Eri harrastustyylit

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
kerttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1270
Liittynyt: 20:05, 13.04.2003
Paikkakunta: Otava

Eri harrastustyylit

Viesti Kirjoittaja kerttu »

Olen tässä erityisesti viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana pohtinut sitä, miten eri tavoin tätä akvaarioharrastusta voikaan pitää yllä. Aktiivisesti tätäkin palstaa seuranneena (puhumattakaan facebookin puolella tapahtuvasta liikehdinnästä) on monesti tullut hieman äimisteltyä sitä tahtia, millä aloittelevat/uudelleen aloittavat akvaristit altaita ja kaloja hankkivat. Sehän on siis toki vallan ok, jos haluaa elämänsä täyttää tällä harrastuksella mahdollisimman nopeasti ja kykenee sitä intoa ylläpitämään, mutta aika monella tulee se suvantovaihekin ja joillain altaat lähteekin sitten yhtä nopeasti kuin saapuivatkin.

Tämä ei siis ole paheksuntaa, kunhan päivittelen sitä miten erilaisia tässäkin suhteessa ihmiset todella ovat.

Mun oma tapani harrastaa akvaarioita (ja kaiketi muitakin eläimiä) on sellainen suunnittelu- ja haaveiluvoittoinen, että nautin siitä kun altaissa on aina vähän tilaa jos jonkun uuden lajin ottaisikin, ja sitä ei kuitenkaan tule edes hankittua. Viimeksi eilen kävin akvaarioliikkeessä jälleen viikkokausia pohdittuani mitä kenties lisäisin altaisiin. Siellä sitten kyttäsin ja kurkistelin ja pohdin, tullen siihen tulokseen etten halua mitään uusia lajeja sotkemaan altaita vaan otan muutaman yksilön lisää niitä mitä jo on, kerran porukassa viihtyvät.

Toisaalta omat altaani ovat myös pieniä. Olen harrastanut jollain tavalla akvaarioita melkein koko ikäni, ja kalalajejakin on tietysti ehtinyt olla useammanlaista. Tämä kolmen akvaarion (plus yhden kalattoman nanon) kokonaisuus on kuitenkin enemmän kuin on ikinä ennen kerralla ollut, ja taitaa olla aika lailla maksimimäärä altaita. Nautin siitä, kun kalat vanhenevat ja viihtyvät. Toisaalta esim. taistelukala oli hauska laji juuri siksi, että se elää niin vähän aikaa joten sen saattoi hankkia vähän köykäisemmin.

Ajattelin aloittaa tämmöisen ketjun, jos joku muukin haluaisi pohdiskella omaa harrastustyyliään :D .
Miss_Molton
Senior Member
Senior Member
Viestit: 802
Liittynyt: 11:34, 27.01.2008
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Eri harrastustyylit

Viesti Kirjoittaja Miss_Molton »

Mulla varmaan osasyy akvaarioharrastuksen hengissäpysymiseen on ollut se, että se oli pitkään ainut lemmikki, jota pystyin pitämään. Mun 64-litrainen tuli taloon 1994, ja se on seurannut mua Helsingistä Outokumpuun opiskelujen perässä, Hollolaan ja pariin otteeseen Vantaalla, kalasto aina mukana. Tyhmempänä siellä on pidetty kaikenlaista, mutta yksi, minkä epäilen olleen osasyy harrastuksen hiipumattomuuteen on ollut myös parvikalat. Eihän niitä voi yksin pitää, joten kalaa on ollut koko ajan. Homman ois voinu pistää pakettiin 2007, kun altaaseen iski kalatuberkuloosi ja kaikki muut oireili paitsi partamonni. Silloin tosin mulle oli tulossa toinen, isompi allas- ja olin löytänyt Aqua-Webin sekä Markku Varjon Akvaariokalat-kirjan, joka olikin viikkotolkulla lainassa.

