sAmigon satanen

Meri- ja murtoveden akvaariot, kalat, tekniikka ym.

Valvoja: Moderaattorit

sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

Moro kaikille! Nyt tuntui, että on aika tehdä uudesta harrastuksesta julkinen, joten naputtelin tänne oman nimen alle jotain tuosta ensimmäisestä pöntöstä. Homma on toteutettu maltillisella budjetilla ja asteittain.

Tosiaan, altaassa on ollu vedet nyt 2 kuukautta. Limaisten ja hiusmaisten levien kasvu alkoi rauhoittumaan noin pari viikkoa sitten. Poistin sitä manuaalisesti ja vaahdottimella ja kun uutta ei enää alkanut kasvaa tilalle niin heitin tällä viikolla ensimmäiset korallit sisään. Ammoniakki ja nitraatti ovat olleet käytännön nollassa jo kuukauden päivät. Korallien lisäksi olen lisännyt altaaseen vain käärmemeritähtiä noin kymmenen kappaletta.

Laitteisto:

- Tankki; alumiinikehyksinen Giant-akvaario, 70x35x40 = 98 l. Olin tietoinen, että kehyksetön olis paljon esteettisempi, mutta tässä halusin säästää, koska kotiväen nurkissa oli tämä tankki tarpeettomana makeanveden leikeistä.
- Valaisin; Arcadia 3 Series 150 W monimetalli, 14 K polttimo. Tämä tuli käytettynä Rapidelta. Mieli tekis ympätä tuohon valoon lisää sinistä, joko ledeillä tai vaihtamalla 20 K polttimoon. Tämä jää vielä hautumaan.
- Ulkosuodatin; Atman CF-600, 18 W, 740 l/h. Tämäkin tuli Rapidelta. Suodatusmateriaaleina pari vanumattoa, aktiivihiiltä ja Seachemin fosfaatinpoistajaa. Suodattimen toiminnassa pientä ihmetystä on aiheuttanut se, että ilmaa tuntuu pääsevän kammioon jostakin. Olen tarkastanut kaikki liitännät ja O-renkaat yms. mutten ole löytänyt syytä. Ajoittain se vaan suhauttelee altaan täyteen ilmakuplia. Ruuansulatushäiriöitä?
- Streamit; 2 kpl, mallia Kiina, 6 W, 3000 l/h. Nämäkin Rapidelta.
- Vaahdotin; Boyu, laidanylimalli, neulapyöräpumppu Boyu, 20 W, 1400 l/h. Tämä oli huti. Tilasin vaahdottimen hyvissä ajoin, mutta olin aika hukassa, että millainen olisi sopiva ja käytännöllinen. Pitää melkoista surinaa ja paluuvesi lorinaa. Lisäksi tuo taitaa olla liian iso 100-litraiseen, koska vaahtoa nousee niin harvakseltaan. Olenkin pyörittänyt tuota muutaman päivän tai ehkä viikon välein, jolloin vaahtoa kyllä nousee kivasti parin tunnin ajan. Viime vikkoina en ole viitsinyt enää edes nostaa sitä pois tuosta laidalta, vaikka se onkin simppeli homma. Nostan sit, kun joku tulee kylään :)
- Lämmitin; mallia Kiina, 100 W.
- Korvausvesi; mallia käsi, vasen ja oikea.

Elävät:

- Kivet; noin 60/40 aitoa ja synteettistä, kaikki käytettyä. Suurin osa Rapidelta ja vähän Mörrikältäkin. Myös tässä oli paikka säästää isosti ja tartuin siihen mahdollisuuteen. Niukasti noissa on elämää tullut mukana mutta toiminee. Kiitos jätkille jeesistä!
- Käärmemeritähtiä noin 10 kpl. Lajimääritystä odotellessa.
- Korallit; minua paremmin tietää Frye mitä mun tankissa on, kiitosta vaan :) Muutama Acropora sp., oisko kolme Montipora sp. (yksi levy, yksi ehkä M. digitata?), Seriatopora hystrix, Clavularia sp.

