Miksi ihmiset lopettavat kalojaan ?

[raisa]

Niin miksi ihmiset lopettavat kalojaan ?
Minulla on ollut akvaario kaksi vuotta, ja tauteja on ollut ja mennyt, mutta ne tulevat aina vain yhdelle kalalle, eikä vielä koskaan epidemiaksi asti.
Kaverini akvaariossa taas on jatkuvasti tauteja, mutta he lopettavat kalansa, jos ei lääke tehoa parissa päivässä.
Kaloina akvaariossani on
kirsikkabarbeja
neontetra
partamonneja
loistobarbeja
viisiraitabarbeja
leväbarbeja
palettikaloja... jne.
Mielestäni nämä sairastuvat yhtä helposti kun mikä tahansa muukin kala.
Ymmärrän lopettamisen, jos kalalta puuttuu esim. pyrstö tai evä joka ei kasva takaisin, tai kala kärsii oikeasti.

[delfiini]

Minä ainakin lopetan kalan siinä vaiheessa, kun näen että se kärsii ja ei ole enää paranemis toiveita ja, vaikka olisi jokin pienen pieni toivo, mutta kala kituu selvästi on se minusta eläimen omistajan velvollisuus päättää se tuskistaan.

[aku]

Minusta tuo *eläimen omistajan....* on hieman kummallinen juttu.

Meitä on moneen junaan, mutta jotkut jäävät jo asemalle.

[Liisa S]

Miten niin "eläimen omistaja" on kumma juttu? Ajattelitkos sinä viedä kuolemansairaan kalaparan eläinlääkärille lopetettavaksi sensijaan että tappaisit itse? Vai pyytää perheenjäseniä apuun?

Jos asuu perheessä, jossa aika säännöllisesti on kotosalla joku itseä kovaluontoisempi henkilö, voi tietenkin jättää lopettamisen muiden vastuulle. Mutta mielestäni jokaisen akvaristin, ennenkaikkea yksinasuvien, tulisi pystyä tarvittaessa lopettamaan mikä hyvänsä omista kaloistaan itse. Isoimmatkin kuolevat tarpeeksi terävän ja järeän veitsen avulla, kun tosipaikka on edessä. Eläinlääkäri ei ole hyvä vaihtoehto ellei löydä sellaista, joka tekee kotikeikkoja lopetushommien takia.

Vai eivätkö kalat sinusta ole eläimiä?

[Tiitu]

En usko, että kalat kärsivät sen enempää kuin ihmisetkään saírastaessaan enkä myöskään, että ne olisivat jotenkin kiitollisia tai helpottuneita, kun niiden kärsimykset lopetetaan. Tämä on ihmeen tiukkaan iskostunut ajatus - vai onkohan kyseessä enemmänkin tekosyy? Lemmikkieläimiäkin - kuten ihmistä - tulee yrittää parantaa senkun pystyy, mutta viidenkympin lääkepullon osto 12 markan sitruunatetraa varten saattaa tuntua järjettömältä. Tällöin tosiasiassa on kuitenkin kyse siitä, ettei harrastaja pidä kalansa elämää edes viidenkympin arvoisena.

Kun vaihtaa vettä säännöllisesti, eikä ylikuormita akvaariota, ja pitää kalaston samana tuomatta akvaarioon uusia, pysyvät kalat terveinä loppuun saakka. Olen myöskin sitä mieltä, että vaikka lemmikkieläimen voi taloudellisessa mielessä omistaa, ei sama koske kuitenkaan sen elämää. Tunteet on tärkeää pitää mukana, kun on tekemisissä elävien olentojen kanssa. Tämä saattaa jollekin olla jopa syy harrastuksesta luopumiseen - hyvä niin! Varsinkin virkistyskalatus, metsästys tai vaikkapa perhostenkeräily ovat harrastuksia, joista vakavan pohdinnan jälkeen voisi pelkästään eettisistä syistä luopua. Mikäli akvaarioharrastus ei hoidu hyvin ja rutiinilla, sama koskee epäilemättä sitäkin!

