Hunajarihman parisuhdepulmat
Valvoja: Moderaattorit
Hunajarihman parisuhdepulmat
Meillä on ollut nyt 2 viikkoa altaassamme hunajarihmakalakoiras. Se rakentelee säännöllisesti kuplapesää suodattimen päälle, ja kyselinkin toisaalla jo että mahtaako meidän altaassamme olla sille liian kova virtaus kun kuplapesä useimmiten hajoaa.
Nyt hankittiin 3 pvää sitten kaksi pikkuista hunajarihmakalaa sille Isännälle kaveriksi, ja odottelemme siis että "teinien" sukupuoli paljastuu. Akvaarioliikkeestä sanottiin että siihen menee n. viikko, mutta malttamattomana tässä ollaan tutkiskeltu Isännän käytöstä nuorempiaan kohtaan ja kumpikin nuoremmista saa aikamoista kyytiä. Mahtaako Isäntäkään vielä tietää tulokkaiden sukupuolia ja hätyyttelee niitä vaan reviiritietoisuuttaan vai onko käytöksestä pääteltävissä että kumpikin tulokkaista on valitettavasti myös koiraita? Vai onko hunajarihmakalan puolelta ihan normaalia hätyytellä naaraitakin?
Kumpainenkin tulokas on hopeanharmaa ja kummankin kylkeä koristaa aika ajoin musta raita. Raita saattaa katoilla ja ilmaantua näkyviin kummallakin ihan satunnaisesti. Välillä Isäntä antaa teinien uiskennella rauhassa reviirillään, ja hipeltääkin kumpaakin rihmoillaan. Välillä taas hätyyttää ne kauemmas alueeltaan.
Lähinnä mietin, että missähän vaiheessa ne sukupuolet paljastuu tai voiko Isännän käytöksestä arvailla mitään?
Ja mikä on hunajarihman elinikä ja sukukypsä ikä sekä onko noista nuoremmista sille kumppaniksi jos ovat naaraita? Ei me niitä viljelemään aiota alkaa, mutta seuraa kuitenkin tuolle koiraalle koitetaan hankkia. Ennen noiden teinien ilmestymistä altaaseen Isäntä kyhjötti lähinnä suodattimen takana ja välillä rakenteli pientä kuplapesää. Nyt se kiertää reteenä ja rohkeana pitkin allasta, ja kuplapesän kokokin on kasvanut, että olettaisin hänen ilahtuneen seurasta oli mitä sukupuolta sitten olikin.

-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Mulla on 2 hunis ukkoa ja 2 hunis naarasta.Olivat kaikki tullessaan just sellasia harmahtavia..
mutta sitten muutama viikkoa ja kalat kasvo ja ukkojen värit voimisto tumman oranssiksi ja naaraat jäi sellaseksi hailakan oranssiksi.Myös uroksen musta pää tuli aika nopeasti esille... 

akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Meillä on vieläkin "teinit" vaan ihan harmaita. Ja Ukko rehentelee pää mustana ja syöksähtelee niiden kimppuun jos tulevat liika lähelle kuplapesää. Saisivat jo paljastaa olemuksensa, en malta odottaa
Mut Ukon kuplapesä on jo varmaan niin iso kuin tuossa pystyy olemaan, enemmät kuplat tuppaa heti hajoomaan tuossa virtauksessa. Eikä tuo nytkään tahdo oikein kasassa tuo pesä pysyä.
En tiä mitä ton virtauksen kans pitäis tehdä, kun se taitaa edelleen olla liian kova

- Member
- Viestit: 398
- Liittynyt: 20:02, 25.04.2008
- Akvaarioseurat: Lapin Akvaristit
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Rovaniemi
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Pienennä virtaustaSieppo kirjoitti: En tiä mitä ton virtauksen kans pitäis tehdä, kun se taitaa edelleen olla liian kova

