Posti kantoi laatikkoon uunituoreen Ichthyological etc -kalatieteellisen julkaisun. Siinä muun ohella Sonia Fisch-Muller kuvaa kumppaneineen kaksi uutta partamonnilajia. Kyseiset kalat elävät rio Tocantiksen yläjuoksulla aika lähekkäin toisiaan. Molemmat ovat ruskeita-mustia ja valkopilkkuisia sekä alle kymmensenttisiä. Mielestäni niitä ei ole vielä tuotu akvaariomarkkinoille eikä niillä ole L-numeroa. Epäilyksettä näillä litteillä lättänöillä olisi suuri menestys akvaariomarkkinoilla.
Mielenkiintoista on, että näitä kahta lajia ei käytännössä voi juuri erottaa toisistaan ulkoisten tuntomerkkien perusteella. Vanhaan tapaan pelkästään morfologisten tuntomerkkien perusteella ne olisi tuomittu yhdeksi ja samaksi lajiksi. Niillä on kuitenkin täysin erilainen DNAn rakenne ainakin tutkituilta osin.
Tämäkin esimerkki avaa aika mielettömiä näkymiä Etelä-Amerikan kalojen määrittämisestä. Nykyisin on aika huolettomasti krumpattu yhteen eri jokien vähän samankaltiaset lajit. Voi olla, että todellisuudessa lajimäärä on nykytilanteeseen verrattuna moninkertainen. Niinpä on hyvä, että esim. L-numerojärjestelmässä on erotettu eri joista peräisin olevat kalat yleensä eri numeroilla.
Artikkelin johdannossa SF-M ym. toteavat validien partamonnien lajimäärän olevan SF-M:n revision perusteella 49. Amazonasin alueelta tunnetaan lisäksi ainakin kuusi kuvaamatonta lajia. Täytynee kirjoittaa Sonialle ja kysyä mistä tuon hänen väitöskirjansa saisi käsiinsä.
Uutta tietoa partamonneista
Valvoja: Moderaattorit
quote:
Kiusaapas vähän Sonja-tätiä, kun olet saksantaitoinenkin, ja hanki käsiisi se hänen sukurevisionsa (se väitöskirjahan kai on se revisio?) Ja kirjoita sitten suomeksi joku kunnon juttu partamonnien lajitunnistuksesta! Olisi kiva tietää tämän maatiaisen todellinen laji.
Hah hah!
Sonja täti on sveitsiläinen ja kirjoittanut väikkärinsä tietysti ranskaksi. Onhan mulla ikivanha ranskan sanakirja hyllyssä, mutta partisjuttu kyllä saa odottaa itseään!
Perästä kuuluu sanoi torven tekijä
Kiusaapas vähän Sonja-tätiä, kun olet saksantaitoinenkin, ja hanki käsiisi se hänen sukurevisionsa (se väitöskirjahan kai on se revisio?) Ja kirjoita sitten suomeksi joku kunnon juttu partamonnien lajitunnistuksesta! Olisi kiva tietää tämän maatiaisen todellinen laji.
Hah hah!
Sonja täti on sveitsiläinen ja kirjoittanut väikkärinsä tietysti ranskaksi. Onhan mulla ikivanha ranskan sanakirja hyllyssä, mutta partisjuttu kyllä saa odottaa itseään!
Perästä kuuluu sanoi torven tekijä
Kiitos mielenkiintoisista uutisista.
Vaikka en mikään lajintuntemuksen asiantuntija ole, niin sen verran olen hamuillut alan juttuja, että ymmärrän lajimäärityksen hankaluuden ja osittain jopa subjektiivisuuden. Tarjolla on tarkkoja molekyylibiologisia menetelmiä, mutta onko yksimielisyyttä siitä missä määrin ja mitä menetelmiä käyttäen näytteiden DNAn pitää poiketa että epäily kahdesta eri lajista voidaan tehdä? DNA-erot eivät kaiketi kuitenkaan välttämättä anna mitään käsitystä kahden otuksen ekologista tai morfologisista eroista. Siitä kaiketi kuitenkin ollaan yhtä mieltä, että risteymien fertiilisyyden käyttö lajimääräiitelyn kriteerinä joutaa romukoppaan, vai onko tietoni vanhentunutta.
Voisitko yrittää lyhyesti selvittää lajimäärityksen kriteereitä niin kuin ne näyttävät Armon Vuonna 2001?
