Käytetyn akvaarion muutto
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 11
- Liittynyt: 12:26, 13.04.2023
Käytetyn akvaarion muutto
Ostin juwelin 240l akvaarion hiekkoineen, kierteisineen, kasveineen ja suodattimineen. Mukana tuli myös muutama helmimonninen. Akvaariossa on 2x38W loisteputket (valaistusaika minulla 10h/vrk) ja mukana tuli käytössä ollut Eheim Biopower-sisäsuodatin. Muutto kesti muutaman tunnin ja nyt akvaario ollut pystyssä n. 24h. Kytkin lisäksi ostamani uuden Aquael Turbo Filter 1500 sekä pintaa liikuttamaan mukana tulleen aquael fan filter 1-suodattimen sillä tuo biopower tuntuu liian tehottomalta yksinään. Ajatuksena oli, että kunhan monniset saan pysymään muutossa hengissä niin kaiken muun pystyn säätämään pikkuhiljaa uusiksi. Kasvit oli vähän kehnokuntoisia niin säästin vain muutamia, jotka nekin näyttää olevan vähän leväisiä ja reikäisiä.. Hiekkaa on mielestäni yllättävän vähän, paksuimmillaankin vain muutaman sentin. Olen mittaillut JBL liuskatesteillä arvoja ja kaikki muu tuntuu olevan Ok-rajoissa, mutta NO2 ja NO3 ovat nolla.. monniset vaikuttaa olevan päällisin puolin OK, mitä nyt vähän ujoja toistaiseksi, mutta kierteiset eivät ole hiekan sisässä vaan pitkin suodattimien kylkiä, kasvien lehtiä ja kivien ja puiden pintoja. Mietinkin nyt, että onkohan käynyt niin, ettei bakteerikanta säilynyt muutossa? Haluaisin lisätä hiekkaa ja uusia kasveja ennenkuin kasvatan myöhemmin akvaarion olosuhteiden asetettua ensin monnislauman kokoa, mutta en nyt uskalla tehdä mitään sillä pelkään, että ne vähäisetkin mahdollisesti säilyneet bakteerit häviää plus en haluaisi vielä stressata monnisia lisää. Veteen pistin vedenparannusaineen ja kasvilannoitteen, mutten mitään muuta.
Toivoisin nyt ystävällisiä neuvoja kokeneemmilta aloittelijalle. Miten minun tulisi nyt edetä? Listaan loppuun muut saamani arvot:
-lämpötila n. 26 astetta
GH: joko tuo 7-125 tai 14-250, en osaa tulkita paremmin
KH: 6
PH: 6.8
Cl2: 0
Toivoisin nyt ystävällisiä neuvoja kokeneemmilta aloittelijalle. Miten minun tulisi nyt edetä? Listaan loppuun muut saamani arvot:
-lämpötila n. 26 astetta
GH: joko tuo 7-125 tai 14-250, en osaa tulkita paremmin
KH: 6
PH: 6.8
Cl2: 0
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Ei kaloilla mitään hätää muutossa ole. Ne pärjää pussissa hyvin vaikka puoli päivää tai enemmänkin, jos on tarpeeksi vettä ja ilmaa per kala. Kriittinen on sitävastoin juuri tuo suodattimen bakteerikanta. Suodatinmateriaalin pitäisi pysyä kosteana ja saada happea. Jos kerrot, miten muutit suodattimen, voidaan arvioida, kuinka hyvin se on säilynyt elossa. Typpibakteerit ovat nimenomaan suodattimessa. Hiekan ja muiden pintojen typpibakteerikannat ovat suodattimen rinnalla minimaalisia.
Liuskatestit voit heittää menemään. On nähty niin monta kertaa, että ne saattavat näyttää mitä sattuu. Osta pikimmiten JBL:n tippatestit. NO2 ja NO3 ovat nyt tietysti 0, koska sinulla on ilmeisesti uutta vettä. Jos suodattimen bakteerikanta ei ole säilynyt elossa, NO2 alkaa nousta, mutta siihen menee monta päivää. Olet oikeassa, että jos kierteiset nousevat kohti pintaa, se on yleensä merkki huonosta vedenlaadusta, mutta kun akvaario on ihan uusi, ei siitä kannata vetää vielä liikaa johtopäätöksiä. Ei se ainakaan typpibakteerien puutteesta johdu, koska NO2 on tietysti aluksi nolla.