Mulla oli hunajapoika kahden morsiamen kanssa 80l vuoden päivät ja nyt jouduin ne siirtämään 400l, jossa huomattavasti enemmän virtausta. Vaikka teinkin toiseen päätyyn pintasammalilla rauhallisemman paikan, on hunajat aika ihmeissään ja arkoja. Odottelen uutta suodatinta Saksasta ja varmaan siirrän ne sitten takaisin omaan yksiöönsä. Niin ja on niillä yks poikanenkin, joka nyt n. 3cm ja uros antaa sen kyllä olla rauhassa.
720l sekola + 2 pientä kissua pitämässä kaloille seuraa
Elämä on onnellisten maa!
Elämä on onnellisten maa!
-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Mulla kanssa tällähetkellä pieni virtaus ongelma hunis-akvaariossa.Eli vaihdoin muutama päivä sitten kalat isompaan,ja virtauskin on siinä paljon kovempi.Tietenkään juuri tuohon suodatinmalliin ei ole olemassa sellaista suihkuputkea millä sen saisi pienemmäksi.Toinen keino on kuulemma suunnata suodatin lasiin päin puhaltamaan.....tai sitten vaan lisää kasveja.... 

akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Musta tuntuu että isompi niistä teineistä on vähän kellertävämpi kuin aiemmin.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan.
Tuota suihkuputki-asiaa en ollutkaan aiemmin kuullut/tajunnut. Pitänee selvittää että onko meidän suodatin semmoinen että siihen sen saisi vaiko eikö.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan.
Tuota suihkuputki-asiaa en ollutkaan aiemmin kuullut/tajunnut. Pitänee selvittää että onko meidän suodatin semmoinen että siihen sen saisi vaiko eikö.
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Jatkanpa samaa asiaa
Näyttäis siltä että ilmeisesti kumpikin tulokas noista Hunajarihmoista on naaras.
Vai mitä olette mieltä seuraavasta: Kummankin väri on tummunut aiemmasta hopeanhohtoisesta semmoiseksi tummemman harmaaksi. Evät kellertävät. Musta raita edelleen on vaihtelevasti näkyvissä. Tällä hetkellä tulokkaat tappelevat aikamoisesti keskenään ja se, joka selvästi on voitolla oleilee enemmän Ukko-Rihmiksen päädyssä ja toinen piilottelee Vesirutto-metsikössä. Ukko-Rihmakala hätyyttelee kumpaistakin tasapuolisesti.
Ilmeisesti naaraat (olettaen että kumpikin ovat naaraita) mittelevät voimiaan ja taistelevat ns. "johtajanaaraan" paikasta, olenko oikeassa? Onko tässä pelkona että heikoin hätyytetään henkihieveriin? Missä vaiheessa pitää siirtää eniten turpaansa saava yksilö pois?
Mielestäni akvasta löytyy piilopaikkoja kummallekin pienemmälle hunajarihmakalalle, mutta näyttäisi siltä että ne oikein etsiytyvät tällä hetkellä toistensa kimppuun...

Näyttäis siltä että ilmeisesti kumpikin tulokas noista Hunajarihmoista on naaras.
Vai mitä olette mieltä seuraavasta: Kummankin väri on tummunut aiemmasta hopeanhohtoisesta semmoiseksi tummemman harmaaksi. Evät kellertävät. Musta raita edelleen on vaihtelevasti näkyvissä. Tällä hetkellä tulokkaat tappelevat aikamoisesti keskenään ja se, joka selvästi on voitolla oleilee enemmän Ukko-Rihmiksen päädyssä ja toinen piilottelee Vesirutto-metsikössä. Ukko-Rihmakala hätyyttelee kumpaistakin tasapuolisesti.
Ilmeisesti naaraat (olettaen että kumpikin ovat naaraita) mittelevät voimiaan ja taistelevat ns. "johtajanaaraan" paikasta, olenko oikeassa? Onko tässä pelkona että heikoin hätyytetään henkihieveriin? Missä vaiheessa pitää siirtää eniten turpaansa saava yksilö pois?
Mielestäni akvasta löytyy piilopaikkoja kummallekin pienemmälle hunajarihmakalalle, mutta näyttäisi siltä että ne oikein etsiytyvät tällä hetkellä toistensa kimppuun...
-
- Member
- Viestit: 398
- Liittynyt: 20:02, 25.04.2008
- Akvaarioseurat: Lapin Akvaristit
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Rovaniemi
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Kyllä mulla ainakin naaraat väliin uhittelevat, mutta eivät koskaan niin pahasti, että "turpiin" olisivat saaneet. En jaksa uskoa, että niin kovasti koskaan tappelevat, että niitä erottamaan pitäis alkaa, varsinkin, jos piiloja löytyy. Mutta toki yksilöeroja on, niin kuin meissä ihmisisssäkin.
Tarkkaile tilannetta! Tai sanot niille vaan tomakasti, että: olkaakin kunnolla
Tarkkaile tilannetta! Tai sanot niille vaan tomakasti, että: olkaakin kunnolla