Jouni
Vaikka en mikään lajintuntemuksen asiantuntija ole, niin sen verran olen hamuillut alan juttuja, että ymmärrän lajimäärityksen hankaluuden ja osittain jopa subjektiivisuuden. Tarjolla on tarkkoja molekyylibiologisia menetelmiä, mutta onko yksimielisyyttä siitä missä määrin ja mitä menetelmiä käyttäen näytteiden DNAn pitää poiketa että epäily kahdesta eri lajista voidaan tehdä? DNA-erot eivät kaiketi kuitenkaan välttämättä anna mitään käsitystä kahden otuksen ekologista tai morfologisista eroista. Siitä kaiketi kuitenkin ollaan yhtä mieltä, että risteymien fertiilisyyden käyttö lajimääräiitelyn kriteerinä joutaa romukoppaan, vai onko tietoni vanhentunutta.
Voisitko yrittää lyhyesti selvittää lajimäärityksen kriteereitä niin kuin ne näyttävät Armon Vuonna 2001?
Jouni
quote:
Kiitos mielenkiintoisista uutisista.
Vaikka en mikään lajintuntemuksen asiantuntija ole, niin sen verran olen hamuillut alan juttuja, että ymmärrän lajimäärityksen hankaluuden ja osittain jopa subjektiivisuuden. Tarjolla on tarkkoja molekyylibiologisia menetelmiä, mutta onko yksimielisyyttä siitä missä määrin ja mitä menetelmiä käyttäen näytteiden DNAn pitää poiketa että epäily kahdesta eri lajista voidaan tehdä? DNA-erot eivät kaiketi kuitenkaan välttämättä anna mitään käsitystä kahden otuksen ekologista tai morfologisista eroista. Siitä kaiketi kuitenkin ollaan yhtä mieltä, että risteymien fertiilisyyden käyttö lajimääräiitelyn kriteerinä joutaa romukoppaan, vai onko tietoni vanhentunutta.
Voisitko yrittää lyhyesti selvittää lajimäärityksen kriteereitä niin kuin ne näyttävät Armon Vuonna 2001?
Lajikäsite on biologian ja sen apuvälineen systematiikan tärkeimpiä kulmakiviä. Samalla se kuitenkin on hyvin vaikeasti määriteltävissä oleva asia. Mm. suomalainen emeritusprofessori Paavo Voipio on laatinut siitä 46-sivuisen kirjoituksen. Tässä yhteydessä on ryhdy tekemään perinpohjaisesti selkoa nykyisistä lajikäsitteistä. Alkuun pääsee kotisivultani osastosta monnien nimet löytyvällä tieteellisten nimien lukupaketilla.
Periaatteessa eri lajeihin kuuluvat yksilöt eivät saa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ongelmana vain on, että miten tämä todennetaan. Luonnossa eri populaatiot eivät useinkaan elä toistensa kanssa päällekkäin. Erityisen tunnusomaista tämä on kaloille, jotka eivät aina voi siirtyä lammikosta, järvestä tai joen latvasta toiseen. Luonnossa eri lajeille on kehittynyt erilaisia lisääntymisesteitä. Tuskin mitkään lajit käyttävät hyödykseen jälkeläisten lisääntymiskyvyttömyyttä. Sehän on käytännössä mieletöntä tuhlausta ja karsiutuu nopeasti pois luonnonvalinnan vaikutuksesta. Jos lisääntymisesteet poistetaan keinotekoisesti, hyvinkin erilaiset lajit, jopa eri sukuihin kuuluvat risteytyvät helposti ja saavat myös lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Otan esimerkin linnuista. Suomalaisia tarhakiljuhanhia tutkittaessa mitokondrioiden RNA:n avulla kävi ilmi, että joukolla yksilöitä oli perimässään tundrahanhien ainesta. Niiden esi-isät olivat joskus tarhaolosuhteissa risteytyneet tundrahanhien kanssa. Risteymien risteytyminen uudelleen kiljuhanhien kanssa oli vuosien kuluessa hävittänyt kokonaan tundrahanhien piirteet yksilöistä. Ulkoisesti linnut olivat täysin puhtaiden sisartensa ja veljiensä kaltaisia. Kiljuhanhi sopii muutenkin esimerkiksi lajikysymyksen ongelmista. Läntiset, kuten Suomen yksilöt poikkeavat niin suuresti itäisistä itäsiperialaisista, että erot RNA:ssa ovat jopa suuremmat kuin kiljuhanhen ja metsähanhen välillä! Mitkähän näin ollen olisivat oikeat hanhilajit?
