Sivu 1/30

projekti 125 litraa

Lähetetty: 18:37, 16.04.2014
Kirjoittaja mirauria
En malta olla aloittamatta projektipäiväkirjaa, vaikka täytyy vielä keräillä euroja ihan jonkin verran ennen kuin pääsee allasta ostamaan. Altaaksi olen siis suunnitellut hommaavani Juwel Rio 125:sen. Tämmöisenä pakettina:
http://www.lemmikkitalo.fi/akvaario-25/ ... -50cm-125l
Alustaksi samasta putiikista akvaarion ihan oma jalusta.
Kalastoksi suunnitteilla ainakin
taistelukala haaremi (1k + 2-3n)
parvi inkkareita
Mutta... Mitä sitten syömään levää ja muuten pohjalle? Perhosnuoliaiset kiinnostaisivat kovasti, mutta onko taistolämpö niille vähän turhan paljon? Ja muutenkin pohjakalat vielä aika lailla hakusessa. Ideoita saa heitellä! Pohjalle ajattelin joko hiekkaa tai hyvin pientä soraa. Ihan riippuen siitä, että mihin pohjakaloihin päädyn. Lämmön ajattelin pitää jossain 27 asteen tietämillä.
Niin ja tarvitseeko tuohon pakettiin mahdollisesti ostaa jotain tekniikkaa lisää? Suodattimia siis lähinnä ajattelen... Kun tuossahan tulee vain tuo yksi, joka sekin sisäsuodatin. Taistot nyt eivät virtauksesta oikein pidä, mutta olisiko joku ulkosuodatin tms silti parempi?
Niin pitkä aika kun viimeksi laittanut allasta pystyyn. Innostunut "vähän" uudestaan ja haluaisin kaiken tehdä huolella ja "oikein". Neuvoja siis kaivataan projektin edetessä ja kritiikkiä/palautetta yleensäkin haluaisin...
Nyt olen peräti niin pitkällä hankintojen kanssa, että olen kaksi koristetta jo ostanut valmiiksi. Niistähän se on hyvä aloittaa :mrgreen:

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 20:50, 17.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Vaihdoinpa sitten hiekan toiseen 40 litraiseen... Oli pakko päästä jonkun altaan kanssa lutraamaan ja tuohon olen suunnitellut hiekanvaihtoa plus muutenkin hiukan tarkistusta sisustukseen ihan jo jonkin aikaa. Laitan ennen-jälkeen kuvia kun tuo pölinä laskeutuu... Mutta asiaan.

Ajattelin tuohon toivottavasti kesän aikana tulevaan 125l purnukkaan itse rakennella jotain kiviluolia ja -rykelmiä. Voiko kaikkea luonnosta löytyvää kiveä käyttää? Tietysti huolellinen putsaus ym. Ja millä niitä olisi paras liimailla yhteen?

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 21:13, 17.04.2014
Kirjoittaja Siltsu
mirauria kirjoitti:Voiko kaikkea luonnosta löytyvää kiveä käyttää? Tietysti huolellinen putsaus ym. Ja millä niitä olisi paras liimailla yhteen?
:mrgreen: Mä ainakin ajattelin kokeilla ihan rohkeasti noita pihakiviä. Vähän epätasaisempi pinta, niin toimisikohan tuo akvasilikoni niihin?

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 21:16, 17.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Siltsu kirjoitti:
mirauria kirjoitti:Voiko kaikkea luonnosta löytyvää kiveä käyttää? Tietysti huolellinen putsaus ym. Ja millä niitä olisi paras liimailla yhteen?
:mrgreen: Mä ainakin ajattelin kokeilla ihan rohkeasti noita pihakiviä. Vähän epätasaisempi pinta, niin toimisikohan tuo akvasilikoni niihin?
No tuo akvasilikoni itelläkin kävi kyllä mielessä. Pohdin vaan, että onkohan muitaki vaihtoehtoja. Voin sitten varmaan kanssa ihan tyytyväisenä käyttää noita keräiltyjä kiviä, kun vaan pesen ne huolella ^^

