*wee*man project

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

*wee*man project

Viesti Kirjoittaja weemano »

Aloittelen nyt, tapani mukaan, uuteen perehtymisen päiväkirjani.
Pääsee jotkut muutkin nauramaan sille miten ääliö voin olla. ;)

Eli...aloitetaan.

Pienet haaveet omasta akvaariosta pulpahteli kyllä pinnalle vuosien varrella.
Pari kuukautta sitten alkoi tankkia oikeasti tehdä mieli; jos edes ihan pieni ja pari miljoonakalaa.
Noh..

2 viikkoa sitten kyselin pientä, huokea hintaista akvaariota, vähän siellä sun täällä.
Kysely tuottikin hedelmää: vanhempi 190 litrainen akvaario kotiutui eilen, hintaa tankilla+valolla oli 50€.
Yllätykseksi akvaarion silikonit ovat uuden veroiset ja vaihdettu ihan asian tuntevasti, myös valossa on toimiva kasviputki paikallaan.
Akvaario kiikuteltiin kotiin, sitten yläkertaan ja laskettiin varovasti tasolle: taso osoittautui altaan alle juuri sopivaksi: jos ei paremmin tietäisi luulisi sen olevan mittatilaustyönä tehty.

Noh, hyppelehdin iloisena alakertaan jossa 50kg hiekkapuhallushiekkaa odotti pesua. Ainut että hiekka oli väärää! Olin suunnitellut tankin pohjalle valkoista kvartsihiekkaa, säkeistä paljastui ruskeaa (silikaattia?), tiedä sitten olisiko tuo kumminkin sopivaa?

Tänään sitten haettiin ensimmäiset minun kalani; 2 kpl timanttikirjoahvenia.
Asuvat tankkini kypsymiseen saakka äidin akvaariossa alakerrassa. :)
Muuten kalasto on vielä täysin suunnittelematon.

Ensi viikolla hankitaan lämmitin ja pohjalannoite hiekan alle.
Muutamat kasvitkin ovat hakusessa.
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Siitä se lähtee ja oma on aina toisen omaa parempi. Pistäs kuvia ja muuta päivitystä kun edistyt altaan kanssa. ("thumbs up" -hymiö tähän kohtaan kiitos)
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Huomenna lisäilyssä kuva tyhjästä tankista valoineen.
Jo nyt pahoittelut kuvien laadusta, käytössä vain kännykkäkamera näin väliaikaisesti.
Sitten kun kavillisuus alkaa saapua ja asettua koitan saada tarkemman kameran käsiini. :)


____________________________________________________________


Tässä nyt mietiskellään, sopiiko ruskea hiekkapuhallushiekka akvaarion pohjalle?
kalasto suunnitelma vaalenisi turhan paljon valkoisen kvartsin kanssa.


_____________________________________________________________


Alustava kalasto suunnitelma 190 l:

*6x kirsikkatetra
*1x partamonni
*pieni parvi kuparimonneja tai albiino muotoa.
*timanttikirjoahven pariskunta
*vieroitus hoidon vuoksi 1xpieni teleskooppisilmäinen kultakala, kunnes äiti luopuu siitä pahemmin itkemättä.
*pieni parvi joitain pieniä parvi kaloja (ehdotuksia?)

ja 120l:

*4xpiikkisilmä
*partamonni
*1x jokin ahvenpari
* parvi miljoonakaloja,mustamolleja,platyja, neontetroja, tai yleensäkin jotain mikä lisääntyy. Ehdotelkaa..
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
Hannsu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 19:59, 23.05.2007
Paikkakunta: Keski-Uusimaa

Viesti Kirjoittaja Hannsu »

Hienoa että olet saanut hyväkuntoisen käytetyn akvan uusiokäyttöön! Tervetuloa hurahtaneiden joukkoon!!
Valkoinen pohjamateriaali vaatisi aurinkolasit 8-)
Kultakalasta sen verran(ei ole itsellä eikä ole kokemusta) mutta ne kai tulisi mieluiten pitää lajiakvaariossa mm. uintitavan, laji-ominaisuuksien ja ruokailun takia. Asiaan paremmin perehtyneet vastatkoon tähän :|
Itselläni on mm. anubiasta (kestävä ja kaunis) sekä kelluskasveja, jotka ovat mielestäni tosi kauniita.
Hannsu
dahol
Starting Member
Starting Member
Viestit: 45
Liittynyt: 20:16, 06.06.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: EP

Viesti Kirjoittaja dahol »

Tällä kertaa weenamo jatkaa päiväkirjaansa eri foorumissa, eri aiheesta. :)
Pian sullakin on näädät vahtimassa akvaariota ja auttamassa akvaarion hoidossa. "Heitellään nää kasvit täältä sangosta lattialle ja revitään ne"
Kuva

-Henna
Kirsikkasukarapuja sekä sinirapuja.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Kaunis ja hyödyllinen päiväkirjani, kaikkine muistoineen, frettien hankinnasta hukkuikin bitti avaruuteen. :( *hiljainen hetki sen muistolle*

Mutta juu: fretti pojat oli jo vallan innoissaan katselemassa tyhjää akvaariota huoneessani kun laitoin sinne valot.

