Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Monniseni ovat nyt raapineet itseään pohjaan jo tovin aikaa, mutta on epäselvää mistä ihmeestä raapiminen johtuu. Noh, nyt kun tiirailin kaloja niin huomasin omituisen valkoisen "paiseen" monnisen evässä. Tässä kuva (cropattu) poikkeavasta evästä.
Vastaavia kuvia on näkynyt aiemminkin, niin täällä kuin muuallakin, ja esiintymiskohtina yleensä evien piikit tai joskus esimerkiksi vatsa. Mitään varmaa syytä en ole missään nähnyt mainitun. Eräs vaihtoehto on, että leopardimonnisesi kärsii liian runsasproteiinipitoisesta ravinnosta. Tai sitten sairas kala on kehittänyt suojaavan limakerroksen mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan, ja suojaus on mennyt vähän liialliseksi. Kannattaa tuota ruokapuolta miettiä ensimmäiseksi.
Vastaavia kuvia on näkynyt aiemminkin, niin täällä kuin muuallakin, ja esiintymiskohtina yleensä evien piikit tai joskus esimerkiksi vatsa. Mitään varmaa syytä en ole missään nähnyt mainitun. Eräs vaihtoehto on, että leopardimonnisesi kärsii liian runsasproteiinipitoisesta ravinnosta. Tai sitten sairas kala on kehittänyt suojaavan limakerroksen mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan, ja suojaus on mennyt vähän liialliseksi. Kannattaa tuota ruokapuolta miettiä ensimmäiseksi.
Epäilen että monnisiani vaivaa jonkin sortin loiset sillä ne raapivat itseään pohjaa vasten ja ovat todella säikkyjä. Kokeilin suolakylpyä, joka poisti raapimisen vähäksi aikaa, mutta ei ratkaissut ongelmaa. Millä uskaltaisin lähteä lääkitsemään kalojani? Ruokin monnisiani (5 kpl) päivittäin yhdellä katkaraputabletilla. Onko se liikaa?
Mulla oli myös yhdellä kuparimonnisella tuon tapainen selkäevän piikin alaosassa. Kala oli muutenkin aika rispaantuneen näköinen ja paljon vaaleampi kuin muut ilmeisesti limakerroksesta johtuen, mutta koko ajan kuitenkin reipas. Monta kuukautta se oli saman näköinen ja sitten yhtäkkiä patti oli hävinnyt ja väri palautunut. Enpä enää erota kuka se noista oli ja kuollut se ei ole, koska niitä on edelleen alkuperäiset kymmenen kappaletta. Aika mystinen tapaus. Nitriitit on siinä akvaariossa usein lievästi koholla (n.0,025 mg/l), mutta muut kalat eivät ole oireilleet. Hankailua en havainnut. Olethan sinä Arkuu testannut nitriitin ja nitraatin, ettei johdu niistä?
Kiksu kirjoitti:Mulla oli myös yhdellä kuparimonnisella tuon tapainen selkäevän piikin alaosassa. Kala oli muutenkin aika rispaantuneen näköinen ja paljon vaaleampi kuin muut ilmeisesti limakerroksesta johtuen, mutta koko ajan kuitenkin reipas. Monta kuukautta se oli saman näköinen ja sitten yhtäkkiä patti oli hävinnyt ja väri palautunut. Enpä enää erota kuka se noista oli ja kuollut se ei ole, koska niitä on edelleen alkuperäiset kymmenen kappaletta. Aika mystinen tapaus. Nitriitit on siinä akvaariossa usein lievästi koholla (n.0,025 mg/l), mutta muut kalat eivät ole oireilleet. Hankailua en havainnut. Olethan sinä Arkuu testannut nitriitin ja nitraatin, ettei johdu niistä?
Olen testannut molemmat. Nitriitti 0 ja nitraatti 5-10 mg/l. Ainostaan monniset oireilevat, muut eivät ollenkaan.
MHS kirjoitti:Eräs vaihtoehto on, että leopardimonnisesi kärsii liian runsasproteiinipitoisesta ravinnosta.
Ruokin monnisiani (5 kpl) päivittäin yhdellä katkaraputabletilla. Onko se liikaa?
Ei se ainakaan liikaa ole, riippuu vähän siitä, minkä verran muuta ruokaa valuu pohjalle asti. Mutta enemmän kuin määrä mietityttää laatu. Monipuolisempaa ruokintaa, ja välillä elävää tai pakasteruokaa.
Laitan päivittäin myös JBL Gala (tjsp) ruokaa pinnalle, mutta vain vähän; sen mitä kalat syövät muutamassa kymmennessä sekunnissa. Katkarapunappulat ovat myös JBL:n.
Kävin ostamassa nitriittitippatestin joka antoi lukemaksi 0,05 mg/l... Testiliuskat ilmeisesti valehtelevat ja antoivat tulokseksi 0. Voiko noinkin vähäinen nitriitti aiheuttaa tuonlaisia "limapatteja" sekä pohjan raapimista?