
Mä saatan muistaa väärinkin, mutta muistelisin että tuo "puhdistajamaine" on enemmän annettu "monneille" (lähinnä kaikille partamonnin tapaan laseja imeskeleville "imukuppi" kavereille). Mutta oot oikeassa, että kalat eivät yleensä elä sillä levämäärällä mitä altaaseen kertyy, joten tänä päivänä moni suosii kotiloita talkkareina. Kirjomonniset taas eivät käsittääkseni juurikaan syö levää/kasveja altaista, joten ne ovat liki täysin ruokinnan varassa.

Mutta jos tästä on mitään apua, niin jonkin verran auttaa jos ruokkii eripuolille altaita (esim. itse käytän nykyisin painavaa nopeasti uppoavaa raetta (BCUK-tuotenimellä tällä kertaa) jota levitän koko altaan mitalle). Painavana se ei myöskään mene niin herkästi suodattimiin. Samaan aikaan jos laittaa altaaseen jotain pitkään kelluvaa (esim. kuivattua vesikirppua) niin yleensä puolet parvesta jää riehumaan pintaan ja puolet koheltaa pohjassa. Toinen vaihtoehto on ollut ruokkia kädestä (tosin tässä ongelmana, että osa yksilöistä on rohkeampia kuin toiset) tai tarjota hitaasti syötäviä isompia palikoita (esim. kurkkua/"lomaruokaa"/jumbotabletteja/tms jos on sellaisia lajeja jotka niistä välittää). Itse olen myös kaatanut kerralla aika ison annoksen ruokaa, jolloin kaikki ehtivät saamaan siitä osansa (tässä toki ongelmana se, että sitä saattaa jäädä ylikin, jolloin vedenvaihtoja tarvii enempi).

Mut juorua ihmeessä jos löydät hyvän ruokintaratkaisun tuolle kombolle.
