Betta simplex "poikii"

Rihmakalat, kiipijäkalat, pusukalat, taistelukalat jne.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Betta simplex "poikii"

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Meille muutti muutama viikko sitten 12 mustasaumataistelijaa.

Meillä kun tuo vauvabuumi näköjään pamahtaa altaaseen kuin altaaseen, herrasväki päätti sitten ryhtyä lisääntymään. Taisi olla tiistai tai keskiviikko, kun bongasin ensimmäisen hautovan koiraan kasvipöheiköstä. Myös muutamalla muulla koiraalla on tytöt mielessä, pörhistellään ja kilvoitellaan naikkosten huomiosta äijämäisin elkein.

Altaan vesi on tavallista vesijohtovettä (pH 7,5 paikkeilla) ilman mitään "mausteita". Lämpötila on ollut 25, lievää vaihtelua on voinut aiheuttaa se, että allas on vailla lämmitintä. 250l:n altaassa ei ole muita asukkaita. Kasveja on kiitettävästi, kunhan röyhähtävät kasvuun kunnolla.

Lajina betta simplex vaikuttaa oikein mukavalta. Ei rähise, mutta omaa eloisan, uteliaan luonteen. Ja kauniskin on, vaikka kauneus tietysti onkin katsojan silmässä.

Kuvissa koiraiden kisailua ja hautoja pusikoissa. Vesi näyttää samealta, kun eilen pohja pääsi viikkohuollossa hiukan pöllähtämään... [:I]

Kuva

Kuva
Mimos
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 15:24, 19.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kausala, Iitti

Viesti Kirjoittaja Mimos »

Onnittelut toivottavasti selviävät aikuisiksi [;)] .
To be a rock and not to roll.
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Betta Simplex

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Meillä on ollut pariskunta nelisen viikkoa. Ensimmäinen kutu tehtiin alle viikko kotiin tulon jälkeen.

Eristin viikon kuluttua kudusta pulloposkisen koiraan kelluvaan noin kahden litran hyttysverkko - muovi poikimishäkkiin. Poikaset alkoivat ulkoilla ilmeisesti noin kahden viikon jälkeen - mutta jäi sellainen tuntuma että menivät takaisin suuhun aina kun yritin siirtää koirasta pois häkistä - silloin poikasia ei näkynyt. No, jossain vaiheessa posket eivät pullistelleet. Joko poikaset olivat karanneet häkistä tai koiras oli syönyt. Vaikea sanoa. Voihan olla että niitä jostain ilmaantuu.

Alle viikon jälkeen on taas mäti haudonnassa - pitää yrittää eristää isompaan (ja tiiviimpään) tilaan kun kaksi viikkoa lähestyy.

Toivottavasti Carmilalla homma sujuu!
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Meillä on "salainen ase". Yksi lapsista kyttää ilokseen tuon poikasten suustatulovaiheen valkosaumoilla, joten eiköhän homma suju samoin nuotein noillakin. :)
Toistaiseksi altaassa on kyllä hyvin tilaa, joten jokunen voi jossain puskassa selvitä ilman poikashäkkiäkin.

Tänään hautoja alkoi näyttää jo aika rähjäiseltä, joten epäilen, että lapset ovat pian valmiita. Huomenna olisi kymmenen päivää täynnä, jos nyt yhtään oikein muistelen. Oletko löytänyt mitään virallista arviota haudonta-ajasta?

Olethan pitänyt pintakasveja poikashäkissä? Tukko jotain sammalta tai jotain juurekasta pintakasvia rauhoittaa poikasia kummasti, ja tarjoaa kunnon piilon - myös iskältä. Aika pian kun se lapset päästää suustaan siirtäisin sen pois poikashäkistä, sillä nälkähän sillä on. Tosin ainakin albimarginataisät ovat olleet esimerkillisiä esim. tulirihmaan verrattuna, joka on hotkaissut useamman satsin lapsiaan kolmen-neljän haudontapäivän jälkeen(, ja joka siis pitäisi eristää ilmeisesti aika pian haudonnan alettua.)

Millaisissa olosuhteissa sinun simplexisi ovat?
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Simplex poikue numero 2

Viesti Kirjoittaja antti1 »

PH 7,5, lämpö 24. Litroja 120. Paljon kasveja ja pintakasvillisuutta. Nyt kavereina parvi koukkunokkakaloja, ensimmäisen poikueen aikaan olivat kahdestaan. Ruokana pakastesurviaista, raetta, vesikirppua, hyttysentoukkaa, änkyrimatoa.

