Pääsin uuden valtavan kiehtovan harrastuksen pariin, kun päätin lasten joululahjaksi hankkia akvaarion. Tästä kyllä näemmä tuleekin lähinnä minun harrastukseni joka onkin vienyt jo mukanaan vaikkei koko allas ole vielä edes kotona.
Hankittu kylläkin on, mutta olen siis aivan noviisi koskien koko aihetta.
Paljon olen täällä juttuja lukenut, mutta kestää kyllä näemmä aikaa ennenkuin järki pystyy riittävästi omaksumaan.
Siksi ajattelin kokeilla onneani, josko joku voisi antaa hiukan henk.koht. opastusta niin en sähläisi kaikkea heti alkuunsa!
Ensin sijoitus.
Kyseessä on 230 ltr jokiallas alumiinijalustalla (2v vanha). Akvan koti tulee olemaan toisessa kerroksessa parketilla joka luultavasti joustaa jonkin verran.
Mitä suosittelisitte sinne alustaksi vai tarviiko se mitään?
Muutto
Mitä ongelmia muutosta voi koitua ja miten niihin kannattaa varautua?
Onko järkevää hapettaa vettä 50 ltr sammiossa etukäteen vai ei?
Tuomme siis kaiken käytettynä paitsi veden!
Mattosuodatin
Riittääkö se pelkästään vai olisiko syytä hankkia lisäksi joku muu?
(Tästä aiheesta lukiessa pää meni aivan sekaisin..
Kalasto (mitä ei tietenkään tiedä kuinka selviytyvät muutosta)
- 2 kpl lehtikaloja (hankittu keväällä 2006)
- 9 kpl kardinaalitetroja (hankittu syksyllä 2005)
- 3 kpl rihmakaloja (hankittu alkuvuonna 2005)
- 1 kpl partamonni (hankittu alkuvuonna 2005)
- 2 kpl leopardimonnisia (hankittu keväällä 2005)
- 5 kpl keltabarbeja (hankittu alkuvuonna 2005)
- 1 kpl keltainen levänuoliainen (hankittu alkuvuonna 2006)
-1 kpl perhoskirjoahven (hankittu keväällä 2005)
Vieläkö tähän jotain voisi joskus tulevaisuudessa laittaa esim rapuja tekisi mieli!
Ylipäätään jotain hyviä vinkkejä? Niitä on kyllä palsta pullollaan, mutta jos tulee jollekin mieleen jotain mitä kannattaisi nimenomaan tässä alussa huomioida!
Olen kovin kiitollinen, jos jollakulla olisi aikaa ja halua auttaa!






