Aqua-Web

Ajattelin taas aloittaa rakkaan harrastuksen, joten tuumasin, että onko minun käyttäjä tiedot vielä jäljellä. Ja olinhan ne

Tervetuloa takaisin sekä tänne että harrastuksen pariin!

Siitä on kieltämättä aikaa kun olet vieraillut AW:ssa viimeksi. Mielestäni on nyt menossa hienoinen trendi, että tänne tulee "paluumuuttajia", eli niitä jotka ovat aquawebistäneet aktiivisesti tämän palstan alkuaikoina, mutta sitten syystä tai toisesta pistäneet akvaarion(ot) välillä pois.

Eihän tuossa vierähtänyt ku 4 vuotta . Katsotaan mitäs mukavaa me keksimme. Onneks tuo ruotti on tuossa lähellä ja varmaan tulee Kiekkoja tai sitten Frontosoja tai vaikka kumpaakin. Pitäsi ensin saada tuo projekti alulle. Akvaarionrakentaminen, sumpin teki..yms mutta hintoja materiaalista kyselty ja torstaina käväisen sitten Luleåssa kala viljelijöitten luonna. (Kiekkoja ja muita ahvenia)

Mulla on pysynyt akvaariot koko ajan mukana, tosin välillä niitä oli yksi sitten taas kaksi tai kolme. Nyt on taas kaksi. Pitkään on menty niin etten ole tehnyt muuta kuin huoltanut akvaarioita. En ole koskaan ollut mikään aktiivikirjoittelija ja täällä aika harvakseen tulee enää käytyä. Rahanmenokin on ollut huomattavasti pienempää kun on pitänyt harrastuksen tasolla "ylläpito". Nyt taas huomasin, että kun laitoin yhden akvaarion pystyy ja ostin toiseen uudet elohopeapurkauslamput jne. niin rahaakin menee jälleen iloisesti. Maltan tuskin odottaa, että saan tuon isomman purkin uudelleen sisustettua ja hankittua vaativampia kasveja kuin tämän hetkiset ovat. Näin tämä akvaarioharrastus menee välillä täyttä höyryä ja sitten himmaillaan ja ihmetellään hetki, että mitä tuli tehtyä.

Törökala kirjoitti:Näin tämä akvaarioharrastus menee välillä täyttä höyryä ja sitten himmaillaan ja ihmetellään hetki, että mitä tuli tehtyä.

Kuullostaa tutulta.

Ei neljä vuotta mitään-
minä laitoin vanhan altaan uuteen kukoistukseen kesällä 20 vuoden jälkeen!

Mulla oli myös kymmenien vuosien tauko ennenkuin aloitin harrastuksen uudelleen.
Nuorempana akvaariota piti mutu tuntumalla, nyt kiinnostaisi tehdä kaikki edes jokseenkin "oikeaoppisesti ".
Ja itseäkin ihmetyttää välillä että mikä ikäkriisi vai muu hulluus mulle iski, kun lutraan akvaarioiden kanssa kaiket vapaa ajat, ihan fanaattisena.

En saa nykyisin kaloista tarpeeksi, koko ajan ajattelen vain mitä uutta ne tarvitsisi, miten akvaariot saisi nätimmin sisutettua, mitä lajia voisi kudettaa, mitä murkinaa syöttäisi, mitä kasveja laittaisi, mikä valaistus olisi kiva..

Nyt sentään olen saanut hommaan tolkkua koettamalla laittaa jotain rajoja sille montaako akvaariota pidän, ja möin ylimääräisiä pois...
Silti huushollissa on täytenä kahdeksan akvaariota sekä rapula, enkä raskisi luopua mistään kalalajista että saisin noiden pyttyjen määrää enää tuosta alemmas.
Mun olisi pitänyt pestautua myyjäksi johonkin akvaariokauppaan, niin ei tarvitsisi kotona pitää näin paljon kaloja kuin nyt.

Mulla oli lapsuudenkodissa akvaario ja muuttaessani omilleni otin sen mukaani. Muutaman vuoden päästä siitä mulla oli kaksi isompaa akvaariota ja toisessa niistä rakkaita kultakaloja, jotka ehtivät olla minulla useita vuosia. Sitten elämässäni tapahtui ikäviä asioita ja yhtäkkiä huomasin, että olin menettänyt miehen, kodin, auton, työpaikan, kaikki huonekalut ja muut tavarat ja akvaariot kaloineen. Oli vain säkillinen vaatteita, koira ja hevonen. Kun sain asiani noin vuoden päästä taas järjestykseen, hankin uuden akvaarion.

