Milloin akvarismistä on tullut rakettitiedettä?

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Riippasaarni
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
Sukupuoli: Nainen

Re: Milloin akvarismistä on tullut rakettitiedettä?

Viesti Kirjoittaja Riippasaarni »

Aqualung kirjoitti:Omasta mielestäni akvarismia ei oikein voi verrata edes Pohjois Korean rakettitieteeseen. Siinä määrin perusasioiden äärellä tässä kuitenkin pelataan. Toki harrastus on edennyt siitä omankin lapsuuden messinkikehyksisestä 40 litraisesta sekametelisopasta ja varsin summittaisista hoito-ohjeista, mutta eihän tämä nyt mikään uskonto olekaan; kyllä harrastuksen tuleekin muuttua mukana kun tietämys ja tekniikka ottaa edistysaskeleita.
Toki alkuun sisäistäminen voi tuntua jopa vaikealle, mutta jos asia hiukankaan kiinnostaa ei se loppupeleissä ole mitenkään ihmeellistä vaan ihan sitä peruskoulusta tuttua kemiaa ja biologiaa. Jokaiselle sen 9 vuotta istuneelle on annettu pohja ymmärtää typen kiertokulut sun muut. :)

Ja mitä noihin testeihin tulee, niin lyhyesti voisi sanoa että kannattaa testata toiseen ja kolmanteen kertaan jos ei muuten usko. Ehkä jopa lukea ohjeet välissä ja varmistaa että on tullut tehneeksi testin oikein. Tarvittaessa ehkäjopa käyttää toista testiä verrokkina. Ja tuo suuntaa-antavuus, kyllä on testejä joilla tarkkuus on jo oikeasti todella hyvä. Eikä noissa "perus tetroissakaan" se skaala nyt heitä niin paljoa etteikö normiharrastaja niillä ihan valideja tietoja altaastaan saisi ulos kaivettua. Ja ainahan voi hommata esim. Milwaukeen tai Hannan fotometrit kaappiin, jos ei tarkkuudet riitä omalle vedelle.
Rakettitiede lienee yleisilmaisu asian vaikeaksi tai monimutkaiseksi tekemistä kuvaamaan. Pohjois-Korea taasen on oma lukunsa, kenties jätämme isä Aurinkoisen pois keskustelusta. Harrastus on muuttunut, mutta niinhän kaikki muuttuu. Harvempi meistä käyttää lankapuhelinta tai commodore 64:sta. Kummallekin oli aikansa ja sitten tulivat seuraavan sukupolven pelikoneet ja kännykät. Tämä sama pätee hyvin pitkälle akvaarioharrastukseenkin, tekniikka ainakin on kehittynyt huimasti, harvemmalla meistä taitaa löytyä akvaariovalaisimista enää hehkulamppuja?
Mitä vedenkemiaan tulee, odotan innolla sitä päivää, jolloin voin pistää akvaarion seinään kiinni laitteen, joka automaattisesti lisää oikean määrän oikeaa kemikaalia, jos vesiarvot meinaavat heitellä.. :mrgreen:
Ahvenia ja monneja.
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Milloin akvarismistä on tullut rakettitiedettä?

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Lienee, toden totta. Ja kyllä, voinemme jättää Josif Stalinin pois keskustelusta. :roll:
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
akiholm
Junior Member
Junior Member
Viestit: 212
Liittynyt: 11:05, 20.01.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Milloin akvarismistä on tullut rakettitiedettä?

Viesti Kirjoittaja akiholm »

Kiitos hyvistä kommenteista( erityisesti vanha jäärä nimitys jo lämmitti) ,keskustelun avaus kuitenkin kaikille vastaajille jo aukesikin, kuten tarkoitus olikin. Tämän päivän härpäkkeillä ja kemikaaleilla on vaan mahdollista pitää kirkasta(vaan ei puhdasta) vettä itsekullakin altaissaan . Kun/jos ongelmia ilmenee, varmuudeksi lääkitty(kauppias kehotti), kasvilannoitettu ,vedenpar.kokt.etc.etc keitos vain voi olla sellainen coctail (krist.kirkas!), ettei se edes juomakelpoista ole! Heittona; joisitko akvaarioittesi vettä? :twisted:
Riippasaarni
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
Sukupuoli: Nainen

Re: Milloin akvarismistä on tullut rakettitiedettä?

