Vähäisillä kokemuksilla voinen sanoa, että perhoskalat lähinnä möllöttävät paikallaan paitsi ruoka-aikana, jolloin tulee vipinää. Myös ainakin ns. hämärähetkien aikana ovat hieman aktiivisempia. Hakeutuvat mielellään pinnassa olevien kasvien sekaan eivätkä ole toistaiseksi hyppytaitojaan esitelleet. Kalojen lukumäärään en osaa kauheasti kommentoida, mutta otin omaani pinta-alaltaan 160x50cm pönttöön 5 perhoskalaa. Mitään kränää ei toistaiseksi ole ollut. Akvaariossa sisällä myös tausta, jonka taakse pääsee piiloon. Kolme kalaa on linnoittautunut saman pintakasvilautan kupeeseen kylkikyljessä, ainakin toistaiseksi ilman mitään ongelmia. Täytyy katsoa mihin tilanne kehittyy ajan kanssa.hruottu kirjoitti: Olenkin alkanut harkitsemaan niitä perhoskaloja, kauheasti en ole tietoa löytänyt joten onko kenelläkään heittää omakohtaisia kokemuksia? Kansi tuohon altaaseen on tulossa takaisin kohtapuoliin, väliaikaisesti on nyt pois kun pitää muokata siihen letkuille omat reiät, mutta ei sitten pitäisi olla pelkoa siitä että tulevat yli laidan, eikä nuo pintakalat nyt ehkä ihan heti huomenna ole kuitenkaan tulossa
Lähinnä mietin että montako tuollaiselle pintatilavuudelle (olikohan pituus altaassa 160 ja levey 60) kannattaisi ottaa? Kauhean montaa ei varmaan ettei tule reviirikiistoja, mutta jokunen nyt kuitenkin kun ainoita pintakaloja olisi.
Särkänniemen akvaariossa oli joskus muistaakseni 16 perhoskalaa samassa tonkassa ja siinä ne pinnassa möllöttivät. Tämän pohjalta päätin kokeilla em. lukumäärällä, mutta myöhemmin näkee joutuuko jostain luopumaan.
Tuntuu syövän pelkästään kelluvaa sapuskaa, mikä voinee johtaa ongelmiin pintakasvien kanssa, kun osa sapuskasta tuntuu menevän suun ohi jokatapauksessa.
t:Paccio