Kultakalasta tiedän jo että se on aivan liian pienissä oloissa meillä.
Itse antaisin sen heti uuteen kotiin, jos sellainen löytyisi, mutta äitini on siihen kovin kiintynyt ja vaatii hieman vieroitus aikaa.


Vielä mietityttää tuo kalasto ja pahemman kerran!

Piikkisilmiä haluaisin jompaankumpaan akvaarioon. Mutta haaveissa olisi itselle ylös pari albiino monnista. Mahtaisiko nuo tulla millään samoissa vesissä toimeen..?
Ja alakerran akvaarioon olisi m
ukava saada kaloja jotka lisääntyisivät ja kenties menestyisivät myös minun akvaariossani..
Auttakaa nyt ihmiset.

___________________________________________________________

ti 12.2.2008

Tänään ohjelmassa oli pohjalannoituksesta päättäminen.
Ja akvaarion pohjamallin suunnittelu!
Skannerin puutteen vuoksi, ette nää nyt hienoa käsin piirrettyä versiotani pohjasta, kaikkine selityksineen.
Vaan saatte aivan ihastuttavan, paintilla väsätyn kyhäelmän.
...kunhan keksin kuinka se lisätään...help..?


_____________________________________________________________

su 17.2.2008

Eilen sain akvaarion täyteen, kaikki sisustus kasveja vaille on paikallaan.
Nyt odotetaan vain altaan loppuun kypsymistä, sitten pääsee ripsimonni muuttamaan.

Altaaseen muutti ahkeran puoleinen partamonni, hieman kakkimaan ympäriinsä. :D
Ripsimonni pääsee altaaseen seuraavalla viikolla.

_____________________________________________________________
21.2.2008

Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo. :P

Luukusta kilahti alas seuraavaa:

Karttulehti 10
Kapeakeiholehti 12
Argentiinanvesirutto 6
Jättiläismiekkakasvin alkuja 2
Jaavansaniaista 1
Jaavansammalta
Liuskavesitähdikki 2

Nyt odotellaan innolla huomista: kasvit pääsevät sankosta altaaseen.
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
Mimos
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 15:24, 19.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kausala, Iitti

Viesti Kirjoittaja Mimos »

Noni siitä se sitten lähtee, terevetulloo :mrgreen: .
To be a rock and not to roll.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Kiitos kiitos...ei tässä olekkaan kun kymmenes vuosi vasta menossa tankkien parissa... :'D
Tosin nyt alkaa jo ottaa asian ihan tosissaan kun omaa perustaa.
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Noin, akvaarion arvot mittasin juuri:

NO3= 10 mg/l
NO2= 0 mg/l
GH= >4'd->7'd
KH= 6'd-10'd
pH= n. 7,2

Kasvit on istutettu, suodatin huuhdeltu kevyesti ja äidin akvaarion suodatinpatruunaa mutisteltu vedessä.
Lisäsin suodattimen kaveriksi pienitehoisen ilmapumppumme ja kunhan kasvipöllyytyksen nostama sameus hälvenee, pääsevät kultakala ja ripsimonni uuteen kotiinsa.
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

190l tankkini on nyt uusine suodattimineen toiminnassa ja ripsimonni, kultakala ja 2 piikkisilmää elelevät siellä mukavasti, isompaa allasta odotellen. :)

Nyt kuitenkin tekee taas mieli väkertää jotakin.
Tänään lähtee toimintaan ~20l tuleva rapula. :)
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
Vilpertti
Member
Member
Viestit: 296
Liittynyt: 21:25, 03.06.2007
Paikkakunta: Turku/Loimaa

Viesti Kirjoittaja Vilpertti »

Olis kiva nähdä millainen altaasta tuli. Kuvia?
---325---325---144---100---85---58---40---
affenainen80
Senior Member
Senior Member
Viestit: 918
Liittynyt: 20:47, 23.07.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio
Viesti:

Viesti Kirjoittaja affenainen80 »

weemano kirjoitti:
Alustava kalasto suunnitelma 190 l:

*6x kirsikkatetra
*1x partamonni
*pieni parvi kuparimonneja tai albiino muotoa.
*timanttikirjoahven pariskunta
*vieroitus hoidon vuoksi 1xpieni teleskooppisilmäinen kultakala, kunnes äiti luopuu siitä pahemmin itkemättä.
*pieni parvi joitain pieniä parvi kaloja (ehdotuksia?)

ja 120l:

*4xpiikkisilmä
*partamonni
*1x jokin ahvenpari
* parvi miljoonakaloja,mustamolleja,platyja, neontetroja, tai yleensäkin jotain mikä lisääntyy. Ehdotelkaa..

