Toki, poikasaltaassa on nyt sitten pienen pieniä kalasia, liekö sitten hunajarihmoja, mutta muutama päivä siirron jälkeen koko poikasaltaan lasit olivat täynnä myös erikokoisia matosia. Nyt vajaa pari viikkoa siirrosta matosia on edelleen tolkuttoman paljon, lähemmäs sata(?), ja isoimmat niistä ovat saaneet jo rusehtavaa väriäkin pintaansa. Pienimmät ovat ihan pikkiriikkisiä, kuin langan pätkiä ja valkoisia väriltään.
Yritin etsiä netistä piikkisilmien lisääntymisestä kuvia, lähinnä siis poikasista kuvia. Onko tuo koko poppoo piikkisilmiä vai tuleeko jollekin mieleen jotain muuta? Olemme niin aloittelevia harrastelijoita, että jo taannoinen seeprakalojen ja monnisten hurja lisääntyminen extempore oli meille vallan mukava ylläri, puhumattakaan nyt tästä todennäköisestä hunajarihmojen innostumisesta. Piikkisilmien lisääntyminen ei ollut käynyt meillä tähän mennessä mielessäkään, mutta nyt toiveet varovasti nousevat
Onko jollain piikkisilmien poikasista kuvia? Siis ihan pienen pienistä vaaleista? Ja onko piikkisilmien poikasille tavanomaista kiinnittyä lasiin? Osa poikasista siirtyy päiväksi pintakasvipöheikköön, osa jää kiinni lasiin. Ja osa tuntuu ottavan uimaharjoituksia avovedessä..
Kaikista vinkeistä ja linkeistä ollaan kiitollisia





