Tätä ketjua lukiessa mua alkoi juuri huolettaa. Hain nimittäin juurikin tuolta mainitusta liikkeestä uuden altaan vanhan vuotamaan alkaneen tilalle. Oltaishan me uusittu silikonit itse, mutta poiston yhteydessä huomattiin, että osassa saumoista ei siellä lasien välissä ollutkaan mitään.
Ajeltiin vanhan kanssa Puutorin akvaarioon sillä ajatuksella, että laittavat siellä uudet saumat. Olisihan se onnistunutkin, mutta saatiinkin tosi edullisesti vähän suurempi mukaan.
Liikkeessä minulle esitettiin sellainen tarina, jonka mukaan entinen Turun Akvaario olisi koonnut altaitaan miten sattuu ja he olisivat niitä paljon jo korjanneetkin. Tämä allas, joka mulla nyt on, on kasattu ostetun firman tarpeista, puutorin väen voimin. Saumat laitettiin vielä uusiksi ennen kuin allas luovutettiin mulle ja se kyllä näyttää paljon paremmalle ja siistimmälle kuin vanha allas, mutta mitenköhän mahtaa olla, onkohan mulla taas muutaman kuukauden päästä lätäkkö olohuoneessa...
Mittaapa ristimitat tarkasti joka sivulta, päältä, sekä pohjasta jos enää onnistuu. Vuotoriski on aina olemassa ja jossain vaiheessa alkaa olla myös suurentunut iän myötä, mutta jos mitoissasi on jo "uutena" poikkeamia, riski on koholla jo valmiiksi.