[jarvij]

En usko, että kalat kärsivät sen enempää kuin ihmisetkään saírastaessaan enkä myöskään, että ne olisivat jotenkin kiitollisia tai helpottuneita, kun niiden kärsimykset lopetetaan. Tämä on ihmeen tiukkaan iskostunut ajatus - vai onkohan kyseessä enemmänkin tekosyy? Lemmikkieläimiäkin - kuten ihmistä - tulee yrittää parantaa senkun pystyy, mutta viidenkympin lääkepullon osto 12 markan sitruunatetraa varten saattaa tuntua järjettömältä. Tällöin tosiasiassa on kuitenkin kyse siitä, ettei harrastaja pidä kalansa elämää edes viidenkympin arvoisena.

En haluaisi puuttua kenenkään uskonasioihin, mutta kalojen todellisia kärsimyksiä esimerkiksi Ichthyosporidium hoferin, kalatuberkuloosin, neontetrataudin, jonkin syövän tai muun hitaasti kehittyvän ja varmasti tappavan taudin jäytäessä kalan kudoksissa, emme tunne.

Ajateltakoon keskustelua armomurhista ja eutanasiasta meidän ihmisten osalta. Miten moni vakavasti sairas toivoo loppua. Asia ei ole helppo.

Kun vaihtaa vettä säännöllisesti, eikä ylikuormita akvaariota, ja pitää kalaston samana tuomatta akvaarioon uusia, pysyvät kalat terveinä loppuun saakka.

Ei se ole noinkaan. Monet vakavat taudit esiintyvät varsinkin tuontikaloissa piilevinä. Ne saattavat jatkaa kehitystään jonkin äkillisen ja nopeasti ohimenevänkin stressin seurauksena. Yhdessä kalassa alkanut tauti leviää sitten epidemiana hyvässäkin hoidossa.

Miten moni ei koskaan tuo akvaarioonsa uusia kaloja ainakaan ilman karanteenia. Veikkaan että joukko on varsin pieni. Akvaarioliikkeissä ei kalojen varsinkaan piilevistä taudeista tiedetä useinkaan juuri mitään. Jesh! eivät monet eläinlääkäritkään.

Olen myöskin sitä mieltä, että vaikka lemmikkieläimen voi taloudellisessa mielessä omistaa, ei sama koske kuitenkaan sen elämää. Tunteet on tärkeää pitää mukana, kun on tekemisissä elävien olentojen kanssa. Tämä saattaa jollekin olla jopa syy harrastuksesta luopumiseen - hyvä niin! Varsinkin virkistyskalatus, metsästys tai vaikkapa perhostenkeräily ovat harrastuksia, joista vakavan pohdinnan jälkeen voisi pelkästään eettisistä syistä luopua. Mikäli akvaarioharrastus ei hoidu hyvin ja rutiinilla, sama koskee epäilemättä sitäkin!

Näin se on. Ja varsinkin, kun tietää millä hartaudella ihmiset selvittävät syyt kalojen sairauksiin, vesiarvoihin yms. ja ottavat niistä selkoa, niin olet oikeassa.

www.akvaariotieto.info/suomi/oscari.htm
Akvaarion Oscari No:29

[prboy]

Tunteet on tärkeää pitää mukana, kun on tekemisissä elävien olentojen kanssa. Tämä saattaa jollekin olla jopa syy harrastuksesta luopumiseen - hyvä niin! Varsinkin virkistyskalatus, metsästys tai vaikkapa perhostenkeräily ovat harrastuksia, joista vakavan pohdinnan jälkeen voisi pelkästään eettisistä syistä luopua. Mikäli akvaarioharrastus ei hoidu hyvin ja rutiinilla, sama koskee epäilemättä sitäkin!

En ole tuosta edellä olevasta kaikilta osin samaa mieltä. Vaikka tässä eksytään Aqua Webin aihepiiristä, kommentoin kuitenkin asiaa.

Kotisivuni lukeneet tietävät, että kerään kovakuoriaisia ja olen siinä suhteessa kovanluokan ammattilainen. Suhtautumiseni elämään ja eläimiin ei perustu tunteisiin vaan järkeen. Asioihin ei mielestäni saa suhtautua niin tunteenomaisesti, että syyllistyy älylliseen epärehellisyyteen. Perhosia ei saisi tappaa, koska ne ovat kauniita, (ikävät hyttyset kelpaavat kyllä yleensä listittäviksi). Hyväksyn selkärangattomien eläinten tappamisen kieltämisen vain siinä tapauksessa, että se käsittää kaiken huvin varjolla aiheutetun tappamisen. Esim. lämpimänä kesäiltana autolla Helsinki-Tampere huviajelun seurauksena kuolee enemmän hyönteisiä, kun minä pystyn mitenkään tarkoituksellisesti tappamaan kokonaisen vuoden aikana. Kenenkään ei ole pakko käyttää tuohon huvimatkaan omaa autoa. Jos tietää jonkin toimenpiteen tappavan eläimiä, ei se mielestäni mitenkään eroa tarkoituksellisesta tappamisesta.