Viesti Kirjoittaja Riippasaarni »

akiholm kirjoitti:Kiitos hyvistä kommenteista( erityisesti vanha jäärä nimitys jo lämmitti) ,keskustelun avaus kuitenkin kaikille vastaajille jo aukesikin, kuten tarkoitus olikin. Tämän päivän härpäkkeillä ja kemikaaleilla on vaan mahdollista pitää kirkasta(vaan ei puhdasta) vettä itsekullakin altaissaan . Kun/jos ongelmia ilmenee, varmuudeksi lääkitty(kauppias kehotti), kasvilannoitettu ,vedenpar.kokt.etc.etc keitos vain voi olla sellainen coctail (krist.kirkas!), ettei se edes juomakelpoista ole! Heittona; joisitko akvaarioittesi vettä? :twisted:
Suhteellista tämäkin. Harvempi meistä joisi suoraan Vantaastakaan.. vaikkei sen vettä olekaan kirkastamismielessä käsitelty. Samaan syssyyn kunnon sopan aikaan saamiseksi, voi myös miettiä kestivätkö ihmisen esi-isät paremmin luonnonvesien bakteerikantaa kuin nykyihmiset ja onko nykyihminen näiltä osin degeneroitunut.
Ahvenia ja monneja.
Nemorosa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 19:30, 31.07.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Milloin akvarismistä on tullut rakettitiedettä?

Viesti Kirjoittaja Nemorosa »

Kyse ei - mielestäni - ole siitä onko akvarismi rakettitiedettä vai ei, vaan siitä, että alottelijasta voi helposti tuntua siltä. Itse olen juuri aktivoitunut suunnittelemaan akvaarioharrastuksen uudelleen elvyttämistä pitkän tauon jälkeen. Kuulun niihin, jotka ovat aloittaneet aikoinaan miljoonakaloilla lasipurkissa. Lasipurkin käytyä ahtaaksi hankin oikean akvaarion ja siihen pikku hiljaa muitakin kaloja. Sellaisella perustasolla sitten harrastelin akvaariota varmaan luokkaa 25 vuotta, kunnes tilan ahtauden vuoksi luovuin siitä. Pitkästä akvaario "kokemuksestani" huolimatta olen täysi alottelija.

Nyt olen lueskellut Varjon kirjoja ja netistä lähinnä tätä keskustelupalstaa. On aivan mahtavaa, että tällainen tiedonsaantimahdollisuus on: ihania ihmisiä, jotka jakavat tietoaan muille. Olen oppinut paljon uutta, uudet kalani saavat varmasti tämän tiedon myötä onnellisemman elämän kuin aikaisemmat, enkä malta odottaa, että pääsemme muutaman kuukauden kuluttua muuttamaan isompaan asuntoon, jonne saan kunnon akvaarion.