Kyllä sinne poikashäkkiin näkyi jääneen yksi poikanen siitää ensimmäisestä poikueesta, kasvaa kovaa vauhtia, kohta puolitoistasenttinen ja melkein pelkkää päätä.

Viime yönä koiras laski toisen poikueen suusta.

Koiras oli jo vuorokauden pyrkinyt akvaariosta pois, olo näytti epämukavalta ja ui laseja ylös alas. Nostin koiraan eilen uuteen tiheäsilmäiseen poikimishäkkiin (mallia pussi). Aamulla haavin kapeaposkisen koiraan poikimishäkistä pois. Näkyi tuolla ainakin kaksi poikasta, piilossa pussin pohjalla olevien puiden ja pintakasvien joukossa varmaan monta lisää.

Ajoitus kyllä meni ihan nappiin. Haudonnan aloittamisesta taisi nyt olla 12 päivää.
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Tuolla meidän ukolla lienee joku vika tuossa hommassa tai sitten sillä on sikotauti [;)] . Se nimittäin hautoo edelleen kalpeana kuin haamu. Kaksi muutakin hautojaa on altaaseen ilmaantunut.
Olen mietiskellyt noita hautojia katsellessani, että onkohan niillä joku visio siitä, mihin pojat pitäisi laskea, sillä tuntuvat viihtyvän kukin omassa samassa pusikossa koko haudonnan ajan. Eli lieköhän meidän äijän pasmat menneet sekaisin, kun poikashäkki sijaitsee "ihan väärässä paikassa". Pitänee ihmetellä edelleen.
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Hautoo

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Puoli päivää meni tuolla koiraalla ennen kun uskaltautui taas syömään - vasta iltapäivälla alkoi sapuska maistua. Käyttäytyi poikkeuksellisesti aggressiivisesti naarasta kohtaan, tyyliin älä häiritse - minä syön nyt. Naaras on taas täynnä mätiä, toivottavasti koiras saa kunnolla toipua ennen uutta kutua.

Koiraan pään muoto näyttäisi olevan erilainen parin poikueen jälkeen. Leukapussi roikkuu vaikkei suussa nyt mitään olekaan.

Koiras otti muuten tosi rauhallisesti haavimiset ja poikimishäkkiin siirrot.

Miten ne albimarginatat - onko poikasia jo kasvanut isoiksi?
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Albimarginatapoikasia on jatkuvasti eri ikäisiä, osa tietysti jo aikuisiakin. Ollaan sillä tavalla niitä kasvateltu, että "omavaraisina" pysytään. Eli aika usein jätetty koiras haavimatta kiinni ja luotettu "luonnonmenetelmään". Kyllä niitä "yllätysyksilöitä" sitten välillä on löytynyt niinkin.
Meillä oli jokin aika sitten katastrofin ainekset kasassa albien suhteen, kun altaan muuton takia olivat evakossa toisessa altaassa. Eli uhreitta ei selvitty. Nyt pitänee panostaa tuohon viljelyyn tuossa hässäkässä tulleiden vainaiden korvaamiseksi. Onneksi saatiin hankituksi muutama täysikasvuinen naaras, kun meillä oli pelkästään keskenkasvuisia.

Ajattelin pitää nyt hautovat simplexit "vapaana", ja katsoa miten ne pariskuntana tuota lastenhoitotouhua harjoittavat. Häkissä olevan koiraan lähettyvillä pyörii nimittäin jatkuvasti yksi naaraista.
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

simplex

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Kaksi päivää näytti koiraan tankkaus surviasentoukilla, vesikirpuilla ja änkyrimadoilla kestävän, nyt ollaan taas jemmassa hautomassa. Edellisestä poikueestä näyttäisi häkissä olevan viitisentoista poikasta. Koiras tuskin ehti syödä montaa.

Hauska katsoa poikasia saalistamassa eläviä (pieniä) hyttysentoukkia. Väijytään kolmen millin päässä ja sitten salamannopea syöksy, pää suuhun ja hyttysentoukan vartalo jää sätkimään suupieleen.
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Tuo sinun aiempi ajatuksesi tuosta suuhun ja ulos liikenteestä saattaa pitää paikkansa, sillä meillä poikashäkistä on löytynyt joitakin poikasia, kun muutamaa koirasta on siellä käytetty "koeajalla".
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Simplex

