Mitä levänsyöjäksi/-syöjiksi?

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Mitä levänsyöjäksi/-syöjiksi?

Viesti Kirjoittaja Kheira »

On alkanut näyttää siltä etteivät kaksi tummaleväplekoani enää mahdu samaan akvaarioon. Varsinkin ruoka-aikana on ongelmia.

Sitähän minä vaan tässä, että koska ostin nuo kalat, tietämättä sen kummemmin niiden lajia tai tilavaatimuksia, haluisin teiltä neuvoja siihen, mitä ottaisin niiden tilalle kun saan ne annettua pois.

En halua mitään jättimäiseksi kasvavia hirvityksiä vaan pieniä sieviä (alle 16 cm, eikä kalliita), muut kalat rauhaan jättäviä, tehokkaita levänsyöjiä. Partamonnit eivät tule kysymykseen, eivätkä myöskään leväbarbit. Pohjalla elelee corydoras-lajin edustajia, joten leväkalojen tulee jättää ne rauhaan. Eikä myöskään kiekkojen kyljillä kävijät sovi.

Olisi ihanaa saada, jonkun asiaan perehtyneen vaihtoehtoja lajiksi, sillä en itse ole koskaan perehtynyt niihin erikoisemmin. Allas on 360L, pH 6.5, lämpö 29c, kantoja, hiekkapohja.

Että sellaiseen purkkiin tulisivat.
TiHe
Rekihurja
Rekihurja
Viestit: 1926
Liittynyt: 13:00, 02.09.2002
Paikkakunta: Kuopio Finland

Viesti Kirjoittaja TiHe »

4 kpl "purjesampimonneja" nuoria yksilöitä. Myyntikoko 5-8 cm kasvaa ~ 20 cm kokoisiksi aikuisina, toinenpuoli kalasta 20 cm on pyrstössä olevat rihmat. Nuorina erittäin tehokas levänsyöjä lähinnä laseilla ja kasvienlehdillä. + 10 cm kokoisena pudottautuu akvaarion pohjalle, levänsyönti vähenee syö tarjottua ruokaa, kuten spiruliina pelletit yms muut monnejen pohjapelletit, kesäkutpitsa, kurkku yms vihreä.

Haittapuolia: Jotkin yksilöt oppivat laiduntamaan toisten kalojen kylkieritettä (esim kiekkokalojen) eivät kaikki. Tykkää hapekkaasta virtaavasta suhteellisen lämpimästä vedestä 26 c -->

Kuva

Edit: Kuva pienemmäksi. Klikkaamalla saa isomman. Pehis
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

Olipas veikeän näköisiä. Ovatko ne muuten kuinka asiantuntevaa hoitoa vaativia? Tarkoittaen elelevätkö tyytyväisenä ilman sen kummempia kommervenkkejä?

Kuinka yleisesti niitä on saatavilla esim. Turussa päin? Tukussa?

Tulevat varmasti toimeen niiden coryjen kanssa. Ja kai myös noitamonnien?

12 euron paikkeilla näytti olevan jossain. Ja sielläkin vain yksi kappale. 4 x 12 euroa. Huh. Täytyy laskea onko budjetissa varaa...

Lisää ehdotuksia otetaan vastaan.
TiHe
Rekihurja
Rekihurja
Viestit: 1926
Liittynyt: 13:00, 02.09.2002
Paikkakunta: Kuopio Finland

Viesti Kirjoittaja TiHe »

Kheira kirjoitti:12 euron paikkeilla näytti olevan jossain. Ja sielläkin vain yksi kappale. 4 x 12 euroa. Huh. Täytyy laskea onko budjetissa varaa...
Kokeilkaapas saada "kimppakivaa" turun suunnalla aikaan...Kuva

Eli porukka kasaan hiukan suuremmalle kalamäärälle, kuin tuo 4 purjesampimonnia että saatte rahtikuluja kohtuullistettua.

Blombergin Janilla kuopiossa on näitä kaloja ollut myynnissä, myös joitakin lajeja corydoras monnisia, mm corydoras sterbai ja corydoras gossei ainakin. Tiedustelkaa kaloja Janilta.