Hyönteisten kerääminen on äärimmäisen hieno harrastus. Hyvin harvassa harrastuksessa voi yksittäinen harrastaja yhtä paljon hyödyttää luonnontieteellistä tutkimusta, luonnon tuntemusta ja luonnonsuojelua. Hyönteisiä ei valitettavasti voi yleensä määrittää maastossa. Ne on tapettava. Joukon päiväperhosia voi oppia tuntemaan vain katselemalla. Pitkän harrastuksen jälkeen muitakin hyönteisryhmiä pystyy osittain hallitsemaan maastossa, mutta sitä on edeltänyt vuosien, usein vuosikymmenien harjoittelu mikroskoopin ääressä tapettuja yksilöitä tutkien.

Huvin vuoksi tappamista en hyväksy. Siispä pyydetyt kalat ja ammuttu riista tulee syödä sekä tapetut hyönteiset tallentaa kokoelmiin. Jokaisella ihmisellä on jossakin kohdassa raja tappamisen ja tappamatta jättämisen välillä. En tunne ketään, joka ei hyväksyisi taudinaiheuttajien (bakteeerit ym.) hävittämistä. Vahinkoeläimiinkin suhtaudutaan valtaosin samalla tavoin. Näitä rajoja ei pitäisi mielestäni kuitenkaan vetää tunteen avulla vaan järjen. Eläimillä on hyvin merkittävä ero selkärankaisten ja rangattomien välillä. Yksi mielekäs tapa arvioida rajaa, on miettiä tappamisen vaikutusta lajin kannan säilymiselle. Jälleen esim. hyönteiset poikkeavat selvästi selkärankaisista. Yksittäisellä hyönteisellä ei ole juuri koskaan Suomen oloissa merkitystä kannan säilymiselle, selkärankaisilla sen sijaan usein. Tässä suhteessa kalat kuitenkin poikkeavat yleensä huomattavasti muista selkärankaisista. Kalojen lisääntyminen perustuu varsin usein hyvin, jopa äärimmäiseen suureen jälkeläismäärään, josta luonnossa joka tapauksessa karsiutuu pääosa pois. Akvaariokalojen pyynti ei siten oikein suoritettuva juuri koskaan vaaranna lajien säilymistä. Aivan toisin on nisäkkäiden ja lintujen valtaosan kanssa. Tässäkin tunteenomainen suhtautuminen, kuten suomalaisista eläinsuojelukirjoista voi lukea, klumppaa kaikki ryhmät samaan kategoriaan.

Mielestäni jokainen saa suhtautua elämään ja eläimiin omalla tavallaan. Sen sijaan muille esitettyjen vaatimusten tulee olla harkittuja, älyllisesti rehellisiä ja ne on kyettävä perustelemaan. Ohjenuoraksi ei kelpaa: "Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä opetan."

[Tiitu]

Olen itsekin harrastanut monta vuotta perhostenkeräilyä ja vieläpä erittäin aktiivisesti noin 25-30 vuotta sitten. Päädyin kuitenkin oivaltamaan sen, että on parempi antaa perhosten lennellä luonnossa kuin kerätä niitä harrastusmielessä. Jos ko. tutkimusaiheesta olisi kehkeytynyt minulle ammatti jota harkitsin, asia saattaisi olla osin toinen, mutta siltikään en enää vain harrastuksen vuoksi niitä kokoelmiini haalisi. ... Enkä voi sitä muillekaan suositella! Perhosia tai hyönteisiä voi lajintunnistusta oppiakseen myös valokuvata, josta koituu helpommin hyötyä myös muille. Akvaarion osalta tilanne on toinen, sillä akvaariossa voi kalalla olla jopa parempi elämä kuin luonnossa, varsinkin näinä aikoina kun vesistöihin dumpataan kaikkea jätettä. Jokatapauksessa "elämän kunnioitus" olisi pistettävä järjen edelle. Mielestäni pelkkä järki ei siihen kykene ja siksi avuksi tarvitaan tunnetta. Ihmisjärki kun on muutenkin niin vajavainen.