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Eilen oli pulloposkinen koiras taas pyrkimässä akvaarion päätylasin läpi väljemmille vesille. Siirsin poikashäkkiin (pussiin) - saa nähdä onko illalla poikaset päästetty liikkeelle. Oman laskuni mukaan haudontaa olisi kestänyt jo 18 päivää. Voisiko olla noin pitkään - ehkä haudonta ei alkanutkaan silloin kun luulin?
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Poikasaiheesta poiketen, millaiset vesiarvot altaassasi tarkalleen on? Ja onko altaasi ollut kauan toiminnassa? Ja millaiset hoitorutiinit teillä on? Meillä muutama simplex on "tippunut" iho-oireiden takia, viimeisin nyt tänä aamuna. Vainaita on 2 tyttöä ja yksi poika kertynyt.
Hiukan ihmetyttää, koska yleensä altaamme ovat olleet hyvin terveitä. Tulee mieleen, että vesiarvoissa on jotain ongelmaa, joten loiset pääsevät iskemään. Tai sitten ovat nestehiilelle herkkiä, koskapa noita tippumisia ei tapahtunut kun pidin hiilitaukoa. Harmi vaan, jos se pitää jättää pois.
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Poikaset liikkeellä

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Ensimmäisenä yönä koiras ei vielä raaskinut poikasista lupua, mutta tänä aamuna oli päästänyt liikkeelle. Poikasia on tällä kertaa vähän toista kymmentä.

Eilisiltana laitoin tuhdin annoksen tohvelieläimiä poikashäkkiin. Olisikohan poikasille sopivan ruoan suuri määrä saanut koiraan laskemaan poikaset liikkeelle? Ensimmäiseksi yöksi en tohvelieläintä lisännyt.

Mittailen vesiarvoja huomenna jos ehdin niin saadaan ajantasainen tieto.
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5469
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Carmila kirjoitti:Tai sitten ovat nestehiilelle herkkiä, koskapa noita tippumisia ei tapahtunut kun pidin hiilitaukoa. Harmi vaan, jos se pitää jättää pois.
En laittaisi millekään Betalle nestehiiltä. Omani alkoivat pyrkiä pois altaastaan välittömästi kun kokeilin. Murhatkaa minun puolestani niitä muita kalojanne ihan rauhassa millä muotimyrkyillä lystäätte mutta harvinaisemmat Betat pitää pitää hengissä. :D
Juhis90
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1294
Liittynyt: 18:47, 15.04.2004
Paikkakunta: Joensuu, LAS

Viesti Kirjoittaja Juhis90 »

Itselläni ei ole ollut mitään ongelmia tuon nestehiilen kanssa vaikka olen sitä käyttänyt taistelukala-altaassa.
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Käväisin eilen tuon kerrotun tuoreimman vainajan kanssa Akvaariokeskuksessa Petrin puheilla, ja Petri oli sitä mieltä, että kysymys on todennäköisesti munuaisten toiminnan vajeesta, eli todennäköisesti myrkytyksestä. Hiiltä ja PMDD:tä olen altaaseen syytänyt, joten hiili se sitten varmaan olisi syntipukkina.
Toisena vaihtoehtona bakteeri. Jos kaloja vielä tippuu nyt hiilen lopettamisen jälkeen, pitänee pistää lääkitystä kehiin.

Muissa altaissa ei ole meilläkään ollut ongelmia hiilen kanssa, mutta pitää ryhtyä varovaiseksi tämän kokemuksen jälkeen.
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Vesi

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Koiraalla on näköjään taas mäti hautumassa. Naaras oli tänään erikoisen värinen - ruudullinen. Vaaka- ja pystyraidat samaan aikaan.

Carmilalle tänään mitattuja vesiarvoja:
pH 7,1
KH 2
GH 5
Lämpötila 25

Kahden viikon välein vaihdetaan 40-50% vedestä. Vedenvaihdossa kloorinpoistoa (taitaa olla Satekin tavaraa nyt käytössä), satunnaisesti PMDDtä. Ei hiilidioksidia tässä akvassa.

Vakio 128 litran akvaario (80x40x40), ulkosuodatin, 70w monimetallilamppu, runsaasti kasvillisuutta (melalehtiä, rotalaa, pintakasveja), suuri kanto, kiviä.

