Lattiaplekostomus

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Laureena
Starting Member
Starting Member
Viestit: 43
Liittynyt: 23:24, 14.02.2007
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja Laureena »

Kiva lukea selviytymistarinoita. Ehkä meidänkin partiksella on vielä toivoa. Löydettiin hänet aamulla lattialta. En ymmärrä mistä kansilasin kulmasta on pääsyt sujahtamaan ulos. Illalla putsattiin akvaariota ja lasit olivat pois, mutta tuskin sentään olisi hengissä, jos olisi koko yön ollut ulkona. Partis oli kuitenkin ehtinyt jonkin verran kuivua. Silmät on kuopalla ja "iho näyttää kuoriutuvan", joistain kohdista myös punertaa.

Olisi mielenkiintoista tietää mitä yön aikana on tapahtunut. Partis ja tulisuu ovat jonkin verran ottaneet yhteen, lähinnä tulisuu on uhitellut partikselle ja partis esitellyt piikkejään, ei kuitenkaan ole vaikuttanut vakavalta. Tänään tulisuu on ollut pelokas kuin pahanteosta kiinni jäänyt koira! Se ei ole myöskään yhtään uhitellut puolikuntoiselle monnille. Ei voine kuin toivoa, että monni toipuu vielä ja tulisuun riitaisuus laimenisi. Kummastakaan en raaskisi luopua.
NesteHukka
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1892
Liittynyt: 17:48, 20.11.2001
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Tummaleväplekothan tuolla eteläamerikassa tekevät itselleen luolan penkereeseen.
Kun kuiva kausi tulee, ne ovat pitkiä aikoja aivan kuivilla siellä luolassaan.

Näitä tutkineet ovat löytäneet aivan kuivuneita plekoja luolistaan ja silmät ovat painuneet syvälle kuoppiinsa.
Kuitenkin, kun tällainen korpuksi kuivunut pleko on laitettu veteen, se on alle tunnissa elpynyt ja lähtenyt uiskentelemaan, niinkuin ei mitään.

En voi muuta kuin ihailla näitä lähes esihistoriallisia kaloja, jotka tuntuvat selviytyvän lähes mistä vaan.
En usko että nämä olosuhteiden huonoudesta pomppisivat pois akvaarioista, mutta monikaan ei tiedä millaiset voimat plekoilla on. Yleensä niitä vain pidetään kömpelöinä.
Kun pleko kunnolla ponnistaa, niin se aivan varmasti lentää akvaariosta ulos, jos ei ole kansilaseja. Niillä on voimaa ihan oikeasti.
Kaikki eivät ehkä tiedä: Ctrl pohjassa vierittää hiiren rullaa, niin saa zoomattua kuvia jos ei muuten. Jean Subuffet: "For me, insanity is super sanity. The normal is psychotic. Normal means lack of imagination, lack of creativity"
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Täällä kerran ihmettelin kummaa käryä akvaariosta. Oli partis ponkaissut reippaasti ja päätynyt juwelin valokanteen loisteputken ja heijastimen väliin jumiin. Oli melko rapea kaveri ja tuskaisa homma raaputella irti kun oli palanut kuumaan putkeen kiinni.

Selkäuimarit tuntuvat jostain syystä myös päätyvän välillä lattialle sisustuksen yhteydessä vaikka kuinka yrittää katsoa ettei tule kaloja mukana. 2 kertaa olen pyyhkeen päällä huomannut fisun kun olen asetellut juurakkoja takaisin akvaan. Toinen kala oli ihan kuosissa ja heti menossa kun veteen pääsi. Eka kaveri oli ollut kuivilla noin 1,5h ja otin pyrstöstä kiinni ja meinasin viedä roskikselle kun vielä liikahti. Aika lailla oli sekin jo kuivahtanut mutta kyllä se selvisi. 2vrk oli poikashäkissä toipumassa ison anubiaan varjossa.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
Teemu Salonen

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Lattiaplekostumiksista löytyy kokemusta täälläkin. ne on niin perhanan ahneita paskoja, että tulkitsevat altaan ympäristön liikkeen (esim ohi lentävä kärpänen) tai pikku-ukko (mielikuvitusolento) että ampuvat hakemaan sitä "ruokaa" turhan nopealla vauhdilla.
Tämä siis mun kehittämä teoria:)
Laureena
Starting Member
Starting Member
Viestit: 43
Liittynyt: 23:24, 14.02.2007
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja Laureena »

Päästettiin aamulla partis tuskistaan. Luulen, että se oli ollut liian kauan kuivilla. Selkäevä ja pyrstö oli niin kuivuneet ja kuolleet, että irtosivat lähes kokonaan. Olisivat ehkä ajan myötä kasvaneet takaisin, mutta niiden lisäksi myös suomuja oli vaurioitunut ja iho verestävä. Arvelin vaurioiden olevan niin vakavat ja kivuliaat, ettei jääty enää odottamaan mahdollista toipumista. :(
onlyer
Junior Member
Junior Member
Viestit: 84
Liittynyt: 21:41, 18.05.2008
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura r.y
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja onlyer »

mulla yks partis harrasti pieniä spurtti lähtöjä pintaa kohden, kierti altaan ja uudestaan, kansi laseissa oli sellaset kolmio reiät josta ne sai nostettua pois, kerran lähin viikonlopuks äitini luo pohojosemmaks ja kotia ku tulin oli kyseinen partis lattialla kuivuneena, elonmerkkejä ei ollut niin pääsi roskiin. partis oli sellasen 7cm kokoinen silloin.
Jos nauru pidentää ikää, ette pääse must ikinä eroon
aukustiina
Junior Member
Junior Member
Viestit: 249
Liittynyt: 11:33, 13.08.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja aukustiina »

Löysin keittiön pesualtaasta katkaravun,oli joutunut sinne kannon huuhtelemisen takia.Sinnitteli vuorokauden ennenkuin huomasin. Laitoin akvaarioon ja sinne se ponkaisi vanhaan majapaikkaan kuin ei mitään. Ei paljon Fairyt eikä kylmät eikä kuumat vedet haitanneet rapua.
aukustiina
Junior Member
Junior Member
Viestit: 249
Liittynyt: 11:33, 13.08.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja aukustiina »

Nyt edellinen rapu löytyi tuulikaapin lattialta, pakeni ilmeisesti ahvenien isoja kitoja. Kuulin loiskauksen, mutta en muuta kummallista. Tunnin päästä rapu oli parin metrin päässä akvaariosta lattialla. Mahtoiko kävellä vai kissako en sinne leikki?

Pääsi nyt toiseen purkkiin varmemmille vesille.

Varsinainen selviytyjä. :mrgreen:
chanteloup
Junior Member
Junior Member
Viestit: 139
Liittynyt: 22:47, 13.03.2007
Paikkakunta: Hammarland
Viesti:

Re: Lattiaplekostomus

Viesti Kirjoittaja chanteloup »

Olin nostellut kantoja altaasta ja katsonut kaksi kertaa ettei ollut mitään plekoja kiinni, laiton kannot ämpäriin ja kellariin(16C), seuraavana päivänä ajattelin pestä kannot ja niiden alta löytyi yks Farlowella Acus pienestä vesi lammiskosta saavin pohjalta, se vesi oli kylmää.... ajattelin heittää sen roskiin mutta kalahan rupesi sätkyilemään, hitaasti sen laitoin takaisin akvaarioon, ja siellä se vieläkin on... :D
Intelligence is not having all the answers; it's knowing how to think!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”