Omassa neljässä pienehkössä akvaariossani olen nähnyt, ettei tautivaaran vuoksi uusia kaloja kannata ottaa, vaan antaa vanhojen harventua vähiin vuosien kuluessa - sikäli kuin eivät ole parvikaloja. Tästä ideasta eivät varmaan kalakauppiaat tykkää.

-------------------

Eutanasiasta jäi kommentoimattta, että harvempi meistä tekee harakiriä suuressakaan ruumiillisessa kärsimyksessä - vai mitä. Luulisin, että henkisistä syistä niin tapahtuu enemmän. Siksi en pidä kotieläintenkään lopettamista esimerkiksi jalan katkettua edes järjellisessä mielessä oikeutettuna, vaan vain taloudellisessa mielessä. Jos kala menettää evänsä vaikka eväruton seuraksena, on tämä ehkä vastaava tilanne. Kun sairaus etenee pitemmälle, voi se silti vielä olla parannettavissa vaikkei kala koskaan palautuisikaan ennalleen. Olen nähnyt näin käyvän ja kalan elävän vielä kuukausia ellei vuosia iloisena - vaikka rampanakin. Vammaisuushan ei ole järjellä eikä tunteella hyväksyttävissä eliminoinnin syyksi. Tämä on vaikea asia, jota Albert Schweitzerkin aikoinaan paljon ja syvällisesti mietti. Kirjastostakin on lainattavissa hänen loppupäätelmänsä. Kirjan nimi on Elämän kunnioitus.

[jarvij]

Jos kala menettää evänsä vaikka eväruton seuraksena, on tämä ehkä vastaava tilanne. Kun sairaus etenee pitemmälle, voi se silti vielä olla parannettavissa vaikkei kala koskaan palautuisikaan ennalleen.

Joteskin tuntuu että otat esimerkin helpoimmasta päästä. Miten olisi syöpä, joka kasvaa ja kasvaa sekä estää kokonaan kalaa syömästä. Annatko sen elää "iloisena" loppuun asti, ja sitten heität roskiin.

...kalan elävän vielä kuukausia ellei vuosia iloisena - vaikka rampanakin.

Mistä ja miten sinä huomaat, milloin kala on iloinen ja milloin se kärsii vaikkapa sisäloisista tai Ichthyosporidium hoferista.


www.akvaariotieto.info/suomi/oscari.htm
Akvaarion Oscari No:29

[prboy]

Vielä muutama sana hyönteisten keräilystä ja tunnistamisesta varsinkin kun määrittämisasia sivuaa myös kalojen tunnistamista.

Hyönteisiä ei voi tuntea kuvista. Sääntöön on luonnollisesti poikkeuksia. Suomesta tunnetaan melko tarkkaan 20 000 hyönteislajia. Vielä löytymättömiä lajeja on n. 7000 (+- 2000. Vajaa 1000 lajia on mahdollisita tuntea jota kuinkin luotettavasti ERINOMAISESTA valokuvasta.

Hyönteisten keäämisessä itse kokoelmahyönteinen ei ole (ei saisi olla) itsetarkoitus, vaan havainto, joka on tehty hyönteinen keräämällä ja josta on jäänyt dokumentti eli hyönteinen kokoelmissa. Siitä voidaan tarkistaa havainnon oikeellisuus. Noista mainitsemistani tuhannesta lajista voisi siis kelpuuttaa havainnon todisteeksi valokuvan, MUTTA, MUTTA.

Jatkuvasti havaitaan, etenkin uusien menetelmien avulla, että hyvin tavallinen tuttu laji käsittääkin itseasiassa kaksi, usein vaikeasti erotettavaa lajia. Kaikki kokoelmayksilöt on luonnollisesti mahdollista tarkistaa ja katsoa kumpaa lajia ne edustavat. Valokuvilla sen sijaan voisi siinä vaiheessa enää korkeintaan pyyhkiä takapuolensa elleivät ne olisi siihenkin liian luikkaita. Biodiversiteetin luokittelu, seuranta ja suojelu ei ole mahdollista ilman näytteiden, vaikkapa hyönteisten tallentamista. Siihen tarvittaisiin Suomessakin sadottain uusia innokkaita osallistujia.

