Kalaston pohdinta 104 l (ja 30l) akvaarioihin

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1571
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Kalaston pohdinta 104 l (ja 30l) akvaarioihin

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Älä stressaa pH:n takia. Tuollainen heilahtelu on aivan normaalia pehmeässä vedessä. Se johtuu siitä, että aamulla yön jälkeen CO2:sta on enemmän; päivän aikana kasvit käyttävät sitä, joten sitä on illalla vähemmän. Enempi CO2:sta -> alempi pH. Kun KH on matala, tulee enemmän pH-vaihtelua, mutta tuon verrran vaihtelua ei ole vahingollista. Myös sellaisissa luonnonhabitaateissa, joissa on runsas kasvillisuus, pH heilahtelee samoin, joskus jopa 2 kertaa enemmän. Älytöntä on myös lyhentää valaistusaikaa pH:n pitämiseksi tasaisena. Sen sijaan keskellä päivää voi pitää valotauon, jos levät ovat ongelma (levät eivät pidä valotauosta). Mutta mitä kalat pitävät valotauosta, en tiedä.

Älä vaan mene pilaamaan erinomaista vettäsi kovetusaineilla. Suuressa osassa Keski-Eurooppaa, missä on kalkkipitoisia kallioperiä ja hanasta tulee GH 10-20:tä, harrastajat näkevät valtavasti vaivaa pehmentäessään vettä käänteisosmoosilaitteilla, jotka tuottavat 3 kertaa enemmän viemäriin menevää jätevettä kuin akvaarioon menevää pehmeää vettä, ja sitä hyvää vettä tulee sellaisella vauhdilla, että sun akvaarioon 50% vedenvaihto kestäisi puoli päivää. Ja sulla tulee sellaista vettä hanasta! Saksalaiset huutaisivat riemusta, jos saisivat samanlaista vettä hanasta! Tietysti eri asia, jos haluaisit kasvattaa mustiamolleja tai malawiahvenia.

pH:n tasaisena pysymiseen vaikuttaa karbonaattikovuus eli KH (Karbonathärte). Kokonaiskovuus on GH (Gesamthärte). dH tarkoittaa "saksalaista kovuusastetta" (deutscher Härtegrad) täsmentämättä onko kyseessä karbonaatti- vai kokonaiskovuus.

Olet varmaan lukenut jostain, että pH:n pitäisi olla alle 7. No sullahan perhoskirjoahvet ilmeisesti kutivat? Se jos jokin on merkki siitä, että pH on hyvä noin. Jos välttämättä haluat laskea sitä tai päästä sen heilahtelusta eroon, voit hankkia hiilidioksidinlevittimen, joka siis levittää hiilidioksidia kasvien käytettäväksi ja kuten yllä mainitsin, hiilidioksidin lisääminen alentaa pH:ta. Siinä voisi olla sellainen systeemi, joka sammuttaa levittämisen yöksi, niin CO2-pitoisuus pysyy tasaisempana eikä sitä yöllä tarvitakaan. Tai voit lisätä enemmän turvetta. Muuten jos vaihdat vähän väliä puolet vedestä, otat samalla turpeesta liuenneita humuksia pois akvaariosta. Jos tavoitteesi on saada aikaan runsas kukoistava kasvillisuus ja vaativampiakin lajeja, laittaisin CO2-levittimen, jos taas kasvit eivät ole niin väliksi (kunhan jotenkin pärjäävät), niin turvetta (jos siis välttämättä haluat pH:n alemmaksi).

Miljoonakalojen sairastumiseen minun veikkaus on, että kun laitoit alussa liikaa ruokaa, nousi kypsymättömän akvaarion veden bakteeritiheys niin korkeaksi, että kalat saivat bakteeri-infektion, mutta sairauksia on usein vaikea määrittää - tuo oli vain heitto. pH-vaihtelu tuskin on syynä. Jospa ne nyt pysyisivät hengissä, kun akvaario alkaa kypsyä etkä ilmeisesti enää liikaruoki. Jos vielä kala/kaloja sairastuu, ota se/ne heti pois.

Perhonen ei vaikuta lainkaan sairaalta, jos syö hyvin, on aggressivinen ja jopa kutua valmistelee.