Sinun pitää mittailla NO2-arvoja parin päivän välein. Jos nousee, pitää heti ryhtyä toimenpiteisiin. Jos ei, kaikki hyvin. Säästeliäs ruokinta. Ei vedenvaihtoja, koska silloin ei tiedä, johtuuko NO2:n puute vedenvaihdoista vai bakteereista. Kaloja ei vielä missään tapauksessa lisää, mutta kasveja ja hiekkaa voit huoletta ottaa.
Liuskatestit voit heittää menemään. On nähty niin monta kertaa, että ne saattavat näyttää mitä sattuu. Osta pikimmiten JBL:n tippatestit. NO2 ja NO3 ovat nyt tietysti 0, koska sinulla on ilmeisesti uutta vettä. Jos suodattimen bakteerikanta ei ole säilynyt elossa, NO2 alkaa nousta, mutta siihen menee monta päivää. Olet oikeassa, että jos kierteiset nousevat kohti pintaa, se on yleensä merkki huonosta vedenlaadusta, mutta kun akvaario on ihan uusi, ei siitä kannata vetää vielä liikaa johtopäätöksiä. Ei se ainakaan typpibakteerien puutteesta johdu, koska NO2 on tietysti aluksi nolla.
Sinun pitää mittailla NO2-arvoja parin päivän välein. Jos nousee, pitää heti ryhtyä toimenpiteisiin. Jos ei, kaikki hyvin. Säästeliäs ruokinta. Ei vedenvaihtoja, koska silloin ei tiedä, johtuuko NO2:n puute vedenvaihdoista vai bakteereista. Kaloja ei vielä missään tapauksessa lisää, mutta kasveja ja hiekkaa voit huoletta ottaa.
-
- Starting Member
- Viestit: 11
- Liittynyt: 12:26, 13.04.2023
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Kiitos! Jotenkin ajattelin, että sitä nitraattia tulisi heti
mutta odotellaan siis. Suodatin on kuljetettu kiinni olevassa muovipussissa, mutta en tajunnut heti laittaa sitä veteen kotiin tultua niin se oli siellä kyllä useamman tunnin.. kannattaisiko nyt sitten kuitenkin käyttää jotain bakteerivalmistetta lisänä vai ei.. Ja juu, paikallisessa eläinliikkeessä oli vaan näitä liuskatestejä niin ostin ensihätään niitä, pitänee netistä metsästää noita tippaversioita. Paljon olen yrittänyt opiskella ja lueskella eri kokemuksia asioista, mutta kokoajan tulee jotain uutta vastaan.. Yritän parhaani mukaan välttää kaikki sudenkuopar ja tuntuu, että pitäisi olla joku kädestä pitäen näyttämässä mitä pitää tehdä
Hyvä, että kasveja ja hiekkaa voin jo laittaa lisää sillä on jotenkin kovin surullisen näköinen koko akvaario tällä hetkellä. Pitää toivoa, että kierteiset rupeisi vielä joskus häviämään hiekkaan. Yritin nyt vielä parantaa veden kiertoa jos pohjalle ei tulekaan tarpeeksi happea, mutta en tiedä onko vieläkään riittävä… Vesi on siis juu tosiaankin uutta! Kamala stressi, että teen jotain väärin tai en huomaa jotain oleellista ja monniset kuolee.. jospa saisin kuitenkin reppanat pysymään edes elossa
Hyvä, että kasveja ja hiekkaa voin jo laittaa lisää sillä on jotenkin kovin surullisen näköinen koko akvaario tällä hetkellä. Pitää toivoa, että kierteiset rupeisi vielä joskus häviämään hiekkaan. Yritin nyt vielä parantaa veden kiertoa jos pohjalle ei tulekaan tarpeeksi happea, mutta en tiedä onko vieläkään riittävä… Vesi on siis juu tosiaankin uutta! Kamala stressi, että teen jotain väärin tai en huomaa jotain oleellista ja monniset kuolee.. jospa saisin kuitenkin reppanat pysymään edes elossa
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Jos suodattimen bakukanta on kunnossa, nitraattia alkaa tosiaan tulemaan heti mutta siinä kestää pidemmän ajan että sitä on niin paljon että näkyy testissä. Voi myös olla että ei myöhemminkään näy testissä jos kasvit käyttävät kaiken nitraatin.