Miten olisi vaihtoehtoisesti tuohon 190L altaaseen pikkukirsikkatetra? Jää vähän pienemmäksi, joten voisit ottaa isomman parven. Isommassa parvessa tetrat ovat aina sekä näyttävämpiä että onnellisempia. 6kpl on vähän tynkä parveksi.

Toivottavasti äitisi malttaa luopua kultakalastaan. Se kun todellakin on auttamattoman vääränlaisissa oloissa teillä. Yritä lahjoitetaan-palstaa sinnikkäästi ja koita löytää sille koti vaikka jonkun kultakalaharrastajan luota - vaikka sitten onkin teleskooppisilmäinen.

120L altaaseen ei kyllä hyvällä tahdollakaan sovi sekä piikkisilmät, kääpiöahvenet että mainitsemasi synnyttävät hammaskarpit (platyt, mollit, millikset), jotka ovat kovan veden kaloja. Hohtomiljoonakala voisi kuitenkin mennä, sillä se on ns. pehmeän veden millisversio. Poikasia tulee, ja mielestäni hohdot ovat luonnollisuudessaan paljon mukavampia kuin jalostetut millikset. Tosin kääpiöahvenet (mitään kääpiötä isompaa ei 120L altaaseen sovi) kyllä napsivat varmasti kaikki hohtojen poikaset järjestään. Ja platyjen. Ja neonien ja kaikkien mitkä vain altaassa sattuisivat lisääntymään. Joten eikö ole aika se ja sama, onko parvikala lisääntyvää sorttia? Ellei sitten kudeta sitä eri altaassa.
1000L tyhjillään, 400L aasiaa ja 350L afrikkaa + 9 viljakäärmettä
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

300l-> oleva tankki on hankinnassa, kunhan sopiva osuu kohdalle ja taloudellinen tilanne kunnollisen perustamisen sallii.
Ennen sitä kalastoja ei juurikaan rakenneta, koska vasta silloin selviää minkä kokoisia altaita taloon jää ja mihin tarkoitukseen. :)
Jos 190l taloon jää, siitä tulee pehmeä vetinen seura-akvaario, se on jo päätetty.

Kuvia näistä väkerryksistäni lisäilen kotisivuille, joita pikkihiljaa koitan saada toimintakuntoon. :)
Linkkailen sitten kun saan jotain aikaiseksikin.

Tällähetkellä altaat siis näin:

äitini n. 100l
*timanttikirjoahven pariskunta
*2x partamonni (pieniä)
*3x kirsikkatetra
- Pikkukivipohja
-24-26 astetta
~Tetrat ovat pirteämpiä kuin koskaan ennen, liikkuvat vilkkaasti koko akvaarion vesialassa.
Timanttikirjoahvenet harjoittelevat kovasti kosiomenoja.

Oma n.190l
*kultakala
*Ripsimonni
*2xpiikkisilmä
-hiekkapohja, kierteisiä
-22-24 astetta
~Kaikki kalat pirteitä ja voivat paksusti. Kultakala löysi itselleen uiskenteluseuraa ripsimonnista ja odottavat nyt yhdessä isompaa allasta asuinpaikakseen. Piikkisilmät muuttivat altaaseen ja nauttivat hiekkapohjasta.

~Äidin altaaseen saattaa muuttaa parvi platyja, jolloin miltei koko nykyinen kalasto muuttaa 190l.
____________________________________________________________

Ja rapula kuulumisia:

20l tankki sai paikkansa opiskelija-asunnostani, ainoana vesielementtinä.
0€ kattavat perustuskulut olivatkin hyvää vaihtelua. [;)]
Kaikki tarvittava siis löytyi jo valmiina, nyt vain odotellaan kunnollista kypsymistä, kasvien kasvua ja sitten joskus saapuvaksi rapusia. :)
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
J.A
Junior Member
Junior Member
Viestit: 212
Liittynyt: 15:41, 05.05.2007

Viesti Kirjoittaja J.A »

Neontetrat eivät kyllä lisäänny kovin helposti.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Kuten jo mainitsin, kalastopuolen suunnittelu on nyt toistaiseksi katkolla. :)
Turha hankkia kalstoja nyt, jos syksyllä joutuisikin niistä sitten luopumaan.
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Olipas se helppo laittaa toimintaan.
20l pikkutankki suhisee täysin puhtaine vesineen pöydällä ja ilo jo pelkkää kasviallasta katsellessa on suuri, muuten niin kovin pliisussa opiskelija asunnossa.
Kypsän sisäsuodattimen johdosta allas olisi valmis asukkaisiin. :D
Tietäisi vain, mihin sellaisiin.
Hetken ajattelin 3 platya, lisääntymään altaaseen, poikaset sitten muuttaisivat 100l altaaseen polskimaan kun osaisivat uida moitteetta.
Mutta taitaisi olla melkoista rääkkiä noin pienessä tankissa lisääntyminen..?
Rapusia sinne varmaankin sitten muuttaa. :)
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
jjantti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 154
Liittynyt: 12:35, 17.03.2005
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja jjantti »