Vielä kerran:

Tunteet ja siihen yhteen sopiva usko ovat henkilökohtaisia asioita. Mielipiteen vapauteen kuuluu myös oikeus lausua oma mielipiteensä. Mutta sen jälkeen, kun mielipiteeseen liittyy vaatimus, että muiden pitää menetellä minun tunteeni tai uskoni mukaisesti, olemme hyvin vaarallisilla vesillä. En nyt tarkoita edellä olevalla Tiitua tai tätä keskustelua, vaan esim. eläintensuojelua yleisesti Suomessa. Suvaitsemattomuudesta ja oman uskon autuudesta on maailma tälläkin hetkellä täynnä äärimmäisen masentavia esimerkkejä.

Minun kirjoitukseni uskon ja järjen suhteesta päättyy tähän.

[rain-]

Minä tapan kalani jos ne kärsivät. Yleensä kyllä tippa silmässä ja painajaisia nähden(ainakin kun kyse on jostain isommasta oliosta).
Tekisin saman kissoillemme ja koirillemme jos olisi tarpeen (siis veisin lopetettavaksi)(toisella koiralla on syöpä, vielä se onneksi pärjää hyvin).

Akvaariossani uiskentelee aika montakin vammautunutta kalaa, siellä on sokeita, silmäpuolia, käyräselkäinen, joltakin puuttuu pari evää... Nämä eivät niitä kaloja haittaa, pystyvät elämään melko normaalisti.

Mutta olen tappanut kiekkokalan, joka kellui pinnalla vatsa pingispallon kokoisena kaasun täyttämänä haukkoen henkeään tuskaisena, lehtikalan, jolla oli oikea kylki syöpynyt niin, että sisälmykset näkyivät, vanhuudenheikon monnisen, joka oli laihtunut kalan irvikuvaksi, eikä enää pystynyt edes syömään jne. Toki olin yrittänyt auttaa niitä. Joitakin ei yksinkertaisesti pysty parantamaan, vaikka kuinka yrittäisi.

Minä en ole ilkeä ihminen, en nauti toisten kärsimyksestä. Ja jos kalani kärsii ja tiedän, että se ei siitä parane, niin tottakai minä sitä autan.

Tiitulle: kyllä kalatkin pystyvät kärsimään sairastaessaan, ja kyllä ihmisetkin kärsivät. Eivät kaikki sairaudet ole verrattavissa flunssaan tai jalan katkeamiseen. Ja vaikka kuinka varovainen ja huolellinen olisi, niin kalatkin vanhenevat ja saavat heikkoustauteja, kasvaimia yms. Eivät ne sen terveempiä ole kuin muutkaan oliot, etkä koskaan pääse eroon kaikista taudinaiheuttajista akvaariossa.

Rampa kala ja kuolemansairas kala ovat eri asia. Minun mielestäni on paljon kamalampaa seurata kun kala kärsii ja sitten sen vihdoin kuoltua heittää sen menemään tyyliin "Jee, mun kala eli loppuun asti iloisena.".

Kirjoitit: "Jokatapauksessa "elämän kunnioitus" olisi pistettävä järjen edelle. Mielestäni pelkkä järki ei siihen kykene ja siksi avuksi tarvitaan tunnetta.". Mitä ihmeen elämän kunnioitusta siinä on, että antaa elävän olennon kitua ja sitten kuolla suurissa tuskissa? Mitä tunne siihen auttaa? Naiivilta tuo minusta kuulostaa. Koska eläin on elossa, se on onnellinen, puhpah.

En hyväksy turhaa tappamista tai välinpitämätöntä hoitoa, mutta kyllä jos minä makaan joskus tuolla kaikki raajat irtihakattuina, halvaantuneena, suolet pihalla, aivot pilkistäen kallonmurtuman läpi, niin haluaisin vierelleni sen, joka ei ajattele että olen silloin onnellinen koska olen elossa.

Kituminen ja elämän arvostaminen ovat hiukan eri asia.

(hmm, pitäisi varmaan joskus nukkua... Mutta no, kaipa tuosta kirjoituksestani jotain selvää saa...)

Terveisin,
Kiltti murhaaja, Satu

[jarvij]

Kiitos Satu!