110-litraisen kanssa ei ollut muuta suunnitelmaa kuin seeprakalat. Sekin muuttui yli puoleksi vuodeksi, kun huutokaupan kasvien mukana tuli jotain pikkuisia, jotka todettiin neonsateenkaarikaloiksi, jotka vielä lähtiessään tekivät poikueen. Tässä vaiheessa olin jo heräteostanut toisesta huutiksesta helmimonnisia. Niin, ja ekan huutikseni kasvien mukana tuli myös ratkaiseva tekijä kolmannelle akvaariolle: lattialle mätkähti hyvin piskuinen rapu, joka varttuessaan määrittyi marmoriravuksi. Ei muuta kuin rapuallasta tilaamaan...

Muutaman vuoden meillä oli neljäskin allas, vanhemmiltani putkiremonttia evakossa. Muuttaessamme pienempään kämppään se allas sai uuden kodin tätini luota.

Mulla on ehkä vähän sellainen, että kun jotain on hankittu, niin siitä huolehditaan loppuun saakka. Pienimmässä kipossa oli kalatubin jälkeen intiaaninsulkia ja kirsikkabarbeja. Kirsikat jatkavat uudessa kodissaan. Nykyään olen ehkä hieman harkitsevampi. Listasin, pohdin ja mietin altaideni asukkaita (tavisseeprat vaihtuivat rubiiniseeprakaloihin, pientä asuttaa hohtomiljoonakalat), kun kalaston vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi.
ParusMajor
Junior Member
Junior Member
Viestit: 184
Liittynyt: 20:42, 24.02.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Eri harrastustyylit

Viesti Kirjoittaja ParusMajor »

Kiva aloitus! Minä olen myös miettinyt näitä erilaisia harrastustyylejä. Olen itse edustanut monenlaista harrastajatyyppiä eri elämänvaiheissa.
20 vuotta meni yhdellä altaalla, haaveilin ja puljasin sen altaan kanssa on/off tyylisesti. Jotenkin silti tiesin, että jossain vaiheessa varmasti altaita olisi enemmän tai ainakin isompi allas.

Sitten muutama vuosi sitten "napsahti päässä". Äitiyslomallani toivuttuani pahimmasta imetyshorteesta aloin taas enemmän laittaa akvaariota. Etsin tietoa kalaston täydennystä varten ja löysin netin ihmemaan, kaikki ne uudet kalalajit, laitteet ja harrastustyylit, joita 2000-luvulla oli putkahtanut. Siihen asti olin elänyt 80-90-lukujen tiedon varassa, jotka olin tyttösenä opiskellut hartaasti.

Akvaarioharrastukseni kiihtyi nollasta sataan vauhdilla ja äkkiä altaita oli 9. Aika hurahtaneelta se kyllä tuntuikin. Mutta toisaalta on mahtavaa innostua jostain! Pari vuotta oli tätä harrastuksen nousukiitoa ja uusia suunnitelmia hurjasti. Sitten tuli kolmas lapsi ja töitä ja kaikenlaista. Tajusin, ettei ole kerta kaikkiaan aikaa ja laitoin 4 allasta pois. Pahimman vauvavalvomisen aikaan kasvien karsinta jäi, levää ilmestyi jne.

Nyt taas innostus nostaa päätään ja laittelen akvaarioita kuntoon. Samalla pohdin, että miten minä tätä harrastusta jatkan tästä. Tajuan, ettei kiireisessä lapsiperheessä kerta kaikkiaan voi aina olla aikaa kaikkien hienouksien ja herkkien kalojen oikkujen kanssa pelehtimiseen. Toisaalta tämä harrastus on antoisaa vastapainoa kasvatustyölle, jota teen töissä ja kotona. Akvaariot ovat minun omia pienoismaailmojani, joiden kanssa riittää pientä puuhaa ja työnsä jäljen näkee ihan konkreettisesti. Vedenalaisen puutarhan hoitamisen lisäksi ihan tavallinen puutarha pihalla tarjoaa kesäisin puuhaa.