Jos suodatin oli suljetussa pussissa siten että se ei päässyt kuivumaan, on hyvät mahkut että bakut on kunnossa. Bakteerivalmistetta voi lisätä mutta todennäköisesti se ei auta mitään. Niiden toimivuudesta, ks:
viewtopic.php?t=245890
Jos suodatin oli suljetussa pussissa siten että se ei päässyt kuivumaan, on hyvät mahkut että bakut on kunnossa. Bakteerivalmistetta voi lisätä mutta todennäköisesti se ei auta mitään. Niiden toimivuudesta, ks:
viewtopic.php?t=245890
-
- Starting Member
- Viestit: 11
- Liittynyt: 12:26, 13.04.2023
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Nitraatti (ja nitriitti) näyttää edelleen nollaa 3 vrk muutosta, mutta tänä aamuna kierteiset olivat mitä ilmeisimmin hiekan sisällä siitä niitä näkyi vain muutamia siellä täällä! Ihan hämmästelin kuinka ne on kaikki mahtuneet piiloon sillä tuntuu, että niitä on aivan kamala määrä ja mietin jo, että pitäisikö niitä yrittää vähentää viemällä eläinkauppaan
monniset näyttää edelleen voivan hyvin ja uusia kasveja ja lisähiekkaa odotellaan saapuvaksi! Ehkä siis valoa tunnelin päässä näkyvissä
-
- Starting Member
- Viestit: 11
- Liittynyt: 12:26, 13.04.2023
Re: Käytetyn akvaarion muutto
2 viikkoa akvaarion muutosta. Minulla edelleen vain nuo liuskatestit käytössä, mutta uskon, että nekin suuntaa antavasti näyttää ”oikein”. Kasveja tuotu lisää, kaloja samat 4 monnista (.. ja yksi pienen pieni malawin poikanen joka jäänyt salamatkustajaksi, muut altaan mukana tulleet sinihuuliahvenet kun lahjoitin muuton yhteydessä eteenpäin) mutta en ole vieläkään saanut testien NO2 ja NO3 värejä muuttumaan yhtään, silkkaa nollaa. En nyt oikein tiedä pitääkö minun ruveta johonkin toimiin vai jatkaa samaan malliin.. Jos kaikki nitraatti menisikin kasveille eikä siksi näy testeissä niin mistä ihmeestä tiedän akvaarion olevan kypsä / epäkypsä? Muut arvot on pysyneet päivästä toiseen samana ja kerran vähän lisätty vettä 2 viikon aikana, samalla ihan minimaalisesti poistettu kun yritin hiukan imuroida moskaa.
-
- Elite Member
- Viestit: 5492
- Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
- Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Nuo liuskatestit on tosiaan hyvin epäluotettavia. Suosittelen lämpimästi JBL:n tippatestejä.
Toki altaassasi voi olla tilanne, että kuormituksen ollessa noinkin pieni menee kaikki nitraatti suoraan kasveille.
Toki altaassasi voi olla tilanne, että kuormituksen ollessa noinkin pieni menee kaikki nitraatti suoraan kasveille.
-
- Starting Member
- Viestit: 11
- Liittynyt: 12:26, 13.04.2023
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Olen yrittänyt välttää noiden tippatestien ostamista kun ovat hiukan tyyriimpiä.. ainakin tuo pakkaus missä on pH yms testit samassa. Mutta ehkä voisi harkita hiljalleen jos nyt ainakin nuo NO2 ja NO3 tippatestit hankkisi.. Eniten mietityttää voiko olla niin, että bakteerit ei olisi säilyneet muutossa ja sen takia testit näyttää nollaa näiden typen yhdisteiden osalta. Mutta toisaalta kaipa noiden muutamankin kalan pitäisi saada bakteeritoiminta hiljalleen käyntiin? Ja jotenkin tuntuisi, että edes joku määrä bakteereita olisi säilynyt muutossa sillä en pessyt hiekkoja tai koristeita mitenkään, vaikka suodattimen bakut ei olisikaan selvinneet..
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Jos testit näyttäävät oikein ja 2 vkoa NO2 on pysynyt 0:ssa, uskoisin akvaarion olevan kypsä TUOLLE kalamäärälle, ja voisit vähän kerrassaan lisätä kalamäärää. Kuten sanottu, liuskatesti voi näyttää myös väärin. Kehottaisin ostamaan edes NO2-testin JBL:n tippatestinä. Kyllä noin pienen kalamäärän nitraatit helposti menee kasveille eikä NO3 nouse. NO3-testiä tarvitset lähinnä kasvien kasvatukseen: jos ei ole NO3:a, levät kasvaa paremmin kuin kasvit. Minusta pH:ta ja kovuuksia ei tarvitse mittailla säännöllisesti eikä nämä testit ole niin tärkeitä. Vain jos karbonaattikovuus on hyvin alhainen (0-1 dH), voi olla tarpeen mittailla pH:ta, ettei se laske liikaa. Kovuuden saa vesilaitokselta ja sen perusteella kannattaa valita kalastoa. NO2 on tärkein testi kypsytysvaiheessa. Toinen vaihtoehto on testauttaa vesi akvaariokaupassa.
