Suolaa makeanveden akvaarioon?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

111na
Elite Member
Elite Member
Viestit: 9127
Liittynyt: 16:21, 27.12.2003

Viesti Kirjoittaja 111na »

No tuohon on ainakin Järven vastaus luettavissa edellisessä linkissä. Se otsikko myös sopii jodiaiheelle parhaiten.

Varsinaiseen aiheeseen palatakseni, kannattaisiko loisista koittaa päästä ihan erikseen, kuin pitämällä makeavetisiä kaloja jatkuvasti suolatussa vedessä. Että jossain suurissa kalankasvattamoissa tietyille lajeille käytetään suolaa, lienee ihan liiketaloudelliset perusteet. Suola on halpaa ja ehkäpä kalat siten pysyvät oloissaan terveempinä.

Murtovetinen akvaario sen sijaan on kiinnostava. Ja murtovesiä on koko skaala suolaisuudeltaan makean ja meriveden välillä. Molleille laittaisin ilman muuta suolaa veteen ja onhan paljon muitakin lajeja, jotka myös murtovedessä esiintyvät.
lilo kirjoitti:Eli nimenomaan merisuolaa (se tosin saattaa nostaa GH-arvoa)
Miksi tai miten merisuola saattaa kovettaa vettä? On mielenkiintoista, että nimenomaan - tai ainakin - kovan veden lajeja kasvatetaan kaupallisesti 'suolatussa' vedessä, mutta olen itsekseni pähkäillyt asian liittyvän osmoosiin. Onko kyseessä jonkinlainen "köyhän kovetus" niissä usein mainituissa kauko-idän laitoksissa? Toisaalta, onko suolan vaikutus osmoottiseen paineeseen samanlainen kuin kovetetun veden - siis korvaako suola kalsiumia ja magnesiumia kalan kannalta?
Pakke
Senior Member
Senior Member
Viestit: 505
Liittynyt: 12:58, 14.03.2005
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Imatra

Viesti Kirjoittaja Pakke »

Suolakylpyjä käytetään loisten häätämiseen (mm.Chilodenella vai mikä se nimi olikaan...). Viljelyssä yleensä käytetään 2-3 % suolapitoisuutta n. 30 min. Luulisin että ei suolasta ole haittaa suurimmalle osalle akvaariokaloja, mutta pitoisuudet kannattaa pitää varmaan pienempinä kuin tuo 2-3 %. Se on toimiva pitoisuus ainakin k-lohelle, taimenelle, kuhalle ja sammelle. Kuljetuksissa kannattaa käyttää suolaa (0,9 %), jolloin veden suolapitoisuus on sama kuin kalan elimistössä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”