Maili Janille. blomberg@raketti.net
Jukka
Member
Member
Viestit: 419
Liittynyt: 22:14, 03.12.2001
Paikkakunta: Kerava
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jukka »

Jos Kheira (tai joku muu) löydät jostain paikan, mistä purjesampimonneja saa sopuhintaan, niin voitko ilmoitella tänne tai maililla? Itsekin kaipaan paria kappaletta.
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

Onpas v:mäistä. Kirjoitin pitkän jutun ja kun lähetän sen, tulee kirjaudu sisälle juttu. Kirjaudun sisälle ja kaikki mitä kirjoitin katosi. Grrrr...

No, joo. Eli tässä tiivistys.

Kävin tänään Puutorin akvaariossa katselemassa mitä löytyy ja kysyin samalla noista kaloista. Voisivat kuulemma tilata niitä. Että silleen.

Ja sitten... Oletko Jukka käynyt Turun akvaariossa, siellä tukussa? Siellä on aika laaja monni tarjonta. Itselläni ei autoa ole ja se paikka on niin pirun kaukana. Mutta jos käyt siellä ja niitä löytyy niin ilmoittelethan mulle. Ja tietenkin kaikki muutkin, silmät auki kun täällä Turussa käytte kala ostoksilla :D .

Ja kun niistä töyhtökääpiöahvenoista oli puhe vähän aikaa sitten, niin niitä näytti olevan Puutorilla. Tosin aika hintsusti oli naaraita.
Jukka
Member
Member
Viestit: 419
Liittynyt: 22:14, 03.12.2001
Paikkakunta: Kerava
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jukka »

Pari viikkoa sitten kävin viimeksi Turun Akvaariossa. Sillä hetkellä ei ollut yhtään, mutta sanoivat saavansa kyllä. Täytyy tiedustella ensi viikolla.
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

Jaa siis, että kuorma on jo tilattu? Oliko silloin mitään käsitystä hinnoista? Olisitko niin kiltti, että ilmoittaisit kun niitä sieltä löytyy? [:I]
Jukka
Member
Member
Viestit: 419
Liittynyt: 22:14, 03.12.2001
Paikkakunta: Kerava
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jukka »

Olin silloin siellä ihan muilla asioilla, joten hinnasta tai ajankohdasta en tiedä. Alkuviikosta selviää ja ilmoittelen vaikka tännekin.
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

Kiiiitoooossssh!
Jukka
Member
Member
Viestit: 419
Liittynyt: 22:14, 03.12.2001
Paikkakunta: Kerava
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jukka »

Jukka kirjoitti:Pari viikkoa sitten kävin viimeksi Turun Akvaariossa. Sillä hetkellä ei ollut yhtään, mutta sanoivat saavansa kyllä. Täytyy tiedustella ensi viikolla.
Eipä ollut sielläkään. Eikä ole tulossakaan pitkään aikaan.
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

No. Ihan hyvä ettei tarvi ostaa niitä niin jää rahaa mullekkin ruokaan :roll:

Oi tätä ihanaa opiskelijan elämää...
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

Sampimonneja on sinulle ehdotettu, minä hämmennän soppaa ehdottamalla nokkamonneja. Ovat tehokkaampia levänsyöjiä kuin sampimonnit ja jättävät kasvit kohtuullisen hyvin rauhaan (Omani söivät vesiasterin perustuksia myöten ja joitain miekkoja hieman jyrsittiin, mutta muuten on kasvit saaneet olla rauhassa).
Hinnaltaan taitavat olla melko samoissa hinnoissa, tai himpun edullisempia, kuin sampimonnit. Suosittelen lämpimästi!

