Sivu 1/2
Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 16:31, 24.09.2015
Kirjoittaja paptus
No niin eli tarkoituksena olisi tehdä biotooppi akvaario siaminpiikkisilmille. Akvaario on Juwelin 180 litrainen ja suodatuksena mukana tullut suodatin, muttaJouluna saan viimeistään ulkosuodattimen ja siihen asti ole ajattellut pärjätä isommilla veden vaihdoilla. Akvaarion etulasi kaartuva ja mitat ovat 92 cm pitkä ohuimmasta kohtaa, leveimmillään 95 cm, korkeus 50 cm ja pituus 32 cm. Altaan pohjalla 0,2-1 mm hiekkaa.Tällä hetkellä viime kalastosta jäljellä pari millistä, viisi neonsateenkaarikalaa ja partamonni. Nämä kaikki vaihtuvat joten altaan voi tehdä kokonaan piikkisilmien ehdoilla.Olen ajatelut laittaa pintaan pikkulimaskaa hämärtämään akvaariota piikkisilmille. Myös tammen lehtiä löytyy pohjalle. Kantoja ja erilaisia piiloja yritän hankkia mahdollisimman paljon. Siiameita olen ajatellut että joku 10-15 olis hyvä määrä vai mahtuuko enemmänkin? Muita kaloja ajattelin että joku melko helposti kuteva barbi ois kiva. Eri seeprakaloja olen katsellut ja tullut siihen tulokseen että ne tarvitsevat aika kovan virtauksen josta piikkikset ylipäänsä ei tykkää vai oonko väärässä? Pääkalaakin saa ehdottaa keski tai pinta veteen. Taistelukalaa mietin mutta kun haluaisin että akvaariossa olisi kaloja joita tavataan sellaisinaan luonnossa.Maatiais-sukiksia haluaisin vähän pohjalle vipeltämään. Tuntuu että unohdin tästä viestistä jotain joten jos jotain jäi niin muistuttakaa. Tälläistä täällä

Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 21:42, 24.09.2015
Kirjoittaja paptus
Katselin vähän eri piikkisilmiä ja tuli mieleenettä onko joku kokeillut sekaparvia piikkisilmille? Ajattelin että siaminpiikkisilmät ja rusko- tai tummapiikkisilmät voisivat olla kiva yhdistelmä. Kuinka monta kumpaakin lajia pitäisi ottaa vai onko parempi tyytyä yhteen? Parvikalana voisi smaragdirasbora olla kiva. Se on pienimutta jos niitä ottaisi ison parven niin se voisi olla aika näyttävää.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 21:53, 24.09.2015
Kirjoittaja Dessan
Omat piikkisilmät ovat ainakin tulleet hyvin toimeen. Epäilen että ovat eri lajia, koska raidat ovat täysin erilaiset. "Raidallisia" on noin 10kpl (en muista, laske nyt sitten

) ja ruskopiikkisilmiä kaksi.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 21:53, 24.09.2015
Kirjoittaja Dessan
Omat piikkisilmät ovat ainakin tulleet hyvin toimeen. Epäilen että ovat eri lajia, koska raidat ovat täysin erilaiset. "Raidallisia" on noin 10kpl (en muista, laske nyt sitten

