Akvaariossa oli ennestään partamonni, kun hankin sinne pienen parven miljoonakaloja noin kuusi viikkoa sitten. En karanteenannut uusia kaloja, enkä huomannut muutamaan viikkoon mitään ongelmia. Puolitoista viikkoa sitten huomasin, että muutama partamonnin värityksen vaaleammista läikistä/pilkuista oli vaihtanut väriään vaaleanruskeasta lähemmäs valkoista. Yksi kohdista oli selkäevässä, yksi selässä ja yksi pyrstössä. Päätin tarkkailla tilannetta ja kohdat palautuivatkin normaalin värisiksi. Tänään aamulla kuitenkin huomasin, että kalaan oli ilmestynyt uusi pilkku ja sen pyrstöevä on alkanut harsuuntua. Evän pään vaaleimmat kohdat ovat muuttuneet läpikuultaviksi ja ruodot näkyvät valkoisena niissä kohdissa. Uusissa kaloissa ei ole havaittavissa mitään oireita, eikä partamonnin käytöksessä ole tapahtunut mitään muutosta.
Itse veikkailen pilkkutautia tai eväruttoa. Keksiikö joku viisaampi kuvauksen perusteella kummasta tai mistä on kyse? Koulun jälkeen olisi tarkoitus käydä ostamassa lääkettä.
Allas on 100 litraa, vesi keskikovaa tai kovaa, lämpötila n.25
EDIT: Taudin alkamiseen on voinut vaikuttaa stressi. Allas tyhjennettiin ja siirrettiin muutama viikko sitten.
Eväruttoa vai pilkkutautia?
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!

- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Re: eväruttoa vai pilkkutautia?
Ennenkuin pystytää päättelemään mistä on kysymys, tarvitaan enemmän tietoa.
Vesiarvot NO2, NO3 ja pH tärkeimpinä? Suodatus ja miten totesit siirron onnistuneen eli bakujen säilymisen?
Pilkkutaudin ja eväruton erottaa, mutta taudin nimeä tärkeämpää on löytää syy sairastumiseen.
Ellei syytä saada poistettua, kala kuolee lääkityksestä huolimatta tai juuri siksi.

Vesiarvoja en juuri nyt pysty tosiaankaan saamaan. Ehkä sitten kun pääsen koulusta, mutta mielellään kävisin eläinkaupan kautta.
Suodatuksen hoitaa eheimin sisäsuodatin. Laitoin ehkä epäselvästi. Allasta siirrettiin talon sisällä. Vedet, kalat ja suodatin sankoihin, hiekat ja vähän vettä pohjalla. Kun allas oli taas paikoillaan, kamat takaisin. Vettä vaihdoin vain sen määrän mitä normaalissa vedenvaihdossa, jotain yhden neljäsosan ja yhden kolmasosan väliltä. Enkä pessyt suodatinta samalla viikolla.
Veikkaisin että tauti on ollut piilevänä, tai tullut miljoonakalojen mukana ja puhjennut vasta nyt, stressin seurauksena. Jos tauti tuli uusien kalojen mukana, se voisi selittää miksei niillä ole oireita. En nyt muuta "syytä" keksi. Mitä tarkoitat syyn poistamisella? Eiköhän tässä jokatapauksessa ole lääkintä edessä? Tauti kuitenkin on jo akvaariossa.

-
millia
- Katalysaattori

- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Re: eväruttoa vai pilkkutautia?
Tuskin se on pilkkutautia. Partamonneissa ei nimittäin pilkkutaudin pilkut näy ihan herkästi. Ennemmin ne näkyisivät miljonnakaloissa.
Löysin yhden kuvan missä partamonnilla saattaa olla pilkkutauti. Oudon isoja vaan nuo pilkut ja ihmettelen ettei niitä ole evissä, kun niihin pilkut tulee ensin. Tältä pilkkutauti näyttää normaalisti.
Evärutto näyttäisi myös hieman erilaiselta kuin kuvailit. Eväruotssa haavan reuna on valkea ja evä näyttää olevan hieman turvoksissa.
Kuulostaa enemmän siltä että partamonni on saanut sekoboltsikohtauksen muuton seurauksena ja riehunut evänsä rikki ja nyt haavat paranevat. Uusi kudos evissä on aluksi läpikuultavaa ennen kuin siihen tulee väri.
Suosittelen että pidät nyt veden hyvälaatuisena ja seuraat tilannetta pari päivää.

Partamonnin pilkut muistuttavat millian linkkaaman kuvan pilkkuja. Juuri tuollaisia oudon isoja, mutta niitä on ollut vain muutama. Eli tämäkin voi siis olla mahdollinen pilkkutauti tapaus. Kuulin jostain että myös pilkkutautiin voi liittyä evien/pyrstön harsuuntuminen. Pitää katsoa miltä tilanne näyttää kun pääsen kotiin. Mietin vain sitä, että jos kyseessä on pilkkutauti, se on kestänyt aika pitkään/lähtenyt liikkeelle hitaasti, eikä kalan kunnossa näytä olevan mitään vikaa. Voiko mahdollinen pilkkutauti parantua ilman lääkkeitä?
-
millia
- Katalysaattori

- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Re: eväruttoa vai pilkkutautia?
Jos se on pilkkutautia, niin samoja pilkkuja olisi miljoonakaloissa paljon enemmän kuin partamonnissa. Siinä vaiheessa kun partamonnissa olisi näkyviä pilkkuja, luulisin että koko millisparvi olisi jo loisiinsa kuollut.
Eli, jos miljoonakaloissa ei ole mitään, akvaariossasi ei ole pilkkutautia ja kun pilkkutautia ei ole, lääkkeestä ei ole hyötyä vaan pikemmin haittaa.
Pilkkutauti ei parane itsestään, ellei sitten ole puhe akvaarion paranemisesta. Loisethan vaativat isäntäeläimen ja jos kaikki kalat ovat jo pilkkutautiin kuolleet, pitäisi akvaarion puhdistua loisista lämpötilasta riippuen n. 1-2 viikossa. Hyvällä hoidolla voi tilanteen tosin saada käännettyä niin, että loiset eivät enää ärsytä kaloja jolloin loisen päälle ei kalan ihoon enää muodostu valkoista kökköä. Uudet kalat eivät olisi kuitenkaan samallalailla loisille immuuneja, vaan sairastuisivat heti kun joutuisivat loisten kanssa kohdakkain. En oikein usko että miljoonakalat kuuluvat niihin kaloihin mitkä voisivat tulla pilkkuloisille immuuneiksi.
Tämä päätelmä siis juontaa juurensa pilkkutautiepidemiaan mikä seurasi kiekkoaltaasta muuttaneita katinkultamonneja. Kaikki kiekkolan asukit olivat siis elämänsä kunnossa eikä mistään pilkuista ollut tietoakaan. Kiekkolasta tosin puttui tetrat tms. pilkkutautimagneetit.

Kiitoksia millialle järjen puhumisesta. Taidan yrittää panikoimatta tarkkailla tilannetta ja olla tekemättä hätisiä johtopäätöksiä. Tarkemmin katsellessa huomasin että se pyrstö onkin oudonnäköinen vain yläkulmasta. Otuksen luonnollinen värityskin on melko kirjava, joten kai siinä on siis helppo nähdä myös kuviteltuja oireita. Pysyn siis erossa lääkkeistä ja tuijottelen allasta tavallistakin enemmän.