
Jatkot tänne. -ylläpito
Valvoja: Moderaattorit
MInä laittaisin partiksen kiertoon ja ottaisin saman tien 4-5 piikkistä mukaan. Monnisia ei minusta enää voi ottaa, tulee pohjalla ahdasta ellei allas ole erikoisesti monnisille suunniteltu laakeapohjainen ja matala. Kuten Monniluola kirjoitti, niin sukaravut lisääntyvät hienosti. Pedot syö niitä pikkupoikasia, muta jos sinulla on kasvistoa, niin aina joku säilyy hengissä. Meillä on 25 tetraa yhteensä ja silti jaavansammalessa sukaravut lisääntyy pikku hiljaa. Ja miettisin mitä milliksille tehdä...Sannikka kirjoitti:joo tiiänminulla nuo kaikki kalat on tullu entiseltä omistajalta, nytte ollu muutamia kuukausia tuo akvaario. Mietin että kun tuo partis on vielä aika pienikokonen, että pärjääkö se vielä tuolla, vai kannattaako heti myyä? ja niistä miljoonakaloista että en taida saada nuita myytyä minnekkään, eli ajattelin antaa niitten olla tuolla. Piikkisilmiä voisin kyllä ottaa lissää, mutta voisin ottaa ensin sen monnin tieltä.
hmm.. meniskö tuonne pohjaan jos ois yhteensä 5 piikkisilmää, monni menis myyntiin nii montako niitä sukarapuja menis sinne? tai oon kyllä miettiny myös monnisia, mutta jos on jo viis piikkaria nii mahtusko montako niitä? antakaa kaikki tieto kokemattomalle
Monnisille tuo hiekkapohja on kanssa todella tärkeä, niillä viiksikarvat saattavat pahimmillaan syöpyä jos joutuvat liian karkealla tai teräväsärmäisellä pohjalla olemaan. Karkeampaa ainesta ne eivät myöskään pysty purskauttelemaan samanlailla ruokaa etsiessään mitä hienoa hiekkaa. Eli jos jompia kumpia haluat, niin pohjamateriaali kannattaa laittaa vaihtoon.Sannikka kirjoitti:eli taidankin tehä niin, että oottaa kuhan nuo miljoonakalat on elämänsä eläneet, ja sen jälkeen ottaa vasta sukarapuja. Mietin tässä että kannattaakohan minun ottaa niitä piikkisilmiä, koska en omista hiekkapohjaavai kannattaisiko minun monnin mukana myyä noi piikkisilmät tai antaa niitten elää elämänsä tuolla kaksistaan, monnisia voisin ottaa piikkisilmien tilalle sitten
Hiekanvaihto ei ole hintansa puolesta mitään kallista hommaa; 17-40kg:n säkin hiekkaa saa monesta paikkaa alle 5 eurolla (eli kun hakee rautakaupasta akvaarioliikkeen sijaan) ja siitä riittää helposti altaaseesi ja vaikka useampaankin. Hiekkoja näkee välillä myös lahjoitetaan palstalla, ja ostoilmoituksellakin saattaisi löytyä altaaseesi hyvin riittäviä säkinloppuja, jos joltain on hiekkoja hankkiessa jäänyt ylimääräistä.Sannikka kirjoitti:voivoivoi ;o pitäköhän sitten ottaa niiitä nuolimonneja.. se pohja on semmosta mitäköhän se nyt oiskaa, jottai iiihan pieniä kiviä taitaa olla. Siis semmosta murskaa tai jottai. Paljonkoha tulis hinnaks vaihtaa pohjaaineet nuin pieneen akvaarioon?