Hyvän kokoista allasta suunnittelet.
Suunnittelemasi kalat sopivat kyllä varsin hyvin Mikkelin veteen. Vesi näyttää olevan pehmeää (kokonaiskovuus eli gH on matala) eivätkä karbonaattikovuus ja pH-arvokaan hurjan korkealla ole. pH laskee akvaariossa vesijohtoveden lukemista, joten vettä muokkaamattakin saat pH-arvoksi arviolta noin 7. Jos akvaariossa on paljon juurakoita ja/tai lisäät esim. turveuutetta tai tammenlehtiä, pH laskee vielä jokusen pykälän ilman, että joudut sen kummemmin vaivaa näkemään.
Luonteidensa puolesta osa kaloista on kuitenkin hieman ongelmallisia yhdistettäviä, ja sinuna vähentäisin hieman lajeja. Esimerkiksi tiikeri- ja harlekiininuoliaiset saattavat olla monnisille ja piikkisilmille liian järeää ja aggressiivista seuraa: on myös tapauksia, joissa nuoliaiset ovat napsineet pienemmiltään silmiä ja syöneet ne. Niitä kannattaa yhdistää vain sellaisten lajien kanssa, jotka osaavat pitää puolensa.
Taistelukala on siinä määrin hidasliikkeinen ja rauhallinen, että se voi itse asiassa pärjätä paremmin
pienemmässä akvaariossa. Silläkin on riski jäädä lehtikalojen jalkoihin, ehkä tulla näykityksikin. Hyvinkin tämä yhdistelmä voi mennä, mutta siinä on riskejä. Jos jätät taistelukalat pois, avoveteen jää mukavasti tilaa jollekin pienempien kalojen parvelle - kunhan ne eivät ole niin pieniä, että mahtuvat lehtikalojen suuhun.
Esimerkiksi tällainen kokoonpano voisi toimia ja näyttää hyvältä:
5-7 lehtikalaa (näitä joudut todennäköisesti vähentämään, jahka pariskuntia muodostuu)
15-20 isohkoa tetraa. Esim. safiiritetra, kirsikkatetra, pikkukirsikkatetra, kongontetra, punaselkätetra tai timanttitetra käy. Kannattaa kuitenkin varmistaa, ettei nuoria tetroja tule yhdistäneeksi täysikasvuisten lehtikalojen kanssa, etteivät ne mene evääksi.
JOKO 4-6 tiikerinuoliaista ja 6-10 harlekiininuoliaista TAI piikkisilmiä ja somamonnisia, vähintään 15 kumpaistakin. Sosiaaliset kalat pääsevät parhaiten edukseen kunnollisen kokoisissa ryhmissä, vaikka onkin suuri houkutus hankkia minimiporukka mahdollisimman montaa lajia.
Pleko. Useimmat plekolajit viihtyvät samantapaisissa lämpimissä, pehmeissä ja happamissa vesissä kuin muutkin suunnittelemasi kalat, joten valinnanvaraa on runsaasti. Osa lajeista on toki herkempiä kuin toiset, ja eräät vaativat niin rajun virtauksen että se liiskaisi lehtikalat lasia vasten, joten harkintaa kannattaa käyttää. Mahdollisten tiikerinuoliaisten seuraan kannattaa valita vähän kookkaampi laji, kun taas pienempien monnisten ja piikkisilmien vaihtoehtoon käy myös pieni porukka pientä lajia, vaikkapa koru- tai puuplekoja.