Levän tunnistus apua?

Kasvien hoito, ongelmat ja sisustus.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
LaToya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 26
Liittynyt: 19:57, 31.01.2021
Sukupuoli: Nainen

Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja LaToya »

Moikka!

Elikkäs levää on akvaariossa monenlaista, mutta mitä? Somisteissa ja laseissa on vihreää levää. Lähtee hyvin lasista, mutta palaa viikossa ja somisteista ei edes oikein lähde. Aika kirkasta, vaaleaa ja tummaa. Osassa somisteissa ja jossain kohti lasia myös rusehtavaa levää ja kasvien lehdillä ruskeaa ja hieman "karvaista" levää. Eli varmaan montaa sorttia löytyy. Pohjassa ja hiekassa taas ei ole leväongelmia.

Valitettavasti ollaan nyt tämä akvaarioharrastus lopettamassa kymmenen vuoden jälkeen ja myymässä koko helahoitoa pois. Haluisin kuitenkin lopettaa tämän kunnialla ja saada edes osan levästä pois ennen sitä. Jo levien tunnistaminen auttaisi asiassa. Saa antaa myös vertaistukea akvaariosta luopujalle, kauheasti surettaa. :cry: Vissiin meillä kotona oon ainut kenen mielestä kalojen pois lähtö on oikeasti hankalaa, muille ne on "vaan kaloja".

Valaistusta muutama tunti, sitten kahden tunnin tauko ja viisi tuntia lisää. Äskettäin en ole mitään kummoisia muutoksia tehnyt, niin en tiedä mistä ryöpsähti. Kasvit kasvanu ihan kivasti ja lannoitteita kyllä pitäisi olla ihan hyvin.

Mutta asiaan. Yritän saada tähän levistä kuvia. Kiitos jo etukäteen avusta.

https://drive.google.com/file/d/1_ncIkd ... sp=sharing

https://drive.google.com/file/d/1jJQU-p ... sp=sharing

https://drive.google.com/file/d/1JbXSHB ... sp=sharing

Kokeillaanpas nuilla uusilla linkeillä, nyt pitäsi olla kondiksessa.
Viimeksi muokannut LaToya, 13:00, 24.05.2022. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Google Drive sanoo, että pitäisi saada sinulta käyttöoikeus. Etkö vois laittaa tänne kuvia?
LaToya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 26
Liittynyt: 19:57, 31.01.2021
Sukupuoli: Nainen

Re: Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja LaToya »

Noniin tosiaan vaihdoin nuo linkit toimiviin. Viimeksi oli niin vaikeaa laitta oikea kuva, että mennään nyt nuilla. :mrgreen:

Testailin vähän vettä ja Kh siellä oli 2 ja nitraatti 30. Nitraatti ainakin saattaa olla jo vähän liikaa ja toisaalta onkohan Kh vähän vähän? Kasveina siis tosiaan vain veitähdikkejä ja miekkakasvi. Veden vaihdon pitäisi olla ihan hyvässä rytmissä, eikä pohjaan kerkeä kertyä mitään levää tai töhnää ollenkaan. Lämpötila 25-26 astetta ja ph 7,5. Ei niissä mitään kummaa. Että tiedä häntä. Valaistuksenkin pitäisi olla kunnossa eikä niissä ole mitään muutoksia nyt tapahtunut. Mutta tosiaan, jos viititte noita linkkejä vilkaista, niin saisi edes vähän osviittaa, että mistä levistä on kyse. :D

Ja siis lasissa oleva levä lähtee aika helposti pois, mutta somisteista ei sitten kirveeläkään :frown:
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Eikös sulla ollut sinileväongelma taannoin? Kahdessa viimeisessä kuvassa osa levistä vaikuttaa vähän sellaiselle, mutta sinun kai pitäisi tuntea sinilevät? Onko siellä jotain kasvatteja, jotka söisivät viherlevää? Sinilevää eivät useimmat syö. Viimeisessä kuvassa alhaalla mötikässä oleva valkea huntu on kai jotain bakteerikasvustoa.

KH 2 on oikein hyvä, jos sinulla ei ole jotain elikoita, jotka vaatii kovempaa vettä, kuten jotain synnyttäviä tai malawi/tanganjika-ahvenia.
LaToya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 26
Liittynyt: 19:57, 31.01.2021
Sukupuoli: Nainen

Re: Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja LaToya »

Niin tosiaan sinilevä ongelma oli päälle vuosi sitten, eikä tämä kyllä ole samanlaista kuin silloin. Se kuitenkin oli tosi liuskamaista ja helposti irtoavaa ja sitä oli lähinnä maassa. Tällä hetkellä ei edes ole mitään monnia, kun edellinen menehtyi ja kun nyt ollaan tästä luopumassa, ei olla enää uutta hankittu. Sillä voi olla oma osansa, vaikka oli näitä leviä jo monninkin aikaan.

Siinä viimeisen kuvan mustassa mötikkä ruukussa ihmetyttää lähinnä se ruskea kasvusto, jota on vain kahdessa esineessä ja lehdissä. Muissa levä on vihreän eri sävyissä.

Ja juu ei ole mitään kummia kaloja, jotka toisenlaista vettä kaipaisivat.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Sitten se sinivihreä on varmaan jotain viherlevää. Sopii hyvin kuvaa, että levänsyöjämonni kuoli samoihin aikoihin, kun viherlevä alkoi lisääntyä. Viher- tai sini- tai punalevähän eivät ole lajeja, vaan niihin kuuluu suuri määrä heimoja, sukuja ja lajeja.

Ruskea on tod.näk. piilevää, joka kasvaa etenkin hämärämmissä paikoissa/akvaarioissa. Samoin ekan kuvan lehdillä.
LaToya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 26
Liittynyt: 19:57, 31.01.2021
Sukupuoli: Nainen

Re: Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja LaToya »

Okei, kiitos tunnistus avuista. Ymmärsin piilevän olevan lähinnä uuseien akvaarioiden ongelma, jännä että on nyt keksinyt tähän tulla. Jospa nuita sais pois, kun rajoittaa vähän turhaa energiaa ja valoa ja hankkii sitten sen monnin. :mrgreen:
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Levän tunnistus apua?

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Levänsyöjämonnit (partikset, otot jne. mutta huomaa että kaikki imumonnit eivät ole levänsyöjiä!) syövät piilevää tehokkaasti. Monnin ostaminen viittaisi siihen, ettet nyt olekaan luopumassa harrastuksesta!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kasvit ja sisustus”