Kasvien hoito on usein vaikeampaa kuin kalojen. Kasville pitää olla 1) valoa, 2) hiilidioksidia, ja 3) ravinteita. Jos jostain näistä on pula, ei auta lisätä muita. Kasvu menee heikoimman tekijän mukaan. Mitä ravinnetta laitat? Jos siinä ei ole nitraattia & fosfaattia, kuten useimmissa ei ole, voi niistä tulla puute, kun sulla on vielä noin vähän kaloja. Nitraatti voisi olla hyvä testata. Jos haluat rehevän kasvillisuuden, olisi varmaan aiheellista ostaa se toinen putki, jos takaosan kasvit silminnähden kärsivät valonpuutteesta. Jos olet lisännyt ohjeen mukaan lannoitetta, ei siitä varmaankaan ole pula (mahdollisesti nitraattia&fosfaattia lukuunottamatta), paitsi jos teet usein niitä 50% vedenvaihtoja etkä lisää uudestaan ravinnetta. Sitä vastoin hiilidioksidia on hyvään kasvinkasvuun ilmeisesti liian vähän. Emme tiedä karbonaattikovuuttasi, mutta jos kokonaiskovuus on 3, voisi karbonaatikovuus olla vaikka 2. pH oli muistaakseni ennen turpeen lisäämistä vähän päälle 7. Taulukosta näemme, että CO2-pitoisuus on tällöin jotain 4-5 mg/l, joka on hyvään kasvien kasvuun selvästi liian vähän. Tällaisia taulukoita löydät googlettamalla vaikka 'ph carbonate hardness co2'. Huom: arvot pätevät vain, jos vedessä ei ole merkittävästi jotain muuta happoa kuin hiilihappoa (joka tulee hiilidioksidista). Sulla on turpeen humushappoja, joten taulukko ei aivan täsmää.

Jos kotiloita on niin paljon, että näet niitä koko ajan kaikilla lehdillä, voivat nekin olla syyllisiä. Jos vähemmän, eivät.

Onnea poikasesta! Milliksen poikaset osaavat kyllä piiloutua pohjallekin. Niitä tulee lisää...
MinniB
Starting Member
Starting Member
Viestit: 13
Liittynyt: 11:50, 23.09.2022
Sukupuoli: Nainen

Re: Kalaston pohdinta 104 l (ja 30l) akvaarioihin

Viesti Kirjoittaja MinniB »

Tänne on pitänyt tulla päivittämään jo aiemmin, luonnostelmaakin ehdin jo tehdä, mutta on loppupeleissä kiireiltä aina jäänyt. Tänään sitten sattui kummallinen katoaminen ja havaitsin jalustassa vuotoriskiä lisääviä ongelmia, joten juoksin tänne apua pyytämään. :mrgreen:

Kummallisesti toinen perhoskirjoahvenista (koiras) on täysin löytymättömissä. Vajaa 2h ruokinnasta (jolloin söi hyvin ja vaikutti pirteältä, jahtasi naarasta hetken, jne) katselin akvaariota ja huomasin vain naaraan olevan näkösällä. Kun koirasta ei hetkeen näkynyt niin huolestuin ja aloitin etsinnän, jos se olisi jumissa jossain, sairaana pohjassa tai yllättäen menehtynyt. Milliskoiraita reilusti suurempana oletin sen löytyvän helpommin, mutta useampaa tuntia myöhemmin kala on yhä hukassa. Olettaisin tässä kohtaa että on menehtynyt, mutta löytämättä yhtälailla.

Mistä kalaa voisi vielä etsiä? Etsiessäni mm. sammutin suodattimet hetkeksi ja irrotin ne telineistään (varmistaakseni ettei sitä löytyisi niiden ja takalasin välistä), nostelin vuoroin kantoja sekä koriste-esineitä ja liikuttelin pohjaa sekä kasveja pihdeillä. Näkyvyyttä parantaakseni nostin myös suuren kiven kokonaan pois ja toistin vaiheet. Lopputuloksena en löytänyt ruumista tai muutakaan jälkeä kalasta. Akvaariossa oli valaisinkansi paikallaan joten pois hyppääminen ei ole ollut mahdollista, ja vajaassa parissa tunnissa sitä tuskin on syötykään, joten tilanne ihmetyttää. Mahdollista kuolinsyytäkään en tiedä. Miljoonakalakoiraista menehtyi lopulta vielä yksi n. viikkoa muiden jälkeen, ilman näkyviä sairauden merkkejä, ja loput ovat porskuttaneet eteenpäin, mutta samaa peruahan tämä voisi olla.


Tämän katoamistempun lisäksi huomasin etsinnän yhteydessä akvaarion ja jalustan välissä olevan puulevyn vääntyneen sekä osittain haljenneen. Eli n. 5cm paksu puulevy on ottanut kosteutta (ainakin näin luulen) ja siinä on pieni halkio noin puoleenväliin asti (paksuutta). Lisäksi se on vääntynyt mutkalle eli on epätasainen eikä sovi enää käyttöön. Onko teillä neuvoja millä tämä kannattaisi korvata? Puulevy tuli akvaarion ja jalustan mukana. Olisiko vastaava puulevy hyvä, jos sen päällystäisi jollain? Solumuovi levyn ja akvaarion väliin? Suoraan jalustalla akvaario ei luultavammin sovi pidettäväksi, sillä akvaario on koko lasinen eikä kehystetty, ja jalusta on pelkkä metallikehikko (joka on myös aavistuksen väärän kokoinen, minkä vuoksi edellinen omistaja kertoi puulevyä käyttävänsä). Vai kannattaisiko minun suosiolla ostaa nimenomaan tuolle Aquael Leddy 75:lle tarkoitettu jalusta? Neuvoja tai ehdotuksia saa antaa.