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 11:29, 18.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Noniin. Tässä ne pikkuisen altaan ennen ja jälkeen kuvat. Jälkeen kuvassa vesi vielä hiukan sameaa, kun piti siirtää paria kasvia. Eilen illalla tökin ne minne sattuu ja aamulla lopputulos ei miellyttänyt enää silmää. Nyt on parempi. Kasvit ovat ekassa kuvassa vielä aivan uusia eivätkä tässä jälkimmäisessäkään kovin vanhoja. Ensi viikolla niitä olisi tulossa lisää. Ja suodattimelle pitäisi kehittää jotain, millä pysyy kiinni. Imukuppihärpäke on rikki :< Tällä hetkellä tönöttää kiven päällä, ettei imaise hiekkaa sisälleen kovin paljoa... Piikkisilmäkaksikko on ainakin tyytyväisen oloinen pohjamateriaalin vaihdosta. Joo. Tiedän. Ovat liian pienessä altaassa. Ne muuttavatkin 230 litraiseen heti, kun ovat sen verran isoja, etteivät päädy lehtikalan ruuaksi ennen pohjalle ehtimistä...

Tästähän taitaakin tulla kaikkien purnukoiden päiväkirja. Hups :mrgreen:

Niin. Ja kännykkäkuvat kunniaan :P Voisi ehkä käyttää "oikeaakin" kameraa... Tosin mitään järkkäriä minulla ei ole. Semmoinen olisi hieno...

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 12:37, 18.04.2014
Kirjoittaja Siltsu
Kyllä tuolla kuvan laadulla hyvin näkee! Meikäläisen kännyllä saa parempia kuvia kuin järkkärillä, sillä siitä puuttuu sellainen kunnon kokoinen zoomiputki. En saa mitenkään tarkkoja kuvia. Tosin joo, vikahan voi olla myös käyttäjässä [:I]

Hieno 40 litrainen sinulla. Ainakin minun silmään tuo hieno hiekka on nätimpi.

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 13:14, 18.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Joo. Minusta kanssa tuo hiekka on paljon nätimpää. Tuo sora on jonkun reilu 10v vanhaa. Aikoinaan kuulunut akvaariopaketin hintaan, kun olen tuon altaan ostanut. Nyt miellyttää enemmän omaa silmää. Varsinkin kun karsin myös noita koristeita tuolta pohjasta. Olivat jotenkin kamalan sekavan näköisiä. Nyt on paljon parempi. :)

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 15:57, 19.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Noniin. Tänään ostin liimaa. Täytyy kokeilla liimailla noista sileäpintaisista kivistä jotain kivaa muodostelmaa tms... Sit silikonia varmaan hommattava noita karkeampia varten... Ja sammalia tahdon!! Jos jollain vaikka olisi ylimääräistä [;)]

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 21:21, 20.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Hyvin on hitaasti etenevä projekti. Mutta siis. Eilen hiukan kokeilin tuota liimaa. Oikeanpuoleinen on siis eilen tehty kokeiluyksilö. Vasenta olen just näpertämässä ja on siis kesken. Nuo luonnosta otetut kivet ovat olleet tukina, jos joku kivi meinannut luistaa paikaltaan. Niille keksin jotain omaa myöhemmin. Sen verran karkea pinta, että täytynee niitä varten hommata ihan akvasilikonia.

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 21:36, 20.04.2014
Kirjoittaja Aquariel
Mitä tekniikkaa ja kaloja tuolla 40 litraisessa on?