720l sekola + 2 pientä kissua pitämässä kaloille seuraa
Elämä on onnellisten maa!
Elämä on onnellisten maa!
-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Käsittääkseni rihmakaloilla on normaalia,sellaset rihmojen kanssa tökkimiset
Mullakin naaraat tuntuvat "kissatappelevan"paljon enemmän kuin urokset,joita on kumminkin altaassa kaksi.Kai se toinen uros on tytöidtä sitten komeampi,jos sen eteen tapellaan..
Mutta ei ole tarvinnut ikinä eristää,etenkään nyt kun ovat isommassa akvaariossa.

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Mutta ei ole tarvinnut ikinä eristää,etenkään nyt kun ovat isommassa akvaariossa.
akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Miula on samanlaisia kokemuksia omista hunajarihmoistani, välillä eukot mahtailee toisilleen oikeen kovastikkii ja pitempään tuolla 84L akvaariossa ollu naaras ajelee tuota Blondia takaa oikeen kunnolla, mutta välillä ne on taas"kamuja" keskenään ja saattavat lepäilä toistensa lähellä ihan rauhassa.ennijonne kirjoitti:Käsittääkseni rihmakaloilla on normaalia,sellaset rihmojen kanssa tökkimisetMullakin naaraat tuntuvat "kissatappelevan"paljon enemmän kuin urokset,joita on kumminkin altaassa kaksi.Kai se toinen uros on tytöidtä sitten komeampi,jos sen eteen tapellaan..
![]()
Mutta ei ole tarvinnut ikinä eristää,etenkään nyt kun ovat isommassa akvaariossa.

En tiijä mitä mieltä toiset hunajarihman omistajat on asiasta, mutta miun mielestä hunajarihmoja kannattas pitää aina haaremina, eli 1 koiras ja pari naarasta, tietysti noita voi olla enemmänkii jos on iso akvaario, mutta miusta niitten käyttäytyminen on paljon mielenkiintosempaa, kun jos niitä on vaan ukko ja akka.

-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Samaa mieltä.Itse ajattelin muutaman eukon hankkia ukoille vielä jossain vaiheessa lisää,kunhan katson kuinka sopeutuvat uuteen altaaseen.
Pienestä virtauksesta huolimatta molemmat ukot ovat vallanneet oman päädyn johon puhaltelevat kupliaan..
Virtausta en kokonaan ole uskaltanut poistaa,koska tuo isompi allas on ollut ongelmallinen,enkä halua pinnalle öljymäistä kalvoa...
Kasveja kun on vaan reilusti,niin näyttävät viihtyvän,pienestä virtauksesta huolimatta
Pienestä virtauksesta huolimatta molemmat ukot ovat vallanneet oman päädyn johon puhaltelevat kupliaan..
Virtausta en kokonaan ole uskaltanut poistaa,koska tuo isompi allas on ollut ongelmallinen,enkä halua pinnalle öljymäistä kalvoa...
Kasveja kun on vaan reilusti,niin näyttävät viihtyvän,pienestä virtauksesta huolimatta

akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Virtausta voi hyvin pienentää suuntaamalla se lasiin, minulla toimii hyvin.
Hunajista kokemusta aika paljon ja kyllä niin naaraat kun koiraatkin ajelevat toisiaan takaa kun sille päälle sattuvat.

