Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Valvoja: Moderaattorit
Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Nyt ihan viikon sisään on ilmestynyt ihan kirkkaan vihreää limamaista levää altaaseen. Sinilevää tuo ei ole. Lähinnä papukaijalehti, lumme ja lasit ovat kohteina toistaiseksi, lasit levättyy vauhdilla ja lumpeen lehti saanut tuollaisen peitteen ihan muutaman päivän sisällä. Onneksi muihin kasveihin ei ole tarttunut. Muistaakseni ko levää joskus ollut ennenkin ja hävisi itsestään. Rutiinit pysyneet samoina, mitä nyt rauta ja nestehiili joinakin päivinä unohtuneet
. Voiskos johtua kuitenkin vanhoista putkista? Vesiarvot ok, vettä vaihdan 50% viikossa eikä muuta ihmeellistä ole.

"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Irtoaako levä helposti paloina/lauttoina alustasta? Jos, niin se voi hyvin olla sinilevää. Sinilevää voi olla muunkin värisenä kuin sinertävänä. Nopea lisääntyminen viittaisi myös sinilevään.
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Se irtoaa lasista, muttei kasveista. Ei irtoa lauttoina vaan enemmänkin piilevän lailla pölynä, haihtuu veteen välittömästi.
Sinilevän kanssa olen tapellut toisessa altaassa ja se oli mielestäni erilaista. Tosin voi tuokin olla vaihtoehto. Onneksi on creen curea kaapissa.
-------------------------
Tässä toinen kuva. Tuollainen löytyi kasvipuskan takaa. Ilmestyy täplämäisenä. Pitänee vähentää valaistus aikaa joka on kieltämättä liian pitkä (12-13h). Kun bilteman ajastimia en toimimaan saanut.

Sinilevän kanssa olen tapellut toisessa altaassa ja se oli mielestäni erilaista. Tosin voi tuokin olla vaihtoehto. Onneksi on creen curea kaapissa.
-------------------------
Tässä toinen kuva. Tuollainen löytyi kasvipuskan takaa. Ilmestyy täplämäisenä. Pitänee vähentää valaistus aikaa joka on kieltämättä liian pitkä (12-13h). Kun bilteman ajastimia en toimimaan saanut.

"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Ongelma jatkuu. Sinilevään en usko vieläkään ja green cure kokeiltu. Ei vaikutusta. Kannot ja kivet heivattu pihalle. Samoin ämpärikaupalla kasveja. Levää tulee edellee. Esim etulasiin tulee jo päivässä. Kolmessa päivässä ei lasista läpi näy. Vettä vaihtanut nyt 2-3x viikossa. Loisteputket on vaihtuneet ja hiilaria lisään reippaasti. Ainoa mikä tällä hetkellä tulee mieleen on liikalannoite. Ko ongelma on alkanut kun pleko muutti altaaseen. Reipas kaveri kerkeää joka paikkaan ja möyhii runsaasti lannoitettua pohjaa urakalla. Neuvot hiukan vähissä ja ko altaassa aika mukava kasvilajitelma, mutta kuinka kauan?
Levä on kirkkaan vihreää...
Levä on kirkkaan vihreää...
"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
-
Monniliini
- Member

- Viestit: 313
- Liittynyt: 16:13, 16.03.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Kokeileppa Prodibion Bio Cleania http://www.akvaariotukku.com/images/hyl ... omeksi.pdf" onclick="window.open(this.href);return false;
-
toukopouko
- Advanced Member