Toisen kerran akvaarioharrastukseni joutui tauolle, kun puolisen vuotta minulla olleet kultakalat sairastuivat ja kuolivat johonkin itiöeläintautiin. En ottanut uusia kaloja muutamaan vuoteen. Ikävä kyllä sama tauti tuli akvaariooni taas uusien kalojen mukana, mutta siltä säästyi yksi kala ja jonkin ajan kuluttua uskalsin ostaa sille kavereita. Sama tauti ei ole enää uusiutunut ja nyt akvaarioita on kolme. Lisäksi Aqua-Web on antanut harrastukselle lisää sisältöä.

Hienosti olet kaikesta selvinnyt Kiksu !

Jännä huomata miten monilla akvaarioharrastajilla on ollut elämää rikastuttamassa myös hevosia.
Itse olen ollut lapsesta asti todella kiinnostunut hevosista, niinpä niistä tuli ensin ammatti,olin monia vuosia toisten leivissä ja sitten perustin oman ratsutallin.
Ja raveissakin on tullut kilpaa ajettua silloin kun ravipuoli kiinnosti ratsuja enemmän.

Pari vuotta sitten möin ratsutallin tyhjäksi ja muutin kaupunkiin.
Hevostallin pito ilman että se tuottaa tarpeeksi, ei jaksanut kovin montaa vuotta innostaa.

Mutta tästä johtuu varmaan se että nyt on akvaarioita paljon, jotain hoideltavaa oltava kun ei enää hevosia tarvi liikutella - ja ruokkia kolmasti päivässä.
Vieläkös sulla Kiksu polle on ?

Mäkin olin vuosikausia talleilla töissä, lopetin ne hommat 2001. Heppa oli entinen ratsastuskoulun todellinen luottoponi ja 80-luvun lopulla tuntityön ohessa hyvin menestynyt kansallisen tason esteratsu. Ostin sen kun se oli 17-vuotias. Minulla se oli aika kuuma ja keksi aina uusia temppuja, mutta esimerkiksi tallikaverini 2-vuotias lapsi pystyi helposti ratsastamaan sillä itsenäisesti kentällä. Annoin sen tutuilleni eläkekotiin 26-vuotiaana, vielä pirteänä ja terveenä, koska minulla ei ollut enää varaa pitää hevosta täysihoidossa. Kävin säännöllisesti tervehtimässä sitä kunnes se lopetettiin omaan kotipihaan 2008 31-vuotiaana. Olen yrittänyt pari kertaa aloittaa ratsastuksen uudestaan, mutta ei se ole tuntunut samalta kuin tuon oman hassun ponin kanssa touhuilut.

Pitänee kertoa yksi juttu joka tapahtui kun poni oli 21-vuotias. Olin myyntitallilla töissä ja sinne tuli äiti kahden pikkupojan kanssa. He asuivat muistaakseni Abu Dhabissa ja pojat kävivät ratsastamassa sheikin pooloponeilla. Äiti kysyi, voisivatko pojat ratsastaa tallin hevosilla. Annoin omani käyttöön 7-vuotiaalle ja 5-vuotias köpötteli toisella,rauhallisella ponilla. Minun ponillani ratsastanut poika halusi heti laukata, ohjat poolotyyliin yhdessä kädessä. Välillä poika hoputti "kovempaa, kovempaa", poni koko ajan innoissaan korvat hörössä. Kerran poika alkoi valahtaa sivulle päin ja ponini hiljensi heti käyntiin. Yleensähän pienet lapset eivät jaksa ratsastaa kovin kauaa, mutta tämä pyöri ympäri kenttää 5 tuntia ja koko ajan laukaten ja oli vielä oikea hellepäivä! Mikäs siinä kun ponikin tykkäsi.

Kiksu kirjoitti:Mulla oli lapsuudenkodissa akvaario ja muuttaessani omilleni otin sen mukaani. Muutaman vuoden päästä siitä mulla oli kaksi isompaa akvaariota ja toisessa niistä rakkaita kultakaloja, jotka ehtivät olla minulla useita vuosia. Sitten elämässäni tapahtui ikäviä asioita ja yhtäkkiä huomasin, että olin menettänyt miehen, kodin, auton, työpaikan, kaikki huonekalut ja muut tavarat ja akvaariot kaloineen. Oli vain säkillinen vaatteita, koira ja hevonen. Kun sain asiani noin vuoden päästä taas järjestykseen, hankin uuden akvaarion.

