullut seurattua. Hemmohan tekee juurikin vanerialtaita ja alkuun näitä videoita tuli vakoiltuakkin.
Vesiputousta joutunee varmaan aikanaan virittellä ja ohjailla veden kulkua niin että tulee tasainen ja leveä vesiputous sekä mahdollisimman hiljainen. Ei pieni lorina mua haittaa mutta jos saa hiljaisen niin parempi. Nyt mulla ei ole vielä tekniikkaa ja kunhan saan kiertovesipumput hommattua niin sitten pääsen kunnolla kierrättämään vettä. Nuo rinteet märkänä pitävät putkistot ovat vielä ummessa somisteiden sisällä ja sitten kun pumput kytken päälle, alan porailemaan somisteen läpi putkeen pieniä reikiä niille kohdin mihin pitää saada vettä virtaamaan ja niin monta reikää kuin vain on tarve tehdä. En tee reikiä vielä vaan vasta kun tiedän tarpeen. Tuohon tulee tuon putkiston lisäksi vielä se peruspaketti millä terraaiotkin sumutetaan kosteiksi. Niitä tulee kattoon kiinnitettäväksi niin monella suuttimella kuin vain on tarvis. Liaanien päälle tulevat kasvit eivät saa muuten kosteutta laisinkaan ja puu vesiputouksen vierellä jää kuivaksi rungoltaan. Olisi tarkoitus jos joku sammal siinä rungolla alkais kasvamaan.

Suodatinallas on sen verran massiivinen että lähden tuon turvin liikkeelle. En siis ainakaan tässä vaiheessa tee tippuvesisysteemiä. Kalamäärä tulee olemaan suodatustehoon nähden aika vaatimaton mutta jos tulee tarve, on suodatinaltaan alla tilaa, jonne voi rakentaa vielä ekstrana tuollaisen K1 Kaldness papana-altaan.

Suodatinaltaan vasemmalla puolella on tyhjää tilaa vielä 245 x 115 x 60cm (k x l x s) johon olisi tarkoitus tehdä hylly karanteeni, poikas ym altaille mutta siitäkin voi tarpeen tullen nipistää tilan vaikka tuolle K1 Kaldness papana suodatukselle.

Suodatinaltaan yläpuolelle jossa on myös yhä tyhjää tilaa 100 x 50 x 60cm (k x l x s), teen varmaan hiilarilevittimen. Sain jo hommattua 6kg pullon tarkoitukseen. Mallia DIY joka on vasta piirustuspöydällä hahmotelmana. Altaaseen en aio sijoittaa yhtään tekniikkaa muuta kuin pakolliset putkenpäät imemään vettä ja tämä aiheuttaa hieman päänvaivaa. Teen varmaan sellaisen levittimen jossa vesi kiertää mahdollisimman tehokkaasti hiilidioksidia täynnä olevan tilan läpi imien itseensä hiilaria ja tämä kyllästetty vesi johdetaan sitten lopulta "levittimestä" altaaseen. Ajatus on vasta pöydällä ja toimivuudesta ei tiedä ennen kuin tekee tämän "imeytysaltaan" ensin valmiiksi ja laittaa sen tulille.

Alkuviikosta pitäisi tulla kuljetuksessa nuo elintarvikehyväksytyt muovilaatikot tuohon suodatinaltaaseen ja nytkähtää projekti taas pienen askeleen verran eteen päin.

rimppis
6,7m3 Paludaario
buttnekkid
Member
Member
Viestit: 292
Liittynyt: 21:50, 24.02.2014
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Saarijärvi

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja buttnekkid »

Tervetuloa!

Upea projekti joka tietysti kruunautuu Etelä-Amerikkalaiseen sisältöön?
Pohjalle Apistoja, keskiveteen villejä kiekkoja + tetraparvi ja pinnalle tapparoita ja suppusuita. Done.
Minkälaista sidosta tarkoitit tuossa aikaisemmin kun viittasit Aasiaan ja Amazoniin?
Ensi kesänä on syytä olla valmista, koska tungen puoliväkisin kylään jos tulee asiaa Ruottin puolelle.
240 L Etelä-Amerikkaa
60 L Karanteeni/Väistötila/Bordelli
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

buttnekkid kirjoitti:Tervetuloa!