Tässä oma mielipiteeni:
http://www.akvaariotieto.info/suomi/ohjeita/lopetus.htm

Lopetan keskustelun kalojen lopettamisen syistä ja tavoista omalta osaltani tähän.

www.akvaariotieto.info/suomi/oscari.htm
Akvaarion Oscari No:29

[rain-]

Tuli tässä vielä mieleen.

Arvatkaapas mitä niille sairaille kaloille luonnossa tapahtuu. Kituvatko ne kuoliaaksi? Nope. Petokalat tulevat ja syövät.
Akvaariossa kalojen elinikä pitenee, niitä voidaan hoitaa paremmin ja sitten lopun tullessa ne voidaan auttaa eteenpäin kivuttomasti.

Minäkin lopetan tämän keskustelun tähän. Turha tästä on väitellä.

[Holstedt]

Hyönteisten kerääminen on äärimmäisen hieno harrastus.

Saattaahan se sarviaispistiäisten ym. ötyköiden kyörääminen ja säilöminen purnukkaan tietynlaiselle mielelle jotain antaa, mutta... Että oikein äärimmäisen.


Noh, juu nyt täytyy tunnustaa siirtyen takaisin potentiaalisten akvaarioelävien pariin, että minultakin löytyy kotoa säilöttynä muinoin julmetun kokoinen suursukeltaja.

-Holzig-

[Tiitu]

Tämä vaikea aihe näyttää aina jostain syystä suututtavan ihmisiä. Ei ole mitään syytä suuttua asiallisesta ajatustenvaihdosta, mutta silti yhä ihmettelen miksei sitten ihmistä lopeteta, kun hän kärsii kovasti? Ja miksi eläimistä ajatellaan toisin? Mistä se ero tai syy löytyy? Huumaavista aineistako ja rahasta? Ajatellaanko eläimen kärsivän ihmistä enemmän? Eikö se ole juuri päinvastoin - sikäli kuin tässä ollaan muunmuassa hermojärjestelmältään mitä kehittyneimpiä olentoja?

Kaloillani ei niin kovin monia sairauksia ole ollut, mutta esimerkiksi eräs viimeksi hankkimani akvaarion mukana tulleista rubiinitetroista kellui seuraavana päivänä "ilmapallona" pinnalla. Kahden päivän kuluttua se oli yksinkertaisen hoidon jälkeen terve ja muutaman kuukauden kuluttua on edelleenkin. On selvää, ettei vaikeissa sairauksissa tietenkään käy näin onnellisesti. Akvaarion tapauksessa ollaan tartuntataudin tapauksessa pakotettuja välittömästi eristämään sairastuneet ja lopettamaan mikäli eivät parane. Tämä tapahtuu jo muiden kalojen että myöskin yksilön eduksi.

Silti väitän, että ajattelutapa jossa lemmikki "päästetään kärsimyksistään" on väärä, koska emme halua soveltaa samaa menettelyä itseemme tai lähimmäisiimme. Tiedän kuitenkin tilanteita, joissa näin on menetelty, mutten tahdo niitä tuoda esiin. Kaikille osapuolille tapahtunut on ollut mitä traumaattisin loppuelämäksi. Tässä kohtaa tuli mieleen mitä vanha kirja antaa ohjeeksi: kohtele lähimmäistäsi niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Mainitsemissani tilanteissa ei kukaan tahtonut, että niin tehdään, vaan jokin ulkopuolinen tekijä, kuten "kunnia" vaati niin tapahtumaan. Tämä on ensikäden tietoa.

[maketzu]

No kyllä minäkin lopettaisin kalan silloin kun se kärsii sellaisesta sairaudesta, jota ei pystytä enää parantamaan.

[Brattoc]

Kyllä ihmisestäkin täytyy samalaisia päätöksiä joskus tehdä. Esimerkiksi mummoni suonensisäinen ruokinta lopetettiin meidän sukulaisten tahdosta. Olisihan mummo voinut vielä elää muutaman viikon, ehkä kuukaudenkin kaksi, silti teimme sellaisen päätöksen. Kun sen asian piti sanoa ääneen, tultui se tietysti pahalta. Mutta silti tiesimme että teimme oikein. Olin varma että mummo kärsi siinä tilassa ollessaan.

