Kääpiörihmakala katosi

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
-Ana-
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:15, 10.09.2010
Sukupuoli: Nainen

Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja -Ana- »

Laitan tämän aiheen tänne, koska en nyt osaa sanoa kuuluisiko tämä mahdollisesti sairauksiin, lapyrintti kaloihin vai mihin. Sitten asiaan:

Hankein tässä muutama päivä sitten seura akvaariooni Kääpiörihmakala uroksen ja naaraan. Uros käyttäytyi hienosti, eikä parin päivän aika kiusannut naarasta lähes ollenkaan. Eilen kumminkin naaras oli aivan hirvittävän paksu yhtäkkiä, joten kuvittelin niiden alkavan kutemaan. Seuraavana aamuna kun tulin laittamaan valot päälle. Naaras oli kadonnut. Yritin ruualla houkutella, sekä miehen kanssa käytiin molemmat koko akvaario läpi eikä sitä ollut missään.

Voiko siis olla mahdollista, että kyseessä oli jokin sairaus ja kala kuoli ja toiset pistelivät poskeensa? Onko vastaavaa sattunut muille?

Allas on 75 litranen, sekä siellä on 3 monnista, monni, piikkisilmä, sekä 10 kardinaalitetraa. Joten onhan tuossa syöjiäkin. Mahdollisuutta hypätä altaasta pois ei ole.
Zaphood
Member
Member
Viestit: 486
Liittynyt: 19:01, 13.08.2009
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kangasala

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja Zaphood »

Jos monni tarkoittaa partamonnia, niin todennäköisesti kadonnut kala on joutunut ruokalistalle kuoltuaan.
------------
128l + 432l + 200l + 300l; mistänäitäakvaarioitaainatulee
Hakusessa: timanttikirjoahvenpariskunta ja linnunratapleko L262. YV tarjouksia, kiitos.
m1ksu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 09:08, 09.12.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kurikka

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja m1ksu »

Vaikutaa aivan siltä että siihen rihmikseen olisi iskenyt vesipöhö!
Pitempi aikainen stressi heikentää vastustuskykyä ja antaa mahdollisuuden bakteereille pääsyn elimistöön jotka aiheuttaa infektion suolistossa joka etenee munuaisiin ja muihin sisäelimiin ja siten elimistö ei pysty poistamaan nestettä ja kala paisuu nopeasti ja kuolee.
Kääpiörihmakalat ovat aika herkkiä kaloja ja tarkkoja vesiarvoista sekä puhtaasta vedestä.
They2
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2618
Liittynyt: 13:07, 14.08.2010
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja They2 »

Voi olla mahdollista, että kun rihmakalasi sairastui ja vajosi pohjaan, tuli partamonni ja alkoi syödä sitä. Jos akvaariossa on kantoja tai luolia niin voisit tarkistaa niistä paikoista, jos vaikka partis olisi rihmiksen sinne siirtänyt. En usko, että partis söisi yhdessä yössä kokonaisen kalan. Kuitenkin jos on kokonaan kadonnut, niin ainakin kalan selkäranka/luusto (?) pitäisi olla säilynyt akvaariossa.
-Ana-
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:15, 10.09.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja -Ana- »

Juu kyseessä on partamonni.

Tässä kun juuri sanoit niin aloin tutkia partiksen piiloja, ja sitten aloin siivota hieman akvaa. Löysin kuin löysinkin sen rihmakalan. Tosin kuolleena. Minulla on oikein tuuhea tekokasvi akvaariossa, ruumis löytyi sieltä. Kalan maha oli vielläkin tosi pullea, joten luultavasti tuo vesipöhö siis on toden näköisinsyy. Harmittaa kauheasti kun se meni. Onneksi uros pärjää kumminkin yksin hyvin.

Onko mahdollista, että tauti on tarttunut muihin kaloihin? Paljon suosittelette vettä vaihtamaan kun raato kumminkin kerkesi olla kokopäivän akvassa mädäntymässä. Tähän mennessä olen vaihtanut aina melkein kokoveden jos kala on kuollut, mutta kun olen tällä kertaa juuri osittaisenvedenvaihdon tehnyt, ja suodattimet oli tarkoitus tänään siivota, ettei tule liian puhdasta.
They2
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2618
Liittynyt: 13:07, 14.08.2010
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja They2 »

http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?t=108756 Tossa hieman vastauksia vesipöhöön liittyen. Ainakin itse sain sellaisen käsityksen luettuani muutaman viestin, että ei ole niin herkkä tarttumaan.
m1ksu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 09:08, 09.12.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kurikka

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja m1ksu »

Tapauksessasi suurimmassa vaarassa on se rihmakala uros saada vesipöhö, mutta todenäköistä se ei ole jos on pirteä ja syö hyvin.
Muilla tuskin on vaaraa.
En suosittele kerralla vaihtaa vettä yli 50% kuin äärimmäisessä hädässä, koska hyvien bakteerien määrä kärsii! Mieluummin vähemmän ja tihennetyllä väleillä.
Suodattimen puhdistuksen jättäisin nyt myöhempään ajankohtaan jos ei ole aivan tukossa.
-Ana-
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:15, 10.09.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja -Ana- »

Kiitos vinkeistä. Taidan suodattimen viellä jättää luultavasti se viellä jaksaa olla mylyämättä jonkin aikaa. Vettä voisin osan nyt vaihtaa.

