Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.
Ensimmäinen akvaario saatiin toimintaan 2½ vuotta sitten, seuraavat muutama kuukausi sitten. Neljäs odottelee kypsytykseen pääsyä.
Sen verran on tässä ajassa opittu, että uudempien purkkien kanssa on tullut tehtyä vähemmän virheitä kuin ensimmäisen kanssa. Vai liekö niin, ettei vielä ole ehtinyt...
takaisin akvaarioiden pariin muutaman vuoden tauon jälkeen
Eka allas, satalitrainen, tuli upo-uutena keväällä 2002, sitten käytetty 128 l ja kesällä jo 250 litrainen. Pari vuotta sitten pari alle satalitraista, joista sitten ajanpuutteen vuoksi piti luopua ja nyt sama edessä isoimmalla altaalla. Mahtava harrastus jos on aikaa ja rahaa siihen panostaa.
Onnenlinnun kotiorsi on vain heikko heinänkorsi, mutta silti ihanasti laulu kuuluu pilviin asti.
Vuoden 2005 huhtikuussa tuli n. 5 vuoden tauon jälkeen allas uudellen ja nyt on siis ollut akva tuosta lähtien koko ajan. Parhaimmillaan on ollut 6 allasta huushollissa. Nykyään vain yksi käytössä ja kaksi varastossa. Ennen 2005 mulla oli joskus 40 litranen allas ehkä parisen vuotta.
If you focus on what you've left behind, you'll never be able to see what lies ahead
Eka akva tuli meille vuonna -92 (tai -93), josta lähtien meillä on ollut aina vähintään yksi akvaario. Olen syntynyt vuonna -87 joten suurimman osan aikaa elämästä noita purkkeja on tullut hoideltua ja katseltua. Toki alle kouluikäisenä se hoito oli vanhempien harteilla. Nyt siis fisuja on asustellut meidän taloudessa yht. 15 vuoden ajan.
Olen vasta "tuore" tapaus. Ekan(siis ainoani) akvaarioni ostin marraskuussa -06. Siitä lähtien olen lukenut näitä palstoja, linkkejä, no mikskä näitä sanotaan..Heh, mulla on ollut internet (ja tietokone) noin kuukauden, enkä osaa vielä (ehken koskaan) käyttää tätä rakkinetta. Pahoinpitelin siis muiden konetta aikaisemin
Allas kokemusta ei siis ole paljon, mutta toivottavasti paljon vielä edessä
Nyt menee vaikeaksi. Taisi olla elo-syyskuussa -06, kun eka 63l akvaario muutti tänne. Ja se akvaario on muuten nykyään äidilläni. Lokakuussa -06 löysin tieni tälle foorumille.
Tuntuu, että olisi kauemminkin harrastanut, kun on mukanaan vienyt niin täysin.