Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

Heips, tuossa minulla on vielä tyhjillään oleva 180L allas, tahtoisin kovasti altaan asukiksi ainakin albiinomonnisia (Corydoras aeneus albino)
Seeprakalaloja olen myös miettinyt, sekä sinineontetroja.
Olisi kiva saada akvaariosta sopusuhtainen ja tasapainoinen.
Pohjan asukkeja olisivat nuo monniset, ja pinnalla taas nuo seeprakalat, mutta sopiiko niiden kanssa nuo sinineontetrat vai ovatko liian säikkyjä noiden muiden kanssa? Mikä olisi hyvä semmoinen keskikerroksen kala?
Vai kuulostaako ajatus siitä että kaloja olisi joka kerroksessa ihan hullulta?
Toiveena olisi muutama iso parvi tai sitten pari isoa kalaa uiskentelemaan altaaseen.
Kaiken näköisiä ehdotuksia otetaan vastaan, niin kaloista kuin kasveistakin.
Altaastani en kuitenkaan halua sellaista mikä on vain täynnä kasveja. Olisi kiva nähdä kalojen puuhailujakin siellä :)
En ole vielä aikoihin laittamassa allasta toimintaan, haluan suunnitella ensin kaikki rauhassa ennenkuin alan edes kypsyttänään sitä.
Siksi pyydänkin teidän kokeneempien apua tässä.
Mutta onkos albiinomonninen varsinainen levänsyöjä?
viineri
Member
Member
Viestit: 311
Liittynyt: 09:45, 20.07.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kouvola

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja viineri »

Itse laittaisin tuonne reilu 10 kappaletta albiinomonnisia, avainkirjoahven pariskunnan, parven seeprakaloja, partamonnin syömään levää ja parven neontetroja. sinineonit eivät mene seeprakalojen kanssa, koska niille tulee kylmä seeprakalojen vaatimissa lämpötiloissa. Lämpö tälle kalastolle olisi noin 24 celsiusta. Avaarioon tietysti hiekkapohja. Monniset eivät syö levää mutta ovat hyödyllisiä pohjanpuhdistajoita.
112 l
Pytty sisältää: hunajarihmalauman, +10 kardinaalitetraa, kuparimonnisia, partamonnin ja muutaman nuolimonnin
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

viineri kirjoitti:Itse laittaisin tuonne reilu 10 kappaletta albiinomonnisia, avainkirjoahven pariskunnan, parven seeprakaloja, partamonnin syömään levää ja parven neontetroja. sinineonit eivät mene seeprakalojen kanssa, koska niille tulee kylmä seeprakalojen vaatimissa lämpötiloissa. Lämpö tälle kalastolle olisi noin 24 celsiusta. Avaarioon tietysti hiekkapohja. Monniset eivät syö levää mutta ovat hyödyllisiä pohjanpuhdistajoita.
Olisiko tuolle partamonnille jotakin vastiketta?
Entäs muite pinnan kaloja?
Miljoonakaloja en halua, mutta joku muu vaihtoehto joka menestyisi vähän lämpimämmässä vedessä kuin tuo seeprakala.
Viimeksi muokannut Warras, 11:35, 27.12.2009. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Miss_Molton
Senior Member
Senior Member
Viestit: 802
Liittynyt: 11:34, 27.01.2008
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Miss_Molton »

Katinkultamonni on varmaan hyvä. Niitä voi pitää useampiakin eivätkä ne siltikään lisi partiksen tehokkuudella (tai poikaset saa varmaan helpommin eteenpäin).
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

Entäs plekot?
-matokani-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 964
Liittynyt: 21:35, 08.04.2009
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja -matokani- »

Yleensä plekot vaativat suht lämmintä vettä. Jos edelleen mietit seeprakaloja ja muita viileän veden kaloja, niin plekot käy vähiin, jos siis partis ei kelpaa. Partiksia on muuten vähän harvinaisempiakin, jos tavallinen on tylsä! Esimerkiksi helmipartamonni on todella kaunis! :D
Minizoohon kuuluu: maakonnat Heppu ja Pepsi, chilen tarantula Vauva, jättijauhis Ytyvä ja altaat 42l (sukarapula), 160l (sekalaista) ja 317l (sekalaista).
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

-matokani- kirjoitti:Yleensä plekot vaativat suht lämmintä vettä. Jos edelleen mietit seeprakaloja ja muita viileän veden kaloja, niin plekot käy vähiin, jos siis partis ei kelpaa. Partiksia on muuten vähän harvinaisempiakin, jos tavallinen on tylsä! Esimerkiksi helmipartamonni on todella kaunis! :D
Aivan! Ei taas pää oikein raksuttanut, partamonnista tuli vain mieleen se ihan perus partamonni, enkä edes yhtäkkiä älynny niitä olevan muitakin [:I] :mrgreen:
Eivätkä nuo seeprakalat ole mitään välttämättömyyksiä, mutta nuista albiinomonnisista en luovu :)
pioni
Starting Member
Starting Member
Viestit: 43
Liittynyt: 19:03, 07.12.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja pioni »