Tuon puulevyn vuoksi tuli pienoinen paniikki, että akvaario täytyy tyhjentää mahd. pian. Olen ostanut 40l perinteisemmän mallisen kehysakvaarion, tarkoituksenani korvata sillä tuo 30l kuutio, mutta en ole vielä ehtinyt siirtymään siihen. Pärjäisivätköhän kalat siinä muutaman päivän, kunnes saisin uuden puulevyn/vastaavan jalustaan? Milliksiä on 2u+5n, ja kuten kerroin niin perhosista koiras on kadoksissa, joten vain naaras on jäljellä.

Jotenkin tämä akvaarioharrastus tuntuu alkaneen hieman hankalasti, varsinkin tämän isomman akvaarion osalta. Toki itse olen moneen ansaan astunut, ja yllätyksiä tulee aina. Mutta siinä missä ison kanssa on tullut sählättyä niin pienemmän kanssa ollaan menty helpolla: 30l akvaariossa on nyt 4kpl kääpiömonnista (näitä seuraavasta erästä lisää), jotka ovat karanteenanneet ja odottaneet tuonne 40l siirtymistä. Odottaessaan ovat ehtineet kutea jo ainakin kahdesti, vesiarvot ovat pysyneet alusta asti hyvinä ja kasvit voivat hyvin. Siniset sukaravut (6kpl) ovat myös voineet altaassa hyvin, mitä nyt monnisia välillä säikähtävät ruoka-aikaan. Ainoana riesana tässä altaassa ovat olleet roskakotilot, jotka nekin ovat selkeästi vähentyneet muutaman petokotilon hankittuani. Levää tuli laseihin vasta kun vähensin lannoitusta sukarapujen kotiuttamisen yhteydessä, mutta sitäkin vain vähän eikä se jäänyt ongelmaksi. Tiedä sitten miksi tämä akvaario voi paremmin vaikka pienemmän kanssa ongelmia varoiteltiin olevan enemmän, mutta välillä on tehnyt mieli hankkia useampi pieni tuon ison tilalle.


Pahoittelut jos viestissä on virheitä, puhelimella niitä tuntuu jäävän useasti :roll:
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1571
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Kalaston pohdinta 104 l (ja 30l) akvaarioihin

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Kadonneen perkoskirjoahvenen katoamistavan veikkaan silti olevan hyppääminen. Kalat onnistuvat joskus hyppäämään mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Oletko tarkistanut valaisinkannen sisältä? Jos se olisi jossain siellä kannen rakenteessa.

Puulevyn halkeaminen on ilman muuta huolestuttavaa. Se voi johtua siitä, että lattia ei ole tasainen, vaan esim. joku jalustan jaloista (jos siinä on erilliset jalat) on korkeammalla tai matalammalla kuin muut. Akvaariojalusta pitäisi ehdottomasti seisoa tasaisella paikalla. Jos sen alla joku paikka on matalammalla, se pitää korjata laittamalla jotain (vaikka puuta tai paperia) jalustan alle siihen kohtaan. Sinun pitää tarkistaa myös, onko tasaisella lattialla seisova jalusta myös yläosastaan tasainen, vai onko se kenties myös vääntynyt tai vinoksi rakennettu. Jos sekin on vino, niin sekin epätasaisuus pitää korjata tai ostaa uusi jalusta. Vahingoittunut puulevy pitää korvata uudella; senkin pitää tietysti olla tasainen. Levyn ja akvaarion väliin pitää ehdottomasti laittaa jotain pehmeää, solumuovia tai styroksia. Muuten jo lasin ja levyn väliin jäänyt pieni hiekanjyvänen saattaa rikkoa lasin. Kannattaa tosiaan verrata, olisiko järkevämpi ostaa tuolle akvaariolle vartavasten tehty jalusta, mutta silti ei saa unohtaa lattian tasaisuuden tarkistusta/korjausta.

Kaikissa akvaarioissa nykyään kehys on pelkkä koriste. Lasit pysyvät yhdessä silikonilla tai muulla liimalla.

Kalasi pärjäävät hyvin väliaikaisesti pienessä akvaariossa.

Alussa saattaa tosiaan tulla kaikenlaisia ongelmia. Siksi kommentoin sinulle, että ei kannata aluksi välittää toissijaisista asioista, kuten pH:n pitämisestä alle 7:n.
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 558
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: Kalaston pohdinta 104 l (ja 30l) akvaarioihin

Viesti Kirjoittaja GTX »

kr70 kirjoitti: 15:55, 16.11.2022Kaikissa akvaarioissa nykyään kehys on pelkkä koriste.
Ainakin yksi poikkeus löytyy. Kotimaista laatutyötä, jossa kehys oikeasti tukevoittaa rakennetta ja samalla tulee yksi vesitiivis lisäkerros silikonia.
https://www.akvaariokauppa.fi/new/p1490 ... na-fi.html
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”