Mutta, en malttanut olla kommentoimatta tätä keskustelua.
Koomikko kirjoitti:Mikä teidän mielestä tekee tai mikä on akvaarioharrastuksessa nykyään rakettitiedettä?
Ymmärrän, että akvaariota voi harrastaa eri tasoilla, eikä sen tarvitse olla rakettitiedettä, mutta välillä se totisesti tuntuu siltä. Jos en olisi pitänyt akvaariota ennen, en tiedä uskaltaisinko aloittaakkaan. Kyllä homma sen verran mutkikkalta välillä kuulostaa kun näitä juttuja lukee. Tuntuu, että joka asiaa varten pitää tehdä pienimuotoinen tutkimus, lukea metreittäin tekstiä ja sitten vielä osata tehdä niistä johtopäätökset: millaiset suodattimet, suodatinaineet, millaiset valaisimet ja kauhea määrä uusia termejä jnejne. Kalojen yhteensopivuuskin on vielä vähän mysteerisen tuntuista. Kirjasta luettuna vaikuttaa siltä, että useimmilta kaloilta löytyy yhteinen vesiarvojen alue, mutta sitten käykin ilmi, että yhdet jäävät ilman ruokaa tai tulevat kiusatuiksi joidenkin toisten kanssa tai että vesivaatimukset ovat kuitenkin erilaisia. Lisäksi kun saa kuulla lukemattomista asioista, mitkä voivat mennä pieleen... Apua jos ulkosuodatin vuotaakin, suodatin pysähtyy (tällaista minulle ei esim koskaan sattunut aikaisemmalla harrastusjaksolla), emäksinen vesi johtaa johonkin ammonium (?) tms ongelmaa jonka jo olen unohtanut... Ai niin ja sitten pitäisi opetella vielä tuntemaan eri kasvien vaatimukset.

Mutta pikkuhiljaa asiat selkenevät. Olen jo saanut päätetyksi, että pohjamateriaaliksi tulee hiekka soran sijaan [;)] noh.. Kaikki muu onkin sitten vielä auki. Kannattaisiko luomukypsyttäminen opetella vai onko valmis bakteerivalmiste yhtä hyvä, mutta helpompi? (Se keskustelu on vielä lukematta). Sitten satuin vielä innostumaan killeistä, jottei menisi liian helpoksi ( mistä niitä edes saa, pitää opetella banaanikärpästen kasvatus?)

Tällaisia ajatuksia siis liikkuu erään alottelija päässä. Lopuksi haluan kyllä vilelä kiittää kaikkia tänne palstoille kirjottelijoita, erityisesti teitä kokeneita, jotka jaksatte ihmeen kärsivällisesti välillä vastailla kaikenmoisiin kysymyksiin. Onneksi on olemassa myös Varjon kirjat ja esim. Helsingin akvaariokeskuksen sivuilta löytyvät lyhyet selko-ohjeet akvaarion hoidosta ja perustamisesta - ne antavat alottelijalle apua netistä löytyvän silpputiedon jäsentämiseen.
talvikko
Junior Member
Junior Member
Viestit: 70
Liittynyt: 11:07, 21.04.2015
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Milloin akvarismistä on tullut rakettitiedettä?

Viesti Kirjoittaja talvikko »

Itsekin uutena akvaristina olen miettinyt samoja juttuja, tuntuu että mitä enemmän tietoa hakee ja saa niin vaikeammaksi menee.Kirja neuvoo yhtä, netti toista, kauppias kolmatta ja akvaariota harrastava tuttu vielä eriä. Ja kaikenlaista laitetta on kaupat pullollaan: hiilidioksidilevittimiä, ilmapumppuja, pintaimuria yms. Iskee paniikki: pitääkö olla ihan näitä kaikkia, eikö pärjää tavallisten helppojen kalojen kanssa perussetillä: valot, suodatin ja lämmitin. Ja nyt kun hurahdin noihin kiekkoihin ja luin viestiketjuja läpi, tuntuu että lehmänkin saa ennemmin lentämään kuin kiekkokalan pysymään hengissä ja terveenä kuukautta pitempään.Vielä kaupassa kiekko-ostoksilla iski paniikki: uskallanko sittenkään ottaa näitä kun ne kohta kuitenkin heittää henkensä minun hoidossa. Ja jossain kirjoitetaan että akvaario on rentouttava harrastus ja parantaa terveyttä, kaikkea muuta: yöunet menee kun heräilee katsomaan että onhan suodatin toiminnassa ja vedet altaassa eikä lattialla, kaloja seuraa naama lasissa, eihän ole pilkkuja tms. Ja pitäskö kuitenkin hankkia se hiilaripullo että kasvit kasvais paremmin..
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”