Omalla kohdalla olen huomannut, että kun elämässä on paljon muuta ajateltavaa, akvaarioiden hoito rentouttaa minua. Ihan vaan vaihtaa vettä ja huolehtia kaloista ja kasveista. Mutta kun on aikaa, alan pohtia ja miettiä paljon kaikkea uutta. Silloin tavallisen hoitotoimenpiteen eivät riitä, vaan suunnittelen uutta. Tässä kohtaa usein tapahtuu mystisesti altaisen määrän lisääntymistä... :roll:

En tiedä palaanko enää yhden altaan ihmiseksi. Ehkä vanhainkodissa sitten, kun ei mahdu enempää eikä henkilökunta anna lupaa kuin yhteen kippoon. (Vai saakohan sinne hoitokotiin yhtään akvaa?)
Akvaarioinnostusta jo yli 20-vuotta.
Verna
Senior Member
Senior Member
Viestit: 542
Liittynyt: 17:21, 18.02.2014
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jämsä

Re: Eri harrastustyylit

Viesti Kirjoittaja Verna »

Olen syntynyt -82 ja muistan jo 80-luvulta akvaarion kotoani. Jossain vaiheessa sille ei sitten ole ollut tilaa, ja siitä luovuttiin, mutta 90-luvun puolella sellainen ilmestyi taas. Silloin jo minäkin opettelin sitä hoitamaan. 2000-luvulla hommasin ekan oman akvaarioni opiskelijakämppääni, ja se mahtoikin olla viimeinen kerta, kun minulla on ollut vain yksi akvaario.

Elämäntilanne on pariin otteesseen pakottanut luopumaan altaistani, mutta kummasti ne aina hiipivät takaisin. Tällä hetkellä on seurala, sukarapula ja karanteeni/poikaskippo. En vain malta olla perustamatta vauvaloita milloin millekin. :roll:

Minun harrastustyylini ei varmasti ole hillityin eikä tyylikkäin. Tykkään erilaisista kasveista, ja kun on vain tuo yksi allas, johon niitä kunnolla mahtuu, siellä on sitten sitä sun tätä. Mutta eihän minun ole tarkoituskaan osallistua mihinkään tyylikilpaan altaallani, joten ihan hyvällä mielellä hommaan sinne silmäniloa itselleni.

Kalalajeja minulle tuntuu myös kertyvän. Moni tykkää mahdollisimman pienestä lajimäärästä per akva, ettei allas näytä kalakeitolta, minusta taas tyylikkyys ei ole niin kiva asia kuin persoonalliset asukkaat. Ylikansoitusta en halua, mieluummin järjestän väljät vedet kaloille, tietysti parvikaloja hankin sen verran, että niiden on mukava olla ja uskaltavat olla rohkeita. Mutta yhden lajin allas ei vain meinaa olla minun juttu. ;) Ihailen kyllä muiden yhden lajin biotooppiprojekteja, ja minulla siintää haaveissa lajiallas monnisille. Kerta se olisi ensimmäinenkin! Monniset ovat niin symppiksiä, että ilman muuta valitsisin ne, jos saisin vain yhden akvan ja siihen yhtä lajia. Ja silti, tällä hetkellä niitä ei minulta löydy yhtään.

Perusjuttu on, että tsekkaan hanasta tulevan veden laadun ja etsin sitten siihen sopivia kaloja. Harrastusmielessä tykkään enemmän rakentelusta kuin vesiarvojen kanssa puljaamisesta. Minusta on mukava näprätä hiilarilevittimiä ja sellaista simppeliä sälää. Pintavedenputsarin askartelin viimeksi ja kaapissa on tarvikkeet ilmapumppusuodattimen tekemiseksi pikkukippoon. Nuohan saisi kaikki kaupasta valmiina, mutta minusta ostaminen tuntuu vähän siltä, kuin harrastaisi palapelejä, mutta ostaisi ne valmiiksi koottuina. Hieno juttu, että kaikenlaista on saatavilla valmiina, mutta näpräily on minulle mieleinen osa harrastusta.

Tykkään hoitaa akvaariota itse, siksi vierastan liikaa automatiikkaa. Akvaarionhoito on minulle hetki, kun en mieti mitään muuta. Vedenvaihto- ja puutarhurointipäivä on oikein odotettu viikoittainen tapaus. Ja iltahetket nenä melkein kiinni lasissa katsomassa, mitä kenellekin kuuluu. Ihana tuo vedenalainen maailma. :)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”