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 21:45, 20.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Siellä on tuo sisäsuodatin, Fluval 1. Olen miettinyt, että onko riittävä? Kun siis olen nyt viimeaikoina taas innostunut uudestaan kunnolla pitkän tauon jälkeen. Ja silloin aiemmin tuli hoidettua altaita vähän miten sattuu. Lasken siis itseni sen takia vielä aloittelijaksi. Jos siis huomauttamista, niin korjaan mielelläni tilanteen mahd. pian :) Suodattimen lisäksi on lämmitin, en nyt muista sen merkkiä, olen pahoillani. Ja lisäksi tuo ilmapumppu. Kun en ole ihan varma hapen riittävyydestä muuten... En sitten tiedä, onko tuo turha... [:I]
Kalastona on taisto ja muutama kaardinaalitetra (parven jämä) sekä ne kaksi piikkisilmää. Piikkikset ovat siis tosiaan mahd pian muuttamassa tuonne 230l altaaseen. Olivat vaan ostaessa niin pikkuisia, että olisivat heti olleet lehtikalanruokaa. Sen takia tuolla väliaikaismajoituksessa. Nyt ovat kasvaneet sen verran hyvin, että siirrän ne mahdollisimman pian.
Neuvoja saa siis toki antaa ja epäkohdista kertoa. Tahdon hoitaa kalojani mahdollisimman hyvin, joten korjaan mahdolliset puutteet tms niin pian kuin pystyn.

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 15:40, 22.04.2014
Kirjoittaja Kevis
Vau täällähän on tapahtunut jo vaikka mitä! Allas näyttää kyllä paljon avarammalle ja selkeämmälle pohjamateriaalin vaihdon jälkeen. Kiva seurailla myös noita kivien liimausoperaatioita :)

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 18:06, 22.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Kevis kirjoitti:Vau täällähän on tapahtunut jo vaikka mitä! Allas näyttää kyllä paljon avarammalle ja selkeämmälle pohjamateriaalin vaihdon jälkeen. Kiva seurailla myös noita kivien liimausoperaatioita :)
Itse olen kanssa paljon tyytyväisempi tuon pohjan vaihdon jälkeen. Paljon kivemman näköinen noin. En millään malttaisi odottaa, että saan rahat kasaan sitä 125 varten... Noh. Täytyy noita kivirykelmiä askarrella sitä odotellessa. Tänään meinasin laittaa tilaukseen sitä akvasilikonia. Jos sitten saisi tehtyä noille luonnonkivillekin jotain. :)

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 19:10, 22.04.2014
Kirjoittaja Keisaritetra36
Hienot projektit sulla kyllä on! Hyvinhän tähän yhteenkin ketjuun voi kaikkien akvojen elelyä kirjoitella(:
Huomasin että sulla on hieno taistouros!(: onko ihan perus punainen vai jotain erikoisväriä? Mulla kanssa asustelee 54-litraisessa akvassa taistopoika, väriltään dragon metallic blue. Millaisia kokemuksia sulla on noiden kardinaalitetrojen osalta? Näykkivätkö taistelukalaa? Odottelen innolla näiden allasprojektien jatkoa!(:

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 19:26, 22.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Keisaritetra36 kirjoitti:Hienot projektit sulla kyllä on! Hyvinhän tähän yhteenkin ketjuun voi kaikkien akvojen elelyä kirjoitella(:
Huomasin että sulla on hieno taistouros!(: onko ihan perus punainen vai jotain erikoisväriä? Mulla kanssa asustelee 54-litraisessa akvassa taistopoika, väriltään dragon metallic blue. Millaisia kokemuksia sulla on noiden kardinaalitetrojen osalta? Näykkivätkö taistelukalaa? Odottelen innolla näiden allasprojektien jatkoa!(:
Kiitos :) Ihan on perus punainen tuo taisto. Sitten minulla on myös kamputsealainen CT taisto yhdessä altaassa ja yhdessä kamputsealainen tyttönen. Eli taistelukaloja useampi löytyy :D
Hyvin ovat tulleet toimeen keskenään taisto ja kaardinaalitetrat. Kukaan ei hätyytä ketään, vaikka tetrat ovatkin melkeen taiston kokoisia, kun ovat vanhoja ja taisto vielä melko nuori. Kai. Ainakaan tuolla se ei ole majaillut hirveän kauaa. Sopu on hyvin säilynyt altaassa :)

Nyt on muuten se silikoni tilattu. Sitten vaan pakettia odotellessa...