Perro, 8 kissaa, kolme kania, 12 alpakkaa, akva ja kanoja ja kukkoja 

Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Me menetimme reilu viikko sitten toisen noista naaraista
Meni aika apaattiseksi ja lakkasi syömästä. Kökki yhdessä nurkassa allasta ja siellä se aggressiivisempi naaras kävi sitä välillä näykkimässä. Kahden päivän päästä tästä löytyi kuolleena
En tiiä oliko stressiä vai mitä oli, kun tolleen meni. Mitään ulkoisia taudin merkkejä ei ollut, paitsi siis tuo käytöksen muuttuminen. Vesiarvot oli kunnossa.
Nyt se jäljelle jäänyt naaras on sitten alkanut kiusata rubiinitetroja paremman puutteessa. Koiraskin lymyilee siltä eukoltaan, välillä vaan rohkaistuu ja panee akan järjestykseen taas hetkeksi. Aikamoinen temperamentti sillä naaraalla, etten sanoisi. Pesänrakentamisestakaan ei tällä kaksikolla tule mitään... taitaa olla meille aloittelijoille liian "vaikea" pariskunta

Meni aika apaattiseksi ja lakkasi syömästä. Kökki yhdessä nurkassa allasta ja siellä se aggressiivisempi naaras kävi sitä välillä näykkimässä. Kahden päivän päästä tästä löytyi kuolleena

En tiiä oliko stressiä vai mitä oli, kun tolleen meni. Mitään ulkoisia taudin merkkejä ei ollut, paitsi siis tuo käytöksen muuttuminen. Vesiarvot oli kunnossa.
Nyt se jäljelle jäänyt naaras on sitten alkanut kiusata rubiinitetroja paremman puutteessa. Koiraskin lymyilee siltä eukoltaan, välillä vaan rohkaistuu ja panee akan järjestykseen taas hetkeksi. Aikamoinen temperamentti sillä naaraalla, etten sanoisi. Pesänrakentamisestakaan ei tällä kaksikolla tule mitään... taitaa olla meille aloittelijoille liian "vaikea" pariskunta

-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
no hö...harmi juttu..
..sun täytyy eristää se eukko omaan altaaseensa missä ei oo kiusattavia 

akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Se eukko on kyllä ihan käsittämättömän kiukkuinen.
Tänä aamunakin kun tipautettiin akvaan pohjatabletti niin se meni ja ajoi monniset tieltä että pääsi itse syömään.
Sen jälkeen lähti takas kohti pintaa ja rupes kiukuttelemaan rubiinitetroille kun ne napsi sieltä hiutaleita.
Onneks Viljo (se hunis koiras) hyökkäs sit sieltä suodattimen takaa piilostaan ja ajoi eukon hetkeks rauhottuun vesiruttopöheikköön.
Lisäys: Toissapäivänä kun siivottiin akva, niin säädettiin taas suodatinta edes-takasin ja nyt näyttäis virtaus taas rauhoittuneen inhimillisemmäksi. Näköjään aika pienestä kiinni että miten kovaa virtaa. Mutta joka tapauksessa, nyt pysyy taas ainakin osittain Viljon kuplat kasassa, mutta ei näytä pari tulevan keskenään kovin hyvin toimeen.
Tänä aamunakin kun tipautettiin akvaan pohjatabletti niin se meni ja ajoi monniset tieltä että pääsi itse syömään.

Sen jälkeen lähti takas kohti pintaa ja rupes kiukuttelemaan rubiinitetroille kun ne napsi sieltä hiutaleita.
Onneks Viljo (se hunis koiras) hyökkäs sit sieltä suodattimen takaa piilostaan ja ajoi eukon hetkeks rauhottuun vesiruttopöheikköön.
Lisäys: Toissapäivänä kun siivottiin akva, niin säädettiin taas suodatinta edes-takasin ja nyt näyttäis virtaus taas rauhoittuneen inhimillisemmäksi. Näköjään aika pienestä kiinni että miten kovaa virtaa. Mutta joka tapauksessa, nyt pysyy taas ainakin osittain Viljon kuplat kasassa, mutta ei näytä pari tulevan keskenään kovin hyvin toimeen.

-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
juu yks mikä on kiva kuulla niin se että sunkin hunikset syö pohjatabuja..
mä ihmettelin nimittäin kun mulla sekä hunikset että töyhtökääpiöahvenet syö pohjatabuja..
..ehkä pohjatabut on niistä parempaa kun hiutale.Affenet etenkin tuntuuu syövän vain tabletteja....
Toivottavast sun hunis eukko rauhottuu...tiedän lehtikalojen jälkeen miten ärsyttävältä tuntuu kun muut kalat ei saa olla rauhassa ku joku omii koko akvaarion..