Juu, platyt kasvaa mammuttimaisen isoksi ajatellen 20 litraa ja lisäksihän eläinsuojelulaki kieltää pitämästä mitään kaloja alle 40 litran altaassa.
4 kissaa, koira ja 3 akvaa
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Muistelin että väliaikainen pito sallisi..hmm..niin. 100l saa siis asukkaaksi platysia jossain vaiheessa.
ja 20l noita rapusia. :)
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Viimeinkin onnistumisen tuntua!
Timanttikirjoahven pariskuntani pyöräytti juuri ensimmäisen kutunsa 100l akvaarioon. :D
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja weemano »

Timantit veti puolet kudusta poskeensa.
_______________________________________________________________

..ja lopulta koko kudun.

Äidin akvaarion kalasto muuttui:
6platya ja partamonni
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Vanhus kokee elämänmullistuksen.

Viesti Kirjoittaja weemano »

Yli 20-vuotta vanha, 55l akvaario rumottaa varastossa.
2 lasia on halki, yläreunan listat irronneet ja päälle kasaantuu rojuja. Välillä joku käy varastossa, ottaa mukaansa aina vain puita.
Vielä akvaario muistaa päivät, jolloin sen sisällä kuhisi elämää ja pieni vaaleahiuksinen tyttö, toisensa jälkeen katseli sitä haltioissaan.
Sitten koitti päivä jolloin perheeseen hankittiin uusi, 100l akvaario, sen lasit olivat naarmuttomat, silikonit pinkeät ja levättömät ja kehykset...aidon alumiinin väriset.
Pieni vanha, kultakehyksinen akvaario joutui varastoon.
*huokaus*
Nyt akvaariota täyttää vain liuta rojuja..kukaan ei siihen katso.

Kevät tulee taas, leuto tuuli pelmahtelee varastoon.
Joku tulee, jokin kolisee, romut akvaarion päältä heitellään pois.
Hikisenä, mutta hymyillen tyytyväisenä, vaaleatukkainen tyttö kantaa akvaarion ulos aurinkoon.
Särkynyt lasi korvataan akryllillä ja säröiseen pohjaan silikoonataan vahvistelasi.
Akvaarion elämä muuttuu, siitä tulee kaunis terraario.
Tyttö sanoo että pieni nuhjuinen akvaario on juuri samaa sarjaa kuin hänen 190l akvaarionsa, jossa asuu kauniita kaloja.

Pieni akvaario myhäilee onnesta, hänestä tulee koti Edwardille, Edward on pieni touhukas taskurapu.
Akvaarion sisään istutetaan kasveja, uusi valo asetetaan lämmittämään sitä ja se pääsee kunniapaikalle tytön huoneeseen.
Akvaario katselee vaitonaisena tyttöä, hän vaikuttaa tutulta.
Juuri tämä sama tyttö, haki hänet 10-vuotta sitten varastosta, korvasi särkyneen lasin uudella ja katseli haltioissaan miljoonakalojensa tanssia akvaariossa.


Näin meillä tänään. :D
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
weemano
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1017
Liittynyt: 18:31, 27.01.2008
Paikkakunta: Kuopio

Re: *wee*man project

Viesti Kirjoittaja weemano »

Noniin, uudet tuulet ja virtaukset täälläkin.

Rapula:
Kotiin tuli viimein perustettua tuo 20l rapuakvaario, asukkeina ihan normaaleja leviksiä.
Kovasti odotellaan jälkikasvua. :D

190l:
Kalasto lähtee kokonaisuudessaan kesän aikaan.
Viime viikolla vaihdettiin paikkaa&parannettiin suodatus virityksiä.

~80l giant:
Muuttui eilen vauvakodiksi pian saapuville aksolotleille.
Pohjalle tuli musta hiekka ja mustia kiviä, melkoisen maskuliininen on vielä kun kasveja ei ole.
Laakeista kivistä kasasin sitten ns. kallioluolia, mukavia piiloja pienille mandariinisiipaleilleni. :D

Juwel rekord 80:
Asuttaa nyt äipän platyt&omput vaatimattoman näyttävästi.
Muutto giantista tapahtui viikon alussa ja veden selvittyä ei enää ole kaduttu tuota ostosta.. [;)]
~Sukarapuja ja kehittyvä kiekkola.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”