Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Valvoja: Moderaattorit
Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Reipas puoli vuotta sitten alkanut kalastopähkäily jatkuu yhä. Olosuhteet ovat tosin muuttuneet. Luovuin kantosisustuksesta ja allas on nyt ihan kasvillinen. Hommasin tuohon myös jonkin näköisen UV-suodatuksen, joskin vähän pilipali sellaisen. Lämpötila pysyy ikävän korkeana: 27,5 asteessa, joten kalasto täytyisi suunnitella sen mukaan.
Kalastona rusokiilakylkiä noin 15 kpl. Osa rusokiiloista on kuitenkin jo ainakin 8 vuotiaita ja näyttävätkin vanhuksilta. Osa taas nuorempaa sukupolvea. Ovat itse lisänneet määräänsä ajan kanssa.
240 l
pH noin 7
kh ja gh 6-10
NO3 max 10
lämpö 27,5 C
En meinaa millään keksiä noin lämpimässä viihtyvää lajia, joka miellyttäisi vielä silmääkin. Mikään perus rubiinitetra ei ikävä kyllä sytytä. Enkä tahdo ahvenia tms. "äkäisiä" kaloja, vaan jotain rauhallisia hiihtäjiä. Ulkonäöllisesti tällä hetkellä pidän mm. verkkobarbeista, lippuritarimonneista ja vaikka nigeriankuultomonneista. Näistä vaan mikään ei kuitenkaan taida olla sopiva.
Ihan kauhean herkkää lajia en myöskään halua. Olen edelleen suht laiska vedenvaihtaja.
Jos löytyisi kalastoksi ehdotuksia, niin ottaisin ne kiitollisena vastaan. Itse en nyt taas pääse mihinkään tämän asian kanssa.
Tässä kyseinen allas siivottuna
Ja räjähtäneenä

-
- Senior Member
- Viestit: 561
- Liittynyt: 23:55, 01.09.2006
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Rihmakaloja? Nehän ovat kuulemani mukaan hyvinkin rauhallisia hiihtäjiä ja tuonkokoiseen altaaseen menisi jo ihan mukavan kokoisia rihmiksiä. Esim. helmirihmakala on todella upea, ainakin omasta mielestäni ja pienen haaremin puuhat varmasti mielenkiintoista seurattavaa. Täältä löytyi kivasti tekstiä ko lajista. Niin ja pohjakaloista varmaan löytyy ihan reippaasti vaihtoehtoja, meillä esim. purjesampimonneja pari kappaletta kiekkolassa, eivät ole olleet lämpimästä vedestä moksiskaan.
"Any colour you like as long as it's black." -Tiamat
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Minun silmää miellyttää sekä siivottu, että räjähtänyt malli..
Chisanthan löytämiltä sivuilta löytyy myös hunajarihmakala (haulla), joka on mielestäni myös kaunis..
Chisanthan löytämiltä sivuilta löytyy myös hunajarihmakala (haulla), joka on mielestäni myös kaunis..
Kaikkea sitä jaksaa ihmetellä kun oikeen päätänsä vaivaa. =D
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Hmm, eikös nigeriankuultomonni kävisi ihan hyvin? Tai pikkulasimonni?
Kumpikin näyttäisi olevan kotoisin sen verran lämpimältä seudulta, ettei 28 asteen maksimilämpö ole ongelma sen enempää kuin rusokiilakyljenkään kohdalla. Kuultomonnit eivät kyllä rauhallista ole nähneetkään, tuovat lähinnä mieleen minikokoiset haimonnit. Mutta pikkulasimonnit ovat kyllä hyvinkin rauhallista porukkaa.
Haussa ei ilmeisesti ole liian värikäs tai tavallinen kala, vaan jotain persoonallista?
Kultasinisilmä ja pilkkusinisilmä miellyttävät parvikaloista kovasti omaa silmääni. Jos tuoremuona ei tuota ongelmia, painijakalatkin ovat mielenkiintoisia, kuten myös lasiahvenet. Juovaharjaravut tai siniharjaravut?

520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Kiitoksia! Purjesampimonni oli hyvä ehdotus. Sopisivatko nokkamonnit myös? Jotain rihmakaloja voisi harkita... ruumiinmuodolta pidän kuitenkin ehkä enemmän murisijarihmatyylisistä.
Sinisilmät olisivat kyllä myös hienoja. Mahtaisikohan niitä löytää jostain. Täytyy aloittaa etsinnät.
Nigeriankuultomonneja voisi siis harkita oikeasti. En kyllä sitten tiedä tuosta luonteesta. Vaikuttavat itse asiassa hieman oudoilta sen perusteella mitä olen täältä nyt lueskellut. Pötköttelevät pohjalla ym.
Lippuritarimonneistakin löytyi juttua ja ne kiinnostavat koko ajan enemmän. Pärjäisivätköhän ne kuitenkin tuossa lämpötilassa?
Kiitoksia vielä hyvistä ehdotuksista.
Sinisilmät olisivat kyllä myös hienoja. Mahtaisikohan niitä löytää jostain. Täytyy aloittaa etsinnät.
Nigeriankuultomonneja voisi siis harkita oikeasti. En kyllä sitten tiedä tuosta luonteesta. Vaikuttavat itse asiassa hieman oudoilta sen perusteella mitä olen täältä nyt lueskellut. Pötköttelevät pohjalla ym.
Lippuritarimonneistakin löytyi juttua ja ne kiinnostavat koko ajan enemmän. Pärjäisivätköhän ne kuitenkin tuossa lämpötilassa?
