Tämä on sitkeä urbaani myytti aivotutkimuksen varhaisilta ajoilta, ja tiedetään nykyään paikkansapitämättömäksi. Asia on suurin piirtein niin, että kerrallaan aktiivisena on vain pieni osa aivoista, mutta kun aivoja seurataan pidemmällä ajalla ja erilaisissa tehtävissä, tulee jokseenkin koko mötikkä hyötykäyttöön.meinkalaset kirjoitti:Miksi meillä yli 90& jää kokonaan käyttämättä aivokapasiteetista, ja silti me aliarvioimme eläimiä joilla on pienempi aivomassa.
Olisihan se kertakaikkiaan ihmeellistä, jos niin valtavasti energiaa ja ravintoa syövä elin kuin aivot olisi 90-prosenttisesti turha. Evoluutioteorialla olisi ainakin siinä kohtaa kovasti selittämistä.
Tässä olet aivan oikeassa. Esimerkiksi ihmisen tietoisuus on edelleen mysteeri. Tarkatkaan aivojen kuvantamismenetelmät eivät ole juuri antaneet vihjeitä siitä, mitä tietoisuus itse asiassa on ja kuinka se syntyy. Tietoisuus osataan sammuttaa ja käynnistää nukutusaineilla, muttei oikeastaan tiedetä, miten nekään toimivat (tässä uusi New Scientistin artikkeli aiheesta). Kun ihmisen tietoisuuden ymmärtäminen on tässä pisteessä, tuntuu vähän ennenaikaiselta väitellä siitä, millä eläinlajeilla tietoisuus mahdollisesti olisi. Tämänhetkinen käyttäytymistutkijoiden konsensus on kuitenkin se, että todennäköisesti jonkinlainen tietoisuus on ainakin nisäkkäillä ja linnuilla. Se voi kyllä muuttua vielä kovastikin, ja henkilökohtainen epäilykseni on, että todennäköisemmin laajempaan kuin suppeampaan joukkoon eläimiä.meinkalaset kirjoitti:Miten siis voisimme tyhjentävästi arvioida muita eläimiä kun emme itseämmekään?
Totta - mietin aina samaa, kun ihmiset hämmästelevät, kuinka hyviä koirat ovat lukemaan ilmeitä ja eleitä. Mitä muutakaan ne opettelisivat, bussiaikataulujako?maisu kirjoitti:Ihmettelisin paljon enemmän jos kalat eivät tuntisi ihmisiä erikseen, eihän niillä paljon muutakaan katseltavaa ole.
![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
Varmasti eri kalalajien välillä on isoja eroja älykkyydessä (ovathan kalat valtavan laaja ja vanha ryhmä, olisi ihme jos eroja ei olisi), mutta mitä ihmisten tunnistamiseen tulee, rajoittava tekijä on pikemminkin näköaistin tarkkuus kuin älynlahjat. Yksinkertaista esineiden ja kuvioiden tunnistustahan voidaan opettaa vaikka kärpäselle. Ilmeisesti huononäköisetkin kalat ovat riittävän tarkkasilmäisiä ihmisten tunnistamiseen: olen kuullut ainakin norsukalaparvesta, joka piiloutuu aina, kun akvaariohuoneeseen tulee joku muu kuin akvaristi itse. Sameissa vesissä elävät, sähköisesti kommunikoivat ja suunnistavat norsukalathan ovat melkoisen likinäköisiä.
Olisi muuten mielenkiintoista kokeilla, oppisivatko sokkotetrat tunnistamaan hoitajansa jostain muusta kuin ulkonäöstä. Vaikkapa askelista, jotka varmaan kantautuvat värähdyksinä akvaarioon saakka.
Pitänee joskus kokeilla myös, kuinka oman altaani kalat suhtautuvat vieraisiin ihmisiin. Yleensä olen aina ollut vieressä kaloja katsomassa, jolloin koko sakki on tietenkin tavalliseen tapaansa kerjännyt ruokaa. Eilen jo vähän huvitti, kun kastelin kukkia altaan vieressä, ja jossakin vaiheessa altaaseen vilkaistessani lasin takaa tuijotti neljä pantterikiipijäkalaa, käärmekala, kaksi viherniilinhaukea, kymmenen kongontetraa, sulkaripsimonni ja rusotimanttiahven. Altaaseen ei oikeastaan edes nähnyt, kun sivulasi oli yhtä tiivistä, ahneesti tuijottavaa kalamassaa.
Täysin mahdollista. Muuttuuhan kalojen käyttäytyminen muutenkin akvaariossa melkoisesti verrattuna luonnonkaloihin. Vuosia sitten pidin yhden talven yli parvea salakoita. Akvaarioon tullessaan ne ensimmäiset pari viikkoa parveilivat paikoillaan tiiviissä muodostelmassa lähellä pintaa ja säikkyivät pakoon heti, kun ihmisiä liikkui altaan edessä. Ruokaa ne nappasivat nopeasti pinnalta tai keskivedestä, jos sitä sattui ohi leijailemaan. Sitten ne tuntuivat yhtäkkiä oivaltavan homman jujun, ja alkoivat syöksähdellä ruokinta-aukolla ja ahmia erotuksetta ruokaa kaikkialta pohjasta pintaan. Samalla ne alkoivat myös liikkua kaikkialla akvaariossa paljon entistä löyhemmässä parvessa, ikään kuin ne olisivat tajunneet, ettei petoja ole tulossa.maisu kirjoitti:Eihän ihminenkään sure pitkään tai ollenkaan jos siihen ei ole aikaa tai mahdollisuutta. Menneinä vuosisatoina kuolleita lapsia ei ole juuri edes laskettu saati surtu ja nykyään yksikin kuollut lapsi voi olla monelle emotionaalisesti liikaa. Voisiko ajatella, että kalakin osoittaa enemmän tunteita ollessaan turvassa ja eläessään huoletonta elämää vailla saalistajien pelkoa?
Tosi kuin vesi. ja kyseessä ovat siis olleet miljoonakalat, miekkapyrstöt ja platyt. Uudemmalla kalastolla en vielä ole päässyt testaamaan...