Akvaariossa on kaksi suurehkoa kalkkipitoista kiveä - mutta näköjään pH tuppaa silti valumaan alaspäin. Muuna kalastona on edelleen 10 koukkunokkakalaa. Pohjassa kierteisiä ja pari sukarapua levää syömässä (jolleivät ole päätyneet ruokalistalle). Rinnakkaiselo on enimmäkseen rauhallista.
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5469
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Ihan kuin tästä ketjusta olisi poistettu joitakin viestejä...? Ehkä kuvittelen ja viestit olivatkin jossain muussa ketjussa, sillä eiväthän mainiot moderaattorimme tietenkään poistaisi kalojen turvallisuuteen liittyvää materiaalia, eiväthän? Jos näin on kuitenkin päässyt käymään niin odottaisin julkista selitystä viestien poistamisen syystä kun tässä nyt kuitenkin hieman harvinaisempien kalojen hengestä ja terveydestä puhutaan ja akuutti tilanne on päällä.

Kerroin siis muistaakseni että omat Bettani alkoivat tosissaan pyrkiä pois altaastaan nestehiilen lisäämisen jälkeen, ja kehotin välttämään näitä aineita harvinaisten Bettojen kohdalla.
jimikkon
Member
Member
Viestit: 425
Liittynyt: 19:21, 22.11.2004
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja jimikkon »

maisu kirjoitti:Ihan kuin tästä ketjusta olisi poistettu joitakin viestejä...? Ehkä kuvittelen ja viestit olivatkin jossain muussa ketjussa, sillä eiväthän mainiot moderaattorimme tietenkään poistaisi kalojen turvallisuuteen liittyvää materiaalia, eiväthän?
Kyllä mulla ainakin näkyy tuossa ekalla sivulla maisun viesti missä varoitat tuosta nestehiilestä.
"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo."
-Nalle Puh
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

mäti maistui

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Illalla akvariosta tuijotti siloposkinen koiras. Vatsa oli pullollaan vaikka muutamaa tuntia aiemmin ruoka ei maistunut. Näkyi tankanneen vatsan täyteen poskessa hautunutta mätiä. Tuolla menolla varmaan pärjääkin ne kymmenen päivän paastot.

Kaksi päivää tankkausta, päivä tai kaksi mätiä suussa, mädin syönti, kaksi päivää tankkausta ja reilu kymmenen päivää hautomista toisi tuollaisen kahden ja puolen viikon rytmin poikueiden välillä - tuntuu vastaavan kokemusta aika hyvin.

Onkohan muilla suuhautojista vastaavia kokemuksia?
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Simplex

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Tänään on taas haudonta menossa. Koiras tankkasi hyvin, kuvassa ei ole (vielä) kutu menossa vaan yhteinen ruokailu - änkyrimatoja pohjalta.

Kuva

Akvaariossa näkyy pärjäävän pienikin. Välillä parisenttisillä poikasilla on tiukat reviiritaistot kasvien lomassa menossa. Vanhemmat eivät poikasia metsästele. Muuna seurana olevat koukkunokkakalat eivät taas osaa pohjan läheltä saalista napata. Kuvassa näkyy myös poikaspussin kulmaa, siellä on kuitenkin suurin osa poikasista.

Kuva
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Simplex

Viesti Kirjoittaja antti1 »

No niin, koiras ei jaksanut jatkuvaa suuhaudontaputkea vaan päätti päivänsä. Ulkoisesti näytti olevan OK, mutta henki pois. Koiraan ja naaraan erottaminen jotta koiras saa palautua voisi siis olla paikallaan.

Nyt keskitytään poikasten kasvatukseen.
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Voi harmi! No, poikasista löytynee uusia pareja.

Meillä ei ole kuolemia ollut sen jälkeen kun päätin alkaa "tykkäämään rihmalevästä" :mrgreen:, vaihtoehtoja kun ei ole: Sukaravut menivät samantien eläväksi ravinnoksi erittäin innokkaiden simplexien suihin! Ja hiilestä siis olen luopunut.

Kippasin poikashäkin pääaltaaseen, ja joitain lapsosia siellä näkyy ajoittain. Meillä kanta pysynee yllä erittäin rehevän kasvillisuuden suojissa ilman kasvattamistakin.
antti1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Espoo, HAS

Simplexin poikasia

Viesti Kirjoittaja antti1 »

Poikaset alkavat olla isoja, suurimmat nelisenttisiä. Hyvin ovat pärjänneet.

Pyrstöissä ei vielä näy mustaa ja päätkin näyttävät samankokoisilta. Mikähän olisi keskenkasvuisella paras sukupuolituntomerkki? Onko kokemuksia?

Antti
Midi
Member
Member
Viestit: 265
Liittynyt: 12:42, 24.11.2005
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Midi »

Hei. Luulen, että minulla kans kuoli yksi terve taisto naaras, kun se ui just alle lisätessäni nestehiiltä akvaarioon...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Labyrinttikalat”