Kyseessä on 112-litrainen allas, ollut käytössä puolitoista vuotta mutta takana on muutto vajaa kaksi kuukautta sitten. Hiekat ja suodattimet muutettiin märkinä ja kaikki näytti sujuvan hyvin. Minulla on akvaariossani helmirihmakala, kymmenkunta kardinaalitetraa ja kymmenkunta täplämonnista. Lisäksi maatiaispartisuros. Muuton yhteydessä aikapulan vuoksi laitoin myös taistelukalan samaan pönttöön näiden muiden kanssa.
Tänään sitten otin taistolle sen oman altaan käyttöön - suodatin oli ollut kypsymässä pääaltaassa jne. Samalla vaihdoin vettä isompaan akvaan, noin viidenneksen. Normaali hoitokäytäntöni on että vaihdan vettä kahden viikon välein noin kolmanneksen kerrallaan. Akva on näyttänyt toimivan aina hyvin, ei kalakuolemia, kasvit voivat hyvin ja levää ei juuri kasva. Edellisestä vedenvaihdosta on viikko.
Lämpötila on +25..26 astetta ja nitriittiä en ole kyennyt mittarilla saamaan näkyviin, nitraattia on sellaiset 20 (mikä-se-mittayksikkö olikaan - ihan ok arvo kuitenkin) ja ph:ta olen joutunut pikkuisen säätelemään kun pyrkii olemaan yli seiskan, akvaariokaupan ph-alennusaineilla saan sen siihen seiskan tuntumaan. Olen tehnyt säätöä hyvin varovasti. Tänään en voi mitata nitriittejä - testit loppuivat ja huomiselle olin jo suunnitellut akvakauppareissua sillä haluan lisää kasveja.
Nyt siis siihen ongelmaan: Helmirihma voi huonosti iltapäivän taistonsiirto-operaation jälkeen. Se piileksii nurkassa, säntäilee kun kävelen akvan ohi, ui nykien eteenpäin. Myös paikallaan ollessaan se liikuttaa eviään kuin uisi vaikkei etene. Ulkoisia vammoja en ole siinä havainnut. Muut kalat näyttävät voivan aivan hyvin.
Syy taistoaltaan perustamiseen on se että taisto oli hätistellyt helmirihmaa eikä se sovi rauhalliselle luonteelleni, haluan että akvassani asutaan ilman sotaisuutta.
Vihjeitä, mikä voi olla ongelma?
Helmirihma voi huonosti
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
-
tähtisilmä
- Starting Member

- Viestit: 4
- Liittynyt: 17:50, 24.03.2006
- Paikkakunta: Vihti
-
jokelamaniac
- Advanced Member

- Viestit: 2040
- Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
- Paikkakunta: keuruu
Helmirihma on edes yksittäisenä kalana hieman turhan iso tuon kokoiseen altaaseen. Jos olet hankkinut sen kauppiaasi opastamana, on kauppias ollut hieman asiantuntematon.
Jos helmirihma on pelokkaan / hermostuneen näköinen, se voinee johtua osin taiston haaviamisesta. Monet hieman kehittyneemmältä vaikuttavat kalat arvostavat omaa rauhaa ja järjestystä. Jos näin on, helmirihmasi mielentila palautunee pian entiselleen.
Jos helmirihma on pelokkaan / hermostuneen näköinen, se voinee johtua osin taiston haaviamisesta. Monet hieman kehittyneemmältä vaikuttavat kalat arvostavat omaa rauhaa ja järjestystä. Jos näin on, helmirihmasi mielentila palautunee pian entiselleen.
Minä juon nyt kahvia!
-
tähtisilmä
- Starting Member

- Viestit: 4
- Liittynyt: 17:50, 24.03.2006
- Paikkakunta: Vihti
Ilmeisesti juuri tästä ("apua altaassani haavitaan") on ollut kyse, sillä illalla fisu oli jo ihan oma itsensä. Tosin tänään kun mulautin ostamiani kasveja altaaseen niin taas mentiin että loiskahti. Noh, ne kasvitkin auttanevat, ostin sen verran että allas alkaa olla ihan täynnä, pääsee fisut kunnolla piiloonkin.ninniw81 kirjoitti:Helmirihma todellakin on aika pienessä altaassa. Minä epäilen myös syyksi tuota taiston haavimista. Kaveriparka kuvittelee, että suunnittelet hänestä vähintäänkin kalahampurilaista.
Helmirihma on siirtynyt isommasta altaasta tähän ja pääsee jälleen väljemmille vesille kevätpuolella. Saa sitten varmaan parin tai haaremin myös.
Kiitos vastanneille!
-
7330
- Katalysaattori

- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Rihmakaloilla on ilmeisesti yleisemminkin taipumusta herkkähermoisuuteen.
Oma sinirihmanaaraani on kokenut monta traumaa, ja sen kyllä huomaa. Ressukka on ollut jo kuukausia säikky ja tulee syömäänkin vasta, kun menen kauemmas altaasta. Se pelkää muita kaloja, vaikka on altaansa suurin, ja enimmän aikaa vain makaa pohjalla kasvien seassa.
Myisin tai vaihtaisin otuksen oikein mielelläni pois lajitoverien seuraan.
Myisin tai vaihtaisin otuksen oikein mielelläni pois lajitoverien seuraan.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