Upea projekti joka tietysti kruunautuu Etelä-Amerikkalaiseen sisältöön?
Pohjalle Apistoja, keskiveteen villejä kiekkoja + tetraparvi ja pinnalle tapparoita ja suppusuita. Done.
Minkälaista sidosta tarkoitit tuossa aikaisemmin kun viittasit Aasiaan ja Amazoniin?
Ensi kesänä on syytä olla valmista, koska tungen puoliväkisin kylään jos tulee asiaa Ruottin puolelle.
Kalasto aiheuttanee siinäkin mielessä päänvaivaa kun me reissataan aika paljon. Seuraava reissukin on ehditty jo lyödä lukkoon ja kestää reilun pari kuukautta Kaakkois-Aasiassa. Se asettaa omat haasteensa kun pitää löytää hoitaja reissujen ajaksi. Vaativimmat kalat voi näin poistaa suosiolla mielestä. Joko niin että peruskalaa mitkä tulevat vaikka sitten vain hiutaleilla ym perus ruoalla toimeen hoitojaksojen aikana tai sitten isoja lajeja joita on helppo ruokkia esim katkalla ja muulla selkeällä sapuskalla ilman kikkailuja, jolloin hoitaja pääsee helposti näkemään kuinka kalat syövät ja voivat... hankalaa kalaa siis ei ,kun menee liian hankalaksi.

Nuo sidokset on sellaisia että viettänyt Amazonin alueella, lähinnä Brasilian Tabatingassa paljon aikaa ja mulla on siellä paikallisia kavereita. Kaakkois-Aasiaan on vahvemmat sidokset asuttuani Indonesian Sumatralla kolmisen vuotta ja tämä houkkutelisi perustaa Sumatrabiotoopin. Siihen löytyisi helposti näitä hoidoltaan helpompia lajeja ja kasveissa olisi valinnanvaraa. Sidos Pohjois-Sumatralle on niin vahva että mulla on siellä adoptioisä jo eläköitynyt "kyläpäällikkö" joka aikoinaan erinäisten sattumuksien kautta adoptoi minut pojakseen. Olen siis kyläpäälikön poika... :D Sumatraa kiertäneet tietävät varmaan Bukit Lawang nimisen kylän ja tässä kylässä olen asunut. Oli mulla sieltä jopa pieni pala maatakin jonne oli tarkoitus rakentaa koti. Asiat ei kuitenkaan sujuneet ihan odotetusti mutta niistä sen enempää. Elettiin diktaattori Suharton aikakautta yhdessä maailman korruptuneimmassa maassa.

Niger-joki olisi ollut myös alue jonne on sidoksia lähinnä muisteloiden osalta, mutta siihen ei tuo jo olemassa oleva sisustus sovi.

Tuon valmistuminen on nyt listalla korkealla. Haluan saada paludaarion viimeinkin valmiiksi ja kun näkee kuinka se pikku hiljaa muokkaantuu, kasvaa into sitä mukaan viedä projekti maaliin asti.

rimppis
6,7m3 Paludaario
buttnekkid
Member
Member
Viestit: 292
Liittynyt: 21:50, 24.02.2014
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Saarijärvi

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja buttnekkid »

Hei,

Itse pitäisin aika kevyttä kalastoa jos noin pitkiä reissuja on useasti.
Miten tuollainen suodatus reagoi sähkökatkoon?


Oletko siis syntynyt Aasian suunnalla?
Aika uskomatonta juttua kun kävin tuota Suhartoa googlettamassa.
Vaikea käsittää tuollaisia asioita kun täällä suurin poliittinen kriisi on ex-pääministerin lautakasa ja toisen ministerin seksiviestit! :D
240 L Etelä-Amerikkaa
60 L Karanteeni/Väistötila/Bordelli
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

buttnekkid kirjoitti:Hei,

Itse pitäisin aika kevyttä kalastoa jos noin pitkiä reissuja on useasti.
Miten tuollainen suodatus reagoi sähkökatkoon?


Oletko siis syntynyt Aasian suunnalla?
Aika uskomatonta juttua kun kävin tuota Suhartoa googlettamassa.
Vaikea käsittää tuollaisia asioita kun täällä suurin poliittinen kriisi on ex-pääministerin lautakasa ja toisen ministerin seksiviestit! :D
Kiertovesipumputhan käynnistyy uudelleen kun sähköt palautuvat eikä suodatinallas pääse tyhjentymään itsekseen. Pitää lomien ajaksi vain työntää sylkevä pää veden alle ettei putket tyhjene ja on tuossa naapuri joka kyllä käy sitten tsekkaamassa että hommat pelittää. Kalasto on tosiaan aika haastava reissujen takia mutta pitää miettiä. Ellen sitä ennen saa koulutettua kalanhoitajaa... :D Malaweille koulutin joskus velipojan ja se toimi hyvin, velipoika ja hoito.

Kyllä mä olen ihan paljasjalkanen stadilainen. Tuli silloin vain reissattua enemmän mitä nykyään ja maailman tuulet vei Sumatralle. Oli tosiaan tarkoitus jäädä sinne pysyvästi mutta se korruptio on siellä päin sen verran rankkaa että pelkästään siitä että saa lain suoman viisumin hommattua, joutuu antamaan"tupakkarahaa" isolla kädellä ja joka suuntaan... Se alkoi lopulta sylettämään ja unohdin sen hetkiset suunnitelmat.