Pics or didn't happen. Vanha pokkari puutuu puutumistaan ja nuo värit ei näytä sen kertomina oikein miltään mutta tässä nyt kuvia, kun tikut sain tökittyä kiinni. Sijoittelun vedin ihan hatusta ja tuo tulee varmaan muuttumaan vielä; viimeistään helmikuun lopussa, kun on tarkoitus kantaa rojut tyttöystävän luokse (siis muutkin kuin merivesirojut).
Liitteet
lähtötilanne_210112.jpg
lähtötilanne_210112.jpg (139.24 KiB) Katsottu 5676 kertaa
lähtötilanne2_210112.jpg
lähtötilanne2_210112.jpg (163.05 KiB) Katsottu 5676 kertaa
lähtötilanne3_210112.jpg
lähtötilanne3_210112.jpg (159.45 KiB) Katsottu 5676 kertaa
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Hyvältähän se näyttää jo :D Kivet kun tuosta peittyy elämään, niin näyttää vielä hyvemmältä...
Ootko käyttänyt niitä Prodibio-ampulleja?
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

Rapide1 kirjoitti:Hyvältähän se näyttää jo :D Kivet kun tuosta peittyy elämään, niin näyttää vielä hyvemmältä...
Ootko käyttänyt niitä Prodibio-ampulleja?
sain Mikalta microbeliftiä ja lurauttelin sitä, kunnes typpiyhdisteet vähenivät nollaan.
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Olet saanut silmää miellyttävästi kivet aseteltua tuonne, ja komeasti on teknikoitukin allas (tämä ei ehkä niin silmää miellyttävästi, mutta eipä sitä voi muutenkaan tehdä ala-altaattomassa setissä).
Sinivaloa tuo kyllä kaipaa, mutta 20K polttimo voi olla hieman liian sininen. Joko pari loisteputkea monimetallin rinnalle tai joku 15-16K poltin monimetalliin.
Siitä se lähtee rullaamaan ja pieneksi jää nopeasti [;)]
Meinasitkos tuonne jotain muuta asuttaa kuin koralleja ja käärmetähtiä?
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

Kalakaverit kirjoitti:Olet saanut silmää miellyttävästi kivet aseteltua tuonne, ja komeasti on teknikoitukin allas (tämä ei ehkä niin silmää miellyttävästi, mutta eipä sitä voi muutenkaan tehdä ala-altaattomassa setissä).
Sinivaloa tuo kyllä kaipaa, mutta 20K polttimo voi olla hieman liian sininen. Joko pari loisteputkea monimetallin rinnalle tai joku 15-16K poltin monimetalliin.
Siitä se lähtee rullaamaan ja pieneksi jää nopeasti [;)]
Meinasitkos tuonne jotain muuta asuttaa kuin koralleja ja käärmetähtiä?
Kiitos! Nuo kivet meni nykyisiin asemiin vähän vahingossa, kun yritin jättää synteettiset kivet niin, että ne saa helposti ylös altaasta, koska niihin on kasvanut hurjasti kuplalevää (siihen liittyen pitikin postata yksi viesti tähän alle mutta unohtui). Muuten oisin tykänny rakentaa vähän vielä ylöspäin tai ainakin "luolaisemmin".

Ala-allasta en tosiaan missään vaiheessa harkinnut, kun ei millään sovi tähän nykyiseen asumisjärjestelyyn (seuraavan vois hyvin sopiakin). Pakko on siis toistaiseksi katsella tekniikkaa.

Oisko heittää vinkkiä, mistä vois jahtailla noita polttimoita väliltä 14-20 K? Muistaakseni 18 K osui joskus silmään mutta muuten hyppäys on ollut aina suoraan 20 kiloon.

Mulle ainakin toistaiseksi suurimmat intressit on olleet korallien puolella mutta tyttöystävä on maiskutellut ideaa vuokkokaloista. Kaipa pariskunnan vois ottaakin. Jotain rapuja (esim. Mithrax sp. jos löytyis) ja Turboja noin niinkuin tankin hyvinvoinnin vuoksi vois ainakin yrittää haalia.

---------------------

Lisätään vielä, että toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja odotusten mukaisesti, mutta kuplalevästä alkaa tulla melkoinen riesa. Se asettui mukavasti varsinkin synteettiseen kiveen ja kun joistakin kivistä alkoi olla lähes puolet peitossa, niin otin skalpellin kauniiseen käteen ennen korallien liimauksia.