Ottoja,perhosimunuoliaisia,piikkisilmiä...
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

nuo piikkisilmät ovat olleet harkinnassa :)
condevil
Junior Member
Junior Member
Viestit: 219
Liittynyt: 23:30, 14.01.2008
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja condevil »

Mites olis pintaveteen lasitetroja? :D

Kalasto vois siis olla esim
10 albiinomonnista
20 lasitetraa
1+3 haaremi pieniä rihmakaloja
6 nuolimonnia tai katinkultamonnia

tai

10 albiinomonnista
15 lasitetraa
10 musta-aave-/ruusu-/korutetraa
6 nuoli- tai katinkultamonnia
Appenzellinpaimenkoirat
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

Kävisikö tuonne sekaan muutama piikkisilmä?

-------------------------------------

Jos ottaisin vaikka nuo mainitsemasi kalat:

10 albiinomonnista
15 lasitetraa
10 ruusutetraa
6 nuolimonnia.

Niin minkälaista pohjamateriaalia suosittelet?
Onko nuo nuolimonnit kovia syömään kasveja, eli pitääkö kasvien olla monninkestäviä?
En haluaisi hukuttaa allastani kasveilla, mutta tietenkin luonnolliset olot ja piilopaikat haluan järjestää kaloilleni, juurakkoja, kivenkoloja yms.
Ideoita?
-matokani-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 964
Liittynyt: 21:35, 08.04.2009
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja -matokani- »

Monnisia ajatellen kannattaa olla hienoa hiekkaa. Nuolimonnit eivät syö kasveja, ainoastaan levää siitä päältä. [;)]
Minizoohon kuuluu: maakonnat Heppu ja Pepsi, chilen tarantula Vauva, jättijauhis Ytyvä ja altaat 42l (sukarapula), 160l (sekalaista) ja 317l (sekalaista).
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

Eikös monnisille käy myös pienijakoinen ja pyöreä sora?
Olen tälläisenkin suosituksen kuullut, mutta tuota hieno hiekka tarvitsee pöyhimistä ja se tarkoittaa kotiloita jos sitä ei itse tee?
ja jos sen tekee itse, kuinka useasti se pitää toteuttaa?
Niin ja nuista piikkisilmistä, voiko niitä ottaa tuohon vielä vai alkaako allas olla silloin jo liian ylikansoitettu?
condevil
Junior Member
Junior Member
Viestit: 219
Liittynyt: 23:30, 14.01.2008
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja condevil »

Hieno hiekka pohjalle. Kierteiset auttaa pohjan möyhimisessä, mutta vaikka niitä olisi niin pohjaa on hyvä sormin "käännellä" aina vedenvaihdon yhteydessä. Ei oo iso homma.

Ja eiköhän tuohon vielä esim 4-6 piikkisilmääkin mene, kunhan et siiaminpiikkisilmiä ota kun niistä tulee aikamoisia mötkäleitä...
Appenzellinpaimenkoirat
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

condevil kirjoitti:Hieno hiekka pohjalle. Kierteiset auttaa pohjan möyhimisessä, mutta vaikka niitä olisi niin pohjaa on hyvä sormin "käännellä" aina vedenvaihdon yhteydessä. Ei oo iso homma.
Ja eiköhän tuohon vielä esim 4-6 piikkisilmääkin mene, kunhan et siiaminpiikkisilmiä ota kun niistä tulee aikamoisia mötkäleitä...
Tuota ajattelinkin, kun nuo kotilot ei oikein houkuttele mua, niin jos vedenvaihdon yhteydessä sitä vähän pyörittelee niin ei todellakaan ole iso homma.
Mielummin näen vähän vaivaa ennenkuin otan niitä kotiloita :D
Piikkisilmä - Pangio kuhlii ajattelin.
Kunhan tuo kalamäärä ei oo liian suuri. Tuohon 180l.
Haluan että kalat saa asua väljästi, en missään nimessä halua kansoittaa sitä liikaa.
Niin ja onko olemassa muita nuita pohjan "kunnossapitäjiä" kuin vain nuo kotilot?
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Deicide »

Niin ja onko olemassa muita nuita pohjan "kunnossapitäjiä" kuin vain nuo kotilot?
Ei ainakaan yhtä tehokkaita.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
Helinä79
Senior Member
Senior Member
Viestit: 769
Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Merilappi

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Helinä79 »

Piikkisilmille saattaa tulla vilu, lämpötila alkaa olla niiden suositusten alarajalla... Ovat kyllä älyttömän kestäviä otuksia. Partamonneistakin löytyy muuten albiinoja, mutta oma suosikkini on kylläkin ukkopartamonni.
Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Deicide »

kunhan et siiaminpiikkisilmiä ota kun niistä tulee aikamoisia mötkäleitä...
No ja höpsis! Menevät loistavasti tuon kokoiseen altaaseen.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-matokani-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 964
Liittynyt: 21:35, 08.04.2009
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja -matokani- »