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 17:58, 23.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Tänään sain kierteisiä ja sammalta sekä melkoisen kokoisen paketin eri kasveja. Nyt on kierteisiä laitettu talkkareiksi tuonne 40l altaaseen, jossa nykyään hiekkapohja. Heti kaivautuivat hiekan sekaan. Osalle pienempiä kotiloita olin julma ja tiputin toiseen 40l altaaseen, pallolaan. :twisted: Ne eivät tainneet siellä kauaa selvitä... 4 pikkuista kääpiöpalloa on uskomattoman innoissaan kun vihdoin sai kotiloita. Kerkesivät mokomat syödä aiemmat, ennen kuin sain mihinkään muutamaa lisääntymään. Noh. Nyt niitä on ja toisessa paketissa tulossa niitä ja paria muuta kotiloa vielä lisää :mrgreen:
Nyt on kaikki kotona olevat altaat tungettu niin täyteen kasveja, että en kehtaa edes kuvia laittaa... Nuo siis tilasin sitä 125 ajatellen. Koska se on vielä kaupassa, niin muut altaat saavat toimia väliaikaismajoituksena. Faunaboksikin niin täynnä, että huhhuh. :roll:

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 18:43, 23.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Kalastoa tuossa muuten pohdin. Onko kellään mitään hyvää ideaa leväsyöjäksi? Vai menenkö taas vaihteeksi otoilla? Ne perhosnuoliaiset kiinnostavat, mutta sopivatko ne yhteen taistojen kanssa? Minulla ei ole meinaan niistä mitään kokemusta. Miellyttävät vain kovasti silmää... Niin ja minkä kokoinen parvi niitä inkkareita menisi? Ei siis muuta parvikalaa siihen keskiveteen. Taistoja taidan hommata sen 1 + 3. Jos rupeaa pahalta näyttämään, niin saan niitä kyllä eroteltua. Nii ja pitäisikö tuohon hommata se ulkosuodatin tuon paketin sisäsuodattimen lisäksi? Kysymyksiä, kysymyksiä... Olo on kuin eilen ekan akvaarion ostaneena... Mutta kun kaikki on muuttunut niin hurjasti sinä aikana, kun kiinnostus ei ollut niin kova...

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 20:09, 23.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Jatkan taas... :D Tajusin tänään, että oon onnistunut listimään yhden jaavansammalen. En tiennyt, että se on mahdollista :D Tai sitten se ei tykkää pallolasta... Noh. Onneksi sitä tuli tänään lisää ^^ Ja sain kivirykelmänkin valmiiksi. Tai ainakin noi sileät kivet loppui. Toistaiseksi oon ihan sinut lopputuloksen kanssa. Kuvassa vielä liima kosteaa, mutta samapa se. Olkoon hetken paikoillaan ennen kuin siirrän muualle odottamaan. :)

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 19:57, 24.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Tänään tuli mun akvaarioon.fi:n paketti. Jee! Tuli sitä silikonia (täytyy metsästää jostain se puristinhommeli), iso läjä testejä (nitriittitesti oli loppu :cry: ), uusi suodatin tuohon purnukkaan, josta kuvakin ym kivaa. Lisäksi paketissa oli yllärinä lakupatukka ^^ Piristi iltaa, vaikka en sitä voi edes syödä :D Tuo nitriittitesti täytyy käydä ostamassa paikallisesta liikkeestä. Ovat siellä vaan kalliimpia kuin tuossa paketin mukana olisi ollut. Noh. Ei voi mitään...

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 18:16, 25.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Kävin tänään ostamassa lisää mustia sileitä kiviä. Saas nähdä, käynkö huomenna hakemassa vielä vaaleita ja ruskeitakin. Ovat Tokmannilla tarjouksessa 3e/2kg tämän viikon. Tarviin selvästi lisää liimaa... Tai sit käytettävä tuota silikonia... Kuitenkin. Täytyy tänään myös vähän mittailla vesiarvoja. En muista koska olen sen viimeksi tehny... [:I] Huomenna käytävä vielä ostamassa se NO2 testi, niin saan senkin mitattua.
Laitetaanpa nyt vielä pallolasta 40l ja 54l altaasta kuvat tähän. Melkoisia kasviryteikköjä nekin nyt...