Toivottavast sun hunis eukko rauhottuu...tiedän lehtikalojen jälkeen miten ärsyttävältä tuntuu kun muut kalat ei saa olla rauhassa ku joku omii koko akvaarion..
akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Huh huh, ompas siula tosiaan kipakan puoleinen hunaja eukko.Sieppo kirjoitti:Se eukko on kyllä ihan käsittämättömän kiukkuinen.
Tänä aamunakin kun tipautettiin akvaan pohjatabletti niin se meni ja ajoi monniset tieltä että pääsi itse syömään.![]()
Sen jälkeen lähti takas kohti pintaa ja rupes kiukuttelemaan rubiinitetroille kun ne napsi sieltä hiutaleita.
Onneks Viljo (se hunis koiras) hyökkäs sit sieltä suodattimen takaa piilostaan ja ajoi eukon hetkeks rauhottuun vesiruttopöheikköön.
Lisäys: Toissapäivänä kun siivottiin akva, niin säädettiin taas suodatinta edes-takasin ja nyt näyttäis virtaus taas rauhoittuneen inhimillisemmäksi. Näköjään aika pienestä kiinni että miten kovaa virtaa. Mutta joka tapauksessa, nyt pysyy taas ainakin osittain Viljon kuplat kasassa, mutta ei näytä pari tulevan keskenään kovin hyvin toimeen.

Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Pitää taas päivittää tilannetta.
Viljolla on nyt ollut hyvät ajat, kuplapesää se rakentelee siellä ja on saanut mun makuun jo ihan riittävän isoo jälkee aikaan. Naarasta se näyttäis pitävän paremmin nyt kurissa, se on selvästi rauhottunut. Ehkäpä Viljo on saanut itsetuntonsa kohilleen kun kuplat pysyy kasassa?
Parhaillaan jännitämme että tapahtuuko mitään "uutta". Kuplapesä nimittäin on nyt koko akvan syvyinen (45cm?) ja n. 5-8 senttiä leveä (vaihetelee siis kasvien mukaan tuo leveys). Eli aika järjettömän kokoinen. Ja vieläkin se Viljo vaan rakentaa. Eukko on jo alkanut pyöriä siinä vähän kiinnostuneen oloisena ympärillä, mutta Viljo ajaa sen vaan aina pois ja jatkaa rakentamista.... Luulis tohon jo muutaman mätimunan mahtuvan tohon lauttaan, mutta ei sit näköjään Viljolle vielä kelpaa.....

Viljolla on nyt ollut hyvät ajat, kuplapesää se rakentelee siellä ja on saanut mun makuun jo ihan riittävän isoo jälkee aikaan. Naarasta se näyttäis pitävän paremmin nyt kurissa, se on selvästi rauhottunut. Ehkäpä Viljo on saanut itsetuntonsa kohilleen kun kuplat pysyy kasassa?
Parhaillaan jännitämme että tapahtuuko mitään "uutta". Kuplapesä nimittäin on nyt koko akvan syvyinen (45cm?) ja n. 5-8 senttiä leveä (vaihetelee siis kasvien mukaan tuo leveys). Eli aika järjettömän kokoinen. Ja vieläkin se Viljo vaan rakentaa. Eukko on jo alkanut pyöriä siinä vähän kiinnostuneen oloisena ympärillä, mutta Viljo ajaa sen vaan aina pois ja jatkaa rakentamista.... Luulis tohon jo muutaman mätimunan mahtuvan tohon lauttaan, mutta ei sit näköjään Viljolle vielä kelpaa.....