Uros rihmakala on hyvin pirteä ja syö tosi hyvin. Eikö näytä yhtään paksulta kuten se kuollut naaras.
Malys
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1413
Liittynyt: 12:02, 23.06.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja Malys »

Ei altaasta ne hyvät bakteerit katoa tai määrä kärsi vaikka vettä vaihtaisi 50% ja ylikin kerrallaan, koska ne hyvät bakut asuvat pinnoilla (suodatin, lasi, hiekka, kasvit..), vedessä lilluvat lähinnä vaan ne haitalliset bakteerit. Isoin haitta suurista vedenvaihdoista kerrallaan on lähinnä se, että vesiarvot voivat heittelehtiä paljonkin, etenkin siinä tapauksessa että edellisestä vedenvaihdosta on ehtinyt kulua jo pitkä aika ja altaan vesiarvot poikkeavat suuresti hanaveden arvoista.
112 ja 312 litraiset altaat sekä keskikokoiset villakoira-urokset. Läträystä vuodesta 1994 lähtien.
muppe+
Member
Member
Viestit: 288
Liittynyt: 13:28, 08.07.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja muppe+ »

Veikkaan myös vesipöhöä, rihmakalojen aika yleinen kuolinsyy.
350L
nastamuumio
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1113
Liittynyt: 23:03, 31.07.2009
Akvaarioseurat: TASHAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki & Seinäjoki

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

Kun alat kiinnittämään huomioita veden/pohjan puhtauteen, niin voisit kiinniittää huomioita ruokintaan, erityisesti määrään ja minkälaista ruokaa annat. Liika ruoka on yksi yhteinen tekijä vesiarvojen ja pöhön välillä.
-Ana-
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:15, 10.09.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja -Ana- »

Ruokinta ei ole ongelma, saavat pikemminkin liian vähän ruokaa kuin liikaa. Oletetaan nyt, että se oli tuo vesipöhö, joka siihen iski. Se kumminkin selvisi nyt, ja muut kalat näyttää voivan hyvin.
jenniliini82
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1138
Liittynyt: 21:49, 15.10.2009
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja jenniliini82 »

Ostin eilen kääpiörihmakala pariskunnan. Kalat rohkaistuivat nopeasti molemmat kulkivat touhukkaasti altaassa. Tänään koiras möllöttänyt vain samassa paikkaa kasvillisuuden joukossa. Hengittää todella hitaasti, mitään ulkoisia merkkejä en siinä näe. Tämä on oranssi värimuoto(red flame) ja naaras sinertävä. Naaras käyttäytyy ihan reippaasti.
Mikähän koirasta vaivaa? eilen oli ihan normaali. allas 240l, lämpö 27, ph 6,8, nitraatti n. 10. Asukkaita: perhoskirjoahven pariskunta, monnisia, nuolimonneja, pari plekoa, kardinaalitetroja yksi taisto koiras. Mikään kala ei mielestäni ole häirinnyt rihmaa mitenkään....
500l Pikkulehtikalojen Amazon ja 300l Helmirihmojen viidakko

https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s
Nniina+++
Senior Member
Senior Member
Viestit: 821
Liittynyt: 14:17, 10.11.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja Nniina+++ »

Olisko joku pelotellu, taisto tai affenat? Jotkut kalat lusmuilee monta päivää kun joku on vähän jahdannu. Jos arastelee niin pimeällä saattaa liikkua. Toki muuttostressikin voi vaivata.
Lyhyt muisti takaa hyvän omantunnon
320 l NPT-allas
jenniliini82
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1138
Liittynyt: 21:49, 15.10.2009
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Kääpiörihmakala katosi

Viesti Kirjoittaja jenniliini82 »

Nniina+++ kirjoitti:Olisko joku pelotellu, taisto tai affenat? Jotkut kalat lusmuilee monta päivää kun joku on vähän jahdannu. Jos arastelee niin pimeällä saattaa liikkua. Toki muuttostressikin voi vaivata.
jep ruokin sinne pusikkoon ja tuli syömään ja lähti liikkeelle kun valot sammui. Ahvenet on nuoria ja puolet pienempiä kuin rihmat. Muutenkin nuo perhoset vaikuttaa rauhallisilta. Taiston en ole nähnyt ajavan muita kuin monnisia välillä. Täytyy seurata tilannetta, vielä näyttäisi olevan elossa, mutta tykkää piilotella, kun taas sininen porskuttaa edessä.
500l Pikkulehtikalojen Amazon ja 300l Helmirihmojen viidakko

https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”