-
- Starting Member
- Viestit: 11
- Liittynyt: 12:26, 13.04.2023
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Tänä aamuna sain ensimmäistä kertaa hailakan vaaleanpunaisen värimuutoksen NO3 -testiin! Eli jotain lukemien 0 ja 10 väliltä. NO2 näyttää edelleen nollaa! Eli jospa tosiaan olisi kuin olisikin kypsä tälle kalamäärälle
mutta minä hankin tuo NO2 tippatestin vielä jostain niin onpahan luotettavampi. Kaloja en taida ensi viikolla keretä hakemaan niin tuleepahan seurattua nyt vielä viikko ainakin tilanteen kehittymistä
-
- Starting Member
- Viestit: 11
- Liittynyt: 12:26, 13.04.2023
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Onko ajatuksia, että kannattaako ensin kasvattaa olemassa olevaa monnisparvea vai ottaa joku pieni tetraparvi vai onko väliä? Tetrat (ainakin pienet neontetrat ja vastaavat) näyttää olevan halvempia niin siinä mielessä tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta
ei menisi niin paljon rahaa hukkaan jos käykin jotain akvaarion ollessa vielä perustamisvaiheessa..
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Minusta on sama, otatko ensin tetroja vai monneja
-
- Elite Member
- Viestit: 5492
- Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
- Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Nuo luiskat vasta kalliita ovatkin! Joudut käytännössä testaamaan kaikki vesiarvot kerralla vaikka olisit kiinnostunut vain yhdestä. Sen lisäksi se mainittu epätarkkuus.MiaRahunen kirjoitti: ↑16:11, 20.05.2023 Olen yrittänyt välttää noiden tippatestien ostamista kun ovat hiukan tyyriimpiä.. ainakin tuo pakkaus missä on pH yms testit samassa. Mutta ehkä voisi harkita hiljalleen jos nyt ainakin nuo NO2 ja NO3 tippatestit hankkisi.. Eniten mietityttää voiko olla niin, että bakteerit ei olisi säilyneet muutossa ja sen takia testit näyttää nollaa näiden typen yhdisteiden osalta. Mutta toisaalta kaipa noiden muutamankin kalan pitäisi saada bakteeritoiminta hiljalleen käyntiin? Ja jotenkin tuntuisi, että edes joku määrä bakteereita olisi säilynyt muutossa sillä en pessyt hiekkoja tai koristeita mitenkään, vaikka suodattimen bakut ei olisikaan selvinneet..
Nuo tippatestit ovat kertahankintana kyllä kalliita, mutta niillä sitten testaakin sellaset 50-60 kertaa. Ja kun alkuperäiset reagenssit on loppu, on saatavilla pelkät täyttöpullot joiden hinta on murto-osa itse testipakkauksesta.
Jos päätät tippatestit hankkia, niin kannattaa panostaa nimenomaan JBL:n testeihin. Niitä testejä tarkempia tutkimustuloksia saadaan vain ammattilaboratorioissa.
Re: Käytetyn akvaarion muutto
Monniset viihtyy kyllä paremmin mitä isompi on lauma sekä on kaikkein helppohoitoisimpia, ei vähästä säikähdä kunhan niitä on tosiaan tarpeeksi (väh. 6) ja niille antaa tarpeeksi ruokaa pohjatabletteina sen verran että tulee syödyksi kuitenkin pian. Itsellä ollut ongelmia tetrojen kanssa, ne on sairastelleet keskimäärin enemmän kuin muut kalat. Tuurista kiinni myös mutta kun allas on sentään sulla kunnon kokoinen ja jo käytetty ei pitäs olla kamalasti ongelmia veden pitämiseen kunnossa jolloin lie kalatkin pysyy paremmin terveenä kun eivät ole niin ahtaassa. Itse tykkään liuskatesteistä helppouden takia ja hyvä aloittaa niistä, oon ostanut täydentämään monenlaisia testejä pikkuhiljaa jotka on tarkempia. Ei liuskatestit väärinkään oo näyttänyt ja antavat hyvin suuntaa.