) ja ruskopiikkisilmiä kaksi.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 07:44, 25.09.2015
Kirjoittaja paptus
Kiitos! Täytyy vähän miettiä että otanko nyt sellaisen sekaparven vai vain siaminpiikkisilmiä.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 20:03, 26.09.2015
Kirjoittaja paptus
Hei! Eräältä harrastajalta hain eri kasveja ja kantoja. Mukaan tuli intianvesitähdikkiä, tähtipatsulia,vedensuosikkia, liusekevesitähdikkiä ja kunnon tuppo jaavansammalta. Kaksi isompaa kantoa, pienempi kanto ja paljon pieniä mangrovejuurakkoja. 300 l akvaariosta siirsin hieman X kirjainta muistuttavan juurakon 180 litraiseen. Parvikala on hakusessa edelleen kiilakylki ja smaragdirasbora ovat ehdokkaina, mutta ehdottaa saa jotain melko helposti kutevaa siiaminpiikkisilmien asuin alueilla elävää parvi tai pääkalaa.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 18:24, 27.09.2015
Kirjoittaja paptus
X kirjaimen muotoinen juurakko siirretty takaisin 300 litraiseen sillä haarniskamonnit ottivat nokkiinsa kun juurakko häipyi ja eivät liikkuneet olleenkaan ennen kuin juurakko tui takaisin.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 18:55, 27.09.2015
Kirjoittaja Riippasaarni
paptus kirjoitti:X kirjaimen muotoinen juurakko siirretty takaisin 300 litraiseen sillä haarniskamonnit ottivat nokkiinsa kun juurakko häipyi ja eivät liikkuneet olleenkaan ennen kuin juurakko tui takaisin.
Yltääkö noiden levinneisyys luonnossa Myanmariin asti? Useita rihmakaloja tavataan sillä alueella, mutten löytänyt niitä enää Mekongin alueelta, enkä onnistunut kohdentamaan juuri Siamin piikkisilmän levinneisyyttä.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 20:16, 27.09.2015
Kirjoittaja paptus
Ei valitettavasti nuo rihmakalat elä samoissa vesissä paitsi joidenkin lähteiden mukaan koru- ja sinirihmakalat asuisavat ainakin osittain samoilla seuduilla kuin siaminpiikkisilmät. Kohtapuoliin varmaan olen tilailemassa helsinkiin piikkisilmiä, joten haluaisin tietää onko 15kpl hyvä vai mahtuuko 20kpl piikkisilmiä akvaarioon jos niillä on koko pohja käytössään?
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 08:14, 29.09.2015
Kirjoittaja paptus
Voi että aina löytyy joku laji jonka haluaisia. Tällä kertaa törmäsin painiakalaan. Se asuu ihan pinnassa joten tuskin piikkisilmiä haittaisi. Luonteesta sanotaan että on riitaisa mutta tappelut lajin keskenäisiä ja että ei häirititse muita kaloja. Jossain sanottiin että syö herkästi pienemmät kalat. Mitä nyt pitäisi sitten uskoa? Joka tapauksessa sen verran hurjan näköinen kala että jos niitä tulee en laita smaragdirasboroja samaan altaaseen. Painiakaloissa viehättää myös se että ne synnyttävät eläviä poikasia. Hammaskarppien(kin) ystänä olisi mukava saada jotain synnyttävää vaikkeivat ne kuuluisi synnyttäviinhammaskarppeihin. Ongelmaksi tuli se etten löytänyt vastausta siihen onko painijakala puhdas murtovesi kala vai pärjääkö seura akvaariossa ilman suolaa?
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 08:58, 29.09.2015
Kirjoittaja Dessan
paptus kirjoitti:Voi että aina löytyy joku laji jonka haluaisia. Tällä kertaa törmäsin painiakalaan. Se asuu ihan pinnassa joten tuskin piikkisilmiä haittaisi. Luonteesta sanotaan että on riitaisa mutta tappelut lajin keskenäisiä ja että ei häirititse muita kaloja. Jossain sanottiin että syö herkästi pienemmät kalat. Mitä nyt pitäisi sitten uskoa? Joka tapauksessa sen verran hurjan näköinen kala että jos niitä tulee en laita smaragdirasboroja samaan altaaseen. Painiakaloissa viehättää myös se että ne synnyttävät eläviä poikasia. Hammaskarppien(kin) ystänä olisi mukava saada jotain synnyttävää vaikkeivat ne kuuluisi synnyttäviinhammaskarppeihin. Ongelmaksi tuli se etten löytänyt vastausta siihen onko painijakala puhdas murtovesi kala vai pärjääkö seura akvaariossa ilman suolaa?
En tiedä onko kyseessä juuri tämä laji
http://www.seriouslyfish.com/species/de ... s-pusilla/, mutta ainkakin tuon sivuston mukaan vaatii joko murtovettä tai kovetettua vettä.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 14:02, 29.09.2015
Kirjoittaja paptus
Juu, kyllä se toi dermogenys pusilla on eli taitavat jäädä haaveeksi koska en rupea suolaa veteen laittamaan taikka vettä kovettamaan. Koukkunokkakalat( Nomorhamphus liemi) taitaa olla sellainen laji joka painijakaloista sopeutuu parhaiten makeaan veteen, mutta eivät ole yhtä kivan näköisiä omaan silmään kuin painjakalat. Niitä painijakaloja en kyllä ihan uskalla ottaa ellei ole 100% varmuutta että pärjäävät makeassa ei kovetetussa vedessä.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 19:52, 02.10.2015
Kirjoittaja paptus
Hei! Kysyisin onko joku nähnyt siaminpiikkisilmiä etelä-suomen lemmikkikaupoissa? Tai vielä parempi olisi jos jollain sattuisi näitä olemaan? Jos on ylimääräisiä siaameita niin ei muuta kuin minulle YV:tä(Saisivat olla kuittenkin etelä-suomessa). Itse akvaariossa ei mitään erikoista ole tapahtunut ja odottelee edelleen kaloja.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 19:12, 05.10.2015
Kirjoittaja paptus
Hei! Oen jo pitemmän aikaa miettinyt kasvatusaltaan hankkimista. No nyt lähti Aqaelin 54 litainen akvaario setti mukaan eläinkaupasta!

