Huoh. Akvaario näyttää ihan hirveältä. Tai ei hirveältä, mutta sekametelisopalta. Odottelen vielä jonkin aikaa ja katson mitkä kasvit menestyvät ja mitkä eivät, ja sen jälkeen revin ei menestyvät pois. Tuo erilaisten kasvien paljous aiheuttaa sen sekavan tunnelman, karsinnalla allas selkeytyy kovasti. En ymmärrä miksi tuo vedensuosikki (tai aiemmin hetken aikaa menestynyt karkeaviuhkalehti) ei ole innostunut kasvamaan. Ostamani vedensuosikin varret katkeilivat heti istuttamista seuraavana päivänä eivätkä ole sen jälkeen kasvaneet juuri ollenkaan. Vaihdoin tänään vedenvaihdon yhteydessä parin varrenpalan paikkaa, josko ne olivat aiemmin liian varjossa. Pitänee antaa vedensuosikille nyt vielä vähän extra lisäaikaa tuon siirron takia. Hentorotalaa on jäljellä enää 1-2 hassua vartta, tetrat söivät muut varret parin ensimmäisen viikon aikana. En tiedä vieläkään aikooko tuo papukaijalehti kuolla vai selvitä. Tämän päivän sisustamisesta se ei pitänyt yhtään ja pari vartta katkesi. Hyvät juuret niihin oli kuitenkin kasvanut.
Sitten kalastopohdintaa. Oletan, että tuo viimeinen mohikaani monninen tulee menehtymään kuten lajitoverinsakin, vaikkakin se tällä hetkellä surffaa ympäri allasta ja on muutenkin ollut tosi virkeä. En aio ostaa sille monniskavereita, koska en tiedä mikä sen lajin massakuolemisen altaassani aiheutti. Nuolimonnit ja punapäätetrat ovat virkeitä, terveenoloisia, syövät hyvin ja uivat ympäri allasta. Punapäätetroilla lienee ollut tylsää, koska ne keksivät tänään leikkiä sirkuskaloja altaassa olleen kurkun palasen kanssa. Ne uivat nuolimonnien kurkun palaseen syömän reiän läpi vaikka kuinka monta kertaa, välillä kaksi kerrallaan kun eivät malttaneet odottaa omaa vuoroaan. Otin siitä videotakin. Hyvä että keksivät itselleen virikkeitä.
Ajattelin käydä ostamassa nuolimonneja lisää 3 kappaletta, koska ne tuntuvat olevan seurallisia kaloja. Kolmesta nykyisestä nuolimonnista kaksi hengaa paljon yhdessä ja yksi niistä on vähän hylätty yksikseen. Eipä sitä tunnu tuo haittaavan, se surffaa, syö ja kulkee yksin vallan hyvin. Välillä se kulkee tetraparven seassa. Nyt kun akvaarioon on tilaa auennut, ajattelin hankkia pikku pullukkamahoille lisää seuraa. Käyn hakemassa kaverit luultavasti ensi viikon aikana.
Ja sitten se suurempi kalastoa koskeva päätös! Meille tulee keltakääpiöahven pariskunta! Olen lukenut sekä täältä aqua-webistä että englannin kielisiltä palstoilta, että yksi keltakääpiöahven pariskunta mahtuu 63 litraiseen asumukseen. Ja keltakääpiöahventen normaalia käytöstä varten olisi jopa suotavaa, että niillä olisi ns. suojaparvi (eli sirkustemppuja esittävä punapäätetraparveni, jee). Sekä nuolimonnit että punapäätetrat on todettu aiempien harrastajien toimesta sopiviksi allaskavereiksi. Myös lämpötila ja ph-arvo täsmäävät. Jos tuo leopardimonninen on yhä hengissä ahventen saapuessa, joudun vähän jännittämään miten se selviää niiden kanssa koska keltakääpiöahventen ja monnisten yhteiselosta oli ristiriitaista tietoa. Tosin kalojen huonot välit tuntuivat aina liittyvän keltakääpiöahventen kutemiseen tai poikasiin. Pahinta tapausta varten minulta löytyy monnisen pikaista siirtoa varten toinen suodatin, jne. Toivottavasti sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan tarvitse pohtia sen pidemmälle. Laitoin ahvenpariskunnan tilaukseen keskiviikkona, kuulostelen kahden viikon päästä tilannetta, jos liikkeestä ei ole siinä vaiheessa soitettu.
Allas tänään aamulla ennen vedenvaihtoa, karsintaa ym.
Kuvan nimi joko 28 days later-leffaa tapaillen
28 hours later tai There will be blood-leffaa tapaillen
"I'm finished"

Vanha harrastaja palaa "ihan vain seurailemaan"...