Kiitoksia vielä hyvistä ehdotuksista.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Murisijarihmakalahan kävisi myös oikein hyvin, tai pikkuserkku korurihma. Entä miellyttäisikö suklaarihmakala silmää? Itse varmaan ottaisin niitä, jos uskaltaisin. Vähän herkän maineessa kun ovat, ja rihmakalojen kanssa on ollut huonoa onnea.thapsus kirjoitti: Kiitoksia! Purjesampimonni oli hyvä ehdotus. Sopisivatko nokkamonnit myös? Jotain rihmakaloja voisi harkita... ruumiinmuodolta pidän kuitenkin ehkä enemmän murisijarihmatyylisistä.
Sinisilmät olisivat kyllä myös hienoja. Mahtaisikohan niitä löytää jostain. Täytyy aloittaa etsinnät.
Nokkamonnitkin käyvät. Ne tosin ovat veden happipitoisuuden suhteen tarkempia kuin sampimonnit ja Varjon kirjan mukaan viihtyvät virtaavassa vedessä, joten niiden yhdistäminen seisovan veden rihmakalojen kanssa voi olla vähän hankalaa.
Sinisilmiä harvemmin näkee liikkeiden myyntialtaissa, mutta tukkulistoilla niitä pitäisi olla usein. Eli voit varmaankin pyytää paikallista liikettä tilaamaan niitä. Ovat niin kauniita myyntialtaassakin, että ylimääräiset menevät taatusti kaupaksi. Outoa, etteivät ne ole suositumpia vaikka ovat noin upeita.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
-
- Advanced Member
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 07:19, 09.06.2004
- Akvaarioseurat: TAS, Ciklidistit
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Anostomus-suvun seisojatetrat voisivat sopia kooltaa tuohon, ainakin A. anostomus ja A. ternetzi. Ovat syönti- ja nukkumatavoiltaan hieman erilaisia kuin useimmat tetrat ja kokoakin kumminkin ihan kivasti. Lisäksi näiden kanssa voi pitää pieniäkin kaloja niiden joutumatta syödyksi.
-
- Junior Member
- Viestit: 147
- Liittynyt: 21:46, 11.02.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Keminmaa
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Meneeköhän tämä nyt ihan OT:ksi Minä itse kummastelen kovasti tuota suklaarihmojen mainetta herkkänä kala. Minulla on altaassa 12 kappaleen suklaarihmaparvi ja upeimpia rihmakaloja saa hakea.7330 kirjoitti:Murisijarihmakalahan kävisi myös oikein hyvin, tai pikkuserkku korurihma. Entä miellyttäisikö suklaarihmakala silmää? Itse varmaan ottaisin niitä, jos uskaltaisin. Vähän herkän maineessa kun ovat, ja rihmakalojen kanssa on ollut huonoa onnea.thapsus kirjoitti: Kiitoksia! Purjesampimonni oli hyvä ehdotus. Sopisivatko nokkamonnit myös? Jotain rihmakaloja voisi harkita... ruumiinmuodolta pidän kuitenkin ehkä enemmän murisijarihmatyylisistä.
Sinisilmät olisivat kyllä myös hienoja. Mahtaisikohan niitä löytää jostain. Täytyy aloittaa etsinnät.
Nokkamonnitkin käyvät. Ne tosin ovat veden happipitoisuuden suhteen tarkempia kuin sampimonnit ja Varjon kirjan mukaan viihtyvät virtaavassa vedessä, joten niiden yhdistäminen seisovan veden rihmakalojen kanssa voi olla vähän hankalaa.
Sinisilmiä harvemmin näkee liikkeiden myyntialtaissa, mutta tukkulistoilla niitä pitäisi olla usein. Eli voit varmaankin pyytää paikallista liikettä tilaamaan niitä. Ovat niin kauniita myyntialtaassakin, että ylimääräiset menevät taatusti kaupaksi. Outoa, etteivät ne ole suositumpia vaikka ovat noin upeita.
Madotin koko porukan, kun tulivat ja mitään ongelmia ei noiden kanssa ole ollut. Kutevat ja syövät kuin pikku porsaat. Ihosairauksia ei ole ollut. Kokeilkaa ihmeessä näitä "minikiekkoja" rohkeasti!
-Jos olisin eilen kuollut, en olisi tuotakaan tiennyt-
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Kutevat? Minkäslainen tapahtuma on siis suklaarihmojen kutu? Itselleni on jäänyt hieman hämärän peittoon. :]
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Näihin täytyykin tutustua.Anostomus-suvun seisojatetrat voisivat sopia kooltaa tuohon, ainakin A. anostomus ja A. ternetzi.
Suklaarihmoja mulla on vuosia sitten ollut ja pidin kyllä kovasti. Tuommoinen isompi parvi kuulostaa hienolta.
Kyllähän mä arvasin, että te pelastatte mut tästä junnauksesta. Hirveesti uusia hyviä ideoita. Kiitos. Nyt tässä käy tosin niin, että kohta on pakko saada uusi allas.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1400
- Liittynyt: 22:32, 24.03.2008
- Akvaarioseurat: OAS veepeejii
- Paikkakunta: Oulu
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Timanttitetrat on myös hienoja. Olen itse ihastunut niihin.
Työn määritelmä: Sarja köyhän tekemiä pakkoliikkeitä
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Päädyin sitten lopulta noihin pilkkusinisilmiin ja olen kyllä erittäin tyytyväinen valintaan. Todella nättejä kaloja. Kiitoksia ehdotuksesta 7330.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Kaloja lämpimään 240 litraiseen
Hieno juttu että löysit niitä.thapsus kirjoitti:Päädyin sitten lopulta noihin pilkkusinisilmiin ja olen kyllä erittäin tyytyväinen valintaan. Todella nättejä kaloja. Kiitoksia ehdotuksesta 7330.
Itse odottelen edelleen omiani.