Tein 10 litraa suolavettä erilliseen astiaan ja nykersin kuplat siellä irti. Kuplat lähti irti suht iisisti ja siististi vedenpinnan alla. Arvioisin, että sain poistettua ainakin 99 % mutta osa väistämättä hajosi ja mahdollisesti vapautti itiöitä. Harjasin kiven pinnan vielä juuriharjalla, jotta hajonneiden kuplien kannat irtoaisivat mutta kyllä tuosta silti tuli fiilis, että se on kuin rikkaruohojen kitkemistä eli määräämättömän ajan kuluttua sen saa tehdä taas uudestaan. Tällä kertaa 5 kiloon kiveä riitti 2,5 h nykertämistä ja kolme olutta.
IMG_7287.JPG
IMG_7287.JPG (93.91 KiB) Katsottu 5608 kertaa
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
McW
Starting Member
Starting Member
Viestit: 31
Liittynyt: 05:07, 13.08.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja McW »

Kivalta näyttää jo tässä vaiheessa!

Pitää tunkea tuota katsomaan kun jossain välissä on aikaa... :D
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

McW kirjoitti:Kivalta näyttää jo tässä vaiheessa!

Pitää tunkea tuota katsomaan kun jossain välissä on aikaa... :D
Ehdottomasti, tervetuloa! Vaikka ei ole toistaiseksi olekaan fiilistä, että tuo olis missään näyttelykunnossa, kun en ole varsinaisesti onnistunu siellä mitään kasvattamaan :D
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
McW
Starting Member
Starting Member
Viestit: 31
Liittynyt: 05:07, 13.08.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja McW »

sAmigo kirjoitti: - Korallit: Clavularia sp.
Fryellä ei moista ole, joten tämä lienee muualta tai väärin muistettu? Pocilloporaa taisi sen sijaan tulla mukaan...
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Mulla olis muuten ylimääräinen AM Mini (tai Midi) flotor vaahdottaja... Toimi mun 120l altaassa loistavasti :mrgreen:
4kk oli käytössä vain. Toimii ilmapumpulla, joten sen verran pitää ääntä mitä pumppu pitää.
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

McW kirjoitti:
sAmigo kirjoitti: - Korallit: Clavularia sp.
Fryellä ei moista ole, joten tämä lienee muualta tai väärin muistettu? Pocilloporaa taisi sen sijaan tulla mukaan...
joo, Clavularia on Reporangasta. Ja pitää paikkansa, Pocilloporaa sain myös.

harmittavasti ainakin yksi acro ja yksi monti ovat puutuneet tai alkavat puutua. syyksi epäilen pH:ta, joka oli valunut 7,8:aan ja aamuisin hieman allekin. pH-mittari oli pikkuhiljaa mennyt kalibraatiosta sivuun ja näytti pääasiassa 0,3 liikaa ja havahduin tilanteeseen vasta, kun se näytti 0,5 liikaa.
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

Kalakaverit kirjoitti:Sinivaloa tuo kyllä kaipaa, mutta 20K polttimo voi olla hieman liian sininen. Joko pari loisteputkea monimetallin rinnalle tai joku 15-16K poltin monimetalliin.
Tänään tilasin lisää sinistä. Luvassa hieman nikkarointia, kun ymppään HQI-kotelon yhteyteen 20W lediä (2 x 10W + himmennin). Vielä ei kehtaa enempää paljastaa, kun kyseessä on taas ebay-rojukokeilu. Jos ei tule liian härskin näköinen viritys niin paiskaan tänne kuvan :twisted:
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Älä sitten sulata niitä ledjuskoja, se lamppu on aika kuuma hottis parin tunnin jälkeen, kuten varmasti tiedät :mrgreen:
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

sAmigo kirjoitti:Tänään tilasin lisää sinistä. Luvassa hieman nikkarointia, kun ymppään HQI-kotelon yhteyteen 20W lediä (2 x 10W + himmennin). Vielä ei kehtaa enempää paljastaa, kun kyseessä on taas ebay-rojukokeilu. Jos ei tule liian härskin näköinen viritys niin paiskaan tänne kuvan :twisted:
Näitä samoja olen myös harkinnut, kun tulee tuohon ysisatasen päälle vain (2x) 6*39w loisteputket. Ajatuksena oli tutkia ensin käytössä oleva tila ja sen mukaan tilata jäähdytyselementti ja muutamat ledit. Tätä pitää tulla katsomaan kun saat sen valmiiksi.
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

