Vuosien tauon jälkeen olen tekemässä paluun akvaarioiden pariin...lienee jo kolmas comeback itse asiassa

Purkin suodatukseen tulee kaksi Eheim Classic 2260 -pönttöä, joihin ajattelin laittaa karkeimmasta mahdollisesta suodatinvaahtomuovista esiflitterit imupäiden ympärille. Pönttöihin ensimmäiseksi kerrokseksi n. 5-6 litraa 25mm Siporaxia, joka toimii siis myös karkeana mekaanisena suodattimena, biologisen suodatuksen lisäksi. Karkean Siporaxin päälle koko lopputilavuus 15mm Siporaxia, eli n. 11-13 litraa per pönttö. Eiköhän ole riittävästi sekä biologista, että mekaanista suodatuskykyä.
Kysymys kuuluukin: millaista verkkopussia 15mm Siporaxille kannattaisi käyttää? Pitäisi olla kestävä, eikä tietenkään liueta mitään veteen. En odota joutuvani putsamaamaan pönttöjä edes kertaa vuoteen, mutta kyllä ne Siporaxit kuitenkin pussitettuina on paljon helpompi puhdistaa kuin vapaana.
Systeemiin tulee lisäksi roskankerääjäksi ainakin yksi Eheim 2252, jossa myös vähän tiuhempaa vaahtomuovia. Lisäksi toisen 2260:n ulostuolopuolelle T-haara, jonka toinen lähtö on varustettu säädettävällä sululla, jotta saan virtausnopeuden tarpeeksi matalaksi UV-putsarille (jota aion pitää päällä tarpeen mukaan, ehkäpä yhden yön viikkoa kohden).
Purkki on vajaa 1300 litrainen ja kalastona kirjoahvenia, monnisia sekä plekoja, melko runsaasti. Noita Eheimin 2260 ja 2250 ulkopönttöjä löytyy jo valmis nippu aiemmilta akvavuosilta, pitää vaan putsata roottorit ja vaihtaa kaikki kumitiivisteet uusiin. Myös löytyy niihin sopivia pumppuja joka lähtöön: useita 1260:sia, useita 1262:sia ja taisi olla yksi 1250 myös.
Intoa täynnä taas uuteen akvakauteen!