Eli hyvinkin erinäköiset lajit voivat esim. akvaario-olosuhteissa risteytyä melko helposti keskenään, kun luonnossa vaikuttavia lisääntymisesteitä ei ole olemassa. Tämä on hyvä pitää muistissa kaloja viljeltäessä. Toivottavaa olisi, että lajit pysyisivät mahdollisimman ?puhtaina? myös akvaarioissa. Toinen vaihtoehto on kaaottinen sekasotku, josta kukaan ei ota selvää.
DNA-menetelmät ovat tuoneet mainion lisän lajien määrittämisen keinovalikoimaan. Niitä käytetään harvoin yksinään ja tällainen käyttö voisikin johtaa pahasti harhaan kuten edellä oleva hanhiesimerkki osoitti. Uudessa partamonniesimerkissä eri lajien välillä löytyy toki myös morfologisia eroja, joskin niin vähäisiä, että niillä perusteilla ei uusia lajeja yleensä kuvata. Lajien ekologiset vaatimuksetkin ovat varsin lähekkäiset, mutta voi olla, että tarkempi tutkimus osoittaisi niissä olevan huomattaviakin eroja. Näiden ekologisten tutkimusten tekeminen luonnossa laajassa mittakaavassa on hyvin työlästä. Tässä suhteessa akvaarioharrastajat voivat tarjota apuaan. Hyvin monia taksonomisia kysymyksiä on nimenomaan selvinnyt harrastajien akvaariohavaintojen avulla. Tämä on yksi syy, miksi pidän tärkeänä mahdollisimman hyvin määritettyjen yksilöiden kasvattamista akvaarioissa mahdollisimman "puhtaina".
Kiitos mielenkiintoisista uutisista.
Vaikka en mikään lajintuntemuksen asiantuntija ole, niin sen verran olen hamuillut alan juttuja, että ymmärrän lajimäärityksen hankaluuden ja osittain jopa subjektiivisuuden. Tarjolla on tarkkoja molekyylibiologisia menetelmiä, mutta onko yksimielisyyttä siitä missä määrin ja mitä menetelmiä käyttäen näytteiden DNAn pitää poiketa että epäily kahdesta eri lajista voidaan tehdä? DNA-erot eivät kaiketi kuitenkaan välttämättä anna mitään käsitystä kahden otuksen ekologista tai morfologisista eroista. Siitä kaiketi kuitenkin ollaan yhtä mieltä, että risteymien fertiilisyyden käyttö lajimääräiitelyn kriteerinä joutaa romukoppaan, vai onko tietoni vanhentunutta.
Voisitko yrittää lyhyesti selvittää lajimäärityksen kriteereitä niin kuin ne näyttävät Armon Vuonna 2001?
Lajikäsite on biologian ja sen apuvälineen systematiikan tärkeimpiä kulmakiviä. Samalla se kuitenkin on hyvin vaikeasti määriteltävissä oleva asia. Mm. suomalainen emeritusprofessori Paavo Voipio on laatinut siitä 46-sivuisen kirjoituksen. Tässä yhteydessä on ryhdy tekemään perinpohjaisesti selkoa nykyisistä lajikäsitteistä. Alkuun pääsee kotisivultani osastosta monnien nimet löytyvällä tieteellisten nimien lukupaketilla.
