Omat suosikkini vaihtelevat kovasti riippuen siitä, minä päivänä kysytään.
Omista monneista suosikkisijoille ovat kivunneet viime aikoina nauha-ankeriasmonnit. En ole koskaan nähnyt niin
huvittavia kaloja. Näiden ei tarvitse kuin pistää naurettavan tiuha viiksikimppunsa esiin kolosta, kun jo hymyilen. Kun perässä tulevat pikkuruiset siansilmät, valtavat purentalihakset, paksu maha ja koko komeutta tavatonta vauhtia liikuttava silkinsileä ruumis, en voi kuin hihittää ääneen.
Parhaisiin oman altaan monneihin kuuluu myös koruripsimonni. Se on vasta reilut kymmenen senttiä pitkä vekara, mutta osoittaa jo aitoa ripsimonnimaista touhotusta ja puhdasta ahneutta. Ja kauniskin se on oliivinvihreän, kerman ja mustan kirjavine nahkoineen. Tietysti tässä yhteydessä täytyy mainita myös juovaokamonni Jaska, josta en ole taas viikkoihin nähnyt kuin saviputkesta sojottavan pyrstön, mutta 12 vuoden iällään se saa kasakaupalla veteraanipisteitä.
Hienoimpia koskaan näkemiäni monneja oli Tukholmassa jossakin yleisöakvaariossa (olisiko se ollut rautatieasema...?) näkemäni kalvoviiksimonni. Aikaa tästä on yli kymmenen vuotta, mutta olin tarpeeksi vanha tajutakseni, että näin jotain todella hienoa. Oi, näitä kun joskus saisi itsellekin...