Karanteenialtaaseen 2 vk. sitten sattuneiden haarniskamonnisten (loppusijoitus 360 L) kohdalla huomasin yhden rintaevän olevan käytännössä poissa. Vaikuttaisi bakteerivauriolta. Vaikuttaisi niin ikään jo kaupassa syntyneeltä, kun näet kala on pirteä eikä punotusta tai muuta akuutin tulehduksen merkkinä näy. Lorautin kuitenkin karanteenialtaaseen varmuuden vuoksi Waterlifen bakteerilääkettä.
Useinhan erilaiset evän repeämiset tms. paranevat melko hyvin. Onko kuitenkaan mitään toivoa, että tyngäksi kutistunut evä kasvaisi edes osittain takaisin?
Kuten sanottua, kala on sinänsä aktiivinen, ja uiskentelee muiden mukana jopa pintavedessä, joten jos tila ei pahene, taidan päästää sen aikanaan isoon altaaseen. Kalahan muutoin ui aika paljon pyrstönsä varassa näköjään.
Bakteeripohjaisen evävaurion parantuminen
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
-
- Advanced Member
- Viestit: 2040
- Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
- Paikkakunta: keuruu
Bakteeripohjaisen evävaurion parantuminen
Minä juon nyt kahvia!
-
- Junior Member
- Viestit: 153
- Liittynyt: 00:21, 27.01.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Bakteeripohjaisen evävaurion parantuminen
Käsittääkseni evän tyveen syöpynyt evä ei kasva enää takaisin.
Jos kalan uiminen ei näytä normaaliin verrattuna hankalalta ja tauti paranee, en näe syytä lopettaa kalaa. Mutta kannattaa tarkkailla ettei tauti uusi tai näy muissa kaloissa. Minäkin voisin todeta, että viisaammat voi neuvoa, jos olen väärässä.
Jos kalan uiminen ei näytä normaaliin verrattuna hankalalta ja tauti paranee, en näe syytä lopettaa kalaa. Mutta kannattaa tarkkailla ettei tauti uusi tai näy muissa kaloissa. Minäkin voisin todeta, että viisaammat voi neuvoa, jos olen väärässä.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2040
- Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
- Paikkakunta: keuruu
Re: Bakteeripohjaisen evävaurion parantuminen
Uimisen perusteella ei mitään eroa huomaa - nuo näyttävät uivan kuten monniset tai plekot yleensäkin, eli ponnistavan pyrstöllä ja lähinnä ohjailevan muilla evillä. Rintaevillä ympäriinsä uivan kalan kohdalla voisi olla eri asia. Mutta katsotaan.
Ai mutta virhe eksyi viestiin: 2 vrk sitten vasta hommasin, en 2 vk. Kokemukseni mukaan akuuttii evärutto yleensä ilmenisi kalassa myös muutoin, mm. paikallisen verestämisen, hankailun ja passiivisuuden muodossa. Karanteenialtaassa ei toistaiseksi muuta suodatusta kuin vedenkierrätys.