Mukana tuli suodatin joka menee suodatus tehoa lisäämään 300l akvaan, lämmitin ja valaisinkansi valaisimineen. Ja itse projekti akvaarioon olen korurihmakaloja ja tiikeribarbeja miettinyt kalaehdokkaiksi, muttei tietenkän molempia ole akvaarioon hankkimassa tiikeribarbien agressivisuuden takia. Korurihmat liikkuvat kai enemmän akvaarion keski-ja pohjakerroksessa joten mietin että sasiko mitään enemmän pinnala liikkuvaa kalaa. Joten jos jolekkin tulee mieleen joku malakan niemimaan ja mekongin alueella asuva enemmän pinnan läheisyydessä liikkuvakala niin kertokaa ihmeessä. Tiikeribarbitkin on kivan oloisia, mutta agressiivisuuden tähden en niistä niin kiinnostunut vaikka hienoja kaloja ovatkin.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 15:34, 06.10.2015
Kirjoittaja paptus
Hei! Pahoittelen mahdollisia virheitä sillä tulee tabletillakin kirjoiteltua tänne! Eipä tässä muuta olekaan.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 20:23, 07.10.2015
Kirjoittaja paptus
Jee! Ensimmäiset projektiin kuuluvat kalat ovat altaaseen saapuneet! Eli 6 pientä korurihmakalaa uiskentelee nyt tuolla 180 litraisessa. Kolme isompaa ja vanhempaa joilla on jo mahaa aika paljon, sekä 3 nuorempaa jotka ovat aika ruipeloita. Isoin on noin 3,5cm ja jo melkein täysissä väreissään. Valitettavasti joukon pienimmällä on hieman vääntynyt selkäranka. Ui normaalisti, mutta on vaisumpi ja aina välillä menee jaavansammalen sisällä oleviin koloihin lepäilemään jos muiden touhut äityy liian hurjaksi. Tänään en aio niitä edes yrittää ruokkia, mutta huomenna aamulla katsotaan miten suostuvat kuivaruokaa syömään vai täytyykö ruveta kehitteleemään jotain parempaa sapuskaa. Akvaariossa on vielä kaksi miekkapyrstön poikasta(5-10mm) ja yksi neonsateenkaarikala mitä en saa millään kiinni. Huomasin että korurihmat maistelevat mielellään kaikkea akvaariossa killuvaa, yrittivät jopa miekkapyrstön poikasia maistella. Eivät välitä oiken uida avovedessä ja kerrallaan on nyt ollut näkyvillä 3-4 yksilöä kerrallaan. Saa nähdä rohkaistuvatko kun altaan kasvit alkaa rehottaa ja kotiutuvat kunnolla.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 09:43, 10.10.2015
Kirjoittaja paptus
Tampereelle tuli menoa ja samalla käytiin Tampereen akvaariokalassa. Siellähän sitten oli pieniä siaaminpiikkiksiä!Ei ollut tarkoitus muuta ostaa kuin nestemäistä kasvilannoitetta, mutta mukaan tuli 15 siaaminpiikkistä, nestemäistä kasvilannoitetta ja turveuutetta, sekä sopivaa ruokaa piikiksille. Eilen illalla en edes yrittänyt niitä ruokkia, mutta tänä aamuna tiputin pohjalle lähelle siaameiden piiloja ostettua ruokaa. Kohta tuli muutama siiami syömään , mutta eivät tulleen vielä läheskään kokonaan. Suodattimen alle ovat kaivaneet kolon jossa on aikamonta piikkistä. Tammen lehdet vaikuttavat silti lempipiiloilta. Yritän saada kuvia altaasta tänne lähipäivinä.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 13:41, 10.10.2015
Kirjoittaja Verna
Jep, ei tammenlehtien voittanutta:

Kuhina alkaa heti, kun joskus lisää jonnekinpäin uuden kourallisen lehtiä.
Juwelin U-sarjan suodattimen irrottaminen telineestään vaatii etukäteen ravistelua ja kolistelua, sillä telineen ja suodattimen väli pursuaa piikkisilmiä. Varovainen näiden kanssa saa välillä olla!
Symppiksiä ovat, minun suosikkini on sekalaisen piikkisilmäsatsin mukana tullut ankeriaspiikkisilmä.

Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 17:51, 10.10.2015
Kirjoittaja paptus
Tammenlehdet ovat kyllä selvästi lemipiiloja. Ja saa nähdä kuinka monta piikkistä jo suodattimessa on?