- Viestit: 2035
- Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Voi hitsi mikä ongelma.... en kyllä tunnista tuota levää ja sinilevännäköistä se ei minustakaan ole. Sinilevänhän tunnistaa värin lisäksi hurjan voimakkaasta mullan/maan kaltaisesta hajusta, kun sormilla siihen menee koskemaan ja haistaa sormia.
Siitähän voi kehkeytyä kaikenlaista "mukavaa" pikku ongelmaa jos pohjatabut pääsevät likoamaan veteen. Itselläni kävi vastaavanlaista kun myin suuren määrän tiikerivallua tuolta karamellikiekkolasta. Oli kasvanut niin tuhdiksi juurimatoksi pohjaan, että kun nostelin tukkoja niin käytännössä koko pohjahiekkakin nousi ilmaan. Siitä lähtien olen tapellut altaan sameuden kanssa. Vaihdan joka toinen pv 30-40% vedestä ja tänään on aikomus pestä suodattimet. Easy carboa alan aina viimeistään siinä vaiheessa lisäilemään kun on jotakin tällaista säätöä veden kanssa, jotta tappelisi valmiiksi jo leviä vastaan. Vielä siis ei ole ilmestynyt ja toivotaan ettei näykkään.....
Kurkkaa sinäkin mikä suodatinten tilanne on, jos sinne on kovastikkin mennyt sitä lannoitetta, niin vaikka vaihdat vettä, uutta ravinnetta liukenee suodattimista kokoajan lisää. Siis ellet ole jo sitä tehnyt.
Toivottavasti saat homman haltuun. Pirullista kun kauhea määrä ihania kasveja menee tunkiolle....

Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Pienen tauon jälkeen ongelma jatkuu. Tässä muutaman päivän sisällä ongelma tuntuu räjähtävän käsiin. Nyt epäilen jo vihersamennustakin, mutta aiheuttaako se limamaisen kerroksen laseihin? Sinilevää ei tuo mielestäni edelleen ole. Altaan pinnalla on myös vihreä kalvo.
Pistin nyt hiilarit pois, vaihdan taas vettä ja pimennän muutamaksi päiväksi. Harmittaa niin kasvien puolesta. Jos meno näin jatkuu saa pleko lähteä, vaikka muuten silmäterä tuosta touhupepusta on tullutkin. Ongelma on tullut plekon tulon jälkeen ja vain altaisiin missä milloinkin on majaillut. Siksi epäilenkin pohjalannoitteiden liukenemista veteen. Ajattelin nyt ensin laittaa uuden hiekkakerroksen vanhojen päälle jos auttais. Mielipiteitä?
Tältä näyttivät lasit tänään. Kuvat otettu sivulta, joten vasemmalla etulasi. Lasit putsattu ja 80% vedenvaihto tehty toissapäivänä

Ja tässä näkyy myös pinta:

Ja kyllä, levä on kirkkaan vihreää.

Rommi
- Junior Member

- Viestit: 52
- Liittynyt: 12:41, 04.02.2007
- Akvaarioseurat: JAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Oletko mitannut ammonium ja fosfaatti pitoisuuksia mites nitraatti? Mulla ainakin on mitä ihmeellisimpiä leviä, kun nämä arvot on pyllyllään.
-
VesiEläin
- Elite Member

- Viestit: 5925
- Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Mielenkiintoista! Mikä pleko on kyseessä?Dixie kirjoitti:Jos meno näin jatkuu saa pleko lähteä, vaikka muuten silmäterä tuosta touhupepusta on tullutkin. Ongelma on tullut plekon tulon jälkeen ja vain altaisiin missä milloinkin on majaillut..
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Tuo touhupeppu on äärimmäisen rohkea ja liikkuva appelsiinipleko. Aina touhuamassa ja esillä. Kokeilen nyt reilua kerrosta uutta hiekkaa vanhan päälle. Toiv auttaa. Raaskis tuosta luopuakaan.
"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Aiemmat kuvat näyttivät mahdollisesti Green Dust levältä. Senhän pitäisi mennä itsestään pois, kun siihen on koskematta kolmisen viikkoa (ei saa raaputella irti laseista tms. ettei lähde veteen).
GDA:sta keskustelua (englanniksi)
Guitarfishin ohje
GDA:sta keskustelua (englanniksi)
Guitarfishin ohje
Lehtonen S & Falck D (2011) Watery varieties: aquarium plant diversity from aesthetic, commercial, and systematic perspectives.
M: Samuli Lehtosen vesimiekkaväitöskirjoja. - kysy YV:llä.
Echinodorus-nimiartikkeli ilm. Akvaristissa 1/2008.
M: Samuli Lehtosen vesimiekkaväitöskirjoja. - kysy YV:llä.
Echinodorus-nimiartikkeli ilm. Akvaristissa 1/2008.
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Kiitos Danny! Luin nopsaa vasta ekan sivun tosta viestiketjusta ja pitää mennä tutkimaan lisää. Ollut ennen ko levästä kuullutkaan. Vesitesit teen kohta. Tosin liuskat kyseessä, että hirveän tarkkaa tulosta ei ole.
"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
-
VesiEläin
- Elite Member

