Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
jonval
Junior Member
Junior Member
Viestit: 92
Liittynyt: 12:17, 11.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Salo

Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja jonval »

Toivon (ja uskon) löytäväni täältä vertaistukea, jota parisuhteessa elävä akvaarioharrastaja toisinaan tarvitsee.

Kyse on siis siitä, että puoliso ei oikein välitä akvaarioharrastuksestani, toisinaan hän jopa inhoaa sitä. Olenko ainoa? Puolisoni on onneksi (hampaitaan hiljaa kiristellen) suhteellisen suvaitsevainen akvaarioharrastukseni suhteen, mutta välillä siltäkin meinaa ymmärrys loppua. Hän itse harrastaa kaikenlaista urheilullista ja soittaa myös rumpuja, kun taas itse harrastan akvaarioiden lisäksi huonekasveja, taiteilua ja muuta nörtteilyä, joka myös näkyy kodissamme.

Miten teidän kodeissanne tämä asetelma sujuu? Onko joskus tullut selittelyä oman harrastuksen puolustukseksi? Miten puolisonne suhtautuvat siihen, että akvaarioita on jo useampi, ja haluaisit aina vain lisää?

Itsellä toistaiseksi tiukin paikka on ollut 200-litraisen akvaarioni etulasin halkeaminen eteisessämme, vesivahinkoa ei onneksi tullut betonilattian ja muovimaton ansiosta. Mutta aika kauan sai perustella, että uusi akvaario oli lopulta tervetullut kotiimme... Toisaalta siinä meni kyllä itseltäkin aikaa päästä traumasta yli.
Jonna
Vle1ko
Junior Member
Junior Member
Viestit: 222
Liittynyt: 23:25, 27.07.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja Vle1ko »

Täällä ilmoittautuu toinen jonka vastakappale suorastaan inhoaa harrastustani.
Kaikki suunnittelut ja ostokseni teen yksikseni, koska en voi asiasta keskustella kotonani. :mrgreen:
Syytä tähän en edes tiedä, jotenkin tuntuu että emäntä vihaa harrastustani vain siksi koska minä pidän siitä niin paljon! :D
Uudesta altaasta en edes uskalla mainita tai muuten tulee lättyyn niin että lätisee.
Altaassa uiskennellut Serrasalmus rhombeus, Serrasalmus sanchezi, ja tällä hetkellä Serrasalmus manueli, sekä Pygocentrus nattererit.
http://www.opefe.com/ Paljon piraijainfoa
Koss
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2661
Liittynyt: 01:45, 03.06.2004
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja Koss »

jonval
Junior Member
Junior Member
Viestit: 92
Liittynyt: 12:17, 11.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Salo

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja jonval »

Jaaha tästä olikin jo keskustelu :mrgreen:

Yritin sitä tuon haun kautta etsiä mutta enpä osannut näköjään.
Jonna
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Vle1ko kirjoitti:Täällä ilmoittautuu toinen jonka vastakappale suorastaan inhoaa harrastustani.
Kaikki suunnittelut ja ostokseni teen yksikseni, koska en voi asiasta keskustella kotonani. :mrgreen:
Syytä tähän en edes tiedä, jotenkin tuntuu että emäntä vihaa harrastustani vain siksi koska minä pidän siitä niin paljon! :D
Uudesta altaasta en edes uskalla mainita tai muuten tulee lättyyn niin että lätisee.
Kannattaa muistuttaa että akvaariossasi asustaa nälkäinen mustapiraija :P .
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
nipukka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 123
Liittynyt: 10:25, 25.03.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Varkaus

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja nipukka »

Täällä kans jonka puoliso ei ymmärrä akvaario harrastusta eikä orkidea kasvattelujani. Välillä kyllä tuumaa että kivan näköinen mut se siinä. Hankkinnat teen yksikseni myös enkä puhu niistä koska jos puhuisin ja kysyisin mielipidettä niin kuulemma joutaa myydä vanhat pois alta ja kaikki muutkin [:I]
Itse vielä en hirveästi pääse huonon selän takia muualla käymään niin akvaariot on mun elämä joka pitää pää kondiksessa :) Onneksi on akvaariot :D
En kyllä ymmärrä miksi toinen saa pelata jääkiekkoa/tennistä yms. ja mulla ei sais olla edes akvaariota? Ihmetteln suuresti!! Onneksi on meitä kohtalo tovereita 8-)
Kotona pörisee 200 litranen merivesi allas, 30L Taistekala uros, 60L Taistelukala naaras allas, 250L tuleva aksolottien asumus. 30L nano tekeillä...
jonval
Junior Member
Junior Member
Viestit: 92
Liittynyt: 12:17, 11.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Salo