-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
aika hurjan kokonen kuplapesä...:Dmä oon aina luullu että ne tekee vaan jonkun siihen pinnalle..:O taas oppii uutta.Sieppo kirjoitti:Pitää taas päivittää tilannetta.![]()
Viljolla on nyt ollut hyvät ajat, kuplapesää se rakentelee siellä ja on saanut mun makuun jo ihan riittävän isoo jälkee aikaan. Naarasta se näyttäis pitävän paremmin nyt kurissa, se on selvästi rauhottunut. Ehkäpä Viljo on saanut itsetuntonsa kohilleen kun kuplat pysyy kasassa?
Parhaillaan jännitämme että tapahtuuko mitään "uutta". Kuplapesä nimittäin on nyt koko akvan syvyinen (45cm?) ja n. 5-8 senttiä leveä (vaihetelee siis kasvien mukaan tuo leveys). Eli aika järjettömän kokoinen. Ja vieläkin se Viljo vaan rakentaa. Eukko on jo alkanut pyöriä siinä vähän kiinnostuneen oloisena ympärillä, mutta Viljo ajaa sen vaan aina pois ja jatkaa rakentamista.... Luulis tohon jo muutaman mätimunan mahtuvan tohon lauttaan, mutta ei sit näköjään Viljolle vielä kelpaa.....
akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Me yllätyttiin kans aikamoisesti kun yhden yön aikana tuo komistus-pesäke oli syntynyt.ennijonne kirjoitti: aika hurjan kokonen kuplapesä...:Dmä oon aina luullu että ne tekee vaan jonkun siihen pinnalle..:O taas oppii uutta.
Valitettavasti siitä ei seurannut pariskunnalle yhtään leiskuvampaa lempeä.

Oon ruvennut miettiin että voisko toi toinen sittenkin olla piilotteleva koiras kun on niin kiukkuinenkin, mutta en tiiä onko mahdollsita että se piilottelis sukupuoltaan näin kamalan pitkään?
No, koska mitään ei tapahtunut niin tänään vaihdettiin akvasta kunnolla vettä ja siivottiin reippaasti. Saa nähä saako Viljo siitä uutta puhtia vai unohtuuko taas pistämään pari surkeeta kuplaa vierekkäin ja haaveilemaan kuten ennen tätä omituista kupla-lautta-viritelmää.
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Koitin näppäillä kuvia tuosta hunajarihmakalamme kuplapesästä. Ei mikään helppo homma, salama pilas koiraan kutuvärin ja muutenkin värit kokonaan ja ilman salamaa noista ei kuitenkaan saa oikein mitään selvää. Siinä on mukana myös oletettu naaras pakoon pötkimässä. Ja kuplapesällä on tosiaan omasta mielestäni melkoisesti jo kokoa.
ps. toivottavasti kuva näkyy, en oikein hallitse tätä liittämistä![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
ps. toivottavasti kuva näkyy, en oikein hallitse tätä liittämistä
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
vitsit ois pitäny itekin mieluummin hankkia tollasta isompaa pintakasvia...ton pienen pistian kanssa ei mee muuta ku hermot..

akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Kiinnostas vaan tietää, että eikö se siun pistia sitten meinaa kasvaa?ennijonne kirjoitti:vitsit ois pitäny itekin mieluummin hankkia tollasta isompaa pintakasvia...ton pienen pistian kanssa ei mee muuta ku hermot..
Tuohon pistian kasvatukseen semmonen vinkki, että kannattaa vaikkapa aina vedenvaihdon yhteydessä nyppiä kaikki pistian kasvattamat pikku taimet ja välillä voi myös poistaa vanhimpia lehtiä,
tuolla tavalla ite olen saanu pistiat kasvamaan ihan ison kokoseksi.

-
- Junior Member
- Viestit: 231
- Liittynyt: 19:04, 27.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lappeenranta
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
kasvaa...mutta sellasta pientä ihan hirveesti...koko veden pinta täyteen.. ![Evil or Very Mad [}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif)
![Evil or Very Mad [}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif)
akvaariot 225l ,98l .
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
kuka väitti että akvaario harrastus poistaa stressiä..?!
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Re: Hunajarihman parisuhdepulmat
Kannattaa tosiaan, napsii pistiasta kaikki pikku taimet pois kerran pari viikossa, keskittyy tuo pistia oman kokonsa kasvattamiseen kun sen ei tartte taimia kasvatella.ennijonne kirjoitti:kasvaa...mutta sellasta pientä ihan hirveesti...koko veden pinta täyteen..