Kotiloista (jälleen)

Muihin ryhmiin sopimattomat kalat (sateenkaarikalat, sädekalat, pallokalat jne.), mukaan lukien muut "örkit".

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Marita
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 13:14, 08.10.2010
Sukupuoli: Nainen

Kotiloista (jälleen)

Viesti Kirjoittaja Marita »

Sain kasvien mukana postitorvikotiloita. Olen niitä nyppinyt ahkerasti pois yli puoli vuotta ja sitten totesin sen ajan tuhlaukseksi. Ostin akvaani jonkin verran petokotiloita. Minulla on myös kierteisiä ja niistä en olisi halunnut luopua, mutta päätin, että nekin saavat nyt mennä samalla kertaa, jotta saisin kotilo- ongelmani ratkaistua. Sitä ihmettelen, kun kierteiset ovat alkaneet uimaan veden pinnassa. En ole ikinä aiemmin nähnyt sellaista. Onko jollakin muulla samanlaista tapahtunut?

Sitten toinen kysymys on, että onko akvaario kaupasta ostetut kasvit aina kotilovapaita vai pitäisikö nekin käsitellä jollakin konstilla, jottei enää saisi kotiloita altaaseen?

Mielestäni hyviin tapoihin kuuluu kertoa, jos myytävissä kasveissa on kotiloita, jotta ei osta sellaisia, jotka sitten tuovat altaaseen tämän viheliäisen kotiloa ongelman. Minä en ainakaan enää osta kasveja sellaiselta, joka myy kasveja kotiloiden kera.
kalaton1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 791
Liittynyt: 18:37, 01.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kotiloista (jälleen)

Viesti Kirjoittaja kalaton1 »

Kyllä mä olen saanut riskakotiloita kasvien mukana niin harrastajilta kuin liikkeestäkin. Kasvit kannattaa aina käsitellä alunalla.
Itse hankin myös petoja roskakotilo ongelmaan, kierteiset meni siinä samalla ja jouduin vaihtamaan hienon hiekkapohjan soraan.
Krooninen akvaariokuume vuodesta 2012
Kana +-yksipantteri
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1693
Liittynyt: 10:41, 31.12.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kotiloista (jälleen)

Viesti Kirjoittaja Kana +-yksipantteri »

Minun altaissani ovat kierteiset joskus harrastaneet tuota pinnalla roikuntaa.
100, 235 ja 525 litraiset seuralat + 50 litrainen rasbora-allas.
Marita
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 13:14, 08.10.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Kotiloista (jälleen)

Viesti Kirjoittaja Marita »

kalaton1 kirjoitti:Kyllä mä olen saanut riskakotiloita kasvien mukana niin harrastajilta kuin liikkeestäkin. Kasvit kannattaa aina käsitellä alunalla.
Itse hankin myös petoja roskakotilo ongelmaan, kierteiset meni siinä samalla ja jouduin vaihtamaan hienon hiekkapohjan soraan.
Miksi jouduit vaihtamaan sen hiekkapohjan pois?
kalaton1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 791
Liittynyt: 18:37, 01.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kotiloista (jälleen)

Viesti Kirjoittaja kalaton1 »

Marita kirjoitti:
kalaton1 kirjoitti:Kyllä mä olen saanut riskakotiloita kasvien mukana niin harrastajilta kuin liikkeestäkin. Kasvit kannattaa aina käsitellä alunalla.
Itse hankin myös petoja roskakotilo ongelmaan, kierteiset meni siinä samalla ja jouduin vaihtamaan hienon hiekkapohjan soraan.
Miksi jouduit vaihtamaan sen hiekkapohjan pois?

En halunnut ottaa riskiä hienon hiekan tukkeutumisesta, kierteiset on hyviä hiekkapohjalla kun möyhentävät sitä. Jotkut on pärjännyt hiekan kanssa ilman kierteisiäkin, mutta sitten hiekkaa tarvitsee möyhiä itse aika ajoin.
Krooninen akvaariokuume vuodesta 2012
sealpup
Starting Member
Starting Member
Viestit: 35
Liittynyt: 09:43, 27.06.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kotiloista (jälleen)

Viesti Kirjoittaja sealpup »

Aina olen saanut faunattaren kasveista "roskakotiloita" vaikka myyntialtaassa ei ole aikuisia kotiloita näkynyt (ne viheliäät munat).
En ole kuitenkaan koskaan alunakylvettänyt kasveja; kotilot kuitenkin edesauttavat pitämään altaan puhtaana syömällä mm. ylijäämäruokaa. Jotkut kotilot kuitenkin lisääntyy tosiaan aivan hurjana, jolloin turhautuneena pitää lähteä kotilonsyöjiä hakemaan :roll:
Meillä kävi niin, että kun altaasta katosivat roskakotilot, niin petokotilot söivät sitten toisiaan. Tai ainakin tyhjä petokotilon kuori löytyi. Mitä asukille tapahtui, en tiedä. Hurjia otuksia :twisted:

Joskus on nähnyt kierteisten roikkuvan pintakasveissa, mutta siis ihan uivan veden pinnassa? Sellaiseen ilmiöön ei meidän altaassa oo vielä törmätty :D
Aaronjaaiti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 99
Liittynyt: 20:32, 07.07.2017
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Kotiloista (jälleen)

Viesti Kirjoittaja Aaronjaaiti »

En viitsinyt uutta ketjua aloittaa, joten laitanpa tänne. Minusta erittäin hyvä "dokumentti" petokotiloista. Minua suuresti kiinnostaa tämä otus, joita itselläni on 11 kpl. Linkki siis tässä: https://youtu.be/e1SXvU95Ty8
180 l
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muut kalat ja eliöt”