Mörrikkä kirjoitti:
sAmigo kirjoitti:Tänään tilasin lisää sinistä. Luvassa hieman nikkarointia, kun ymppään HQI-kotelon yhteyteen 20W lediä (2 x 10W + himmennin). Vielä ei kehtaa enempää paljastaa, kun kyseessä on taas ebay-rojukokeilu. Jos ei tule liian härskin näköinen viritys niin paiskaan tänne kuvan :twisted:
Näitä samoja olen myös harkinnut, kun tulee tuohon ysisatasen päälle vain (2x) 6*39w loisteputket. Ajatuksena oli tutkia ensin käytössä oleva tila ja sen mukaan tilata jäähdytyselementti ja muutamat ledit. Tätä pitää tulla katsomaan kun saat sen valmiiksi.
Siitähän se siistein ratkaisu tulis, jos käytössä olevan tilan mukaisesti tekis itse koteloa(?), jäähdytyselementtiä ja ledejä myöten käytännöllisimmän paketin. Sulla on varmaan mielessä 3W ledejä 5-10 kpl? Itse yritän selvitä ilman juotoshommia tai ainakin ilman ledien juottamista. Näillä yritän joukkuetta vahvistaa: http://www.ebay.co.uk/itm/BLUE-LED-Floo ... 3a6cfc6481. Voi olla, että ovat ihan leluja mutta ei tuossa nyt ahdistavan isoa rahaa ole kiinni. Tarkoitus olis avata kotelo, katsoa millainen driveri on sisällä ja laittaa sen perään sopiva himmennin. Vielä ei oikein voi tietää, että riittäiskö pelkästään yksi tuollainen "valonheitin" ja jos ei, niin sit vois tulla kyseeseen noiden kahden kytkeminen sarjaan, jolloin pitäis ehkä vaihtaa niille yhteinen driveri. Nuo saisin pultattua aisastaan HQI-kotelon päätyihin, jolloin ei tarvitse olla huolissaan kuumenemisesta. Siistimpi vaihtoehto vois olla se, että tekee noille oman kotelon, joka vois myös riippua katosta. Äh, liikaa visioita. No sit on paljon viisaampi, kun nuo saapuu ja pääsee katsomaan mitä ne on syöneet.
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

Tuo on kyllä näppärä just monimetallin kylkeen. Hinta ei ole paha kokeiluun.
Itse mietin lisääväni tuohon loisteputkivalaisimeen noita 10w Royal Blue ledejä. Hinta ei ole paha, mutta katotaan nyt kun ensin saan ne lamput. :D

Jossain vaiheessa saatan päivittää nuo valaisimet ledeille kokonaan ja käytän silloin tuota olemassa olevaa koteloa. Aluksi meinasin käyttää Meka instal johtokanavaa kotelona, mutta tällä tavalla mennään nyt alkuun. Liikaa kaikkea tekemistä nyt, että jaksaisi enempiä säätää valaistuksen kanssa.
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

Muutto edessä kuun lopussa ja kovasti on tyrkytetty hieman isompaa allasta. Muuton yhteydessä olis helppo vaihtaa. Kunnon jalustan tarvitsen myös riippumatta vaihdanko isompaan altaaseen vai en. En ole oikein mitään valmista sopivaa lipastoa tai vastaavaa löytänyt, joten mahdollisesti teen jalustan itse. Lauantaiaamun ratoksi tutustuin vähän Google Sketch-Up:iin ja tein kuvassa näkyviä hahmotelmia. Altaan koko on siis 95x40x45 (LxSxK). Jalustan päälle tulee vielä vanerilevy.