B

[hsjp_0]

Tämä vaikea aihe näyttää aina jostain syystä suututtavan ihmisiä. Ei ole mitään syytä suuttua asiallisesta ajatustenvaihdosta, mutta silti yhä ihmettelen miksei sitten ihmistä lopeteta, kun hän kärsii kovasti? Ja miksi eläimistä ajatellaan toisin? Mistä se ero tai syy löytyy? Huumaavista aineistako ja rahasta?

Niin, miksi ihmeessä? Kyllähän eutanasiasta on kiistelty. Omasta puolestani henkilö voidaan lopettaa, jos hän sitä tahtoo ja siihen on olemassa joitain lääketieteellisiä rajoja. Tämä ihmisten emotionaalisuus ja media tehokkuus ratkaisevat asian.

Nykyaikanahan hirveää haloota ja kauhistelua aiheuttaa, kun telkasta näkee jonkun nälkiintyneen pikkulapsen vaikka Tansaniassa. Kurjuutta on aina ja lähes kaikkialla. On ollut ja tulee olemaan. Kaikille ei saa ruokaa. Jos saisi, ihmiset lisääntyisivät vieläkin nopeammin.

Television ja kaupunkilaistumisen & vaurastumisen myötä energiaa riittää epäoleellisempaan, eli toisten kurjuuden minimointiin. Kun telkasta näkee luurankolapsen, niin sehän on hirveää se. Energiaa riittää myös vaikkapa turkistarhauksen vastustukseen jne.

Kun ei olla totuttu kuolemaan, niin tekee pahaa nähdä sitä. Toista olisi, jos ruoka kasvatettaisiin edelleenkin kotona ja jouduttaisiin teurastamaan lehmät ihan itse. Eikä vain ostettaisi valmista maksalaatikkoa kaupasta käsittämättä mistä se oikein sinne tulee.

Länsimaissa halutaan kaikille hyvät oltavat, vaikka se on mahdotonta eli maapallon resurssit eivät siihen riitä. Tai sitten sanotaan hyvästit villieläinpopulaatioille. Ihmisiä on liikaa.

Huh! Aivan karmea paasaus.

Tietääkö kukaan paikkaa, jossa myydään sellaisia Wardleyn Shrimp pellettejä isoissa kilon purkeissa? Mielellään pääkaupunkiseudulla...

Teemu

[Mari Kurki]

Tietääkö kukaan paikkaa, jossa myydään sellaisia Wardleyn Shrimp pellettejä isoissa kilon purkeissa?

Toivottavasti en nyt ihan väärin muista, mutta Wardleyn ruokia ei enää
saa noin isoissa purnukoissa. Lopettivat mokomat tosiharrastajien
käyttöön sopivien pakkauksien käytön.

T: Mari

[delfiini]

Niin eutanasiastahan on ollut paljon puhetta ja itse ainakin kannatan sitä. eli voin kai soveltaa tiitun lausetta "kohtele lähimmäisiä niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan". En totta mooses vieköön haluaisi kitua, jos olisi lähes varma loppu edessä. Nå kaikilla on eri mielipiteet.
Eläinalalla, kun paljon touhuan (hevoset, koirat) voineen sanoa, että olen kuullut, että koira lopetetaan esim. jos sillä menee jalka pahasti poikki, koska se ei ns. ymmärrä, eläin menee yleensä vaan hirveään panikkiin ja toipuminen, jostain vammoista voi olla suorastaan eläinrääkkäyksen lähimailla (hevonen, esim. pahan jalka leikkauksen jälkeen lähes vuoden karsina levossa ja sitten se ei lopulta paranekkaan) Onko se elämisen arvosta?

[jarvij]

Niin eutanasiastahan on ollut paljon puhetta ja itse ainakin kannatan sitä. eli voin kai soveltaa tiitun lausetta "kohtele lähimmäisiä niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan". En totta mooses vieköön haluaisi kitua, jos olisi lähes varma loppu edessä. Nå kaikilla on eri mielipiteet.
Eläinalalla, kun paljon touhuan (hevoset, koirat) voineen sanoa, että olen kuullut, että koira lopetetaan esim. jos sillä menee jalka pahasti poikki, koska se ei ns. ymmärrä, eläin menee yleensä vaan hirveään panikkiin ja toipuminen, jostain vammoista voi olla suorastaan eläinrääkkäyksen lähimailla (hevonen, esim. pahan jalka leikkauksen jälkeen lähes vuoden karsina levossa ja sitten se ei lopulta paranekkaan) Onko se elämisen arvosta?