T: Mari
kkm
Junior Member
Junior Member
Viestit: 58
Liittynyt: 19:19, 26.09.2001
Paikkakunta: Lohja, Finland

Viesti Kirjoittaja kkm »

En halua mitään jättimäiseksi kasvavia hirvityksiä vaan pieniä sieviä (alle 16 cm, eikä kalliita), muut kalat rauhaan jättäviä, tehokkaita levänsyöjiä. Partamonnit eivät tule kysymykseen, eivätkä myöskään leväbarbit. Pohjalla elelee corydoras-lajin edustajia, joten leväkalojen tulee jättää ne rauhaan.
Miksi partamonnit ei käy?
Kirsi
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

Itseäni muualta lainatakseni
Täällä päin voin sanoa suoraan etten partamonneja huolisi akvaariooni. Ei siis sinänsä mitään niitä vastaan, mutta minulla on monnisia. Muinainen partamonnini alkoi kiusata coryja hengiltä ja tämä tuntuu olevan yleistä näillä kaloilla. Tietty niissäkin tietty on yksilöitä. Itse en tule ikinä niitä samaan akvaarioon laittamaan.
Jaa nokkamonni. Hmm.. Täytyy ottaa selvää mikä kaveri tämä on. Kiitti vinkistä. Lisääkin saa ehdotella.

Kukaan ei ole muita plekolajeja ehdotellut. Onko jokin syy, esim. korkea vedenlämpötila, jottei ehdotuksia tuolta puolelta ole tullut?

----------------

Ei ollut mun silmää hivelevä laji tuo nokkamonni. Lisää ehdotuksia? Miksei vaikka puroplekoja?
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

Siksei puroplekoja, että altaassasi tulee niille kuuma...

T: Mari
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

ooolrait. Kiitti vinkistä. Mutta lisää vinkkejä kaipailen edelleen.
Marco
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:19, 23.01.2002
Paikkakunta: Finland

Re: Mitä levänsyöjäksi/-syöjiksi?

Viesti Kirjoittaja Marco »

Kheira kirjoitti:En halua mitään jättimäiseksi kasvavia hirvityksiä vaan pieniä sieviä (alle 16 cm, eikä kalliita), muut kalat rauhaan jättäviä, tehokkaita levänsyöjiä. Partamonnit eivät tule kysymykseen, eivätkä myöskään leväbarbit. Pohjalla elelee corydoras-lajin edustajia, joten leväkalojen tulee jättää ne rauhaan. Eikä myöskään kiekkojen kyljillä kävijät sovi.
Minulla on ainakin hyviä kokemuksia Panaque sp. nigrolineatus - L 191 (Punasilmäpleko?). Uskomattoman tehokas levänsyöjä. Alkoi heti syömään levää kun sen altaaseen laitoin. Kiekkojen kanssa pärjää erittäin hyvin ja on kiltti muitakin kaloja kohtaan. Kaiken kukkuraksi se on erittäin kaunis kala. Kasvit se jättää myöskin rauhaan.

Erittäin suositeltava kala kaikille :D
annek
Junior Member
Junior Member
Viestit: 211
Liittynyt: 12:09, 18.04.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä levänsyöjäksi/-syöjiksi?

Viesti Kirjoittaja annek »

Marco kirjoitti:
Kheira kirjoitti:En halua mitään jättimäiseksi kasvavia hirvityksiä vaan pieniä sieviä (alle 16 cm, eikä kalliita), muut kalat rauhaan jättäviä, tehokkaita levänsyöjiä
Minulla on ainakin hyviä kokemuksia Panaque sp. nigrolineatus - L 191 (Punasilmäpleko?).

Erittäin suositeltava kala kaikille :D
...paitsi että ei todellakaan ole pieni, vaikkakin kyllä sievä [;)] Eikös punasilmä kasva oikein kunnon vonkaleeksi? Muistaakseni akvaariossa hidaskasvuinen (optimaalisten olosuhteiden/ravinnon puuttuessako??), mutta mittaa pitäisi kertyä useampia kymmeniä senttejä?

-anne
pehis
Imperaattori
Imperaattori
Viestit: 1010
Liittynyt: 15:24, 19.06.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mitä levänsyöjäksi/-syöjiksi?

Viesti Kirjoittaja pehis »

annek kirjoitti:
Marco kirjoitti:Minulla on ainakin hyviä kokemuksia Panaque sp. nigrolineatus - L 191 (Punasilmäpleko?).

Erittäin suositeltava kala kaikille :D
...paitsi että ei todellakaan ole pieni, vaikkakin kyllä sievä [;)] Eikös punasilmä kasva oikein kunnon vonkaleeksi? Muistaakseni akvaariossa hidaskasvuinen (optimaalisten olosuhteiden/ravinnon puuttuessako??), mutta mittaa pitäisi kertyä useampia kymmeniä senttejä?