- Viestit: 5925
- Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
En minäkään, harvinaisempi levä varmasti. Onko se vasta "tuotu markkinoille" ja mikä tää levä on suomeksi?Dixie kirjoitti:Ollut ennen ko levästä kuullutkaan..
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Mä taas luulen että tämä on aika yleinenkin levä, mutta sitä ei ehkä ole niin analysoitu Suomessa. Monet varmaan raaputtavat sen vain pois, jos sitä tulee. Se lähtee nimittäin helposti irti. Joku viherlevähän se on, mutta suomalaisesta nimestä ei tietoa. Tieteellinen nimi ehkä Akistrodesmus falcatus. Tässä vielä Tom Barrin näkemys.
Sitten on tämä Green Spot Algae (josta googlaamalla lisää), joka ei lähde kirveelläkään mutta ilmeisesti fosfaatin lisäyksellä voisikin.
Sitten on tämä Green Spot Algae (josta googlaamalla lisää), joka ei lähde kirveelläkään mutta ilmeisesti fosfaatin lisäyksellä voisikin.
Lehtonen S & Falck D (2011) Watery varieties: aquarium plant diversity from aesthetic, commercial, and systematic perspectives.
M: Samuli Lehtosen vesimiekkaväitöskirjoja. - kysy YV:llä.
Echinodorus-nimiartikkeli ilm. Akvaristissa 1/2008.
M: Samuli Lehtosen vesimiekkaväitöskirjoja. - kysy YV:llä.
Echinodorus-nimiartikkeli ilm. Akvaristissa 1/2008.
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta (ja erittäin harmittavallta) levätuttavuudelta. Kyllähän nuo Dixien kermomat faktat nopeasta uusiutumisesta ym. todella viittaisivat tuohon Dannyn laittamassa linkissa kuvattuun levään. Joka tapauksessa on kyllä V V V - viheliäinen vihreä vieras
. Tsemppiä ja toivottavasti kaikki ihanaiset kasvit (ja tietysti kalatkaan) eivät joudu uhreiksi.
* Huvinsa kullakin! *
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Vaihdoin siis vedet ja pistin pimentoon. Laseja en putsaillut. Tänään kurkistin tilannetta ja nyt jo näyttää paremmalta. Outoa.
Niin ja vanhoista putkista ei johdu. Käytössä 2-3kk vanhat putket. Valoa 4 x 54 W.
Niin ja vanhoista putkista ei johdu. Käytössä 2-3kk vanhat putket. Valoa 4 x 54 W.
"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Kiitos Plenty 
Tänne kuuluu hyvää. Etulasissa enää pikkuriikkisen jäljellä. Kasvit puhtaat, pinta ja sivulasit moitteettomat. Pohjalta bongasin 6 savipalleroa hiekan päältä. Kolmen sentin hiekkakerroksen jos saisi vielä tuon päälle, niin luulisi helpottavan.

Loistavaa, jos pimennys toimii sinulla! Toivottavasti ei tule heti takaisin.
Lehtonen S & Falck D (2011) Watery varieties: aquarium plant diversity from aesthetic, commercial, and systematic perspectives.
M: Samuli Lehtosen vesimiekkaväitöskirjoja. - kysy YV:llä.
Echinodorus-nimiartikkeli ilm. Akvaristissa 1/2008.
M: Samuli Lehtosen vesimiekkaväitöskirjoja. - kysy YV:llä.
Echinodorus-nimiartikkeli ilm. Akvaristissa 1/2008.
Re: Mikä levä meinaa vallata altaani (kuva)?
Ihan mieletön juttu, jos noin nopeasti lähtee tuosta tokenemaan
. Käynee tämä siis esimerkiksi tilanteesta, jossa ON tosiaan mahdollista yrittää liikaa ongelman ratkomisessa. Levää poistamalla ja vettä vaihtamalla ongelma olisi edelleen voimissaan.
* Huvinsa kullakin! *