Akvaario harrastajana en ole mikään uusi. Minulla oli jo akvaarioita -70 luvulla kun jotkut teistä näki vasta päivän valon
Moni asiahan on muuttunut vuosien saatossa, kaikkia hienoja härpäkkeitä tullut myyntiin mitä ei sillon ollut.
Edelleen seisotan vettä, niinkuin ennenvanhaan, ennenkuin lisään sen akvaarioon. Minulla on jatkuvasti reilu 200l hätävaraksi seisomassa ja seuraavaa veden vaihtoa varten. Vaihdan 1/3 osan kerran viikossa, joskus menee 2vk väliä.
Olen kokeillut muutaman kerran vedenparannus aineita, kiekot selvästi regoivat siihen väristelemällä. Tätä ei esiinny seisotetun veden lisäämisen jälkeen. Silti 7Pete n kirjoitus oli varteenotettava, voisi kokeilla seuraavan matkan aikana, kiitos siitä!
Olin muuten helmikuussakin kuukauden reissussa, arvot ei olleet muuttuneet. Ihan samalla hoidolla kalat oli silloinkin, vettä lisäämällä ja muuten katsoa että kaikki on ok kaloilla. Saattapi olla että kalojen hoitaja ei malttanut tälläkertaa olla mättämästä lisäruokaa kiekoille, josta arvojen muuttuminen.
Ja kyllä, mittaan vesiarvoja säännöllisesti, pari kertaa kuukaudessa. Ongelmia ei ole ollut sen suhteen.
Kiitos asiallisista kommenteista niille jotka niitä osaavat antaa. Tällä palstalla taidetaan tähtiä jakaa mitä ilkeempi ihminen on toisia kohtaan? Jotenkin vaan korreloituu kirjoituksissa