Oliko se nyt niin että ukkopartamonni on entinen tähtipartamonni? Ja tämä kasvoi isommaksi kuin helmipartamonni? Mikä ihme se mun monni on kun on pieni, mutta sillä ei ole evien reunoissa yhtään valkoista (kuten kaiketi helmipartiksella pitäisi olla?)? Voiko olla pieneksi jäänyt ukkopartamonni? Kokoa siis jotain vajaat 10 cm. Ostettu viime keväänä helmipartamonnina.
Minizoohon kuuluu: maakonnat Heppu ja Pepsi, chilen tarantula Vauva, jättijauhis Ytyvä ja altaat 42l (sukarapula), 160l (sekalaista) ja 317l (sekalaista).
condevil
Junior Member
Junior Member
Viestit: 219
Liittynyt: 23:30, 14.01.2008
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja condevil »

Deicide kirjoitti:
kunhan et siiaminpiikkisilmiä ota kun niistä tulee aikamoisia mötkäleitä...
No ja höpsis! Menevät loistavasti tuon kokoiseen altaaseen.
Juu siis toki menevät hyvin tuon kokoiseen altaaseen, mutta jos aloittaja ei halua pohjalle ahdasta niin pitäytyisin noissa pienemmissä piikkisilmissä.
Appenzellinpaimenkoirat
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

Kalasto alkaa olla valmis eli:

10 albiinomonnista
15 lasitetraa
10 musta-aave-/ruusu-/korutetraa
6 nuoli- tai katinkultamonnia
4-6 piikkisilmää

Eihän tule ylikansoitusta?
Kalojen määrä ei ole mikään ehdoton, ja olen valmis joustamaan niissä, jos on vaara että akvaan tulee liikaa porukkaa. Haluan kuitenkin ajatella kalojen parasta.

Niin sitten pitäisi vielä valita kasvit, hiekkapohjaa olen ajatellut, mutta taas ihan vaaleassa pohjassa monniset eivät pääse oikein oikeuksiinsa, ehdotuksia?
Samoin kaipaan teiltä ideoita kasvistoon.
Olen nyt kuitenkin taipumassa noihin kotiloihin, mutta kysyn silti, onko olemassa muita eliöitä jotka pitävät pohjan kunnossa?
Kuinka iso homma sitä olisi pöyhiä itse ja kuinka usein se olisi tehtävä?

Korostan vielä että akvaariota ei olla laittamassa pystyyn ihan vielä, vasta sitten kun saan sille kunnon jalustan ja turvallisen paikan.
Kun akvaariota alkaa kypsyttämään, missä vaiheessa voin laittaa kasvit sinne? Mun pää lyö ihan tyhjää.
viineri
Member
Member
Viestit: 311
Liittynyt: 09:45, 20.07.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kouvola

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja viineri »

Ei tarvitse pelätä ylikansoitusta.
Warras kirjoitti:Kun akvaariota alkaa kypsyttämään, missä vaiheessa voin laittaa kasvit sinne?
Minusta akvaarioon voi laittaa kasveja vaikka heti. Kannattaa laittaa aluksi jotain nopeakasvuisia kasveja esim. vedensuosikki, intianvesitähdikki ym. koska ne poistavat tehokkaasti ravinteita.

Niin ja vielä hiekkapohjasta, jos haluat että monniset erottuvat laita ruskeaa hiekkaa [;)]
112 l
Pytty sisältää: hunajarihmalauman, +10 kardinaalitetraa, kuparimonnisia, partamonnin ja muutaman nuolimonnin
Mika Sandell
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2027
Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Mika Sandell »

Mielestäni kypsytysvaiheessa ei kannata laittaa vielä kasveja kahdesta syystä. Ensinnäkin nitriittipiikki voi olla liikaa kasveillekin ja toiseksi kasveilla on kyky käyttää ammoniumia ravinteena, jotkin lajit ovat toisia tehokkaampia, mutta kasvien lisääminen voi hidastaa kypsymistä.
28.1.2012 asti MHS

CorydoradinaeFinland
Warras
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:39, 10.09.2008
Sukupuoli: N/A

Re: Mitä kaveriksi albiinomonniselle?

Viesti Kirjoittaja Warras »

condevil kirjoitti: Juu siis toki menevät hyvin tuon kokoiseen altaaseen, mutta jos aloittaja ei halua pohjalle ahdasta niin pitäytyisin noissa pienemmissä piikkisilmissä.
Tahdon vain että kaloilla on hyvä olla, ei se vilinä minua häiritse, on mukava katsella jos altaassa on elämää! :)
Kunhan kaloille ei tule vain liian ahdasta.
ja vielä noista piikkisilmistä, eikös siaminpiikkisilmä ja piikkisilmä (Pangio kuhlii) ole aika samankoiset?
Netissä sanottiin että siaminpiikkisilmä kasvaa 10cm pitkäski ja tuo jälkimmäinen kasvaa 8cm mittaan.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”