-anne
L191 ei kasva juurikaan 15 cm pitemmäksi. "Aito" punasilmä se ei ole, vaan nimeämätön samansukuinen pleko. Sillä ei ole esim. punaista silmää...
Tosin tietääkseni saman näköisiä plekoja on olemassa, jotka sitten taasen kasvaa tuonne 30cm asti, eli saa olla tuuriakin matkassa, että saa juuri L191:n.
Mika
Monnimies
Monnimies
Viestit: 1730
Liittynyt: 20:40, 22.12.2001
Paikkakunta: Hellsinki rock city

Viesti Kirjoittaja Mika »

Panaque sp. L 191 kasvaa kyllä n. 30 cm pituiseksi ja ylikin. Oma yksilöni on tällä hetkellä ylittänyt tuon 15 cm rajan standardipituutta. Panaque - suvun kalat tarvitsevat hyvät olosuhteet akvaariossa kasvaakseen kunnon mittoihin. Ne elävät pääosin kasveilla ja puulla. Toki kaikki eliöperäinen ravinto kelpaa yhtä hyvin.
Mistä on tuo 15 cm/maxpituustieto peräisin?
Seura-akvaariossa lkasvit joutuvat enenepitkää ruokalistalle vaikka tarjoaisi viherravintoa kuinka paljon.
Lay down your soul to the gods rock `n' roll
Marco
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:19, 23.01.2002
Paikkakunta: Finland

Viesti Kirjoittaja Marco »

Mika kirjoitti:Mistä on tuo 15 cm/maxpituustieto peräisin?
Seura-akvaariossa lkasvit joutuvat enenepitkää ruokalistalle vaikka tarjoaisi viherravintoa kuinka paljon.
15cm On ollut yleisin max. pituus omistajien mielestä. Uskoisin että ainoastaan luonnosta pyydettynä saa 30cm pituisia vonkaleita. Minulla on erittäin paljon kasveja eivätkä ne ainakaan vielä ole joutuneet ruokalistalle. Täytyy pitää sekin mielessä että yksilöeroja tietysti on. Onko tällä palstalla ketään jolla on kokemusta itsekasvatetusta vonkaleesta joka on päässyt tuohon 30cm? :?

------------------

Unohtui mainita. Kalahan ei todellakaan ole halpa. Itse maksoin yksilöstäni 240mk.
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

Hmmmm... Kyllä se minun nykyisen budjettini ylittää reippaasti. Niin, ja tietysti kyseessä tulisi olla hyvin (oikeaksi lajikseen) tunnistettava laji jonka tällainen monneista tietämätön voisi muistaa ilman ruotojen laskua ym. Tuntuu noita punasilmiä ja muitakin olevan aika hankala tunnistaa. Ja ongelmani on nimenomaan liian pieni akvaario nykyisille plekoille. Päh, täytyy varmaan alkaa säästämään karkkirahoista johonkin kalliinpaan fisuun.

Oliko se muuten neljä muuten suositus lukumääräksi niille sampimonneille? Eli siis parvessa viihtyvät?
TiHe
Rekihurja
Rekihurja
Viestit: 1926
Liittynyt: 13:00, 02.09.2002
Paikkakunta: Kuopio Finland

Viesti Kirjoittaja TiHe »

Mika kirjoitti:Panaque sp. L 191 kasvaa kyllä n. 30 cm pituiseksi ja ylikin. Oma yksilöni on tällä hetkellä ylittänyt tuon 15 cm rajan standardipituutta. Panaque - suvun kalat tarvitsevat hyvät olosuhteet akvaariossa kasvaakseen kunnon mittoihin. Ne elävät pääosin kasveilla ja puulla. Toki kaikki eliöperäinen ravinto kelpaa yhtä hyvin.
Mistä on tuo 15 cm/maxpituustieto peräisin?
Seura-akvaariossa lkasvit joutuvat enenepitkää ruokalistalle vaikka tarjoaisi viherravintoa kuinka paljon.
Joudun olemaan tässä Panague sp. L 191 erimieltä. Tämän kalan pitäisi jäädä ~ 15 cm kokoon. Mutta näitä Panague sp:ksi luokiteltuja kaloja on pitkin eteläamerikkaa niin Kolumbiasta kuin Brasiliankin puolelta. Toiset kasvavat kyllä melkoisiksi "jölliköiksi + 30 cm." Lähinnä Brasilian puolelta tavattavat Panague lajit. Mutta esimerkkinä juuri L 191 jää tuohon noin 15 cm kokoon.