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja jonval »

nipukka kirjoitti:Täällä kans jonka puoliso ei ymmärrä akvaario harrastusta eikä orkidea kasvattelujani. Välillä kyllä tuumaa että kivan näköinen mut se siinä. Hankkinnat teen yksikseni myös enkä puhu niistä koska jos puhuisin ja kysyisin mielipidettä niin kuulemma joutaa myydä vanhat pois alta ja kaikki muutkin [:I]
Itse vielä en hirveästi pääse huonon selän takia muualla käymään niin akvaariot on mun elämä joka pitää pää kondiksessa :) Onneksi on akvaariot :D
En kyllä ymmärrä miksi toinen saa pelata jääkiekkoa/tennistä yms. ja mulla ei sais olla edes akvaariota? Ihmetteln suuresti!! Onneksi on meitä kohtalo tovereita 8-)
Niin mä olen ainaki saanu perusteluksi sen, että miehen harrastukset (esim. sähly) ei näy meillä kotona, kun taas sitten mun akvaariot, kasvit ja muut systeemit näkyy. Kasveja on kuulemma liikaa ja ne ovat tiellä, käytän liikaa värejä ja niin edelleen. Akvaarioista en ole vielä saanu perusteluja, että mitä haittaa niistä muka on. Rahanmenosta mies ei valita koska meillä on molemmilla omat rahamme.

Itse taas sitten näen asian niin, että kun mies on paljon poissa kotoa harrastustensa mutta ennen kaikkea työnsä vuoksi, niin mulla on lupa kompensoida sitä itselleni tekemällä kodista kaunis ja täyttämällä se kasveilla ja parilla akvaariolla :) Kyllähän toisen poissaolokin kotona näkyy.
Jonna
Monnifan
Junior Member
Junior Member
Viestit: 245
Liittynyt: 19:35, 06.11.2011
Sukupuoli: Nainen

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja Monnifan »

Meillä mies tykkää olohuoneen kulma-akvaariosta, joka onkin oikein ajatuksella valittu ja sisustettu. Asukkaina on lehtispariskunta, jotka seurallisina ja näyttävinä ovat saaneet isännän hyväksynnän.
Muut akvaariot ovat hänen mielestän turhia. Hänen logiikkansa mukaan yksi riittäisi mainiosti. Harrastuksestani ei riidellä, mutta huomaan kyllä, että toinen ei ymmärrä hankintojani.
Toisaalta kyllä on koonnut altaiden alla olevat kaapistot. Ehkä sen vuoksi, että ei oikein luota minun rakentajan kykyihini.
Joskus olen sanonut miehelleni, että "ajattele, sinun vaimosi on onnellinen uudesta kalasta, ei pyytele minkkiturkkia tai ulkomaanmatkaa".
Toisaalta en minäkään ymmärrä pokeri-iltoja tai pitkiä ravimatkoja. :)
Kalaa kalaa
Member
Member
Viestit: 344
Liittynyt: 11:36, 27.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja Kalaa kalaa »

Vaikka yhdessä asutaan , täytyy minusta kumppanin hyväksyä ettei harrastusten tarvitse samat olla.
Jos ei itse tykkää akvaarioista, antaa sitten toisen tykätä ihan rauhassa.

Itsellä on kyllä suuri ilonaihe tuo että mies on yhtä kiinnostunut akvaarioista kuin minäkin.
Yhdessä on sitten niihin vaivaa nähty ( mitä ei kylläkään huomaa kun ne aina sotkeentuu ja juuri kun kaikki on pitkään balanssissa ja allas siisti, taas tulee joku ekokatastrofi ja levää pukkaa jne.)

( Mukavia yhteisiä kalamuistoja onkin kertynyt. Heti muistuu mieleen kuinka etsittiin Tallinnasta kalakauppoja ja raahautin isännällä kesälomamatkaltakin selkä vääränä kalapusseja. Se oli niin romanttista. )

Mutta jos mies ei ymmärtäisi kalaharrastusta, tyytyisin vähempään määrään altaita ja koettaisin laittaa jännittävän näköisiä kaloja sinne, jonkun erikoisen mustekalan vaikka... tai vaihtoehtoisesti oikein upeita ja värikkäitä kaloja varmaan hankkisin, vaikka kiekkokaloja.
Jos sekään ei auttaisi innostumaan akvaarioista, minkäs sille voi.

