Kellään muulla 80cm korkeaa akvaa?
Valvoja: Moderaattorit
-
enkuli79
- Junior Member

- Viestit: 96
- Liittynyt: 15:38, 30.05.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
Kellään muulla 80cm korkeaa akvaa?
Ihan mielenkiinnosta kyselen tätä koska itselläni moinen on ja tuottaa aina välillä pään vaivaa. Eli esim kasvejen istutus, pohjan lappoominen jne jne. Olis kiva kuulla mitenkä muut hoitaa nää perusjutut ja ei niin perusjutut! 
Ei ihan noin korkea, 75 cm.
Olen onneksi sen verran pitkä, että yllän helposti pohjalle (tosin en ihan takanurkkaan). Sekin kyllä tapahtuu korkean jakkaran päällä keikkuen.
Itse en pohjaa juuri lappoa, mutta pienellä tuunauksella sekin olisi järjestettävissä. Altaan vedenvaihdot hoituu letkuttamalla ja letkun päähän on kiinnitetty n.40 cm jäykkä putki (ostettu jotain muoviputkea rautakaupasta), jolla pystyy imuroimaan myös pohjaa hyvin.
Suuren avun kasvien istutukseen sain vähän aikaa sitten lahjaksi äidiltäni. Hän oli ostanut Lidlistä(kauppa, jota inhoan) 70 cm pituisen kasvien istutustikkuhärvelin. En tiedä miksi sellaista nyt voi kutsua. Se on sellainen kepukka, jonka toisesta päästä saat säädeltyä toisen pään atuloita, joten pystyt esim. noukkimaan pohjalta erilaisia esineitä tai sitten tyrkkimään kasveja pohjaan. Todella näppärä! Ei tartte enää itse uida kaulaa myöten yhden kasvin pohjaan saamisen eteen. Hän osti sen oikeastaan piruillakseen kun naureskelee minun ja mieheni akvaarioharrastukselle.
Mutta se todellakin tuli tarpeeseen, sillä altaassani ui oskareita, jotka vähän väliä kiusatakseen nyppäsevät kasveja ilmaan.
En osaa oikeastaan muita niksejä antaa. Lohduttaudu sillä, että korkea allas on aina huomattavasti komeamman näköinen kuin matala.
-Anna-

Ei ihan 80 senttiä korkea, mutta 75cm. Onneksi omaan pitkät kädet, tästä siinä on hyötyä, ei tosin vaatekaupassa
Onneksi pohjalle ei tarvitsekaan pahemmin yltää, magneetilla lasit puhtaaksi ja jatkovarrellisella raapalla.
Jos tarvitsee jotain pohjalle laittaa tai ottaa, niin ei auta muu kuin olohuoneen verhot kiinni ja paita pois...yläkroppa kyllä kastuu varmasti.
Onneksi pohjalle ei tarvitsekaan pahemmin yltää, magneetilla lasit puhtaaksi ja jatkovarrellisella raapalla.
Jos tarvitsee jotain pohjalle laittaa tai ottaa, niin ei auta muu kuin olohuoneen verhot kiinni ja paita pois...yläkroppa kyllä kastuu varmasti.
-
enkuli79
- Junior Member

- Viestit: 96
- Liittynyt: 15:38, 30.05.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
-Anna-
Joo hieman mua ahdistaa ku kävin kanssa joku aika sitten lidlis ja huomasin siellä sen sellasen pihtihässäkän mut ei sit silloin ollu rahaa ostaa ja eihän niitä sit enää seuraavalla kerralla ollut
Se olis ollu kullanarvoinen kapistus tuon pöntön kanssa puuhaillessa! No ei auta muu kun uskennella vaan yläkroppa puoliks altaassa ja toivoa ettei keikahda sinne kokonaan 
-
enkuli79
- Junior Member

- Viestit: 96
- Liittynyt: 15:38, 30.05.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
Akvaarioliikkeen pihdit?
Osaatko hintaa niille sanoa?
Tuolta esim vähän päälle kympin, lähiakvakaupasta kannattaa myös käydä katsomassa..
Akvaariot 40l, 180l, 243l, 252l ja 760l
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
-
enkuli79
- Junior Member

- Viestit: 96
- Liittynyt: 15:38, 30.05.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
Kiitokset vinkeistä!
Kävin tuolta tilaa noi pihdit ja tarttuihan sieltä matkaan muutama muukin "tarpeellinen"asia.... 