Näiden eripuolilta eteläamerikkaa kerättävien Panague lakikkeiden suomeen tai muualle maailmaan sieltä tulleiden kalojen oikeinmäärittämiseksi tarvittaisiin todellinen asiantuntia ja fakiri, koska ne jo eteläamerikan tukkuihin tullesaan menevät sekaisin ja kumminkin ulkonäkö ja väritys saattavat hyvinkin vastata jotakin tiettyä L numeroa, mutta siitähuolimatta kala jonka esimerkiksi suomessa saat L 191:nä saattaa olla jotakin aivan muuta.

Purjesampimonneista sen verran ettei niitä tarvitse olla välttämättä juuri 4 kappaletta, vaikka se lajitovereittensa kanssa parhaiten viihtyykin. Näitä kaloja voi ottaa huoletta esim 2 kappaletta jos esimerkiksi tila ei anna myöten, mutta paria näistä kahdesta kappaleesta ei saa kuin kuuluisalla "hulluntuurilla."

Täältä löytyy monneista aika kattava galleria + tietoa.

http://www.planetcatfish.com/

---------------------
Marco kirjoitti:Unohtui mainita. Kalahan ei todellakaan ole halpa. Itse maksoin yksilöstäni 240mk.
Minä puolestani maksoin omista kolmesta yksilöistäni muistaakseni noin 90 mk/kpl. Jotka tulivat minulle nimellä Panague L 191.

Kaksi muuta meni kavereilleni, yhden näistä jäätyä itselleni (minulla oli jo ennenstään oikea punasilmä, sillälailla oikea että sen silmä oli tosiaankin punainen)

Näistä kolmesta yksilööstä L 191 kaksi kappaletta on nyt ~ + 20 cm ja tämä ainut joka jäi minulle itselleni ja altaani hävittämisen jälkeen kala meni Pehikselle, ja tämä on ainoana jäännyt kutakuinkin tuohon 15 cm kokoluokkaan joka on näistä kolmesta tulleesta kalasta Pehiksellä. Tukkurit Brasiliassa eivät itsekkään tiedä mistä kalat ovat peräisin enää sen jälkeen kun ne tulevat tukkuun, ne lajitellaan karkeasti ulkonäön perusteella ja saattavat siis olla aivan eripaikoista kotoisin, tai eri L numeroa millä ne myydään. Panague suku varsinkin ns punasilmissä on varmasti yksi sekaisimmin olevista lajeistä eteläamerikassa koska eripuolen kaloissa on paljonkin erikokoisia saman-näköisiä lajikkeita. Evoluutiohan paikallisesti on muokannut esimerkiksi lajien kokoa eripaikoissa, miksi samankaltainen ja värinen laji kasvaa eripuolilla eteläamerikkaa erikokoiseksi onkin jo toinen kysymys.

Tukkujen toiminnasta eteläamerikassa, tarkemmin Brasiliassa Manauksessa tiedän sen takia että tuttavani oli siellä kolme kuukautta tutustuen tukkujen toimintaan mm.
Kheira
Member
Member
Viestit: 400
Liittynyt: 15:21, 04.10.2001
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Kheira »

Kyllä tuo purjesampimonni eniten noista kiinnostaa ja kovasti löytyi netistä tietoa. Se on sellainen ruman kaunis. Netissä oli kyllä aika ristiriitaista tietoa korkeimmasta lämpötilasta. Todella monessa sanottiin 26 astetta ylärajaksi.

Toisaalta, kyllä tämä planet catfish tuntuu uskottavimmalta ja siellähän oli lämpötila 29 c asti. Ja sitä paitsi ettehän te olisi tuota kalaa suositelleetkaan kun lämpötila oli jo tiedossa :D .

Nyt kun vielä sais käsiinsä noita luontokappaleita...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”