. Huomaa että kun tiputtaa altaaseen ruokaa korurihmiksille niin siaamit haistaasen. Hirveä tohina alkoi vaikkei pohjalletullut murustakaan.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 17:03, 11.10.2015
Kirjoittaja Riippasaarni
Verna kirjoitti:Jep, ei tammenlehtien voittanutta:

Kuhina alkaa heti, kun joskus lisää jonnekinpäin uuden kourallisen lehtiä.
Juwelin U-sarjan suodattimen irrottaminen telineestään vaatii etukäteen ravistelua ja kolistelua, sillä telineen ja suodattimen väli pursuaa piikkisilmiä. Varovainen näiden kanssa saa välillä olla!
Symppiksiä ovat, minun suosikkini on sekalaisen piikkisilmäsatsin mukana tullut ankeriaspiikkisilmä.

''Ankeriaat'' ovat selkeästi harvinaisempia. Tämän lisäksi niissä taitaa olla aikuisista yksilöistä hieman helpompi arvailla sukupuolia kuin muista piikkisilmistä.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 18:19, 13.10.2015
Kirjoittaja paptus
Täällää 14/15 piikkistä enää elossa!

Näin kun yksi nousi pintaan ja sen suusta tuli ilmakupla, sitten vajosi kyljelleen kannolle normaalia enemmän kiduksia väpättäen. Seurasin tilanetta vähän aikaa ja huomasin kuinka sen pyrstön lähella oli ikään kuin ihon kulumia( paljon vaaleampia kuin muu iho ja reunat jostain kohtaa punaiset.) Kun piikkis kääntyi niin että maha näkyi oli se pyrstön läheltä samalla tavalla kulunut ja hieman verinen. Päätin että lopetan kalan heti kun näytti ettei kyennyt edes uimaan. Haavissa vielä katsoinvähän tarkemmin ja selkä puolella oli hyvin vähäisiä ihon kuluman näköisiä alueita ja puhalteli lisää kuplia . Tietääkö kukaan mikä tauti tai kuolin syy kyseessä kyseessä? Eilen vaihdoin 30% vedestä ja käytin samalla turveuutetta. Vesi arvotkin mittasin ja ne olivat
NO2:0
PH:Noin 7
GH:5
KH:3
Harmittaa hirveesti kun ovat niin söpöjä!

Onneksi muut siiaminpiikkisilmät näyttävät normaaleilta ja aktiivisilta.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 09:31, 14.10.2015
Kirjoittaja paptus
Voi voi! Huomasin siiameita ruokkiessani että yhdellä piikkkisilmällä oli samanlainen ihonkuluma kuin kuoleella piikkiksellä, mutta keskivartalossa. Näytti kuin siinä olisi ollut albiinokohta. Siiameilla ei ollut näitä ruhjeita kaupassa ollut näin pahoina tai ollut ei ollenkaan. Sen verran hyvin tarkastin kalat kuljetus pussissa ettei vaalea kohta voinut mitenkään olla noin iso, sillä sen olisin huomannut. Onneksi ei uhreja ole vielä ainakaan lisää tullut.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 20:20, 14.10.2015
Kirjoittaja Riippasaarni
paptus kirjoitti:Voi voi! Huomasin siiameita ruokkiessani että yhdellä piikkkisilmällä oli samanlainen ihonkuluma kuin kuoleella piikkiksellä, mutta keskivartalossa. Näytti kuin siinä olisi ollut albiinokohta. Siiameilla ei ollut näitä ruhjeita kaupassa ollut näin pahoina tai ollut ei ollenkaan. Sen verran hyvin tarkastin kalat kuljetus pussissa ettei vaalea kohta voinut mitenkään olla noin iso, sillä sen olisin huomannut. Onneksi ei uhreja ole vielä ainakaan lisää tullut.
Mikäli saat ''ruhjeista'' kuvia laita tuonne ongelma osastolle. Voipi hyvin olla jokin joku bakteeri/sieni ongelma kyseessä.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 22:54, 14.10.2015
Kirjoittaja paptus
Voin yrittää ottaa kuvaa, mutta vain yhdellä näitä ruheita niin voi olla aika hankalaa saada kuva.
Re: Siaminpiikkisilmä biotooppi
Lähetetty: 14:56, 16.10.2015
Kirjoittaja paptus
Pientä tilanne päivitystä. Pätevä lähde on tunnistanut että ruhjeet olivat ja ovat bakteeritulehdusta jonka aiheutti haavimisessa ohentunut limapinta ihon päällä. Yritetään saada bakteeritulehdukksellinen piikkis lopetettua ja vaihdetaan usein vettä. Helsingistä tuli mukan JBL artemio set ja artemian munat ja suola. Eli kohta puoliin pääsen kaloja kudettamaan. Vaikka ensin harjoittelen mustatetroilla tätä kudetusta ajattelin laittaa niiden kuulumiset tänne. Nyt on jo porisemassa pieni satsi artemioita koe käyttöön korurihmoille.