Periaatteessa eri lajeihin kuuluvat yksilöt eivät saa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ongelmana vain on, että miten tämä todennetaan. Luonnossa eri populaatiot eivät useinkaan elä toistensa kanssa päällekkäin. Erityisen tunnusomaista tämä on kaloille, jotka eivät aina voi siirtyä lammikosta, järvestä tai joen latvasta toiseen. Luonnossa eri lajeille on kehittynyt erilaisia lisääntymisesteitä. Tuskin mitkään lajit käyttävät hyödykseen jälkeläisten lisääntymiskyvyttömyyttä. Sehän on käytännössä mieletöntä tuhlausta ja karsiutuu nopeasti pois luonnonvalinnan vaikutuksesta. Jos lisääntymisesteet poistetaan keinotekoisesti, hyvinkin erilaiset lajit, jopa eri sukuihin kuuluvat risteytyvät helposti ja saavat myös lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Otan esimerkin linnuista. Suomalaisia tarhakiljuhanhia tutkittaessa mitokondrioiden RNA:n avulla kävi ilmi, että joukolla yksilöitä oli perimässään tundrahanhien ainesta. Niiden esi-isät olivat joskus tarhaolosuhteissa risteytyneet tundrahanhien kanssa. Risteymien risteytyminen uudelleen kiljuhanhien kanssa oli vuosien kuluessa hävittänyt kokonaan tundrahanhien piirteet yksilöistä. Ulkoisesti linnut olivat täysin puhtaiden sisartensa ja veljiensä kaltaisia. Kiljuhanhi sopii muutenkin esimerkiksi lajikysymyksen ongelmista. Läntiset, kuten Suomen yksilöt poikkeavat niin suuresti itäisistä itäsiperialaisista, että erot RNA:ssa ovat jopa suuremmat kuin kiljuhanhen ja metsähanhen välillä! Mitkähän näin ollen olisivat oikeat hanhilajit?
Eli hyvinkin erinäköiset lajit voivat esim. akvaario-olosuhteissa risteytyä melko helposti keskenään, kun luonnossa vaikuttavia lisääntymisesteitä ei ole olemassa. Tämä on hyvä pitää muistissa kaloja viljeltäessä. Toivottavaa olisi, että lajit pysyisivät mahdollisimman ?puhtaina? myös akvaarioissa. Toinen vaihtoehto on kaaottinen sekasotku, josta kukaan ei ota selvää.
DNA-menetelmät ovat tuoneet mainion lisän lajien määrittämisen keinovalikoimaan. Niitä käytetään harvoin yksinään ja tällainen käyttö voisikin johtaa pahasti harhaan kuten edellä oleva hanhiesimerkki osoitti. Uudessa partamonniesimerkissä eri lajien välillä löytyy toki myös morfologisia eroja, joskin niin vähäisiä, että niillä perusteilla ei uusia lajeja yleensä kuvata. Lajien ekologiset vaatimuksetkin ovat varsin lähekkäiset, mutta voi olla, että tarkempi tutkimus osoittaisi niissä olevan huomattaviakin eroja. Näiden ekologisten tutkimusten tekeminen luonnossa laajassa mittakaavassa on hyvin työlästä. Tässä suhteessa akvaarioharrastajat voivat tarjota apuaan. Hyvin monia taksonomisia kysymyksiä on nimenomaan selvinnyt harrastajien akvaariohavaintojen avulla. Tämä on yksi syy, miksi pidän tärkeänä mahdollisimman hyvin määritettyjen yksilöiden kasvattamista akvaarioissa mahdollisimman "puhtaina".
Kiitos taas valaisevista esimerkeistä. Itse olen seurannut maailman kiekkopalstoilla lajikeskustelua. Luonnossa esiintyy heckel-kiekon ja "tavallisen" kiekon risteymiä alueilla, jossa joet toisinaan tulvivat toisiinsa kiinni. Viljelyhavaintoja näiden risteymien keskinäisistä poikueista ei ole.
Tänä vuonna tuli muuten joko Reviews in Fisheries Biology tai Environmental Biology of Fishes erikoisnumero lajikäsitteestä kaloilla. En sitä sen kummemmin lukenut, mutta pisti silmääni. Tiedoksi vaan jos et ole törmännyt.
Jouni
Tänä vuonna tuli muuten joko Reviews in Fisheries Biology tai Environmental Biology of Fishes erikoisnumero lajikäsitteestä kaloilla. En sitä sen kummemmin lukenut, mutta pisti silmääni. Tiedoksi vaan jos et ole törmännyt.
Jouni
quote:
Tänä vuonna tuli muuten joko Reviews in Fisheries Biology tai Environmental Biology of Fishes erikoisnumero lajikäsitteestä kaloilla. En sitä sen kummemmin lukenut, mutta pisti silmääni. Tiedoksi vaan jos et ole törmännyt.
En ole törmännyt! Ovatko kyseiset lehdet jossakin Suomessa nähtävissä?
Tänä vuonna tuli muuten joko Reviews in Fisheries Biology tai Environmental Biology of Fishes erikoisnumero lajikäsitteestä kaloilla. En sitä sen kummemmin lukenut, mutta pisti silmääni. Tiedoksi vaan jos et ole törmännyt.
En ole törmännyt! Ovatko kyseiset lehdet jossakin Suomessa nähtävissä?