Hyvin arasta monnista rohkea?

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
sosu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 1
Liittynyt: 09:40, 01.06.2015
Sukupuoli: Nainen

Hyvin arasta monnista rohkea?

Viesti Kirjoittaja sosu »

Ollut akvaario jo pitkään. Yli 15 vuotta. Tänä aikana muutama eri partamonniyksilö on sielä elänyt. Nyt tämä nykyinen on ollut koko 5 vuotisen aikansa hyvin hyvin arka. Ei näyttäydy ollenkaan ja kyyhöttänyt aina vain piilossa jossain luolassa. En tiedä miten mahdollista, mutta oli tunkenut itsensä semmoiseen jännään "silta" koristeen sisälle ja oli jumissa. Tai ei se nyt kovin normaalia ole kyyhöttää samassa ahtaassa onkalossa viikonpäivät, eikä irrotus yrityksissäkään meinaa lähteä irti. Ei meinattu siis ensin edes koko kalaa saada irti sieltä, mutta yli puolen tunnin yrittämisen jälkeen vihdoin onnistu. Lensi muuten äkkiä kaikki koristeen ulos akvasta... :D tilalle tuli puuta, kiveä ja yksi vaaraton onkalo. Siinä partis joutui olemaan noin puolen tunnin ajan ilman mitään piilopaikkaa tai onkaloa. Voi toista kun hädissään meni ympäri akvaa :| toivottavasti ei liikaa pienen monnin maailma järkkynyt, mutta hyvin se siellä on uiskennellut melki viikon jo. Eron vain olen huomannut. Nykyisin se ei enää piiloudu. Ollenkaan. Tai samalla tavalla. Nykyisin uiskentelee pohjalla, kasveissa ja lasissa ihan normaalisti vielä päiväsaikaan. Eikä mitään ongelmaa siinä, että joku näkisi sen (aiemmin pyrähtänyt pakoon ja äkkiä, jos joku tulee akvaa tiirailemaan ja monni sattunut olemaan vähä avarammalla paikalla näkyvillä eli kaikkialla muualla kuin luolassa). Ikään kuin olisi saanut jonkun rohkeuspiikin. Onko kellekkään tapahtunut mitään vastaavaa? Olen tajuttoman iloinen, että nykyisin kalaa näkee. Oikeastaan koko ajan ja jatkuvasti puuhailee kaiken moista. Aiemmin on saanut vain miettiä, onkohan koko monni enää edes hengissä tai etsiä kissojen ja koirien kanssa sitä akvasta.
avantouimari
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 03:41, 03.03.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Hyvin arasta monnista rohkea?

Viesti Kirjoittaja avantouimari »

Jännä kysymys! Tästä olisi kiva kuulla muidenkin kertomuksia - miten sisustus muuttaa kalan käytöstä. Siltähän se vaikuttaisi, että arkkitehtuurilla on tässäkin asiassa paljon enemmän vaikutusta kuin mitä uskallamme ajatellakaan. Samansuuntaista olen ollut havaitsevinani jo nyt, lyhyen aikaa uudelleenlämmitettyäni nuoruuden harrastusta.

Voisiko olla, että tuollainen avartaa kalan maailmaa, ja että se on esimerkiksi pienempänä ollut arempi, mutta käytösmalli on sitoutunut tuttuihin ympyröihin? Itse ainakin olen huomannut olevani aivan eri ihminen kotona ja muualla, ja päättelen siitä, että ovesta olisi syytä lähteä ulos enemmänkin. Olen ollut nuorempana usein masentunut, nykyisin olen optimistinen keski-ikäinen. Silti helposti kotona ajaudun vanhaan olemisentapaan etenkin kun on stressiä. Olenko ollut edellisessä elämässäni plekotus? 8O 8-)
AkvaarioTyttö
Senior Member
Senior Member
Viestit: 662
Liittynyt: 13:18, 10.02.2008
Sukupuoli: Nainen
Viesti:

Re: Hyvin arasta monnista rohkea?

Viesti Kirjoittaja AkvaarioTyttö »

Ehkä se tajusi sen puolen tunnin aikana, että "ei hitto, tällähän voi liikkua!" [;)]
Olisi kyllä mielenkiintoista päästä lukemaan kalojen sielunelämästä.
Naura ongelmillesi, niin muutkin tekevät.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”