Kysymyksiä:
- Onko metrin korkuinen jalusta liian korkea (eli hutera), kun pohjapinta-ala on tuo mikä on?
- Miten paljon tarvitsen vielä sivuttaistukia, kun jalustaa tulee ympäröimään kauttaaltaan ohut vanerilevy ja eteen ovet?
- Jos tehdään jalusta vasta vasten tietylle tankille, niin onko mitään syytä mitoittaa esimerkiksi syvyyttä vähän isommaksi kuin akvaario? Itse laitoin tuohon 50mm lisää syvyyttä ajatuksena laittaa jonkinlainen lista kiertämään altaan alareunaa. En tiedä miksi :D
- Suunnittelin tuon kakkoskakkosella. Onko liian hintelää?
- Mitä puuraaka-aineita kannattaa käyttää?
- Onko 18mm vaneri turhan jykevää jalustan pohjalle tai sitten jalustan ja altaan väliin?
Liitteet
jalusta1000mm.jpg
jalusta1000mm.jpg (78.61 KiB) Katsottu 5158 kertaa
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Kyllähän tuonne taakse voisi varmaan laittaa kulmiin tukipuut 45 asteen kulmaan... Mulla on ihan samanlainen suunnitelma, hieman eri mitoilla vaan... Olen ajatellut laittaa ruuveilla sellaiset metalliset kolmiolätkät, en jaksa alkaa sahailemaan jiirejä :roll:
Tarkoitus olisi tehdä noin metrin korkuinen jalusta, ja sinne sisään sitten kaikki mahdollinen sisään. En usko että se olisi liian hutera, paitsi jos joku kersa päättää roikkua siinä 8-) Saahan sen setin tuettua esim. kulmaraudalla seinään kiinni, joka olisi jokatapauksessa ihan hyvä idea.
joorz
Member
Member
Viestit: 294
Liittynyt: 16:40, 04.09.2008
Sukupuoli: Mies

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja joorz »

Hyvältä tuo jalusta näyttää, itse käyttäisin kertopuuta tolppamateriaalina, lähinnä sen kiertojäykkyyden ja suoruuden ansiosta. Tuo oma jalusta sen 1260L riutan alla on tehty kertopuusta, pohja ja sivut 12mm vaneria, kansilevy 25mm vaneria.
Ruuvailuun käytin kulmarautoja ja naulauslevyjä että sai ruuvit menemään "oikeinpäin" suhteessa kertopuun viiluihin. Lisäksi on vielä 2k liima jokaisessa välissä missä puu kohtaa puun.
voisin vielä kuvan laittaa huvikseni projektista :)
Tuollainen siitä tuli.
Tuollainen siitä tuli.
Jalusta.jpg (51.89 KiB) Katsottu 5154 kertaa
Kuvassa vielä hieman puuttuu ruuvauslevyjä ja kulmarautoja.
Jälkeenpäin tuo koko jalusta vielä käsiteltiin sisäpuolelta kerafiber vesieristeellä.
Tuli myös myöhemmin huomattua että se kerafiber oli hieno valinta vesieristeeksi, kun se kastuu niin se muuttaa väriään.
Eristettynä ja käsiteltynä osmovahalla.
Eristettynä ja käsiteltynä osmovahalla.
Jalusta eristettynä.jpg (47.2 KiB) Katsottu 5154 kertaa
Kuvassa taustalla vielä edellinen n500L riutta.
Vielä yksi kuva jossa on jo ovet, sekä häikäisysuoja paikoillaan.
Valmis setti, vain häikäisysuoja pitää käsitellä.
Valmis setti, vain häikäisysuoja pitää käsitellä.
Setti.JPG (155.11 KiB) Katsottu 5154 kertaa
Vielä hiukan ovien säätöä ja homma oli valmis.
Materiaalikulut jossain about 200€ luokissa.
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

Kyllä siitä tukevan saa ja itse suosisin kertopuuta (byggmax viilupuu). Siirsin oman ketjuni tänne a-w:n puolelle ja siitähän sitä näkee omia ratkaisujani. Tule kurkkaamaan ja juttelemaan, keitän vaikkapa kahveet.
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Itse tein samanlaisen pattingista 180 litraisen alle. Päällä ei ole mitään muuta kuin huopaa ja panelista kavennettu reunalista (akvaario lepää pattingilla). Pattingit liitin toisiinsa järeillä ruuveilla, 2 kpl per liitettävät pari. Läpireikä lappeella olevaan puuhun ja upotus. Kaatumista varten laitoin sivuille järeät (olisiko 12mm) vanerit ja paljon ruuveja (ostin valmiiksi sahattuna, joten käytin suoruudessa hyväkseni niitten kulmia). Saumat piilotin paneelista sahatun listan alle. Olin ajatellut laittaa reevat pidemmälle sivulle, mutta totesin vanerien jäykistävän enemmän kuin tarpeeksi. Paino säilyi yhden miehen nostettavissa ja loppujen lopuksi tuo kokonaiskuormitushan ei ole kuin reilu 200 kiloa. Tuo konstruktio kestää varmasti pienen henkilöauton painon...
180 l merivettä T0=8.8.2011
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