Toisen kerran akvaarioharrastukseni joutui tauolle, kun puolisen vuotta minulla olleet kultakalat sairastuivat ja kuolivat johonkin itiöeläintautiin. En ottanut uusia kaloja muutamaan vuoteen. Ikävä kyllä sama tauti tuli akvaariooni taas uusien kalojen mukana, mutta siltä säästyi yksi kala ja jonkin ajan kuluttua uskalsin ostaa sille kavereita. Sama tauti ei ole enää uusiutunut ja nyt akvaarioita on kolme. Lisäksi Aqua-Web on antanut harrastukselle lisää sisältöä.

Hauskaa huomata tarinoiden yhtäläisyyksiä.
Itsekin lopetin akvaarioharrastuksen aikanaan siihen,kun tauti tappoi nopeaan tahtiin altaan täydeltä kultakaloja. Ja nyt, aikuisena, haluan (enemmän kuin vain omistaa lemmikkieläimen) ymmärtää altaan toimintaa ja tehdä kaiken oikein. Vapaa-aikani voisin minäkin käyttää kädet lätäkössä aina vaan...

pisarat2: Niin , mukaansa tempaavaa tämä akvaarioharrastus tosiaan on.Vaivannäköä ja kuitenkin samalla rentouttavaa hommaa.

Kiksu: Tuosta ponistasi tuli mieleen elävästi ensimmäinen oma hevoseni. Keräsin teini-iässä rahaa siskoni kanssa mitä moninaisemmin konstein, vanhemmat eivät uskoneet että saisimme hevosrahoja kokoon ja siksi lupasivat että jos itse rahat hankimme, saamme ostaa hevosen.
Ostimme upouudet suitsetkin jo tulevalle hevoselle ja vanhemmat toppuuttelivat, että turha ostos kun tuskin tulee hevostakaan.
Mutta aika nopeasti enemmän kuin 10 000 mummonmarkkaa oli raavittu kasaan ja tuohon aikaan sillä jo sai kuin saikin hevosen. Vanhemmat sanoivat ettei se käy, mutta sanojen syöminen ei onnistunut vaan laitoimme hevosen osto ilmoituksen lehteen omatoimisesti. Hevosen myyjät alkoivat soitella. Isä vastasi joihinkin puheluihin "ei meille olla ostamassa mitään hevosta ", mutta antoi lopulta periksi kun muistutimme itse tienatuista rahoista. Kävimme sitten hevosia koeratsastamassa ja ihastuimme vasta ruunattuun suokkipoikaan nimeltä Hurmuri-Poika R. Se oli kaunis ja terve.Mutta vain vähän ratsastettu,ravitaustainen.
Siitä tuli oma hevosemme.
Hurmuri osoittautui erikoiseksi persoonaksi. Se oli kuuma kuin mikä, kun sille päälle sattui laukkaa ei meinannut saada loppumaan millään, vaan se vei meitä kuin hanskaa.
Mutta näimme siihen paljon vaivaa, opetimme maasta käsin ja liinassa.
Omat taitommekaan eivät olleet juuri helppoa C tä kummemmat.
Yhdessä Hurmurin kanssa opimme. Ja Hurmuri kesyyntyi niin, että saatoimme ratsastaa pelkällä riimulla ilman suitsia. Sen sijaan kaikki tuttavat jotka kerskuivat näyttävänsä miten kuuluu ratsastaa, ja mahtaillen nousivat Hurmurin satulaan, saivat kokea tuliset paikat. Hurmuri pukitti, ryösti ja nousi jopa takajaloilleen.
Lopuksi taituri sai kovat kyydit tallin ovelle asti- yksi ratsasti belhameilla ja koki silti saman kiikutuksen.

Mutta Hurmurille kiltit ratsastajat saivat mennä sillä mielin määrin ilman temppuja. Ensi kertaa ratsastava ei tarvinnut taluttajaakaan, niin luotettava Hurmuri oli aloittelijoille.
Oikeasti viisas hevonen, se vastasi samalla mitalla kuin sitä itseään kohdeltiin.

Pehmeällä nahkakuolaimella tuo kovasuinen hirmu totteli ja hyppäsimme sillä 110 cm esteitä ratana kevyesti. Vähän koulutetulle hevoselle ne oli jo ihan kunnon esteitä.
Harmittaa että koskaan tuli myytyä tuota hevosta...hevoshoitokouluun ei saanut ottaa omaa hevosta ja se oli ratkaiseva sysäys hevosen myyntiin.
Hurmurin jälkeen ei ole ollut toista samanlaista persoonaa.
Vaikka monen moisia heppoja olen omistanut, pelkästään suokkeja jo kymmenkunta.

Mutta Hurmuri Pojan muisto elää vaikka se on jo vanhuuttaan kuollut.