Heippa,
olen ihan uusi noviisi akvaarioharrastuksen parissa ja olen ensimmäisen askarruttavan asian äärellä. 100-litraisesta akvaariosta löytyy tällä hetkellä mustamolleja, albiinomonnisia ja lehtikalapariskunta väliaikaishoidossa. Kaikki kalat ovat kovin pirteitä ja hyvätuulisia, syövät hyvin ja uiskentelevat ahkerasti. Ostin 3 mollia näin alkuun, 1 koiraan ja 2 naarasta, joista toinen osoittautuikin koiraaksi. Kalat elävät kuitenkin kaikessa sovussa keskenään ja uivat ryhmänä, joten en ole pitänyt hengenhätää mollien lisäämisen kanssa. Mollit ovat olleet minulla noin 3 viikkoa.
Nyt kuitenkin vajaan viikon sisällä olen huomannut, että ainokainen naaras on muuttanut väriään oudosti. Selkään on tullut valkoinen läiskä ja kylkiin sinisiä alueita. Ihan kuin väri olisi lähdössä? Suomuja ei näytä kuitenkaan irronneen. Valkopilkkutautia ei ole, sillä valkoinen alue on tosiaan ihan kalan värissä eikä ole pienen pilkun muotoinen. Kala oli musta ostettaessa. Luulenpa lisäksi, että tuo naaras on tiineenäkin, on niin mahottomasti kasvanut viime aikoina ja vatsa pullottaa. Pitääköhän tuosta värimuunnoksesta olla huolissaan? Kala on tosiaan kauhean reipas.
Ravintona on hiutaleruoka ja surviaisen toukat. Surviaisia syövät ehkä jopa enemmänkin, sillä nuo lehtikalat eivät tunnu muuta syövän.. Vesiarvoja en ole mitannut. Vesi on tällä alueella melko kovaa ja aluksi pidin 2 viikkoa aitoa korallia akvaariossa, kunnes otin sen liikakovettamisen pelossa pois.
Todella kiitollinen olisin kaikista neuvoista!
edt. huomasin että tämä voisi kuulua tuonne sairauksien ja ongelmien osioon, pistän sinnekin tämän.
Mustamollin laikut
Valvoja: Moderaattorit
Re: Mustamollin laikut
jos se kerran syö ja voi hyvin niin silloin toisaalta ei luulisi olevan mitään mutta eihän sitä koskaan voi olla liian varovainen
joo elikkäs itselläni oli kanssa 3 mollia aikoinaan ja valkopilkkutauti niille tuli että kuulostaa ihan pilkkutaudilta mutta jos kerran pilkut ovat sinisiä
mutta katsos vaikka kala on valkoinen ja pilkut sinisiä niin silti kyseessä voi olla pilkkutauti
tai sitten kalaan on iskenyt joku homeitiö vaikka aika erikoista mutta jos lisää pilkkuja tulee niin joku pilkkutauti kyseessä
toivottavasti selviät kuitenkin ettei tule suurempia joukko kuolemia
joo elikkäs itselläni oli kanssa 3 mollia aikoinaan ja valkopilkkutauti niille tuli että kuulostaa ihan pilkkutaudilta mutta jos kerran pilkut ovat sinisiä
mutta katsos vaikka kala on valkoinen ja pilkut sinisiä niin silti kyseessä voi olla pilkkutauti
tai sitten kalaan on iskenyt joku homeitiö vaikka aika erikoista mutta jos lisää pilkkuja tulee niin joku pilkkutauti kyseessä
toivottavasti selviät kuitenkin ettei tule suurempia joukko kuolemia

Re: Mustamollin laikut
Havaitsin yhdessä mollissa joskus pari läiskää, harmaita tai lähes valkoisia. Ei homeisia, ei tupsuja, ei täpliä tai pilkkuja, vaan läiskiä. Ne taisivat olla ruhjeita, koska kelleen muulle niitä ei tullut ja tältä ne katosivat pikku hiljaa - olisko pikkasen jälellä vielä, mutta ihan normaalisti on kala käyttäytynyt koko ajan. Veden puhtaudesta huolehtiminen on ainakin tärkeää aina, kun ihossa on jotakin kummallisuuksia joihin bakteerit helposti pesiytyy.
-
- Senior Member
- Viestit: 585
- Liittynyt: 17:45, 29.05.2013
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaarina
Re: Mustamollin laikut
Kuulostaa samalta mitä mullakin on käynyt, kaksi mollia on vaihtanut väriä täälläkin, vaalensivat yhtäkkiä takapuolensa ja kylkensä. Silti ihan normaalisti elävät ja on käynyt niinkin päin että poikanen on syntynyt vähän erikoisen värisenä mutta alkanut mustua saavutettuaan noin 3cm pituuden. 

-
- Senior Member
- Viestit: 547
- Liittynyt: 13:57, 28.05.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Iisalmi
Re: Mustamollin laikut
Jos vaaleat/sinertävät alueet eivät ole koholla, kasva hometta tai muuten erotu ihosta kuin väriltään, niin voisin väittää niiden kuuluvan naaraan normaaliin väriin, kun on alkanut kasvaa aikuiseksi. Mustillekkin molleille voi tulla eri sävyjä ihoon riippuen esi-isien väreistä. Ruhjeeseen kyllä tahtoo tulla, varsinkin molleilla karvamaista hometta tms.
Jos ihon on ehjä ja kala normaali, seuraisin vain tarkemmin, mutta en pitäisi varsinaisena sairautena. Ainakaan vielä jos muuta ongelmaa ihoon ei ilmesty.
Jos ihon on ehjä ja kala normaali, seuraisin vain tarkemmin, mutta en pitäisi varsinaisena sairautena. Ainakaan vielä jos muuta ongelmaa ihoon ei ilmesty.
Altaat:165l seura-akvaario, 120l platyjä ja molleja (aina poikasia myynnissä),317l: 1x L201,2xL66,L015,L340,5xhaarniska,kongot ja lehtispari, 80l monnisten kasvattamona. Saksanpaimenkoira, malinois ja am.bulli ja tietenkin aviomies.
Re: Mustamollin laikut
Kiitos vastauksistanne! Täällä edelleen sama tilanne, kala on terve ja oikein virkeä, kasvanut mukavaan tahtiin. Sain nyt nappaistua kuvan, kun asiakseni lähdin sitä ottamaan. Tämän näköinen kala siis on, jos tuosta nyt mitään selvää saa. Kyseessä siis keskimmäinen kala ja alemman kalan kyljessä oleva valkoinen on vain joku leijuva kasvinpalanen.
http://aijaa.com/ZGCWn1
http://aijaa.com/ZGCWn1