sAmigo kirjoitti:- Jos tehdään jalusta vasta vasten tietylle tankille, niin onko mitään syytä mitoittaa esimerkiksi syvyyttä vähän isommaksi kuin akvaario? Itse laitoin tuohon 50mm lisää syvyyttä ajatuksena laittaa jonkinlainen lista kiertämään altaan alareunaa. En tiedä miksi :D
Mä tykkään tehdä jalustasta mieluummin vähän altaan pohjaa pienemmän, niin kaapin ovet saa akvaarion lasien kanssa samaan tasoon. Jalustan pöytälevy on ollut kuitenkin aina altaan pohjan kokoinen. Toisaalta, jos altaan reunan ulkopuolelle laittaa koristelistan kuten olit miettinyt, niin huoltotoimien yhteydessä altaasta tippuva vesi kertyy näppärästi listan päälle, eikä valu ovien väliin/taakse. Sitten vielä jos laittaa koristelistan ja altaan lasin väliin hieman silikoonia, niin etulasia pitkin valuva vesi ei mene altaan pohjan ja pöydän pehmikkeen väliin. Jos jalustaan tulee tekniikkaa/ala-allas, niin jalustan vesieristäminen on suositeltavaa. Tällöin ei tartte kuivailla roiskeita. Parkettia vasten oleva pohjavaneri on hankala, kun altaan alle kaatuu kuitenkin aina jossain vaiheessa vettä. Jalat tai silikoni jalustan etureunassa parkettia vasten voisi olla näppärä. Meillä on nyt altaan edessä lattianrajaa siistimässä jalkalista, ja sen alle ainakin menee jatkuvasti vettä.
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

Hyviä pointteja sekä projektiesimerkkejä! Kiitos niistä! Tästä on hyvä jatkaa yksityiskohtien hiomista. Jos ensi viikolla sais jo puutavarat haettua. Saako kaikista rakennustarvikeliikkeistä puut mittoihin sahattuna vai saako mistään? Vai kannattaako edes sahuuttaa? Tulevasta asunnosta on hieman haastavaa eristää remonttinurkkausta niin nuo sotkuisimmat hommat olis mukava saada teetettyä muualla.

Sitten hetkeksi aivan toiseen osa-alueeseen: Mistä voisi löytää sinistä kalvoa altaan takaseinään? Onko muista tapoja toteuttaa sinitausta?
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Just kaksi minuuttia sitten asensin nanoon kiinni tuon kalvon! Suosittelen lämpimästi, että hankit esim 3M:n tummennuskalvoa. Niitä saa mistä vain paikasta missä tummennetaan autojen laseja. Löytyy mustaa ja sinistä ja jos mitä... Tuo on siitä hyvää, että sen kalvon ja lasin väliin ei pääse vesiroiskeet rumentamaan maisemaa! Jos et mistään muualta löydä, niin voin kaivaa meidän maalaamolta [;)]
Voit käydä kysymässä esim. Kaihdinsuojalta. Varmasti löytyy nurkista sopiva pala...
joorz
Member
Member
Viestit: 294
Liittynyt: 16:40, 04.09.2008
Sukupuoli: Mies

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja joorz »

Taustakalvoja on itse tullut haettua autoteippauksia tekeviltä firmoilta, löytyy useita värejä ja leikkaavat mittaan. Kannattaa ottaa muutaman sentin isompi palanen kuin mitä tankin koko on, helppo sitten laiton jälkeen leikata ylimääräiset pois.
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: sAmigon satanen

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

Mikään vaneri ei ole liian jykevää, mutta liian ohueksi taitaa mennä esim. 12mm havuvaneri.
Jyväskylässä ainakin Terralla, Puukeskuksella ja Starkilla on sahauspalvelu. Puukeskukselta jos otat koko vanerin, niin sahaus kuuluu hintaan. Starkista en muista miten meni. Kaikista varmasti saat kaikki tarvittavat puut mittoihin sahattuna, mutta hintaa saattaa kertyä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Meri- ja murtovesi”