Jaken 225 l seurala
Lähetetty: 17:38, 29.06.2014
Ajattelin jo heti akvaariohommien alkuvaihella alkaa pitämään täällä päiväkirjaa hommista, mutta se nyt vähän jäi tekemättä. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan! Kuvat on otettu höyrykäyttöisellä perunalla, mutta kai noista jotain selvää saa. Lähinnä päiväkirjan pidon taka-ajatuksena on kasvattaa inspiraatiota ennestään, sekä saada ideoita ja ehdotuksia kanssaharrastajilta!
Homma alkoi sillä, että löysin ok-hintaisen silikooninvaihtoa kaipaavan 225 l altaan, ja parin puhelun jälkeen se tulikin kotiovesta sisään kannettuna. Siitä alkoikin aika puuduttava raaputus episodi ja runsaasti asetonin ja etikan haistelua, ei mikään mukavin tuoksu. Kuitenkin allas saatiin tiiviiksi ja kypsyttely aloitettiin. Tää hoidettiin ihan rauhassa mitään hätäilemättä, eikä hommassa mitään ihmeellistä sitten ollutkaan. Myös juurakko haettin, keiteltiin ja putsailtiin. Alkuvaiheelta kuvia ei oikeastaan ole.
http://aijaa.com/XGfdub
Yleiskuva vajaan vuoden ikäisestä altaasta
Tekniikkahommat:
225 l allas
2215 Eheim
2 x 38 W T5 putket
100 W lämppäri
Kiljuhiilari lannoitus
Tekniikkaan tulossa ainakin sen verran muutosta, että kivikautiset loisteputket vaihtuvat ledeihin piakkoin.
Kalahommat:
Lehtikala pari
Timanttikirjoahven pari
12 x Kulmatetra
6 x Kirjomonninen
Maatiaispartamonni
Sokkelopleko
Kulmatetra- sekä kirjomonnisparvet tulevat saamaan lisäyksilöitä lähiaikoina, ei makeaa mahan täydeltä.
Kasvihommat:
Tiikerivallisneriaa
Jaavansaniaista
Miekkalehtiä
Poimupatsulia (?)
Aivan ongelmitta ei toki tämäkään projekti ole mennyt, parista leväinvaasiosta selvitty suht kivuttomasti pimennyksellä, epäilen huonoja valoja aiheuttajiksi. Pari kuollutta lehtikalaa, ei mitään hajua, että miksi. Ensimmäinen pari tuli melko pieninä, toinen niistä ei syönyt juuri ollenkaan, vaikka mitä yritti tarjota ja sittenhän se parin viikon jälkeen kuoli. Siitä kuukauden kuluttua jäljelle jääneelle haettiin uusi kaveri, joka ei sekään syönyt ja oli aika vaisun oloinen jo tullessaan, tällä ei kestänyt viikkoakaan ennenkuin heitti lusikan nurkkaan. Tänään saapui oranssi kaveri, jospa tämä ei luovuttaisi ihan heti. Aika pian tultuaan rupesivat toisilleen pörhistelemään ja ajamaan takaa, liekkö härpätirälläät mielessä? Tällä hetkellä aika rauhassa uiskentelevat kylki kyljessä.
Myös muutama tetra on päätynyt parempiin suihin, aluksi akvaariossa ei ollut kansilaseja ja pitkään ihmeteltiin minne ne tetrat oikein katoavat, kunnes huomasin lappiksen huulesta roikkuvan kalan pyrstön. Nämä siis hyppivät akvaariosta pois ja koira söi ne. Nykyään on kansilasit, eikä mystisiä tetrojen katoamisia ole ollut.
Tähän väliin sopisi varmaan hieman kalakuvia?
http://aijaa.com/NRpqsA
Lehtispari
http://aijaa.com/kZPXR7
Timanttikirjoahvenet, hirmu hankalia kuvattavia. Heti kun laukaisinta painaa niin lähtevät uimaan.
Ei ollutkaan kelpo kuvia tämän enempää. Pitänee koittaa kuvailla lisää lähiaikoina.
Njaah, heti uusi ongelma, img tageilla tulee erroria "Kuvan koon määritteleminen ei onnistunut." Linkin kautta kuitenkin näkyy ihan normaalisti.