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 20:49, 25.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Noniiin. Päivän mittaustulokset oli:
Hanavesi 1. Ph 7,5 2. Kh 3-4 3. Gh 4-5
54l 1. 7 2. 6-7 3. 6-7
pallola 40l 1. 6,5 2. 4-5 3. 5
40l 1. 7 2. 4-5 3. 6
Mielenkiintoista... Minkään akvaarion vesiarvoja en ole millään muokannut. Eli itsekseen ovat muotoutuneet... Huomenna vois mitata NO2, NO3 ja NH4, kun käyn ostamassa sen NO2. Tänään ei jaksanu noiden "vaikeampien" testien kanssa pelata. Pitäis kuitenkin nuo olla ok, kun akvaariot pyörineet kaikki jo jonkun aikaa eikä kalakuolemia ole ollu. Paitsi yksi otto, mutta sekään ei johtunu vesi arvoista. Oli yöllä jäänyt jumiin ja aamulla löysin sitten kuolleena :cry:

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 21:36, 25.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Oho... Yhdyssanavirhe lipsahtanut edelliseen... Nooo. Näitä sattuu.
Mutta oikeastaan tulin tähän ihmettelemään taas kalavalintojani. Lajit alkavat olla selvillä, mutta määristä en ole vielä varma...
1 + 3 taistelukalaa
20(?) kpl inkkaria
x kpl katinkultamonneja
Montako noita monneja olisi hyvä olla? Ja onko tuo 20 inkkaria ok tuon kokoiseen?

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 19:46, 26.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Noniin. Tässä tulee nyt nämä loput vesiarvot. Mitattu juuri ennen vedenvaihtoa, eli suurimmillaan luulisin. Kaikki arvot on muuten mitattu JBL:n testeillä.
hanavesi 1. NO3 <0,5 2. NO2 <0,01 3. NH4 0,05
54l 1. 10-15 2. 0 3. 0
pallola 40l 1. 1(??) 2. 0 3. 0
40l 1. 10 2. 0 3. 0
Voiko tuo pallolan nitraatti olla tosiaan noin vähän? Kai se on uskottava, kun testi niin sanoo... Mutta siis. Näyttäisi siis siltä, että altaissa toimii kaikki niin kuin pitää :) Eikös vaan?

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 20:35, 27.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Tänään tulin myllänneeksi vanhempien luona olevan 230l altaan. Sieltä etsisivät uutta kotia 1 leväbarbi (parven jatkoksi isompaan/pidempään altaaseen), 4 keltabarbia (isompaan/pidempään altaaseen) ja 2 täplämonnista (parven jatkoksi). Nyt tuo näyttää jo vähän paremmalta taas, mutta en silti vielä ihan tyytyväinen ole... Täytyy nyt odotella, että kasvit hiukan kasvaa, jos sitten osaisi sommitella paremmin. Tai sitten se jo auttaa tuohon ulkonäköön...

Re: projekti 125 litraa

Lähetetty: 22:29, 29.04.2014
Kirjoittaja mirauria
Kävin tänään pelastamassa kaverin 125 altaasta omaan 230 litraiseeni kaksi haarniskamonnia. Järkytyin, kun kuulin sen ostaneen ne sinne. Siellä majailivat jonkun aikaa, kun ei suostunut niistä luopumaan... Nyt sitten alle vuoden akvaariota hoidettuaan totesikin, ettei jaksa enää. No, ainakin sain nuo kaverit pelastettua isompaan altaaseen. Tosin turhan pienessä ovat vieläkin, vaikka onneksi eivät ole kerenneet kamalasti kasvaa. Nyt vaan mahdollisimman äkkiä pitäisi itselle saada se 600l, niin saisin nuo reppanat sinne majoitettua...