Aiemmin lupasin että lopetan keskustelun aiheesta tähän, mutta kysymykseen miksi ihmiset lopettavat sairaita kalojaan totean:

Se on eläinsuojeluasetuksessa näin säädetty:
Eläinsuojeluasetus:
Annettu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 1996
11 pykälä:
Sairas tai vahingoittunut eläin

Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä
annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa. Sairas tai
vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen
tilaan erilleen muista eläimistä. Sairauden tai vamman laadun
niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava.

Tuo asianmukainen hoito ...........
Menköön kukin itseensä....

www.akvaariotieto.info/suomi/oscari.htm
Akvaarion Oscari No:29

[Tiitu]

"... sairauden ... niin vaatiessa on ihminen lopetettava." - Tämä ei ainakaan minusta kuulostaisi lainkaan inhimilliseltä! Mielestäni kannattaa elää niin pitkään kuin vain on toivoa. Jopa sen jälkeenkin on elämä elämisen arvoista. Monet kuolettavasti sairastuneet ihmiset ovat kiitollisia hoidosta ja jokaisesta sen mukanaan tuomasta lisäpäivästä. Mielestäni ei ole syytä tehdä niin selvää eroa ihmisen ja eläimen välillä kuin perinteisesti tehdään. Laki pyrkinee estämään sairauksien leviämisen ja välinpitämättömän kotieläinten pidon, kärsimyksen ohella. Käytännössä mahdollisuudet eläiten hoitoon ovat ihmistä rajatummat, mikä lienee eräs syistä erilaiseen suhtautumistapaan. Myös taloudelliset asiat korostuvat suhteettomasti eläinten tapauksessa, sillä harva (jos kukaan!) akvaariokauppias ja kalankasvattaja varsinkaan käyttää 50 markan lääkettä parantaakseen 12 markan sitruunatetran. Harrastaja saattaa kuitenkin näin tehdä. Toisella ratkaisee raha, toisella tunne ja tieto pienenkin eläimen elämän tärkeydestä.

[jarvij]

Myös taloudelliset asiat korostuvat suhteettomasti eläinten tapauksessa, sillä harva (jos kukaan!) akvaariokauppias ja kalankasvattaja varsinkaan käyttää 50 markan lääkettä parantaakseen 12 markan sitruunatetran. Harrastaja saattaa kuitenkin näin tehdä. Toisella ratkaisee raha, toisella tunne ja tieto pienenkin eläimen elämän tärkeydestä.

Tuossa iskit naulan kantaan. Jos osaa ja tuntee kalojen taudit ja hoitoaineet, voi käyttää yhden sentin annoksen "lääkettä" ja parantaa yhden euron kalan.
http://www.rhusmann.de/aqua/medikame.htm
Ellei osaa voi käyttää vielä kalliimpiakin lääkkeitä täysin turhaan.

Mutta enää en aio tätä kirjoittelua tästä aiheesta jatkaa.


www.akvaariotieto.info/suomi/oscari.htm
Akvaarion Oscari No:29

[Tiitu]

Tämä oli hyväksi avuksi! Kiitokset.

[Chyental]

Itse kannatan eutanasiaa ja olen joutunut lopettamaan kaloja ja lopetuttamaan muita eläimiä. Tässä vain on se ero, että tällä hetkellä ihmisellä ei ole oikeuttaa päättää omasta kohtalostaan (kuolemansairas ja haluaisi elvyttämiskiellon esim), mutta ihmisellä on oikeus määrätä eläimen kohtalosta. Olen joutunu lopetuttamaan nuoria eläimiä tapaturmien jälkeen, ja teki pahaa tehdä päätös, mutta uskon että tein oikein, niistä ei olisi enää tullut "kunnon eläimiä". Sama se on kalojenkin kanssa, omaa harkintaa saa käyttää ja se on suositeltavaakin. Itselleni ei ollut ennen tätä topiccia tullut mieleenkään, ettenkö ostaisi sitä 50 mk lääkepurkkia muutaman markan kalaa varten...ja jatkossakin aion lääkitä kalani sen rahallisesta arvosta riippumatta. Tosin kyllähän halvan kalan menettäminen harmittaa selvästi vähemmän kuin kalliin kalan.

-Chyental-
Hukkailun ja unohtelemisen mestari