Tänään sain lähes valmiiksi ulkopuoliset osat epoksoitua ja kunhan saan kaikki viimeisteltyä, voisin nappasta kuvan niin näkee miltä kokonaisuus näyttää.

rimppis
6,7m3 Paludaario
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Putsasin altaasta irtonaista turvetta pinnoilta ja pakkohan se oli samalla ottaa ne pakolliset... sukellukset. :mrgreen:

rimppis
Liitteet
Hau... rimppis on kala.
Hau... rimppis on kala.
Uppeluksissa
Uppeluksissa
Spa
Spa
6,7m3 Paludaario
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 617
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Suklaamonnihan se siinä :)
Rezi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 63
Liittynyt: 21:36, 03.03.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Rezi »

Suklaamonni :mrgreen:
On kyllä altaalla kokoa, kun mahtuu pulikoimaan itsekin 8-)
Akvat 180L, 60L ja 32L + saksanpaimenkoira ja lapinporokoira + pienempiä ötököitä edustaa pari kania ja kissa
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Juu, pitihän se kokeilla tämä klassikko... https://www.youtube.com/watch?v=fxXVcfk8hsU&t=30s :mrgreen:

Sain tänään nuo laatikot jotka olisi tarkoitus täyttää suodatinmassoilla. Näihin mahtuu 365 lit erilaisia massoja. Eiköhän siinä ole jo bakteereilla mukavasti temmellyskenttää tarjolla.

rimppis
Liitteet
Suodattimen laatikot massoille
Suodattimen laatikot massoille
Suodattimen laatikot massoille.jpg (136.52 KiB) Katsottu 13951 kertaa
6,7m3 Paludaario
Monnifan
Junior Member
Junior Member
Viestit: 245
Liittynyt: 19:35, 06.11.2011
Sukupuoli: Nainen

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Monnifan »

Ethän sinä kaloja tarvitse, kun on jokatytön unelma, suklaamonni, altaassa. :D
Todella hieno projekti. Toiset tekee mitä osaa, toiset mitä haluaa.
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Remppa pahasti kesken, eikä tekniikkaakaan ole vielä olemassa paludaarioon. Valaisimena toimii rakentaessa väliaikaisesti raksavalo ripustettuna puunoksalle. :D Tuosta kuitenkin näkee miltä tuo kokonaisuus näyttää... kysymys siis kuuluukin, onko hulluudella rajaa? Vaan mitäpä sitä ei harrastuksen eteen tekisi.

Pinnat ulkopuolelta ovat vielä harjaamatta juuriharjalla puhtaaksi irtonaisesta turpeesta ja näyttää kuvissa yhä karkealta turvepinnalta. Harjauksen jälkeen pinta on huomattavsti sileämpi. Tarvittaessa voi käyttää jopa hiomakonetta jos jossain kohtaa on jäännyt teräviä epoksikasoja. Puunrunkoja voi halutessa myös sävytellä väreillä jos haluaa saada elävyyttä mutta luulen että kun kasvit valtaavat aikanaan paludaarion ei tuo tarvitse enempää sävyjä ja mangrovejuurakot ovat aikalailla saman värisiä joten sopii silläkin tuo väri hyvin. Avonaiset seinänosat levytetään vielä ja tarkoituksena eteisen puolelle tehdä sähköille ns. huoltoluukku mitä kautta pääsee johtoihin käsiksi paludaarion yläpuolella. Nurkkapuiden runkoon koversin paikat viherkasveille, samoin pienemmän puun oksanhangassa on kolo jollekkin päällyskasville. Näkyy nuo oksat vähän heikosti kuvissa.

Kuvassa näkyvä "kaide tai nojailupuu" löytyi viimekesän Norjan reissulta ja on suolan kyllästämä ajopuu jäämeren rannalta. Sopi tuohon aika hyvin ja nyt pääsen altaaseen tekemään huoltotöitä tarvittaessa aukon oikeasta laidasta helposti ottamalla samalla tukea kaiteesta. Vielä toistaiseksi kun jalka nousee. Muutaman vuoden päästä voi tilanne olla jo toinen.

Altaassa on parhaillaan liotusvesi ja siksi näyttää samealta.

rimppis
Liitteet
Ulkopuoli 1.jpg
Ulkopuoli 1.jpg (277.03 KiB) Katsottu 13744 kertaa
Ulkopuoli 2.jpg
Ulkopuoli 2.jpg (235.95 KiB) Katsottu 13744 kertaa
Ulkopuoli 3.jpg
Ulkopuoli 3.jpg (275.28 KiB) Katsottu 13744 kertaa
Ulkopuoli istutuskolo.jpg
Ulkopuoli istutuskolo.jpg (311.9 KiB) Katsottu 13744 kertaa
6,7m3 Paludaario
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Hieman nytkähti tämäkin projekti taas eteenpäin. Matkahuollosta hain runkoputkea ja erilaisia liitoskappaleita sekä hanoja.