Voisin kyllä jos ihan riitaa tulisi, pistää akvaariot pois, mutta taloon voisi tulla seuraavaksi lauma papukaijoja , liskoja tai jotain muuta eksoottista. :mrgreen:
Kalaa kalaa: lemmikkeinä suomenhevonen, kaksi kissaa, koirasusi, havannankoira, akvaariot 850 l punapiraijoilla, 350 litran sekakalasto mm puikkokaloja , pikkupytty kalanpoikasilla ja 200 l tetroja.
d78
Junior Member
Junior Member
Viestit: 209
Liittynyt: 19:32, 28.02.2003
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja d78 »

Minä taasen olen harrastajana itse hieman kaksijakoinen. Olen yli 15-vuotta käynyt salilla, raskasrakenteinen, tatuoitu ja innokas moottoripyöräharrastaja. Eikä pyöräni ole mikään matkalötkö vaan järeä ratamoottoripyörä. Musiikkimakuni on raskaanpuoleinen ja joskus agressiivinenkin.

Eli... Voinette arvata, että akvaarioharrastukseni on vähintäänkin "ei-niin-todennäköinen" valinta, sekä avokkini, että ystäväpiirini mielestä. No en minä muiden mielipiteistä ole koskaan välittänyt, enkä niitä siten kysellyt. Ehkä insinöörille annetaan ymmärrystä enemmän tämänmoisesta säätämisestä :D

Ja kun tässä pienoisen tauon jälkeen päätin pöntön jälleen hankkia ja aloin hallitukselle tästä puhumaan, niin huomasin uuden kumppanini huolissaan katsovan minua(katseella: onko tuo nyt tosissaan vai...). (Hän ei siis tiennyt kiinnostuksestani vielä kun olemme olleet yhdessä vasta kolmisen vuotta ja edellinen pönttö on ollut viimeksi vuonna 2005) ... Noh, hän ei juuri asiasta lämmennyt mutta totesi vain, että "noh mietitään asiaa".

Tämän mietinnän tulkitsin tietenkin hyväksynnäksi ja allas pörisi kotona alle viikossa. (ostin käynnissä olleen altaan toiselta harrastajalta). Tästä ei liiemmin kiitosta herunut kun "se vain itsestään" tuonne ilmaantui yhtenä päivänä. Hyväksyin parvekemajoitusrangaistukseni nöyränä ja arki jatkui. Noh, lyhyessä ajassa eläin- ja lapsirakkaana ihmisenä(tämän jo toki tiesin) avokkini menetti sydämensä kaloille.

Viime viikonloppuna hänen siskonsa tuli kylään ja yhdessä yläkerrassa nauroimme kun alakerran toimistoaulasta kuuluu lässytystä. Siellä se avokkini, kuten jokaisena muunakin päivänä, puhelee kalasille eikä malta pysyä poissa. Nykyään pitää vahtia, ettei allasta yliruokita kun "kalat näyttävät niin nälkäisiltä"...
Therapy is expensive. Popping bubble plastic is cheap. You choose.
helzy
Junior Member
Junior Member
Viestit: 239
Liittynyt: 00:08, 18.04.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Kun puoliso ei ihan ymmärrä harrastustasi

Viesti Kirjoittaja helzy »

Meillä tilanne myös se, että ukko ei oikein ymmärrä harrastustani, mutta silti innostui ajatuksesta, että vaihtaisin isompaan altaaseeni valaistukseksi ledit. Lupasi rakentaa ne minulle, jos vain osaan jostain onkia tiedot siitä, että minkä tehoisia ledejä ja kuinka monta tarvitaan... :mrgreen: Pitää akvaarioita "ihan kivoina", mutta ei ymmärrä, miksi niitä tarvitsisi olla useampi kuin yksi (minulla siis vain kaksi allasta). Yhteenmuutto on nyt kesällä edessä ja mies oli kyllä jo katsonut paikan isommalle altaalle, joten ainakin se isompi allas on varsin tervetullut. Katsotaan, saanko tulevaan työhuoneeseeni piilotettua tuon pienemmän. Mutta mitenkäs, kun on sitten vielä kolmaskin olemassa? No, sen saatan vain ihan hiljaa itsekseni vahingossa pystyttää, jos tarve vaatii...

Sama tilanne toisen harrastukseni, agilityn suhteen. Hän ei juuri erityisesti kysele, mutta on kyllä katsonut minun treenivideoni youtubesta, ollut nuorimman koiramme ekoissa epävirallisissa kisoissa mukana ja lupasi rakentaa esteetkin minulle pihaamme... Elikkäs aikas mukava "passiivinen" tukijoukko! :)
~200 litraa tetroja, kaksi Shetlantilaista "lammas"koiraa ja Belgianpaimenkoira Malinois. :)
http://sinisetotukset.blogspot.com/
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”