Kiertovesipumput, ilmastin ja mattosuodatin röykkiö pantu tilaukseen... jeee...

rimppis
Liitteet
Kilkkeitä.jpg
Kilkkeitä.jpg (332.29 KiB) Katsottu 13274 kertaa
6,7m3 Paludaario
Monnifan
Junior Member
Junior Member
Viestit: 245
Liittynyt: 19:35, 06.11.2011
Sukupuoli: Nainen

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Monnifan »

Aivan ihana projekti. Kiva kun saa siipeillä foorumin kautta, kun itse ei voi toteuttaa näin hienoa.
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Monnifan kirjoitti:Aivan ihana projekti. Kiva kun saa siipeillä foorumin kautta, kun itse ei voi toteuttaa näin hienoa.
Mukava että kiinnostaa projekti jossa ei oikeasti taida olla järjen häivää, enemmänkin hulluutta. Tollasen kiinteän rakennelman kun kasaa, pitää olla aika varma että ei tule kyllästymistä harrastukseen missään vaiheessa tai ettei ainakaan vähään aikaan ole tekemässä muuttoa toisaalle. Mutta toisaalta, rakenteleehan toiset junaratojakin talonsa täyteen tai keräävät muumimukeja paikat pullolleen.

rimppis
6,7m3 Paludaario
Mad-Milk
Starting Member
Starting Member
Viestit: 28
Liittynyt: 00:57, 12.04.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Phnom Penh
Viesti:

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Mad-Milk »

Ihan mieletön projekti!!!

Katon noita kuvia ihan oona, enkä jotenkin käsitä että toi on jonkun kotona! Toi tausta on ihan särkänniemi/sealife -tasoa. Mieletöntä jälkeä!
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Mad-Milk kirjoitti:Ihan mieletön projekti!!!

Katon noita kuvia ihan oona, enkä jotenkin käsitä että toi on jonkun kotona! Toi tausta on ihan särkänniemi/sealife -tasoa. Mieletöntä jälkeä!
On sitä yleisöakvaarioista imetty vuosien aikana ideaa, jospa joskus päätän toteuttaa samanlaisen. Nyt alkaa olla jopa aika lähellä tuo haaveen toteutuminen. Ensiviikolla olisi tarkoitus käydä pitkästä aikaa Skanssenissa, samalla kertaa kun vähän mennään laivalle syöpöttelemään. Tehdään kierros näihin pariin Skanssenin paikkaan kun ainahan niistä jotain uutta löytää taas mietittäväksi.

rimppis
6,7m3 Paludaario
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Suodatinmatot ovat loppuviikosta haettavissa ja tästä innostuneena leikkasin massalaatikoiden pohjat auki. Alkuun oli ajatuksena että porailen vain reikiä tiheään, mutta mietintämyssyn alla heräsi epäilys veden virtausten suhteen ja päätinkin leikata pohjat maksimaalisen virtauksen aikaansaamiseksi näin. Eiköhän tuosta vesi mene läpi ilman ahdistusta.

rimppis
Liitteet
Massalaatikon pohja leikattuna.jpg
Massalaatikon pohja leikattuna.jpg (197.42 KiB) Katsottu 12836 kertaa
Hyvin virtaa vesi.jpg
Hyvin virtaa vesi.jpg (175.74 KiB) Katsottu 12836 kertaa
6,7m3 Paludaario
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Karim »

Aivan uskomattoman hieno projekti!
Vaintaistelukala
Junior Member
Junior Member
Viestit: 50
Liittynyt: 19:36, 16.10.2017
Sukupuoli: Nainen

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja Vaintaistelukala »

Wau!! :O En ole koskaan nähnyt noin kaunista akvaa jonkun kotona! En käsitä kuinka voi osata. Näyttää siltä että juuri tuollainen voisi olla vaikka sealifessä tai muualla! KAUNISTA
rimppis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 167
Liittynyt: 23:13, 14.02.2018
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu / Kiiminki

Re: Paludaario unelma

Viesti Kirjoittaja rimppis »

Kiitoksia vain taas kaikille.

Nyt olisi massalaatikot saanneet matot pohjalle (50mm karkeaa mattoa). Vaikuttais aika hyvältä. Vielä kun laatikot täyttää massoilla niin on bakuilla tilaa missä temmeltää.

rimppis
Liitteet
Suodatimatto pohjalla 1.jpg
Suodatimatto pohjalla 1.jpg (228.61 KiB) Katsottu 12694 kertaa
Suodatimatto pohjalla 2.jpg
Suodatimatto pohjalla 2.jpg (215.15 KiB) Katsottu 12694 kertaa
6,7m3 Paludaario
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”